Tuli vasta nyt mieleen, että joskus edellisessä asunnossa tunsin usein iltaisin jonkun läsnäolon. Ja se oli ihan todellista. Jossain vaiheessa aloin jo mielenterveyttänikin epäilemään. Mutta nyt vasta tajusin, että täällä uudessa talossa ei ole enää kertaakaan ollut sellainen olo.
Tästä syystä uskonkin, että siinä edellisessä asunnossa oli oikeesti jotain outoa. Näin mm. mustapukuisen naisen hahmon seisovan oviaukolla (sivusilmällä). Mutta silti näin sen oikeasti, ei ollut mikään harha. Lisäksi näin joskus ikkunasta ulos katsoessani jonkun olennon. Näytti aivan paholaiselta, joka ikäänkuin olisi ilmestynyt minun sisältäni. Eli peilikuva oli käytännössä minun, mutta kasvot olivat oikeasti aivan kuin jonkun demonin. Säikähdin tuota tietysti kunnolla. Varsinkin, kun kyseessä oli toinen kerros. Joten ei kukaan muukaan voinut ulkopuolelta kurkata.
Välillä nuo läsnäolon tunteet saivat mut aivan sekaisin pelosta. Oli sen verran aidon tuntuista.
Mutta onneksi nuo kaikki tuntemukset ja ilmiöt jäivät tuohon entiseen kerrostaloasuntoon.
Niin, tuosta tulikin mieleeni, että onko minnekään nettiin merkattu mitään murhatapauksia, kummitustapauksia ym. Suomeen liittyen. Olen yrittänyt netistä etsiä turhaan.
Olisi mielenkiintoista saada tietoa tapauksista, joissa esim. talon edellinen murhattu omistaja palaa kummittelemaan uusille asukkaille. Ja kaikkea tuollaista.
Tästä syystä uskonkin, että siinä edellisessä asunnossa oli oikeesti jotain outoa. Näin mm. mustapukuisen naisen hahmon seisovan oviaukolla (sivusilmällä). Mutta silti näin sen oikeasti, ei ollut mikään harha. Lisäksi näin joskus ikkunasta ulos katsoessani jonkun olennon. Näytti aivan paholaiselta, joka ikäänkuin olisi ilmestynyt minun sisältäni. Eli peilikuva oli käytännössä minun, mutta kasvot olivat oikeasti aivan kuin jonkun demonin. Säikähdin tuota tietysti kunnolla. Varsinkin, kun kyseessä oli toinen kerros. Joten ei kukaan muukaan voinut ulkopuolelta kurkata.
Välillä nuo läsnäolon tunteet saivat mut aivan sekaisin pelosta. Oli sen verran aidon tuntuista.
Mutta onneksi nuo kaikki tuntemukset ja ilmiöt jäivät tuohon entiseen kerrostaloasuntoon.
Niin, tuosta tulikin mieleeni, että onko minnekään nettiin merkattu mitään murhatapauksia, kummitustapauksia ym. Suomeen liittyen. Olen yrittänyt netistä etsiä turhaan.
Olisi mielenkiintoista saada tietoa tapauksista, joissa esim. talon edellinen murhattu omistaja palaa kummittelemaan uusille asukkaille. Ja kaikkea tuollaista.
Vastaukset 3
Vanhimmat
hullu...
Asuin kerran talossa, jossa entinen miesope oli tehnyt itsemurhan ampumalla itsensä. En vielä tiennyt sitä heti. 30-vuotis synttäripäivän ruusut kuivuivat vesimaljakkoon! No, laitoin ne seinälle roikkumaan. Lehdet eivät olleet yksikään irronneet, ne vain kuivuivat vesimaljakkoon!
Kerran sitten näin sivusilmallä mustan hahmon, joka oli kuin miehen muotoinen kasa mustia pisteitä tiivistyneenä kuvioksi, joka esitti miestä.
Keittiössä kolisi ja veitsi putosi apupöydältä (noin 30cm reunasta) lattialle!!
Kerran jääkaappi oli auki ja levy päällä, kun tulin töistä! (Voi olla koirissa, saksanpaimenkoirissakin vika).
Sitten suurin sakemannini, narttu ja kolme muuta koiraa murisivat tiettyyn kohtaan keittiön nurkassa. Ihmettelin niiden käyttäytymistä ja menin seisomaan siihen paikkaan, johon he osoittivat murinansa. Tunsin epämukavan olon, kylmän, omituisen väristyksen. Ei tuntunut hyvältä ja ei varmaan kummituksestakaan, koska koirani rauhoittuivat.
Kummituksestakaan ei lukemani mukaan tunnu päällekkäisyys elävän kanssa hyvälle.
Muutin asunnosta pois 90-luvun puolivälin paikkeilla.
Sitten muutin taloon joka oli rakennettu 1939.
Sielläkin kummitteli, mutta ihan eri tyyppi.
Tämä kummitus oli nuori ja komea mies vanhan mallisessa asussaan.
Ensin rämpytteli lamppuja ja tv:tä, ja raskaat askeleet kuuluivat rappusissa. Vieraani ihmettelivät, että joko mieheni tuli kotiin ja miksi hän menee rappuja suoraan yläkertaan.
Poikani alkoi unissakävelyn. Kerran -27'C pakkasessa hän meni rappusille istumaan ja ovi meni kiinni. Minä kuulin onneksi sen ja hain poikani saman tien pois. Äidin vaistoa.. Poika ei edes herännyt siihen. Eipä ole pahemmin sen koommin kävellyt unissaan ennen tai jälkeen yhtään.
Minä aloin nukkumaan yksin yläkerrassa. Valojen rämpyttely sitten alkoi. Kysyin, että onko täällä ketään? Vastaa kahdella väläytyksessä, jos on. Yksi=Ei, Kaksi=Kyllä. Onko täällä joku? Kyllä. Oletko edesmennyt siskoni? Vastaus oli; En. Oletko kummitätini?; En. jne. Kaikkea en edes jaksa muistaa.
Kerran sitten pikkukoirani murisi peloissaan omassa pesässään nurkassa, kun kuulin askeleiden lähestyvän yläkertaa kohti. Ajattelin, että mieheni se sieltä tulee mielihalujaan toteuttamaan. Ovi aukaistiin ja koira ulvaisi ja haukkui sekaisin, sitten hiljeni häntä koipien välissä. Mies käveli sänkyni vierestä jalkopäähäni ja meni istumaan kyykkyasentoon lattialle jalkopäähäni ja katsoi minua silmiin sekä hymyili hymyä, joka ei ollut mielestäni kovin aito ja ystävällinen hymy, vaan pikemminkin ovela jne.
Otin kaulaltani paitani alta akaattiristin käsiini, näytin sitä hahmoon päin ja lausuin rukoukseni Taivaan isälle ja pyysin auttamaan minua. Tässä vaiheessa tunsin selkäkarvani nousseen pystyyn "kananlihalle". Hahmo katosi, mutta sitä ennen huomasin hänen ilmeensä menevän totiseksi. Tilanne rauhoittui.
Tässä taannoin kuulin erään rakkaan kaukaisen ystäväni kuolleen oman käden kautta. Olin aikonut ottaa häneen yhteyttä, mutta se siirtyi ja siirtyi. Olin ollut uusiosinkkuna jo pitemmän aikaa. Kun suru-uutinen saavutti lopulta minut, minä itkin ja surin häntä, tätä aitoa platonista tosi ystävää. Pidin hänestä todella paljon ja hän minusta, mutta hän oli niin hienotunteinen ja minä olin varattu, ettei ystävyys mennyt koskaan edes suutelutasolle. Kumminkin tunnistimme toisissamme sielunkumppanin ja jos olosuhteet olisivat olleet toiset, niin me olisimme olleet vaikka mitä, aivan varmasti. Rakastimme hiljaa, emme kertoneet sitä toisillemme, sillä sitä ei tarvittu. Tiesimme ja tunsimme sen. Kaikki oli vain minusta kiinni. Mutta en voinut silloin.. Jos, jos.. niin.
No, minä itkin itseni uneen ja ajattelin, miten väärin on riistää itseltä henki. Miksi hän teki sen. Miksi ampui itsensä? Miten epäoikeutettua ystäviään ja rakkaitaan kohtaan. Mutta kuitenkin ymmärsin ja annoin hänelle sen anteeksi mielessäni. Kumpa olisin tiennyt.. Tuskani oli todella sietämätön.. Aamulla puolipöpperössä silmät vielä kiinni, tunsin jonkun voimakkaan miehisen hahmon istuvan sänkyni laidalla ja pitävän minusta kiinni. Tästä hahmosta tunsin virtaavan rauhoittavaa, vahvaa, rakastavaa voimaa ja minä tiesin, että tämä hahmo oli edesmennyt sielunkumppanini, jonka vuoksi olin itseni uneen itkenyt. Sitä mukaa kun heräsin kunnolla, niin tämän hahmon "tuntu" pikkuhiljaa haihtui ja tunsin, että olin saanut lohdutusta pahimpaan tuskaani.
Tämä oli jännä kokemus ja tapahtui viime vuoden lopulla.
Ihmeellistä miten tunsin tämän rakkaan ystäväni läsnäolon.
Emme voi olla varmoja, emmekä tiedä mitä kuolema tuo tullessaan. Yksi on portti miehestä naiseen. Toinen portti on syntymä. Mistä tiedämme porttien määrän? Uskon ettei elämä tähän lopu. Ainakin vielä on yksi portti. En halua vielä astua kuitenkaan siitä portista pitkään aikaan. Haluan katsoa "filmin" loppuun ja toivon että se jatkuu vielä pitkään. Sitten joskus.. Hän on minua vastassa.. Ihan varmasti.
Enemmän on, kun tiedämme tai voimme ymmärtää.. Meidän omat pelkomme vain estävät meitä ymmärtämästä ja näkemästä sitä.
Pelko ei ole koskaan hyvästä. Älkää peljätkö vaan luottakaa Jumalaan.
Se kummitusrouva jonka syrjäsilmällä näit. Halusi sinut pois siitä talostaan. Siksi näit ikkunasta peilikuvasi paholaisena. Se oli selvä viesti, että asunto on hänen.
Jos vastaavaa vielä tapahtuu, niin pyydä pappi siunaamaan talo, niin ehkä huomaat muutoksen..