Pojan 1,5 v

Meillä on puolitoistavuotias poika, joka on alkanut saamaan ihmeellisiä raivokohtauksia. Raivokohtaukset voivat alkaa ihan ilman mitään syytä, tai täysin mitättömästä syystä (lapsi astuu maton reunalle jne.) Lapsi kirkuu minkä ääntä lähtee ja oksentaa lopulta limaa. Kun lapsi aikoinaan rauhoittuu (ei rauhoitu sylissä, kokeiltu on) niin toisinaan esim. 10 minuuttia
tuijottaa tyhjyyteen. Kotona on leikkisä ja muuten kuten ikäisensä. Esim. leikkipuistossa ei juuri liikahdakaan jos muita lapsia on läsnä.
Hän myös toisinaan hakkaa päätään seinään ja lujaa!
Minä äitinä kyllä kestän tämän rumban hermostumatta ja tyynnyttelen poikaa rakkaudella, mutta miten poika jaksaa?
Älkää nyt vaan sanoko että tyypillinen autismi- tai dysfasiatapaus? Pliis, kertokaa mulle että olen yliherkkä maalaisjärjen kadottanut kaupunkilainen ja että tuo kaikki kuuluu ko. ikään. En ole tavannut vastaavaa tuttavapiirissä.
Kaikki ajatukset ja vinkit tervetulleita, suodatan niistä sitten sekametelisopan jota vertaan omiin tulkintoihini.
61047
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Miten sä voit tänne kirjoitella viemättä lapses lääkäriin???
Kenelle sä luulet tekeväs palveluksen?

Ota nyt saatana järki kätees!!!
Voimia sulle!!!

Äänestä

On hakannut päätään jo n. 9 kk:n iästä lähtien. Nyt on lieventynyt tuo hakkaaminen, mutta vieläkin jos raivostuu todella saattaa hakata.
Lapsi on neurologin seurannassa muun oireen takia kuin tuon. Neurologia suosittelen sulle jos neuvola ei pane lähetettä pyynnöstäsi eteenpäin niin yksityistä vaikka. Meillä ei ole todettu mitään sairautta.
Ite huomasin että lapsi aikaisemmin saattoi saada hakkauskohtauksen kun oli ikävystynyt. Me katottiin telkkaria ja lapsi alko yhtäkkiä takoo päätä. Myös se mitä tv:stä tuli esim. joku piirretty ohjelma saattoi ahdistaa häntä. Nyt ei voi enää kattoa paljon mitään.
Lapsella ei välttämättä ole mitään sairautta. Meilläkin kaikki näyttää olevan ok. mutta tämmöisen lapsen kanssa on vaikeaa ja vaativaa. Varsinkin itseltä menee useasti hermot kun hän kirkuu ja raivoaa. Vaikkei saisi. Mutta jaksamista sulle! Kannattaa viiä jollekin erikoislääkärille!

Äänestä

Alkuperäinen surffasi yön netissä ja englanniksi löytyy tietoa tosi hyvin. Sekä päänhakkaaminen että oksentamiseen asti johtavat raivokohtaukset kuuluvat nimenomaan 1-2 vuotiaiden pikkulasten kehityskaareen, ja on syytä huolestua jos ne jatkuvat vielä neljännen ikävuoden jälkeen. Ei tietysti kuulu kaikkien lasten kehitykseen, sillä kukin olemme yksilöllisiä, mutta joka tapauksessa se on ihan terve ilmiö.
Meidän tapauksessa kuvaan ei liity (ainakaan toistaiseksi) mitään muuta poikkeavaa, joten voimme olla turvallisin mielin.
Äitinä oleminen on kyllä maailman mielenkiintoisin status, toinen poikamme on ihan erilainen, vaikka samasta tuubista tulleita...
Alla oiva linkki enkunkielen taitajille.
http://www.drgreene.com/21_565.html

Äänestä

Tuota tyhjyyteen tuijottamista ihmettelen. Sellaista en ole kenelläkään tavannut. Meillä kans esikoinen hakkasi suuttuessaan päätään niin, että usein oli otsa mustelmilla. Kerran sitten leikeissään kaatui pahasti ja otsaan tuli lievä murtuma (siis vahingossa, ei sentään niin pahasti hakannut itseään) ja silloin huomasin, että hän jopa suuttuessaan varoi otsaansa ja "löi" sitä kyllä maahan, mutta todella varovasti. Tapa on sittemmin jäänyt pois, vaikka edelleen, 7-vuotiaana, suuttuessaan uhkailee tekevänsä itselleen milloin mitäkin. Muilla lapsillamme tällaista ei ole.

Äänestä
  • kuulosti tutulta. Meidän vähän alta kaksivuotiaalla tytöllä jää vähän väliä "pitkät päälle", varsinkin raivarin jälkeen, mutta muutenkin. Ruokapöydässä saattaa jäädä joskus lusikka lautasen ja suun välille ja vaipua siitä syliin kun neiti tuijottaa pää kallellaan ikkunasta ulos jonnekin kauas kulmat kurtussa. Ei siis kohdista katsetta mihinkään vaan vain tuijottaa tyhjää. Joskus näyttää siltä että neiti vain miettii kovasti jotain ja toisinaan taas... toisinaan ei.

    Ei olla huolestuttu koska vanhemmilla molemmilla on sama taipumus, lähteä jonkin ajatuksen matkaan niin vinhasti että pää jää matkan varrelle :D

    Onko se outoa?

    ***

    Äänestä

Raivoaminen on mun mielestä huomion hakua. Meillä on myös vähän samanlaista, huutamista mitä ihmeelisemmistä asioista, kotona, kaupassa, autossa.
Täytyy vaan yrittää jaksaa antaa paljon huomiota hyvinä hetkinä, jotta "huomionhakukohtaukset" jäisivät mahd. vähäisiksi.
Eikä puolitoistavuotiaan ikäistä vielä voi diagnosoida erityislapseksi. Joten ole huoletta ainakin lähemmäs koulikää asti..
Mitä tyhjyyteen tuijottamiseen ja "poissaoloon" tulee, olen jonkin verran joskus perehtynyt diagnoosien lisäksi myös epilepsiaan.
Epilepsian yksi muotohan voi olla myös pelkkä omissa oloissa oleminen. Ei näe eikä kuule vähään aikaan...silti tajuntaa menettämättä.
Sitä kannattaa seurailla iän kasvaessa ja puhua asiasta neuvolassa, jos jatkuu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


raivokohtaukset kirjoitti:

Meillä on puolitoistavuotias poika, joka on alkanut saamaan ihmeellisiä raivokohtauksia. Raivokohtaukset voivat alkaa ihan ilman mitään syytä, tai täysin mitättömästä syystä (lapsi astuu maton reunalle jne.) Lapsi kirkuu minkä ääntä lähtee ja oksentaa lopulta limaa. Kun lapsi aikoinaan rauhoittuu (ei rauhoitu sylissä, kokeiltu on) niin toisinaan esim. 10 minuuttia
tuijottaa tyhjyyteen. Kotona on leikkisä ja muuten kuten ikäisensä. Esim. leikkipuistossa ei juuri liikahdakaan jos muita lapsia on läsnä.
Hän myös toisinaan hakkaa päätään seinään ja lujaa!
Minä äitinä kyllä kestän tämän rumban hermostumatta ja tyynnyttelen poikaa rakkaudella, mutta miten poika jaksaa?
Älkää nyt vaan sanoko että tyypillinen autismi- tai dysfasiatapaus? Pliis, kertokaa mulle että olen yliherkkä maalaisjärjen kadottanut kaupunkilainen ja että tuo kaikki kuuluu ko. ikään. En ole tavannut vastaavaa tuttavapiirissä.
Kaikki ajatukset ja vinkit tervetulleita, suodatan niistä sitten sekametelisopan jota vertaan omiin tulkintoihini.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu