Kevät saapuu ja kohta päivä on yön mittainen, pian pitempikin.
Palstakin on vilkastunut, yli 100 viestiä/päivä on selvä petraus.
Uudet sanavalmiit kirjoittajat ovat tuoneet piristystä ja sisältöä. Toivottavasti saan olla mukana vaihtamassa mielipiteitä niin vanhojen kuin uusien kirjoittajien kanssa.
Kohta äänestetäänkin ja palstallakin voidaan etsiä jalansijoja poliittisella kentällä.
Jokamiehen palsta
133
2166
Vastaukset
- Kansanjäsen
Toivotaan, että tällä palstalla saa jokainen vapaasti, ilman klikkiytyjien herjausta ilmaista mielipiteitään aiheesta kuin aiheesta.
nykyiset puolueiden puheenjohtajat,minne lienvät kaikki räksyttäjät mennet,eläkkeelle vissiin.Oli ennen erilainen tyyli keskustella.
Nuoria tyttösiä on paljon eduskunnassa,ennen luotettiin vanhaan harmaja partaan.Kun joku esim.tanja on saanut kokemusta työstän niin silloin pannaan pois äänestäjien taholta ennustuksien mukaan.Minä kyllä luulen Tanjan osaavan siinä kun miesten velmutkin.
Media se pitää huolen että edustajat vaihtuvat.- latinitaa
sillon pitää kuunnella tarkasti kun lääkärit sitä puhuvat, useimmiten ennuste on jotakin heikonpuoleista.
- utelias uskoton
taivaan ja maan?
- Pikku-Kalle
En minä ainakaan!
- Auttamaton Pekka, joka
Pikku-Kalle kirjoitti:
En minä ainakaan!
oli tottunut aina olemaan syntipukkina.
Kun rovasti kinkereillä jylisi:
"Sanohan kiireen vikkaa,
kuka on luonut maan!"
Niin Pekka:
"Minä kaiken tein,
minä konna ja varas,
mutta toiste en tee,
vaikka halkeis maa!"
.
- Pieksumies
No, nyt on jokamiehen keli. Pieksuissa vain hieman kipristää. Yhtä keveästi -26 C:ssa liikun kuin naapurin Töppös-Iivari.
Miten on Sinun varpaittesi laita ?- heinäkenkä lappalainen
Venlastiina kirjoitti:
Varpaat ovat turvassa, eikä täällä ole enää pakkastakaan kuin -17.
nutukkaisiin heiniä vaan lisää, kyllä tarkenee.
- ei minun
Ei varpailla hätää. Henkeen käy viima, on antibioottikuuri päällä, poskiontelotulehdus ja hengitystietulehdus. Ei kivaa. Asteita ei ole kuin – 18. Rehellinen jos olen, niin en välitä talvesta lainkaan.
- opritar
Pieksumiehen pieksujutusta muistuu mieleeni omat pieksut. Ajatelkaa, ennen sitä sai mittatilaustyönä kengät jalkaansa, siis pieksut. Eipä niitä nykyään ihan helposti kenkiä teetetäkään. Minulle pikkutyttönä suutari naputteli kotona kerrankin sopivat kengät. Yhdet vain muistan saaneeni
- Fanni
Oli sodan lopussa tai loputtua sellainen kausi, ettei kaupassa ollut minkäänlaisia jalkineita lapsille. Kevättalvella valjastettiin hevonen kirkkoreen eteen ja pääsin isän kanssa suutariin mittoja antamaan.
Syksyllä vedin jalkaan hurmaavat saappaat. Ihasteltiin joukolla, mutta minä en kertonut, että ne olivat liian lyhyet. Kuljin varpaat kippurassa sen syksyn.Pakkasilla sain huopikkaat.
- nyt.
menty taaksepäin ?
- minä vaan
Tämähän on hauskan oloinen kevyehkö ketju. Johon hyvin sopiikin juttu silloin tällöin. Kengistä näyttää olevan keskustelua, Muistan minäkin aikoinaan Karjalassa saaneeni ensimmäiset piuksut. Silloin suutari tuli taloon ja saattoikin olla viikonkin. Kenkiä tehtiin ja korjattiin koko porukalle. Makeet oli lapikkaat ja puu nauloilla oli pohjat naputtettu kiinni. Hienot vaaleasta nahasta tehdyt. Sellaisille ei taida olla enää tekijää.
- Esme*
joku on päättänyt, että on aika nuortua ja leikkiä ! Ihan kiva..vaihteeksi.
- Katleija-yksi
Esme* kirjoitti:
joku on päättänyt, että on aika nuortua ja leikkiä ! Ihan kiva..vaihteeksi.
Luvassa lisää lunta ja pitkä ketju. Toivottavasti tiet on auki kun täälä tullaan Hlk:iin teatteriin Vennamosta tehtyä kipaletta katsomaan. Paluu yöllä. Ei olis kiva jäädä tien poskeen palelemaan.
- barinja
Katleija-yksi kirjoitti:
Luvassa lisää lunta ja pitkä ketju. Toivottavasti tiet on auki kun täälä tullaan Hlk:iin teatteriin Vennamosta tehtyä kipaletta katsomaan. Paluu yöllä. Ei olis kiva jäädä tien poskeen palelemaan.
onhan siellä 9 km tunneleita, kesällä viimeks menin saaristoon, Pimeällä ei niin kaipaa maisemiakaa, mutta suoraa menoa se on ja paljon nopeampi. Hauskaa teatteri-iltaa, no nyt tuli auto taas, jokhan mun kyytini,, moikka
- minä vaan
barinja kirjoitti:

Johan on aamu !
Aurinko tunki makkarin ikkunasta sisään. Hirmuinen määrä villa koiria majaili nurkissa. minä vaan kirjoitti:
Tämähän on hauskan oloinen kevyehkö ketju. Johon hyvin sopiikin juttu silloin tällöin. Kengistä näyttää olevan keskustelua, Muistan minäkin aikoinaan Karjalassa saaneeni ensimmäiset piuksut. Silloin suutari tuli taloon ja saattoikin olla viikonkin. Kenkiä tehtiin ja korjattiin koko porukalle. Makeet oli lapikkaat ja puu nauloilla oli pohjat naputtettu kiinni. Hienot vaaleasta nahasta tehdyt. Sellaisille ei taida olla enää tekijää.
Pakkaset ja sen tieliikenteelle tuoma liukkaus on aiheuttanut paljon kolareita kun kuljettajat eivät ole tarpeeksi varovaisia.
Lisäksi pitkään jatkuneet susikylmät ovat imaisseet paljon ylimääräisiä kilowatteja. Poikkeuksellisista lumiolosuhteista ovat jopa hyötyeläimet joutuneet kärsimään.
Ei kotieläinten tarvi murehtia kattorakenteiden ylimääräisestä lumikuormista.- minä vaan
minä vaan kirjoitti:
Johan on aamu !
Aurinko tunki makkarin ikkunasta sisään. Hirmuinen määrä villa koiria majaili nurkissa.Taas tuli uusi aamu ja kalpeena kuin haamu..... Olikos tämä ralli jostain Kalle Tappisesta joka sambatessaan tuli tuhlanneeksi jopa siemen perunat. Muistaako kukaan ?
- puunikki
minä vaan kirjoitti:
Taas tuli uusi aamu ja kalpeena kuin haamu..... Olikos tämä ralli jostain Kalle Tappisesta joka sambatessaan tuli tuhlanneeksi jopa siemen perunat. Muistaako kukaan ?
Palsta on taas potkaistu käyntiin. Eilinen päivä olikin vauhdikas ja päästiin taas kertaalleen kirjoittamisen vauhtiin. Palsta on kuitenkin monelle lukijallekkin tärkeä henkireikä, joten ei anneta palstan näivettyä parin höpsähtäneen naisem takia.
- pelle fani
barinja kirjoitti:
onhan siellä 9 km tunneleita, kesällä viimeks menin saaristoon, Pimeällä ei niin kaipaa maisemiakaa, mutta suoraa menoa se on ja paljon nopeampi. Hauskaa teatteri-iltaa, no nyt tuli auto taas, jokhan mun kyytini,, moikka
...ja moottoritie on kuuma, laulaa Haminan poika Petri T, alias Pelle Miljoona ja jatkaa...maailma on totta.
- Turhaa jauhamista
Politiikka ei kannata tänne palstoille tuoda, tuntuu olevan jo muutenkin pelkkää kinaa.
Mistä paremmuudesta puhut, ja miksi niitä viestejä pitää laskea luetella.
Turhia aloituksia, turhaa ketjun venytystä muutamalla, muka huvittavalla repliikillä, sellaiseksi tämä on mennyt.
Eipä huvita jutella enepää, kun ei ole asiaakaan tämän enempää.
Ja ketju ylös, kun minäite ei sitä jaksa kaiken aikaa nostella!- minä vaan
voi, turhuuksien, turhuuksien turhuus. Näin Salomon suuressa viisaudessaan totesi suureassa kirjassa. Pimeestä tullaan ja pimeään mennään. Ainoa oikea asia onkin kukkien hoito, kuten kiinalaiset viisaat ovat aikojen alussa todenneet. Oikein ajateltuna sekin on turhaa......
- minä vaan
minä vaan kirjoitti:
voi, turhuuksien, turhuuksien turhuus. Näin Salomon suuressa viisaudessaan totesi suureassa kirjassa. Pimeestä tullaan ja pimeään mennään. Ainoa oikea asia onkin kukkien hoito, kuten kiinalaiset viisaat ovat aikojen alussa todenneet. Oikein ajateltuna sekin on turhaa......
itku uusi auto tulee jo ensi viikolla. Meneekin näillä näkymin suoraan talliin. Talvirenkaita ei enää kuukauden takia ole järkevää vaihtaa. Onneksi vaihtoautoksi menevä auto jää näillä näkymin vielä käyttöön. Hieno homm tuo keskeytys vakuutuskin joka aimemmin oli vähintäin kuukausi. nyt ei siinäkään ole enää aika sidonnaisuuksia.Vielä kerran se kirpaisi kukkaroa,uuden auton osto ja jos onni on myötä on se sitten viimeinen autohankinta. En vaan voinut millään vastustaa kiusausta. Vielä kerran saada uusi tähti nokalle. Mukaansa täälä ei saa mitään eikä käärin liinoissa ole taskuja.
- Matami Mansesta

...Sulta mitään ajokorttia o otettu pois, vaikka jokku sellasta juarua levittelee kateuksissaan. Sää kun oot ny kahren auton omistaja, nin sitä ei moni siärä. Sun rikkautes ja viksuutes alko harmittaan toisia huru-ukkoja siä missä sää asut.
Muista aina kun joku sua mollaa ja muistuttelee siittä kölin alitte vetämisestä ja tervaamisesta, sekä höyhenissä pyärittämisestä, että kateutta, kateutta aivan viimisen päälle se o.
Sano vaan seuraavan kerran, että ei lannista mikään, mää oon sellanen paattimies, seilannu mailman ympäri, että sanokaa nyssitten psykopaatiksi, ninkun vuaresta toiseen sanottekin.
Mää matami oon nin maan perhanasti sun pualta. - sorrettu ukkoparka
Matami Mansesta kirjoitti:
...Sulta mitään ajokorttia o otettu pois, vaikka jokku sellasta juarua levittelee kateuksissaan. Sää kun oot ny kahren auton omistaja, nin sitä ei moni siärä. Sun rikkautes ja viksuutes alko harmittaan toisia huru-ukkoja siä missä sää asut.
Muista aina kun joku sua mollaa ja muistuttelee siittä kölin alitte vetämisestä ja tervaamisesta, sekä höyhenissä pyärittämisestä, että kateutta, kateutta aivan viimisen päälle se o.
Sano vaan seuraavan kerran, että ei lannista mikään, mää oon sellanen paattimies, seilannu mailman ympäri, että sanokaa nyssitten psykopaatiksi, ninkun vuaresta toiseen sanottekin.
Mää matami oon nin maan perhanasti sun pualta.Johan se nyt tämäkin ehtoo puol muuttu iloks, Tässää jo aattelin et oot mennä sinne Näsijärvelle pilkille ja oot puonna avantoon. aivan sieluu tuo koukkas. Avot nyt onnii asiat taas kohillaan. Sie et muutoin saata uskoo jos mie kerron ainostaan siulle kerron. Ensimmäinen varsinainen työpaikka johon tulin palkatuks oli juur tuommoisen psykopaatin homma. Psykiatrin testien perusteella siihen jouuin. satakunta ukkoo testattiin, oikeaksi psykopaatiks minut varmaan toettiin. Pistivät sitten vielä lisä koulutukseen. Ei miunuu huolinna siel armeijassakaa mihinkään marssii. Esikuntaan viskasivat het kolmen viikon päästä. Passiin hyö laittovatten kiitettävän arvostelun mikä oli vääryys siinä ois pitännä olla perässä. Psykopaatin koulutuksest mie viel sen verran jot se loppullisesti parkkis tuon miun nahan. Elä sie matami huolehi minuu ei immeinen pysty loukkaamaan. Tuo onnii sitten jo toinen asii jos mie sattuisin jollekkin ilkeilemään, Herra varjelkoon minuu siit, oon niit ilkeilyni tuloksia joskus nähnä ja ne ei oo mitenkään mairittelevia.
- heh heh..
sorrettu ukkoparka kirjoitti:
Johan se nyt tämäkin ehtoo puol muuttu iloks, Tässää jo aattelin et oot mennä sinne Näsijärvelle pilkille ja oot puonna avantoon. aivan sieluu tuo koukkas. Avot nyt onnii asiat taas kohillaan. Sie et muutoin saata uskoo jos mie kerron ainostaan siulle kerron. Ensimmäinen varsinainen työpaikka johon tulin palkatuks oli juur tuommoisen psykopaatin homma. Psykiatrin testien perusteella siihen jouuin. satakunta ukkoo testattiin, oikeaksi psykopaatiks minut varmaan toettiin. Pistivät sitten vielä lisä koulutukseen. Ei miunuu huolinna siel armeijassakaa mihinkään marssii. Esikuntaan viskasivat het kolmen viikon päästä. Passiin hyö laittovatten kiitettävän arvostelun mikä oli vääryys siinä ois pitännä olla perässä. Psykopaatin koulutuksest mie viel sen verran jot se loppullisesti parkkis tuon miun nahan. Elä sie matami huolehi minuu ei immeinen pysty loukkaamaan. Tuo onnii sitten jo toinen asii jos mie sattuisin jollekkin ilkeilemään, Herra varjelkoon minuu siit, oon niit ilkeilyni tuloksia joskus nähnä ja ne ei oo mitenkään mairittelevia.
Kalle eisippä kartalta Amerikka,sanoi opettaja.Tässä vastaa Kalle.
Aivan oikein vastaa opettaja,
Entäpä Liisa kuka löysi Amerikan.
Liisa vastaa Kalle. - minä vaan
heh heh.. kirjoitti:
Kalle eisippä kartalta Amerikka,sanoi opettaja.Tässä vastaa Kalle.
Aivan oikein vastaa opettaja,
Entäpä Liisa kuka löysi Amerikan.
Liisa vastaa Kalle.Kaupunkilais tyttö oli tutustumassa maajussin tilaan. Karjahaassa sonni könysi lehmän selkään.
Mistä se sonni tietää milloin lehmää haluttaa kysyi tyttö.
Hajusta hajusta totesi maajussi.
Aikansa kierreltyään tyttö teki lähtöä jolloin maajussi tiedusteli, koska voitaisiin tavata uudelleen ?
Sitten, kun sinun nuhasi on parantunut vastasi tyttö. - heh heh !
minä vaan kirjoitti:
Kaupunkilais tyttö oli tutustumassa maajussin tilaan. Karjahaassa sonni könysi lehmän selkään.
Mistä se sonni tietää milloin lehmää haluttaa kysyi tyttö.
Hajusta hajusta totesi maajussi.
Aikansa kierreltyään tyttö teki lähtöä jolloin maajussi tiedusteli, koska voitaisiin tavata uudelleen ?
Sitten, kun sinun nuhasi on parantunut vastasi tyttö.saisikko lisää !
- Matami Mansesta
minä vaan kirjoitti:
Kaupunkilais tyttö oli tutustumassa maajussin tilaan. Karjahaassa sonni könysi lehmän selkään.
Mistä se sonni tietää milloin lehmää haluttaa kysyi tyttö.
Hajusta hajusta totesi maajussi.
Aikansa kierreltyään tyttö teki lähtöä jolloin maajussi tiedusteli, koska voitaisiin tavata uudelleen ?
Sitten, kun sinun nuhasi on parantunut vastasi tyttö.Ooks sää sorrettu ukkoparka sama kun toi mv. Ainakin sää kirjotit ninkun olisit vastannu mun viästiin.
No nyssitten mää voinkin lohruttaa sua viä lisää, ja antaa neuvoja. Nääs sun kannattais pikkusen kehasta mollaajille, että sää oot ollu likkojen kanssa mailmanympäripurjehruksella.
Ekkä sitten me sanoon, että hiiliruumassa hiiliä lapioit koko matkan.
Ekkä sitäkän sano, että pelastusrenkas ymärilläs tyäskentelit!
Katto, ei kukaan tiärä, että sää oot arka jänishousu, ellet itte me sanoon. - minä vaan
Matami Mansesta kirjoitti:
Ooks sää sorrettu ukkoparka sama kun toi mv. Ainakin sää kirjotit ninkun olisit vastannu mun viästiin.
No nyssitten mää voinkin lohruttaa sua viä lisää, ja antaa neuvoja. Nääs sun kannattais pikkusen kehasta mollaajille, että sää oot ollu likkojen kanssa mailmanympäripurjehruksella.
Ekkä sitten me sanoon, että hiiliruumassa hiiliä lapioit koko matkan.
Ekkä sitäkän sano, että pelastusrenkas ymärilläs tyäskentelit!
Katto, ei kukaan tiärä, että sää oot arka jänishousu, ellet itte me sanoon.Kyl maar se olikin vastaus sun viestiin katoppahan tääl om pivettävä selai matalaa profilliä ettei noit kateit enemmält ilmaannu. En mää ihan kok maailmoo kirtännä en kä nii thiiliikää oo sitten enenmält viskelly. Kakarana ku oltiin tunti tolkul uimahallis vaik ei saanut olla ku tunnin niin poistuessa talkkari nappasi ain kii ja vei hiili varastoon sielpit sit ihtensä noeta ja viskoon pannuun pökyä. Yritinhä sitä maailman ympärys matkoo, mut piru vieköön alkoi vene vuotaa piti kääntyy takas, se peijakkaan tappi ol unohtunna rannalle. Ommoo tappii ei siihen arvanna laittoo ois vaikka isompi hauki siihen tarrannu. Muuton tost nimest kyl se on se minä.vaan mun oikee taiteilija nimi. Nuohanne nu tolkuttomat syytelevät jot näit nikkei ois mulla niin ikään enemältkin. Siin minä vaassa on semmottii taika jot sil saap ain sitä seuroo, äkist onkin kymmenkunta nokittelijaa peräpeilis.
- sorrettu ukkoparka
minä vaan kirjoitti:
Kyl maar se olikin vastaus sun viestiin katoppahan tääl om pivettävä selai matalaa profilliä ettei noit kateit enemmält ilmaannu. En mää ihan kok maailmoo kirtännä en kä nii thiiliikää oo sitten enenmält viskelly. Kakarana ku oltiin tunti tolkul uimahallis vaik ei saanut olla ku tunnin niin poistuessa talkkari nappasi ain kii ja vei hiili varastoon sielpit sit ihtensä noeta ja viskoon pannuun pökyä. Yritinhä sitä maailman ympärys matkoo, mut piru vieköön alkoi vene vuotaa piti kääntyy takas, se peijakkaan tappi ol unohtunna rannalle. Ommoo tappii ei siihen arvanna laittoo ois vaikka isompi hauki siihen tarrannu. Muuton tost nimest kyl se on se minä.vaan mun oikee taiteilija nimi. Nuohanne nu tolkuttomat syytelevät jot näit nikkei ois mulla niin ikään enemältkin. Siin minä vaassa on semmottii taika jot sil saap ain sitä seuroo, äkist onkin kymmenkunta nokittelijaa peräpeilis.
tuost viel pit jatkoo. Eiköön sit sanota jotta jos ihtensä ylentöö niin sit alennetaan, jos sit alentoo niin sit hyö ylentöö. Se on semmottii yks selitteist tuo sosiologia. Katopas kun mie taas alennan.
- itehän mie tässä
sorrettu ukkoparka kirjoitti:
tuost viel pit jatkoo. Eiköön sit sanota jotta jos ihtensä ylentöö niin sit alennetaan, jos sit alentoo niin sit hyö ylentöö. Se on semmottii yks selitteist tuo sosiologia. Katopas kun mie taas alennan.
älähän sie matami nyt aattele kaiken moist, enhään mie sinnuu tarkottanut pahal siehän oot mieluinen tulemaan sinne peräpeilii ja mikä ettei pisemmällekkin viel. mie oon täs vähän ymmärtännä jot sie oot viel vereväs kunnos etkään oo aivan loppuun ajettukaan niinkuin muuankin rouva rupsahti ja kertoili kolme äijää ajaneesa ennenaikaiseen hautaan. Oot sitten vielä kohtalaises lihaski,katoppas matam ,mie oon ai ollu sitä mielt jot sitä lihoo pitää olla siin luijen ympäril. Ei tittykään aivan mahottomast. anteeks nyt matami, taitaa taas nää turinat mennä sinne iltaviihteen puolel.
- minä vaan ja hyvää y
itehän mie tässä kirjoitti:

Mistä tunnistat isännän sikalassa ?
-Sillä on saappaat jalassa. - Matami Mansesta
minä vaan ja hyvää y kirjoitti:
Mistä tunnistat isännän sikalassa ?
-Sillä on saappaat jalassa.Sitä mää ny taas kummeksuin, että kuinka sää maanviljeliä pirät isäntää ja sikaa nin saman näkösenä, että saappaista vaan tunnistaa sen oikeen mv:n?!!!
Nykyään maanviljelijät on vähemmän sijan näkösiä kun monen muun ammatin harjottajat. Älä sää noin kovasti alenna ittees, vaikka sanoikki, että kuka ittensä alentaa, se ylennetään.
Sen neuvon ny taas annan, että vaihra kuitenkin vaatteet kun lähret meneen ihmisiin, eikä pesukan pahaa tekis! - Huomenta !
Matami Mansesta kirjoitti:
Sitä mää ny taas kummeksuin, että kuinka sää maanviljeliä pirät isäntää ja sikaa nin saman näkösenä, että saappaista vaan tunnistaa sen oikeen mv:n?!!!
Nykyään maanviljelijät on vähemmän sijan näkösiä kun monen muun ammatin harjottajat. Älä sää noin kovasti alenna ittees, vaikka sanoikki, että kuka ittensä alentaa, se ylennetään.
Sen neuvon ny taas annan, että vaihra kuitenkin vaatteet kun lähret meneen ihmisiin, eikä pesukan pahaa tekis!Katohan sie nuit herhiläisii, koht hyö hyökää taas tähänni ketjuu ja alkoo ahistaa jot meijän pitäs tää seuran pito siirtöö teksiviestitykseksi, Sit hyö viel syytteelöö minuu moni nikiks. Antoohan nyt kattoo saavatkoon hyö mitään asiallis aikaiseks jos mie lähen nyt marketille. Meinaan käyvä perunoi ostelemassa. Tuos pesu puolest en niin tiijä on sil etunsakiin, tuos marketiskin ei oo tarvis jonotella antavat reilust tiloo jonois.
Nuo kalsarit on kumminin vaihettava ku ei meinoo enee polvist taipuu muutoisa ovat helppo pukkee kun ne seisoo itekseen tos tilan vieres. Antaas taas kahtoo kuhan vähän jählähtää, sano se Hollolankin mies joka teki tortun markkinakioskin viereem poliisin kehoittaessa viemään sen poikkeen.
Voihan Jepulis ! - sorrettu ukkoparka
Huomenta ! kirjoitti:
Katohan sie nuit herhiläisii, koht hyö hyökää taas tähänni ketjuu ja alkoo ahistaa jot meijän pitäs tää seuran pito siirtöö teksiviestitykseksi, Sit hyö viel syytteelöö minuu moni nikiks. Antoohan nyt kattoo saavatkoon hyö mitään asiallis aikaiseks jos mie lähen nyt marketille. Meinaan käyvä perunoi ostelemassa. Tuos pesu puolest en niin tiijä on sil etunsakiin, tuos marketiskin ei oo tarvis jonotella antavat reilust tiloo jonois.
Nuo kalsarit on kumminin vaihettava ku ei meinoo enee polvist taipuu muutoisa ovat helppo pukkee kun ne seisoo itekseen tos tilan vieres. Antaas taas kahtoo kuhan vähän jählähtää, sano se Hollolankin mies joka teki tortun markkinakioskin viereem poliisin kehoittaessa viemään sen poikkeen.
Voihan Jepulis !En taijakkaaan niit kalisongei vaihtoo, Katohan sie matami mistää mie sit tiijän niist uusist kalisongeis joten miten päin ne puetaan pääl. Katoppas ku näis nykysis on merkit, keltanen eteen ja ruskia taakse. Oot sie merkanna kans pöksys ?
oon mie kans joutavan päivänen puupää. On tääl niin fiksuu seuroo jot minuu aivan hävettää tänne kirjotella. pitännöö olla taas kotva aika tuol poöitiikka sivuil järjestelemäs näit maan asio kuntoon. se vanha kapikin on taas vienny Kuubanreissu kertomuksensakkin poikkeen joten hätä se se alkaa olla taas siellää.
Pistän tähän viestiin taas tuon salanimen niin eippää kukaan tiijä kuka tämänni on kirjottanut. - Matami Mansesta
sorrettu ukkoparka kirjoitti:
En taijakkaaan niit kalisongei vaihtoo, Katohan sie matami mistää mie sit tiijän niist uusist kalisongeis joten miten päin ne puetaan pääl. Katoppas ku näis nykysis on merkit, keltanen eteen ja ruskia taakse. Oot sie merkanna kans pöksys ?
oon mie kans joutavan päivänen puupää. On tääl niin fiksuu seuroo jot minuu aivan hävettää tänne kirjotella. pitännöö olla taas kotva aika tuol poöitiikka sivuil järjestelemäs näit maan asio kuntoon. se vanha kapikin on taas vienny Kuubanreissu kertomuksensakkin poikkeen joten hätä se se alkaa olla taas siellää.
Pistän tähän viestiin taas tuon salanimen niin eippää kukaan tiijä kuka tämänni on kirjottanut.Mun vanha täti, joka asu myäs kunnalliskorissa kulki sellasissa merkatuissa housuissa, koska ne olis muiren asukkien kanssa saattanu pyykkituvalla vaihtuu.
Sullon oikein karella värillä merkatut. Nin se vaan kehitys menee eteen päin kaikissa paikoissa. Mun tärin housuissa oli vaan sen nimikirjaimet.
Onko siä sun paikassa kaikilla omat värit?
Jollakin ehkä sini/ punanen, toisella eressä vihree ja takana vaikka valkonen.
Nykysellä, noiren paikkojen henkilökunnalla on miälikuvitusta.
Jos mää joutusin tollaseen "väripaikkaan", nin mää ottasin vaaleensinisen taakse ja ehkä jonkun nätin ruusunpunasen eteen. - Työlästynyt
Matami Mansesta kirjoitti:
Mun vanha täti, joka asu myäs kunnalliskorissa kulki sellasissa merkatuissa housuissa, koska ne olis muiren asukkien kanssa saattanu pyykkituvalla vaihtuu.
Sullon oikein karella värillä merkatut. Nin se vaan kehitys menee eteen päin kaikissa paikoissa. Mun tärin housuissa oli vaan sen nimikirjaimet.
Onko siä sun paikassa kaikilla omat värit?
Jollakin ehkä sini/ punanen, toisella eressä vihree ja takana vaikka valkonen.
Nykysellä, noiren paikkojen henkilökunnalla on miälikuvitusta.
Jos mää joutusin tollaseen "väripaikkaan", nin mää ottasin vaaleensinisen taakse ja ehkä jonkun nätin ruusunpunasen eteen.Jatkoksi tähän sopinee työlästyneen purkaus. En kuitenkaan vielä ole mahdollisuudessa päästä laitoshoitoon, alan kuitenkin yksitoikostumaan joskaan en laitostumaan.
Nyt kun ollut pakkasia ulkona olen pitänyt kotonakin neulepuseroa paidan päällä.
Sen pintaan on ilmestynyt pallukoita enkä jaksaisi nyhtää niitä enää siitä pois.
Ensin se ei tuntunut ollenkaan tylsältä työltä mutta kun näyttää ettei ne vähene ollenkaan vaikka kuin nyhtää.
Joku laite sen työn nopeuttamiseksi varmmaankin täytyy olla kehitetty .
tietääkö joku - Matami Mansesta
Työlästynyt kirjoitti:
Jatkoksi tähän sopinee työlästyneen purkaus. En kuitenkaan vielä ole mahdollisuudessa päästä laitoshoitoon, alan kuitenkin yksitoikostumaan joskaan en laitostumaan.
Nyt kun ollut pakkasia ulkona olen pitänyt kotonakin neulepuseroa paidan päällä.
Sen pintaan on ilmestynyt pallukoita enkä jaksaisi nyhtää niitä enää siitä pois.
Ensin se ei tuntunut ollenkaan tylsältä työltä mutta kun näyttää ettei ne vähene ollenkaan vaikka kuin nyhtää.
Joku laite sen työn nopeuttamiseksi varmmaankin täytyy olla kehitetty .
tietääkö jokutarttes varmaan kysyy m.v:ltä, se tiätää paljon asioita.
Vaikka jokku kateelliset sanookin, että se kooklettaa ja esittää asioita omina tiatoinaan. Emmää usko.
Mullei o sellasta onkelmaa, että olis liian kylmä, kun mää oon enemmänlkin sellanen pyäree. Laihat ihmiset on vilusempia. Ooksää laiha? - Työlästynyt
Matami Mansesta kirjoitti:
tarttes varmaan kysyy m.v:ltä, se tiätää paljon asioita.
Vaikka jokku kateelliset sanookin, että se kooklettaa ja esittää asioita omina tiatoinaan. Emmää usko.
Mullei o sellasta onkelmaa, että olis liian kylmä, kun mää oon enemmänlkin sellanen pyäree. Laihat ihmiset on vilusempia. Ooksää laiha?väkisinkin tulee mieleeni tuosta nikistä, onko hän luotettava, uskottava ja lutettava pitäisi olla, olen uusi ja en tiedä näistä nikeistä jos nim.merk. on mustavalkoinen en voi luottaa
Epäluotettava hkilö voi ohjata minut mironteille. on must.valk. pelottaa nytkyllä. - sapol
Työlästynyt kirjoitti:
väkisinkin tulee mieleeni tuosta nikistä, onko hän luotettava, uskottava ja lutettava pitäisi olla, olen uusi ja en tiedä näistä nikeistä jos nim.merk. on mustavalkoinen en voi luottaa
Epäluotettava hkilö voi ohjata minut mironteille. on must.valk. pelottaa nytkyllä.Ennekuulumatonta m-v joutunut epäilyksenalaiseksi.
- m.v.
sapol kirjoitti:
Ennekuulumatonta m-v joutunut epäilyksenalaiseksi.
Nainen oli vierailemassa miehensä luona vakilassa.
- Pena mitä minä sanon lapsille. He ovat nyt siinä iässä. että he alkavat kysellä. He haluavat tietää mihin olet piilottanut saaliin. - minä vaan
m.v. kirjoitti:
Nainen oli vierailemassa miehensä luona vakilassa.
- Pena mitä minä sanon lapsille. He ovat nyt siinä iässä. että he alkavat kysellä. He haluavat tietää mihin olet piilottanut saaliin.Eilen piipahdin katsomassa väliaika tietoja tällä palstalla, Vuoro kauden viesti määrä oli eilen laskenut 74:jään sen oltua vielä pari viikkoa sitten yli 200. Nyt enää 52 viestiä viime vuorokauden aikana. Kuinka tänne yleensäkään enää toimittaa kirjoittaa mitään ? Tämäkin ketju on äänestetty" kelvottomaksi." Uusia avauksia pyydetään, ne sotketaan parin viestin jälkeen viimeistään arvuttelemalla millä nikillä "minä vaan" taas kirjoittaa. Ihmetyttää ettei paria aloitusta per henkilö saada aikaiseksi. Miten sitten minun pitäisi alati kiiruhtaa tänne availemaan keskimäärin viittä ketjua päivässä, eri nikeillä kuten olen tehnyt. Taitaa olla tämä palsta tullut tiensä päähän.
- ikävää
minä vaan kirjoitti:
Eilen piipahdin katsomassa väliaika tietoja tällä palstalla, Vuoro kauden viesti määrä oli eilen laskenut 74:jään sen oltua vielä pari viikkoa sitten yli 200. Nyt enää 52 viestiä viime vuorokauden aikana. Kuinka tänne yleensäkään enää toimittaa kirjoittaa mitään ? Tämäkin ketju on äänestetty" kelvottomaksi." Uusia avauksia pyydetään, ne sotketaan parin viestin jälkeen viimeistään arvuttelemalla millä nikillä "minä vaan" taas kirjoittaa. Ihmetyttää ettei paria aloitusta per henkilö saada aikaiseksi. Miten sitten minun pitäisi alati kiiruhtaa tänne availemaan keskimäärin viittä ketjua päivässä, eri nikeillä kuten olen tehnyt. Taitaa olla tämä palsta tullut tiensä päähän.
ilman nasevaa aktivoivaa kirjoittelua ei mikään media menesty. Tuossa pitkässä juoksussa on aktiivit kyllä tullut kohdaltasi nähdyksi. Laaja on skaalaa josta osaat kirjoittaa. Kukaan palstalaisista ei ole jäänyt kylmiksi, kaikissa olet herättänyt tunteita. Sehän se juurikin on sen hyvän kirjoittajan tunnus. Ikävää onkin jos aiot vähentää tänne kirjotteluasi. Näitä notkahdusiahan olet täällä hoitanut aiemminkin. Miksikä et taas kertaalleen.
- Hiljennä
ikävää kirjoitti:

Läpi
näkyvää
itsekehua. - asiaton.
Hiljennä kirjoitti:
Läpi
näkyvää
itsekehua.viesti
- Ihailijasi.
asiaton. kirjoitti:
viesti
älä piittaa tämmöisistä kirjoitustaidottomista luusereista kuten tuo Hiljennä heillä ei ol e muuta tarkoitusta kuin saattaa palsta kaaos tilaan. häiriköinnillään. Kateita ovat mokomatkin kasvottomat jänishousut jotka ei uskalla sinulle tunnistettavina kirjoitetlla. Vuoron perää ottavat milloin kenetkin hampaisiinsa.
- 31
Ihailijasi. kirjoitti:

Kyä tässä pian alkaa epäileen itteäänki.
Jopa mv- nikilläkin on "arvuuttelijoita".
Mää ny kumminki sanon oman suaran miälipiteeni, eli mv- nikki on se suara suamalainen miäs, jona on esiintyny vuaskauret, etten sanois, että vuaskymmenet. Hän on mun miälestä pettämätön.
Aina samanlainen kuin ennenkin.
Ei kuuna kullan päivänä teeskentelis olevansa kukaan muu kuin, mikä on.
Tyyli on pettämätön. Mää kummeksun vaan sitä, että miksi ei o lähteny pois koko palstalta, kun kateuksissaan moni ei sierä koko hurmaavaa miästä. - Siiri ?
31 kirjoitti:
Kyä tässä pian alkaa epäileen itteäänki.
Jopa mv- nikilläkin on "arvuuttelijoita".
Mää ny kumminki sanon oman suaran miälipiteeni, eli mv- nikki on se suara suamalainen miäs, jona on esiintyny vuaskauret, etten sanois, että vuaskymmenet. Hän on mun miälestä pettämätön.
Aina samanlainen kuin ennenkin.
Ei kuuna kullan päivänä teeskentelis olevansa kukaan muu kuin, mikä on.
Tyyli on pettämätön. Mää kummeksun vaan sitä, että miksi ei o lähteny pois koko palstalta, kun kateuksissaan moni ei sierä koko hurmaavaa miästä.palstalla voip olla katteellisia, mä en tajua? Mist tääll kilpaillaa sitte.
Muijien suosiostko, kyl sit heikoil on ne miähet jotka siit kilppailee. - fysiikka.
31 kirjoitti:
Kyä tässä pian alkaa epäileen itteäänki.
Jopa mv- nikilläkin on "arvuuttelijoita".
Mää ny kumminki sanon oman suaran miälipiteeni, eli mv- nikki on se suara suamalainen miäs, jona on esiintyny vuaskauret, etten sanois, että vuaskymmenet. Hän on mun miälestä pettämätön.
Aina samanlainen kuin ennenkin.
Ei kuuna kullan päivänä teeskentelis olevansa kukaan muu kuin, mikä on.
Tyyli on pettämätön. Mää kummeksun vaan sitä, että miksi ei o lähteny pois koko palstalta, kun kateuksissaan moni ei sierä koko hurmaavaa miästä.monia ärsyttää toisten hyvin vointi. Ehkä monet kaipaavat kehujakin. Syitä lienee moniakin. Oli miten oli tärkeintähän on kuitenkin pitää palsta toimivana. Onhan tässä kuitenkin kysymyksessä jonkin lainen vapaa ajan vietto. Aika typerältähän se vaikuttaa roikkua ketjua lukemassa ja odottaa tilaisuutta piikittämiseen, kasvottomana luuserina jonka kirjalliset taidot loppuvatkin pariin sanaan ja matikkakin usein päättyy yksinkertaiseen ynnä laskuun.
- +++---
fysiikka. kirjoitti:
monia ärsyttää toisten hyvin vointi. Ehkä monet kaipaavat kehujakin. Syitä lienee moniakin. Oli miten oli tärkeintähän on kuitenkin pitää palsta toimivana. Onhan tässä kuitenkin kysymyksessä jonkin lainen vapaa ajan vietto. Aika typerältähän se vaikuttaa roikkua ketjua lukemassa ja odottaa tilaisuutta piikittämiseen, kasvottomana luuserina jonka kirjalliset taidot loppuvatkin pariin sanaan ja matikkakin usein päättyy yksinkertaiseen ynnä laskuun.
toiminnassa. On tämä monelle varmaan tärkeä purkauspaikka, ehkä ukkokin on kuollut eikä ole ketään kelle kiukutella, jos on sillä päälä. On täällä kivojakin tyyppejä !

Pari viikkoa kului räkiessä aamusta iltaan yöt meni köhiessä, Kurkku kuiva ja rapea kuin saapaan pohjallinen.
Tuossapa tutun olionen lääkäri käppäili terveyskeskuksen aulassa joten saattoi vai vihkaa kysyä ilman terveyskeskus maksua saisikkohan enää lauluääntä takaisin. Neuvoja tulkin useita alkaen höyryhengityksestä päätyen vesipiippuun. No siitä apteekkin jossa taas helluntainen vanha tuttu selvitti näitä hoito keinoja sanoikin ettei parikymmentä euroa maksava piippu ole kertakäyttöinen. Suositteli höyrysaunaa. Jonoksi asti kertyi porukkaa apteekkiin kun innostuimme näistä uskon asioista keskustelemaan. Jäipä siinä taas mieleen sekin että ensi vuodeksi on luvattu maailman loppua. Eipä sitten kannata hankkia moista vesipiippua, kun ei sillä sitten olisi pidempää käyttöä. - +++--
minä vaan kirjoitti:
Pari viikkoa kului räkiessä aamusta iltaan yöt meni köhiessä, Kurkku kuiva ja rapea kuin saapaan pohjallinen.
Tuossapa tutun olionen lääkäri käppäili terveyskeskuksen aulassa joten saattoi vai vihkaa kysyä ilman terveyskeskus maksua saisikkohan enää lauluääntä takaisin. Neuvoja tulkin useita alkaen höyryhengityksestä päätyen vesipiippuun. No siitä apteekkin jossa taas helluntainen vanha tuttu selvitti näitä hoito keinoja sanoikin ettei parikymmentä euroa maksava piippu ole kertakäyttöinen. Suositteli höyrysaunaa. Jonoksi asti kertyi porukkaa apteekkiin kun innostuimme näistä uskon asioista keskustelemaan. Jäipä siinä taas mieleen sekin että ensi vuodeksi on luvattu maailman loppua. Eipä sitten kannata hankkia moista vesipiippua, kun ei sillä sitten olisi pidempää käyttöä.On se sitten aina uuden alku tuo maailmanloppu. Sitä Mayo'jen loppua vielä kohistaan, saa joillekin kaffeekuppi tärinän varmaan.Kyllä kosteutta ilmassa nyt piisaa kun lumet sulaa silmissä. Kumisaapaskeli on kohta jos säästää kalliita nahkasaappaitaan haluaa.
Mää lähen nyt katseleen kaupallista muailmaa, terve! Huamaaks sää, miinukset rupes vähenemään. - +++--
+++-- kirjoitti:
On se sitten aina uuden alku tuo maailmanloppu. Sitä Mayo'jen loppua vielä kohistaan, saa joillekin kaffeekuppi tärinän varmaan.Kyllä kosteutta ilmassa nyt piisaa kun lumet sulaa silmissä. Kumisaapaskeli on kohta jos säästää kalliita nahkasaappaitaan haluaa.
Mää lähen nyt katseleen kaupallista muailmaa, terve! Huamaaks sää, miinukset rupes vähenemään.kun ei mulla oo nimeä! Minä vaan, antaisiks sä mulle nimen, niin sitten käyttäsin sitä aina, ko se olis sun antama. Jos haluut.
Sit mä aina muistasin et se on sun antama, ja osallistusin mielelläni. - minä vaan
+++-- kirjoitti:
kun ei mulla oo nimeä! Minä vaan, antaisiks sä mulle nimen, niin sitten käyttäsin sitä aina, ko se olis sun antama. Jos haluut.
Sit mä aina muistasin et se on sun antama, ja osallistusin mielelläni.Jos nyt aluksi vähän niin sanotulsi profiloidaa. Kerroit tuossa saapaista. Nykysittäin miehet vähemmän käyttää saapaita. Eikä varsinkaan kallitta saapaita, Jos käyttäisi olisi ne jostain armeijan poisto myynnistä hankittuja tai poliisien huutokaupasta. Kaupalliseen muailmaan kurkistamien merkitsee yleensä erillaisten asusteiden hypistelyä. Niinpä onkin syytä olettaa, että olet nainen. Minun mielestäni sinulle hyvin sopisi nimeksi:
Tähtisilmä ** - Tähtisilmä **
minä vaan kirjoitti:
Jos nyt aluksi vähän niin sanotulsi profiloidaa. Kerroit tuossa saapaista. Nykysittäin miehet vähemmän käyttää saapaita. Eikä varsinkaan kallitta saapaita, Jos käyttäisi olisi ne jostain armeijan poisto myynnistä hankittuja tai poliisien huutokaupasta. Kaupalliseen muailmaan kurkistamien merkitsee yleensä erillaisten asusteiden hypistelyä. Niinpä onkin syytä olettaa, että olet nainen. Minun mielestäni sinulle hyvin sopisi nimeksi:
Tähtisilmä **olisi osanut kuvitellakaan! Ihan onnellistuin, niin kaunis nimi* , sitä tulen käyttämään. Nyt on vielä hommia järkkää kaikki paikoilleen hankinnat, moi..
- funclub
Tähtisilmä ** kirjoitti:
olisi osanut kuvitellakaan! Ihan onnellistuin, niin kaunis nimi* , sitä tulen käyttämään. Nyt on vielä hommia järkkää kaikki paikoilleen hankinnat, moi..
osaavat olla kateita heti, kun "minä vaan" antoi palstaliselle näin kauniin nimen Tähtisilmä** niin eikös ne heti laittaneet peukalon alaspäin. Sitä kateus teettää...
- mitäpä niistä
funclub kirjoitti:
osaavat olla kateita heti, kun "minä vaan" antoi palstaliselle näin kauniin nimen Tähtisilmä** niin eikös ne heti laittaneet peukalon alaspäin. Sitä kateus teettää...
Täällä on osittain niin perusteellisen tyhmää ja katkeraa jengiä ettei niillä ole muita tunteita kuin katkeruus ja kateus. Eivät rassukat osaa edes kirjoittaa kahta sanaa enempää nekin virheitä täynnä. Ei niistä ole tarvis välittää ne roikkuu siellä puskissa paskat housuissaan omissa hajussaan.
- Tähtisilmä **
mitäpä niistä kirjoitti:

kaikilla on omat tapansa, sain hommat tehtyä klat on uunissa osa graavattuna, ja nyt on kiva katsella mitä täällä tapahtuu. Noista peukaloista olen ennekin havainnut niiden olevan aika lailla subjektiivisiä, eihän niitä voi ottaa tosissaan.
Ilta alkaa hämärtyä, ja ulkovalot syttyi pihalla, lumikin on sulanut aika paljon katselin pihalyhdyistä, ainakin 20 cm. on alempana lumipeite. Kevättä se tekee eikä, pakkasherra voi auringolle niin mitään ! - yks' vaan
minä vaan kirjoitti:
Jos nyt aluksi vähän niin sanotulsi profiloidaa. Kerroit tuossa saapaista. Nykysittäin miehet vähemmän käyttää saapaita. Eikä varsinkaan kallitta saapaita, Jos käyttäisi olisi ne jostain armeijan poisto myynnistä hankittuja tai poliisien huutokaupasta. Kaupalliseen muailmaan kurkistamien merkitsee yleensä erillaisten asusteiden hypistelyä. Niinpä onkin syytä olettaa, että olet nainen. Minun mielestäni sinulle hyvin sopisi nimeksi:
Tähtisilmä **meinasi mennä ohi, kun tätä palstaa aloin alusta asti lukemaan. Pitkän tauon jälkeen avasin nämä sivut ja tuosta sanonnasta "Voi itku" tuli ikävä pikku 3 v. vesseliä, joka käyttää tuota sanontaa silloin, kun ei kaikki suju niin kuin pitäis. Onneksi vielä noin lempeästi!
Löylyt oli hyvät ja nyt nautin yhden bissen saunaillan kunniaksi.
Tosi hyvä tällainen "jokamiehen- " ja miksei naisenkin palsta. Tänne uskaltaa tulla sellaisena kuin olet, näin saunailtanakin, tukka märkänä ja rentona illasta nauttien.
Toivotan hyvää illan jatkoa ja nyt Vancouveriin. Toivotaan menestystä naisille ja Leijonille aamulla klo 5. Aion nousta katsomaan ja jännittämään peliä. +++--- kirjoitti:
toiminnassa. On tämä monelle varmaan tärkeä purkauspaikka, ehkä ukkokin on kuollut eikä ole ketään kelle kiukutella, jos on sillä päälä. On täällä kivojakin tyyppejä !
Aina sitä jutunjuurta riittää muutaman viestin verran. Tänään muuten oli ensimmäinen päivä lämpöasteiden puolella meillä päin.
Lumipeite vielä voi vahvistua, mutta jäille alkaa kerääntymään vettä; suojasään painaessa vahvaa lumipeitettä.- minä vaan
yks' vaan kirjoitti:
meinasi mennä ohi, kun tätä palstaa aloin alusta asti lukemaan. Pitkän tauon jälkeen avasin nämä sivut ja tuosta sanonnasta "Voi itku" tuli ikävä pikku 3 v. vesseliä, joka käyttää tuota sanontaa silloin, kun ei kaikki suju niin kuin pitäis. Onneksi vielä noin lempeästi!
Löylyt oli hyvät ja nyt nautin yhden bissen saunaillan kunniaksi.
Tosi hyvä tällainen "jokamiehen- " ja miksei naisenkin palsta. Tänne uskaltaa tulla sellaisena kuin olet, näin saunailtanakin, tukka märkänä ja rentona illasta nauttien.
Toivotan hyvää illan jatkoa ja nyt Vancouveriin. Toivotaan menestystä naisille ja Leijonille aamulla klo 5. Aion nousta katsomaan ja jännittämään peliä.jo unohtanut millaista on istua Turkkilaisessa höyry saunassa. Sinnepä piti mennä apteekin farmaseutin vihjeestä flunssan loppua hoitamaan. Sakea paksu sumu esti saunassa näkyvyyden. Ei ihme jos olisin istunut jokun tummaihoisen maahan muuttajan syliin. Eteensä ei nähny juuri lainkaa. Puolisen tuntia siinä tuli hikoiltua ja jo alkoi jo henki kulkea. Sieraimet aukeni ja helnki kulki sisään ja uloskin, joten hengissä sieltä selvittiin. Poreammeessa kävi parempi tuuri. Samassa ammeessa oli kolme aasialaista tyttöä joten ei seurakaan ollut lainkaan hullumpaa.
On se hieno asia. että tässä meidän kaupungissa on tämmöisetkin palvelut yli 68 vuotiaille ilmaisia. Saapahan edes jotain hyvitettä siitä, että on kymmeniä vuosia maksanut tähänkin kaupunkiin kunnallisveroja. - yks' vaan
minä vaan kirjoitti:
jo unohtanut millaista on istua Turkkilaisessa höyry saunassa. Sinnepä piti mennä apteekin farmaseutin vihjeestä flunssan loppua hoitamaan. Sakea paksu sumu esti saunassa näkyvyyden. Ei ihme jos olisin istunut jokun tummaihoisen maahan muuttajan syliin. Eteensä ei nähny juuri lainkaa. Puolisen tuntia siinä tuli hikoiltua ja jo alkoi jo henki kulkea. Sieraimet aukeni ja helnki kulki sisään ja uloskin, joten hengissä sieltä selvittiin. Poreammeessa kävi parempi tuuri. Samassa ammeessa oli kolme aasialaista tyttöä joten ei seurakaan ollut lainkaan hullumpaa.
On se hieno asia. että tässä meidän kaupungissa on tämmöisetkin palvelut yli 68 vuotiaille ilmaisia. Saapahan edes jotain hyvitettä siitä, että on kymmeniä vuosia maksanut tähänkin kaupunkiin kunnallisveroja.saunaa olen kokeillut kerran jossain kuntoutuskeskuksessa ja samaista poreallastakin kerran. Oli se kokemus aivan mahtava, tosin siitä on aikaa, etten edes oikein hyvin muistakaan.
Ensi viikolla lähden muutaman päivän kylpylälomalle Pärnuun viettämään pyöreitä vuosia. Siitäkin on muutama vuosi vierähtänyt, kun edellisen kerran olen siellä käynyt. Onkohan niissä kylpylöissä turkkilaista saunaa, en ainakaan ole koskaan törmännyt sellaiseen siellä.
On se niin paljon hankalampaa lähteä pitkän matkan päästä, ensin 5-6 tuntia linja-autossa. Jos asuisi siellä Helsingin seutuvilla, niin useimmin tulisi lähdettyä. Tallinnassakin varmaan tämän tästä tulisi piipahdettua.
Nyt tuli pieni tauko, kun piti katsoa tuo naishiihtäjien lähtö, no siellähän hiihtävät, pidetään peukkuja!
Eipä muuta, kuin ÖITÄ! - muuan vaan
yks' vaan kirjoitti:
saunaa olen kokeillut kerran jossain kuntoutuskeskuksessa ja samaista poreallastakin kerran. Oli se kokemus aivan mahtava, tosin siitä on aikaa, etten edes oikein hyvin muistakaan.

Eipä muuta, kuin ÖITÄ!Onhan se piipahdus Tallinnassa kuin astuisi eurooppalaiseen miljööhön. Eestiläiset ovat omanarvontuntoisia,suomalaiset rähmällään kaikkialle. Sääli, sääli. Mukavaa hiihtoiltaa, minua kyllä jo höyhensaari kutsuu. Gute Nact!
- minä vaan
yks' vaan kirjoitti:
saunaa olen kokeillut kerran jossain kuntoutuskeskuksessa ja samaista poreallastakin kerran. Oli se kokemus aivan mahtava, tosin siitä on aikaa, etten edes oikein hyvin muistakaan.
Ensi viikolla lähden muutaman päivän kylpylälomalle Pärnuun viettämään pyöreitä vuosia. Siitäkin on muutama vuosi vierähtänyt, kun edellisen kerran olen siellä käynyt. Onkohan niissä kylpylöissä turkkilaista saunaa, en ainakaan ole koskaan törmännyt sellaiseen siellä.
On se niin paljon hankalampaa lähteä pitkän matkan päästä, ensin 5-6 tuntia linja-autossa. Jos asuisi siellä Helsingin seutuvilla, niin useimmin tulisi lähdettyä. Tallinnassakin varmaan tämän tästä tulisi piipahdettua.
Nyt tuli pieni tauko, kun piti katsoa tuo naishiihtäjien lähtö, no siellähän hiihtävät, pidetään peukkuja!
Eipä muuta, kuin ÖITÄ!Eipä taida Pärnyssa olla turkkilaista saunaa. Terviksessä muitaakseni on suola huone jonka vaikutukset hengitykselle lienee suurin piirtein samat. Tervias oli muutoinkin kiva paikka siellä ei illatkaan tulleet pitkiksi. Tanssia oli joka ilta. Asialliset huoneet parvekkeineen ikkunat merelle ja jääkaappikin saunakaljoille....
Alun alkaen piti olla Mudatravilassa jonne oli ostettu viikon matka. Paikka oli kuitenkin kehnon oloinen, epäsiisti ja ruuat oli suunnilleen kanan siipi soppaa yksi yö siellä tuli oltua ja sitten muutto Tervikseen. Huoneen hintakaan ei maata kaatanut. Sinne voikin nyt mennä aivan omia aikojaan ei tarvitse sen kummempia kuin soittaa ja varaa huoneen ja päättää sitten paikan päällä mitä hoitoja haluaa. Kulkuyhteydet ovat pääkaupunki seudulta hyvät.
Öitä vaan. Nati nati ! - Tähtisimä **
minä vaan kirjoitti:
Eipä taida Pärnyssa olla turkkilaista saunaa. Terviksessä muitaakseni on suola huone jonka vaikutukset hengitykselle lienee suurin piirtein samat. Tervias oli muutoinkin kiva paikka siellä ei illatkaan tulleet pitkiksi. Tanssia oli joka ilta. Asialliset huoneet parvekkeineen ikkunat merelle ja jääkaappikin saunakaljoille....
Alun alkaen piti olla Mudatravilassa jonne oli ostettu viikon matka. Paikka oli kuitenkin kehnon oloinen, epäsiisti ja ruuat oli suunnilleen kanan siipi soppaa yksi yö siellä tuli oltua ja sitten muutto Tervikseen. Huoneen hintakaan ei maata kaatanut. Sinne voikin nyt mennä aivan omia aikojaan ei tarvitse sen kummempia kuin soittaa ja varaa huoneen ja päättää sitten paikan päällä mitä hoitoja haluaa. Kulkuyhteydet ovat pääkaupunki seudulta hyvät.
Öitä vaan. Nati nati !sov gott! Vielä muutama työ on meneillään, sitten käyn unten maille.
- minä vaan
Hulmusi upeasti salossa, kun katsoin makuuhuoneen ikkunasta ulos.
Tänään on Kalevalan päivä on suomalaisen kulttuurin päivä, jota vietetään Suomen kansalliseepoksen, Kalevalan kunniaksi 28. helmikuuta. Nimen muoto ja kirjoitustapa ovat samanlaiset kuin nimityksessä Runebergin päivä. Vuodesta 1979 lähtien päivä on virallinen ja jo sitä ennen se oli vakiintunut liputuspäivä.
Kalevalan päivää vietetään 28. helmikuuta, koska Elias Lönnrot allekirjoitti ja päiväsi Kalevalan ensimmäisen version, ns. Vanhan Kalevalan esipuheen 28. helmikuuta 1835. Teos ilmestyi painosta saman vuoden lopulla. Myöhemmin Lönnrot kuitenkin julkaisi laajennetun laitoksen, ns. Uuden Kalevalan vuonna 1849. Vaikka ennen vuotta 2000 helmikuun 24. – 28. päivien nimipäivät siirtyivät karkausvuosina seuraavaan päivään, on Kalevalan päivä aina ollut karkausvuosinakin 28. helmikuuta. Tämän kaiken ja muunkin päivään liittyvän tietää kertoa Wikipedia mainio tietolaari josta voi helposti hakea omiin tietoihinsa vastinetta.- m.v.
On se taas potkaistava tämäkin päivä käyntiin. Eilen tarkkasilmäinen Tähtisilmä** entisellä tyttönimellään --kertokin jo ilman kosteudesta lumen sulaneen jopa parikymmentä senttiä. Kyllä se on nyt sitten täälläkin todennettavissa. Ainakin kymmamkunta sentiä on kinos pihalla laskenut. Kyllä se nyt vaa kertoo siitä jotta kesäpaikalle on taas suunnattava kulku. Vetinen kostea lumi panee kyllä kevyen kesä asumuksen rakenteet kovilla. Katoille en kyllä kiipeä vaikka luhistuisi sitten hörskä.
- yksjonnimeipysperäs
jotain kun synnyin 25p helmikuuta ja silloin kun synnyin oli se Suomettarenpäivä--ihmettelin miksi se poistettiin almanakasta-ja tilalle tuli Tuija joka siirtyy karkausvuonna seuraavaan päivään. Onhan Suometar kuitenkin almanakassa nyt 8/4 .
Hyvää Kalevalan päivää kaikille Meille Suomalaisille!
Terveisin ullapulla.
siis tämä loppumassa oleva kuukausi, on siitä kiva kuukausi, että kuukausipalkkalaisen ja eläkeläisen liksa on noin 10% parempi, kuin pitkinä kuukausina.
- Tähtisilmä **
palkkapäivän lisätienististä Jopelilla.
Kalevalan päivänä täytyy nostaa hattua Elias Lönnrotille, joka nosti kansalliseepoksemme sille kuuluvaan arvoon.Mahtoi tuo oppinut Elias mies olla todella, sekä kiinnostunut, että tietoinen suullisen perimätiedon arvosta:)---- Ihana Kalevalamme. Viron kansallakin on Kalevpoeg, sukukansaa olemme ! - m.v.
Jopel on tosiaan kiva havainto. Ei ole tullut ajatelluksi. Tässä tulee tuntuma kuin olisi saanut pienen lottovoiton tosi hieno asia. Seuraavaa vastaavaa onnekasta tapahtumaa saakin sitten odotella neljä vuotta. Pannaan vaan elämä risakseksi ja käydään Pizzeriassa ja otetaan pizzan kanssa tubla kokikset.
- alman akka

Karkausvuosi, jolloin on yksi päivä ENEMMÄN helmikuussa, on joka neljäs vuosi. Siis 2012 seuraavan kerran. Ensi vuonna on helmikuussa samat 28 päivää kuten muinakin ei-karkausvuosina. Karkausvuoden helmikuussa liksa jää pienemmäksi kuin normaalimittaisen per päivä.
- pikisilmä*
alman akka kirjoitti:
Karkausvuosi, jolloin on yksi päivä ENEMMÄN helmikuussa, on joka neljäs vuosi. Siis 2012 seuraavan kerran. Ensi vuonna on helmikuussa samat 28 päivää kuten muinakin ei-karkausvuosina. Karkausvuoden helmikuussa liksa jää pienemmäksi kuin normaalimittaisen per päivä.
lasi puolityhjä, mulla taas täysi kuukausipalkka:D Kukas nyt tuntipalakalla!
- toimikunta
pikisilmä* kirjoitti:
lasi puolityhjä, mulla taas täysi kuukausipalkka:D Kukas nyt tuntipalakalla!
Maatalous näyttely tulevana sunnuntaina avataan klo 8.00
Klo 9.00 tulee siat sisään
klo 10.00 naudat sisään
klo 11.00 tasavallan presidentti saapuu
klo 12.00 Yhteinen lounas
Tervetuloa. - kutsusta
toimikunta kirjoitti:
Maatalous näyttely tulevana sunnuntaina avataan klo 8.00
Klo 9.00 tulee siat sisään
klo 10.00 naudat sisään
klo 11.00 tasavallan presidentti saapuu
klo 12.00 Yhteinen lounas
Tervetuloa.osoite on kai kiireessä unohtunut.
Jos tammikuussa on tasaista noin säiden suhteen, helmikuussa heilahtaa ja että helmikuun hellät tuulet maaliskuussa maksetaan. Tai.
Maaliskuu maata näyttää, tiet tukkii, ojat täyttää. Mm. akateemikko Kustaa Vilkuna keräsi ja kirjasi näitä vanhankansan sanontoja kirjaansa Vuotuinen Ajantieto.- sorrettu ukkoparka
capt.cöpenick kirjoitti:
Jos tammikuussa on tasaista noin säiden suhteen, helmikuussa heilahtaa ja että helmikuun hellät tuulet maaliskuussa maksetaan. Tai.
Maaliskuu maata näyttää, tiet tukkii, ojat täyttää. Mm. akateemikko Kustaa Vilkuna keräsi ja kirjasi näitä vanhankansan sanontoja kirjaansa Vuotuinen Ajantieto.kyl mää nyt huolestun. Matamii ei ooo näkynnä moneen aikaan. Ettei se vaa ny sittenni oo mennyt sinne näsijärvelle matikan pyyntiin. jos sitten on vaikka rämpinyt niissä lapikkaissaan siellä hangessa ties vaikka ois juutunna sinne lumihankeen, eikä oo saanna sinne helikopterrii apuun. Tiijä häntä vaikka miten sitten on mahtanna käyvä. Eihän siitä matamista oo tietysti taikoo vaik ois joutunna joron jäljille. kuka matamista tietää. paree ois kuitenni jot antas pikapuoliin kuuluu itestää. Kohta otamme yhteyttä Rissalaan ja lähetetään parit haukat yliäänen nopeuvella ehtimään. Se sitten ei oo mittää huokeeta hommoo.
- laaksonlilja
sorrettu ukkoparka kirjoitti:
kyl mää nyt huolestun. Matamii ei ooo näkynnä moneen aikaan. Ettei se vaa ny sittenni oo mennyt sinne näsijärvelle matikan pyyntiin. jos sitten on vaikka rämpinyt niissä lapikkaissaan siellä hangessa ties vaikka ois juutunna sinne lumihankeen, eikä oo saanna sinne helikopterrii apuun. Tiijä häntä vaikka miten sitten on mahtanna käyvä. Eihän siitä matamista oo tietysti taikoo vaik ois joutunna joron jäljille. kuka matamista tietää. paree ois kuitenni jot antas pikapuoliin kuuluu itestää. Kohta otamme yhteyttä Rissalaan ja lähetetään parit haukat yliäänen nopeuvella ehtimään. Se sitten ei oo mittää huokeeta hommoo.
on varmaan jo tiellä tietymättömällä ollu kauan, ku palstan alottajakin on jo mennyt matkoihinsa kolme vuotta sitten.
Niin se aika kuluu,yhdessä päivässä tulee kuluneeksi kolme vuotta,huh, sentään. - sorrettu ukkoparka
laaksonlilja kirjoitti:
on varmaan jo tiellä tietymättömällä ollu kauan, ku palstan alottajakin on jo mennyt matkoihinsa kolme vuotta sitten.
Niin se aika kuluu,yhdessä päivässä tulee kuluneeksi kolme vuotta,huh, sentään.seppään täs niin outoo onnii. se tuo aika on niin suhteellista. sitähä se Albert meille yritti aikoinaan tojistella.Täähän piti olla niin neutrali avaus jottei siihen kukaan ois ryhtynä keljuilee, mut eipään ollunnakaan oitis kun se tuo minä vaan pist tuohon alkuun puumerkisä niin het räväht viis peukaloo alassuin. tuommottii se tääl tunnustoop olevan. Mut haitanneeko tuo mittään. miul onnii vahva usko usko jot tää ketju tulloo taas jatkuu satohin viesteihin saakka.
Mut mitä tässä viihytellään ja viihytään toisten kiusaksi saakka. Eiköös matamikin sieltä ilmaanu kunhan on saanut vehkeensä kuivaksi. ol tiettäväst puonna avantoon nostaessan sitä matikkaa jäälle. - Kansanmies*
laaksonlilja kirjoitti:
on varmaan jo tiellä tietymättömällä ollu kauan, ku palstan alottajakin on jo mennyt matkoihinsa kolme vuotta sitten.
Niin se aika kuluu,yhdessä päivässä tulee kuluneeksi kolme vuotta,huh, sentään.Onko sillä niinkään väliä koska ketjua lähtee jatkamaan. Ajankohtainen aloitus sopii erittöin hyvin tämänkin päivän tilanteeseen, eli pidetään palsta toimivana ja kirjoitellaan mitä kulloinkin mieleen tulee.
- pussiin
Kansanmies* kirjoitti:
Onko sillä niinkään väliä koska ketjua lähtee jatkamaan. Ajankohtainen aloitus sopii erittöin hyvin tämänkin päivän tilanteeseen, eli pidetään palsta toimivana ja kirjoitellaan mitä kulloinkin mieleen tulee.
Ja
Hyvää yötä
minä vaan - Tähtisilmä **
pussiin kirjoitti:
Ja
Hyvää yötä
minä vaanmakeita unia, aamulla nähdään.
- m.v.
Tähtisilmä ** kirjoitti:
makeita unia, aamulla nähdään.
tässäpä sitä taas taaperrellaan uudessa huomenessa. Ulkona on nolla keli, eli nyt nyt on sitä todellista loskaa. Saapi Tähtisilmä** laittaa talvi saappaat varastoon siirtyä kummi saappaisiin, toivon mukaan pakkaset ovat takanapäin...
Maanantai 1.3.2010 Alpo, Alvi ja Alpi viettävät tänään nimipäiväänsä joten onnea heille.
Muutoin kaikki hyvin..... - moiggelis
m.v. kirjoitti:
tässäpä sitä taas taaperrellaan uudessa huomenessa. Ulkona on nolla keli, eli nyt nyt on sitä todellista loskaa. Saapi Tähtisilmä** laittaa talvi saappaat varastoon siirtyä kummi saappaisiin, toivon mukaan pakkaset ovat takanapäin...
Maanantai 1.3.2010 Alpo, Alvi ja Alpi viettävät tänään nimipäiväänsä joten onnea heille.
Muutoin kaikki hyvin.....eipäs ole täällä päivänsamkareita näkynyt. Näyttä'ä tas olevan sellaisia nimiä ettei niitä jokapojalla olekkaan. Vrasinkin Alpi on täysin tuntematon suuruus.
- n.v.
m.v. kirjoitti:
tässäpä sitä taas taaperrellaan uudessa huomenessa. Ulkona on nolla keli, eli nyt nyt on sitä todellista loskaa. Saapi Tähtisilmä** laittaa talvi saappaat varastoon siirtyä kummi saappaisiin, toivon mukaan pakkaset ovat takanapäin...
Maanantai 1.3.2010 Alpo, Alvi ja Alpi viettävät tänään nimipäiväänsä joten onnea heille.
Muutoin kaikki hyvin.....Lakko pysäyttää roska-autot - luvassa jätevuori! Kyllä roskikset äkkiä täytyy. Parvekkeelleekkaan ei voi roska pusseja varastoida linnut hakkaa ne rikki ja levittellee roskat ympäriinsä
Lakko pysäyttää noin 80 prosenttia pääkaupunkiseudun jätekuljetuksista, kertoo Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä. Ei mene jakeluun, Tosilla ei ole töitä lainkaa, juuri kun heräsi toive vähin erin orastavasta taantunasta selviämiseen.
Kotien jäteastioita ei voida lakon aikana tyhjentää.
HSY pyytää asukkaita täyttämään jäteastiat säästeliäästi ja tuomaan niihin vain välttämättömän talousjäte. Erityisesti tilaa vievien jätteiden laittamista jäteastiaan tulisi välttää.
Jäteastioiden ylitäyttämistä kannattaa välttää, sillä se vaikeuttaa toimia lakon päätyttyä. Kun jäteastiat ovat täynnä, roskapusseja voi laittaa mustiin jätesäkkeihin, jotka tulee sulkea hyvin. - heh heh !
n.v. kirjoitti:
Lakko pysäyttää roska-autot - luvassa jätevuori! Kyllä roskikset äkkiä täytyy. Parvekkeelleekkaan ei voi roska pusseja varastoida linnut hakkaa ne rikki ja levittellee roskat ympäriinsä
Lakko pysäyttää noin 80 prosenttia pääkaupunkiseudun jätekuljetuksista, kertoo Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä. Ei mene jakeluun, Tosilla ei ole töitä lainkaa, juuri kun heräsi toive vähin erin orastavasta taantunasta selviämiseen.
Kotien jäteastioita ei voida lakon aikana tyhjentää.
HSY pyytää asukkaita täyttämään jäteastiat säästeliäästi ja tuomaan niihin vain välttämättömän talousjäte. Erityisesti tilaa vievien jätteiden laittamista jäteastiaan tulisi välttää.
Jäteastioiden ylitäyttämistä kannattaa välttää, sillä se vaikeuttaa toimia lakon päätyttyä. Kun jäteastiat ovat täynnä, roskapusseja voi laittaa mustiin jätesäkkeihin, jotka tulee sulkea hyvin.Savolaispappi piti pitkäpiimäistä saarnaa, kun hän yhtäkkiä huomasi,että osa seurakunnasta veteli hirsiä ja osa supatti keskenään. Silloin hän jyrähti saarnastuolistaan. Akat hiljoo jotta miehet saavat nukkuva !
- 35
n.v. kirjoitti:
Lakko pysäyttää roska-autot - luvassa jätevuori! Kyllä roskikset äkkiä täytyy. Parvekkeelleekkaan ei voi roska pusseja varastoida linnut hakkaa ne rikki ja levittellee roskat ympäriinsä
Lakko pysäyttää noin 80 prosenttia pääkaupunkiseudun jätekuljetuksista, kertoo Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä. Ei mene jakeluun, Tosilla ei ole töitä lainkaa, juuri kun heräsi toive vähin erin orastavasta taantunasta selviämiseen.
Kotien jäteastioita ei voida lakon aikana tyhjentää.
HSY pyytää asukkaita täyttämään jäteastiat säästeliäästi ja tuomaan niihin vain välttämättömän talousjäte. Erityisesti tilaa vievien jätteiden laittamista jäteastiaan tulisi välttää.
Jäteastioiden ylitäyttämistä kannattaa välttää, sillä se vaikeuttaa toimia lakon päätyttyä. Kun jäteastiat ovat täynnä, roskapusseja voi laittaa mustiin jätesäkkeihin, jotka tulee sulkea hyvin.työntekijöihin, että vaarantavat yleisen lamasta nousun ja aiheuttavat paljon kustannuksia yhteiskunnalle, saadakseen omaan pussiinsa lisää ! Halveksittavaa minusta, semminkin kun työnantajapuoli olisi jo hyväksynyt sopimuksen .
Näinköhän saavat tingityksi 5% nousun. Sittenkin pidän tätä lakkouhkailua itsekkäänä. Muutenkin Suomessa on tunnetusti kovan linjan ammattiyhdistysmoraali. Ei, ei työt menevät ulkomaille juuri senkin vuoksi, solidaarisuus on unohtunut täysin. Paljonhan näistä en tiedä, kun ei ole tullut pakkokeinot koskaan mieleen, taitaa olla proletaariaines takana. Huhuh...sanon vaan, olen itse tehnyt humaritäärisistä syistä vähäpalkkaista vanhustyötä, joten tiedän mitä puhun. 35 kirjoitti:
työntekijöihin, että vaarantavat yleisen lamasta nousun ja aiheuttavat paljon kustannuksia yhteiskunnalle, saadakseen omaan pussiinsa lisää ! Halveksittavaa minusta, semminkin kun työnantajapuoli olisi jo hyväksynyt sopimuksen .
Näinköhän saavat tingityksi 5% nousun. Sittenkin pidän tätä lakkouhkailua itsekkäänä. Muutenkin Suomessa on tunnetusti kovan linjan ammattiyhdistysmoraali. Ei, ei työt menevät ulkomaille juuri senkin vuoksi, solidaarisuus on unohtunut täysin. Paljonhan näistä en tiedä, kun ei ole tullut pakkokeinot koskaan mieleen, taitaa olla proletaariaines takana. Huhuh...sanon vaan, olen itse tehnyt humaritäärisistä syistä vähäpalkkaista vanhustyötä, joten tiedän mitä puhun.Toki työmarkkinasopimuksissa on kaksi eri puolta. Työnantajapuolella on perinteisesti oltu syyttämässä yksinomaan vastapuolta neuvottelujen kariutumisesta.
AKT:n Räty ehdottaa juuri nyt pääuutisissa neuvottelujen jatkamista nyt kun aikaa vielä olisi. Lakkoon päätyminen olisi kovin huono ratkaisu tähän saumaan.- Tähtisilmä **
capt.cöpenick kirjoitti:
Toki työmarkkinasopimuksissa on kaksi eri puolta. Työnantajapuolella on perinteisesti oltu syyttämässä yksinomaan vastapuolta neuvottelujen kariutumisesta.
AKT:n Räty ehdottaa juuri nyt pääuutisissa neuvottelujen jatkamista nyt kun aikaa vielä olisi. Lakkoon päätyminen olisi kovin huono ratkaisu tähän saumaan.pienempi paha kai on korottaa summaa, kuin ettå jumiutuu koko kuljetusala. Monet pienyritykset ovat jotuneet saneeraamaan, tämä sitten vielä vaikeuttaisi toimivuutta. Liekö ulkomaiden yritykset kovin pitkään ovat solidaarisiä nekään.
Koko Eurooppa on tällä hetkellä vaakalaudalla euronsa ja valuuttapörssien armoilla, vaikkakin nousua on pientä ollutkin, mutta ei minusta pitäisi riskeerata Suomen vientiteollisuutta näin radikaalisesti, kun velkataakkamme on työtätekevän kansanosan hartioilla ja yrittäjien. Toivon sopuun pääsemistä, jos ei, minkäs niille rasvanahoille voi ! - Tähtisilmä **
Tähtisilmä ** kirjoitti:
pienempi paha kai on korottaa summaa, kuin ettå jumiutuu koko kuljetusala. Monet pienyritykset ovat jotuneet saneeraamaan, tämä sitten vielä vaikeuttaisi toimivuutta. Liekö ulkomaiden yritykset kovin pitkään ovat solidaarisiä nekään.
Koko Eurooppa on tällä hetkellä vaakalaudalla euronsa ja valuuttapörssien armoilla, vaikkakin nousua on pientä ollutkin, mutta ei minusta pitäisi riskeerata Suomen vientiteollisuutta näin radikaalisesti, kun velkataakkamme on työtätekevän kansanosan hartioilla ja yrittäjien. Toivon sopuun pääsemistä, jos ei, minkäs niille rasvanahoille voi !terveiseni, ja Hyvän Yön toivotus ! Valo lisääntyy päivä päivältä j antaa siunaustaan luonnolle ja meille:)
- laaksonlilja
sorrettu ukkoparka kirjoitti:
seppään täs niin outoo onnii. se tuo aika on niin suhteellista. sitähä se Albert meille yritti aikoinaan tojistella.Täähän piti olla niin neutrali avaus jottei siihen kukaan ois ryhtynä keljuilee, mut eipään ollunnakaan oitis kun se tuo minä vaan pist tuohon alkuun puumerkisä niin het räväht viis peukaloo alassuin. tuommottii se tääl tunnustoop olevan. Mut haitanneeko tuo mittään. miul onnii vahva usko usko jot tää ketju tulloo taas jatkuu satohin viesteihin saakka.
Mut mitä tässä viihytellään ja viihytään toisten kiusaksi saakka. Eiköös matamikin sieltä ilmaanu kunhan on saanut vehkeensä kuivaksi. ol tiettäväst puonna avantoon nostaessan sitä matikkaa jäälle.uskon, että jäissä se matami rypee, onkohan ollenkaan jäänaskalit mukana, hyinen kylpy joka tapauksessa.
Toivottavasti ei matikka ole ottanut voittoa akasta, sillon jäälle jää vain pitsilahkeet ja villalapaset, hauen koukkuja täynnä. - laaksonlilja
Kansanmies* kirjoitti:
Onko sillä niinkään väliä koska ketjua lähtee jatkamaan. Ajankohtainen aloitus sopii erittöin hyvin tämänkin päivän tilanteeseen, eli pidetään palsta toimivana ja kirjoitellaan mitä kulloinkin mieleen tulee.
niinkuin Kahvipirtin, Kultturisivujen, Runokirjan ja muunlaisen sivistyksen välimuoto.
Sopiihan toki heittää kantoja kaskeen, ja tulta monille?? en sano uulla!!! - m.v.
laaksonlilja kirjoitti:
niinkuin Kahvipirtin, Kultturisivujen, Runokirjan ja muunlaisen sivistyksen välimuoto.
Sopiihan toki heittää kantoja kaskeen, ja tulta monille?? en sano uulla!!!Tiistai 2.3.2010 Virve ja Virva. Onnea päivänsankareille.
- hellurei !
m.v. kirjoitti:
Tiistai 2.3.2010 Virve ja Virva. Onnea päivänsankareille.
näyttäähän täällä olevan aivan hauskaaki rupateltavaa. Miksipä ei sitteen sopisi tuulta monillekkin. Sehän vaan raikastaisi.....
Jännäksi menee tuon lakon kanssa. Loputulos on on ainakin varmaa palveluiden hinnat nousee ja lähdetään taas inflaatio kierteeseen. Ainoat jotka tässä ei voi etujaan puolustaa on riitelevät eläkkeläiset jotka eivät voi lakkoilla. - m.v.
hellurei ! kirjoitti:
näyttäähän täällä olevan aivan hauskaaki rupateltavaa. Miksipä ei sitteen sopisi tuulta monillekkin. Sehän vaan raikastaisi.....
Jännäksi menee tuon lakon kanssa. Loputulos on on ainakin varmaa palveluiden hinnat nousee ja lähdetään taas inflaatio kierteeseen. Ainoat jotka tässä ei voi etujaan puolustaa on riitelevät eläkkeläiset jotka eivät voi lakkoilla.Eläkkeläiset hajaryhminä ovat tiiviisti puolueiden talutus naruissa hamaan hautaan asti.
- 12+45
m.v. kirjoitti:
Eläkkeläiset hajaryhminä ovat tiiviisti puolueiden talutus naruissa hamaan hautaan asti.
Kaikki eläkekerhot ovat taustoiltaan puolue poliittisia, eikä sieltä liukumaa ole mihinkään suuntaan. Miten nyt sitten maahanmuuttopolitiikka tulee mahdollisesti rikkomaan rivejä se jääkin sitten nähtäväksi. Varmasti se joihinkin vaikuttaa. Tuskin kuitenkaan mitenkään merkittävästi ainakaan harjoitettuun eläkkeläis politikkaan.
- minä vaan
12+45 kirjoitti:

Synnynnäinen poliitikko on ihminen, joka lainaa sinulta satasen, maksaa takaisin viisikymppisen ja vakuuttaaa sinut selittämällä, että olette sujut koska olette molemmat menettäneet viiskymppisen.
Taitaa olla tauon paikka. - Tähtisilmä **
minä vaan kirjoitti:
Synnynnäinen poliitikko on ihminen, joka lainaa sinulta satasen, maksaa takaisin viisikymppisen ja vakuuttaaa sinut selittämällä, että olette sujut koska olette molemmat menettäneet viiskymppisen.
Taitaa olla tauon paikka.Nyt sitten ollaan lakon edessä. En tarvinnut tänään kaupasta mitään, joten aamulla käväisen hankin kuivahiivaa kotiin, että takaan tuoreen leivän saannin. Nettihän on tulvillaan esim. scones reseptejä, joista saa maukkaita yhden päivän tarpeita.
Itse olen ihastunut Skottlantilaisiin sconssiin, joissa taikinapohja tehdään piimään. Niksinä on vielä jayhojen käristys pellillä, ennen leivän taputtelua jauhoisena pellille. Tuo pohjan saama ruskettuneiden jauhojen maku. on sama kuin kunnon areenassa paistettujen leipien. Kahvia ja Oivariiniä täytynee myös ostaa, ja tuore vihanneksia, muuten onkin pakastimessa parin viikon tarpeet.
No, illalla kuulemme vielä miten etenee, tuskin heti selviää tämäkään harmillinen lakko. Tähtisilmä ** kirjoitti:
Nyt sitten ollaan lakon edessä. En tarvinnut tänään kaupasta mitään, joten aamulla käväisen hankin kuivahiivaa kotiin, että takaan tuoreen leivän saannin. Nettihän on tulvillaan esim. scones reseptejä, joista saa maukkaita yhden päivän tarpeita.
Itse olen ihastunut Skottlantilaisiin sconssiin, joissa taikinapohja tehdään piimään. Niksinä on vielä jayhojen käristys pellillä, ennen leivän taputtelua jauhoisena pellille. Tuo pohjan saama ruskettuneiden jauhojen maku. on sama kuin kunnon areenassa paistettujen leipien. Kahvia ja Oivariiniä täytynee myös ostaa, ja tuore vihanneksia, muuten onkin pakastimessa parin viikon tarpeet.
No, illalla kuulemme vielä miten etenee, tuskin heti selviää tämäkään harmillinen lakko.sitten sitä piimääkin ja viili, maitojauhetta ja kermaakin. Saa tehtyä viilin siemenestä monta kertaa taikinat, jos piimä loppuu. Pittää olla muutakin varattuna pariksi viikoksi, kuivatuotteita, pakastetuotteita, purkki- ja muita lisukkeita.Pittäis olla ne muona-annokset katastrofin varallakin, jokkaisella, tiiviisti pakattuna....
Että paljon tavaraa kaheksi viikoksi, meidät on nykyjään totutettu runsaaseen tavaran saatavuuteen ja liialliseen valikoimaan, mihin ne marketitkin päivän jäämät, valtavat leipävalikoimat ym.tavarat sulloo, ilmaisjakeluun ja roskikseen kai.- Tähtisilmä **
wiiwidear kirjoitti:
sitten sitä piimääkin ja viili, maitojauhetta ja kermaakin. Saa tehtyä viilin siemenestä monta kertaa taikinat, jos piimä loppuu. Pittää olla muutakin varattuna pariksi viikoksi, kuivatuotteita, pakastetuotteita, purkki- ja muita lisukkeita.Pittäis olla ne muona-annokset katastrofin varallakin, jokkaisella, tiiviisti pakattuna....
Että paljon tavaraa kaheksi viikoksi, meidät on nykyjään totutettu runsaaseen tavaran saatavuuteen ja liialliseen valikoimaan, mihin ne marketitkin päivän jäämät, valtavat leipävalikoimat ym.tavarat sulloo, ilmaisjakeluun ja roskikseen kai.Nyt raukaisee niin ihanasti saunan jälkeen, että kiitän seurasta ja paneudun nukkumaan, kiitos neuvoista muuten, Hyvää ja Rauhallista yötä.
- Kalle Kankkunen
Kuukaudessa 100 viestiä on n. 3 vietiä/ päivä.
Ruuneperi korjoitti tänään vietiketjun, johon osallistui paljon enemmän.
Tärkeää ei ole viestien määrä vaan laatu.- Yöit !
Mummot ja vaarit, Teemu käyp makkoomaan.
- udellaan.
Yöit ! kirjoitti:
Mummot ja vaarit, Teemu käyp makkoomaan.
nyt olis taas aika palata arkipäivään, tänään on Torstai 4.3.2010 ja päivän sankareita ovat Ari, Arsi ja Atro !
Onnea heille ja tietysti meillekkin. Hurun ohjeistuksen mukaan pitäisi avaus päättää kysymykseen, vaikkapa näin, mitä kuuluu ?
Siispä kysynkin mitä kuuluu ? - kuoppanen Juha
udellaan. kirjoitti:
nyt olis taas aika palata arkipäivään, tänään on Torstai 4.3.2010 ja päivän sankareita ovat Ari, Arsi ja Atro !
Onnea heille ja tietysti meillekkin. Hurun ohjeistuksen mukaan pitäisi avaus päättää kysymykseen, vaikkapa näin, mitä kuuluu ?
Siispä kysynkin mitä kuuluu ?Tässähän tämä menee. Kiitos kysymästä.
- 61+9
kuoppanen Juha kirjoitti:
Tässähän tämä menee. Kiitos kysymästä.
Kuin jäitä polttaisi !
- () II ()
61+9 kirjoitti:
Kuin jäitä polttaisi !
No päivä kerrrallaan !
- &&&
() II () kirjoitti:
No päivä kerrrallaan !
No jaa on se muuten ilmoja pidellyt.
- (+)(+)
&&& kirjoitti:
No jaa on se muuten ilmoja pidellyt.
No ei oikein hyvin, kun on tätä kaiken moista krempaa tuo polvikin......
- Tähtisilmä **
() II () kirjoitti:
No päivä kerrrallaan !
Kiva kun tulit, olinkin ihmetellyt mihin jäit, kun ketju hiljeni. Tämähän ei varsinaisesti ole Sinun ketjusi alunperin, hauska kylläkin.Paljon ei kerkii nyt osallistua,jotenkin oon surullinen ihmiskohtaloista! moi taas...
- m.v.
Tähtisilmä ** kirjoitti:
Kiva kun tulit, olinkin ihmetellyt mihin jäit, kun ketju hiljeni. Tämähän ei varsinaisesti ole Sinun ketjusi alunperin, hauska kylläkin.Paljon ei kerkii nyt osallistua,jotenkin oon surullinen ihmiskohtaloista! moi taas...
Kiitos kysymästä. Päivä kerrallaan. Eilinen oli elä-kerhon päivä, Tasapaino ryhmä vähän kiinnosti tulipa sinne kurkistettua. Mutta voi voi, ei ainuttakaan miestä. En kehdannut lähteä kesken pois. Kyllä siellä sitten hyysätään, Jos vaikka minkä moisen viritysten varassa piti keikkua. Lopuksi asettivat superlon alustan lattialle joissa piti rentoutua, Uninhan siinä meinasi tulla jos ei aivan vieressä oleva naapuri olisi rapistellut jotain. Huh huh, sitten vielä halaileminen pois lähtiessä jos se olisi ainoastaan jäänyt vetäjän sutjakkaaseen nuorempaan naiseen niin eihän siinä mitään, mutta kun piti lähes kaikkia halailla. ensi kerraksi keksin jonkin teko syyn ettei tarvitsisi enää mennä, vaikkakin hauskanhan siellä oli ja kovin toivotettiin useasta suusta terve tulleeksi uudestaan.

Jotenkin yö vastaan ajatelma ketjun omimisesta. Näyttää kuitenkin olevan joillekin hyvin tärkeä asia. Avaajahan voi olla kuka tahansa. Kirjoittajathan ketjun tekevät. Olen minäkin tosin hypännyt jonkun muun avaamaan ketjuun, kun en laiskuutani ole tehnyt omaa aloitusta. Yleensä alkuperäinen asia on on kadonnut jo alku metreillä ja tarinat karanneet omille teilleen. Omia siis turhaa omia jotain ketjua omakseen kirjoittajat ketjun rakentavat. Aivan toinen asia sitten kuka sitä lähtee luovimaan eteen päin ja kuka sinne aina heittää täyn jolla taas mennään eteen päin. Niinpä kirjoittelen silloin tällöin tuntemuksia tänne eläke ukon arki ajatuksista enkä edellytä kenellekään vastamispakkoa.
Tämä ketju on nimeltään Jokamiehen palsta. Kenen salanimi sitten on Kansanmies* jääköön arvoitukseksi - minä vaan
minä vaan kirjoitti:
Jotenkin yö vastaan ajatelma ketjun omimisesta. Näyttää kuitenkin olevan joillekin hyvin tärkeä asia. Avaajahan voi olla kuka tahansa. Kirjoittajathan ketjun tekevät. Olen minäkin tosin hypännyt jonkun muun avaamaan ketjuun, kun en laiskuutani ole tehnyt omaa aloitusta. Yleensä alkuperäinen asia on on kadonnut jo alku metreillä ja tarinat karanneet omille teilleen. Omia siis turhaa omia jotain ketjua omakseen kirjoittajat ketjun rakentavat. Aivan toinen asia sitten kuka sitä lähtee luovimaan eteen päin ja kuka sinne aina heittää täyn jolla taas mennään eteen päin. Niinpä kirjoittelen silloin tällöin tuntemuksia tänne eläke ukon arki ajatuksista enkä edellytä kenellekään vastamispakkoa.
Tämä ketju on nimeltään Jokamiehen palsta. Kenen salanimi sitten on Kansanmies* jääköön arvoitukseksiVielä edelliseen lisäisin jos ketjuun ei tulisi 10- 20 vietiä päivässä olisi se "Kalle Kankkusen" mukaan laadutonta kirjottamista. Kun hän vielä perustelee kirjoittamista joidenkin heikolla koulupohjalla voiko stten katsoa onko ylivoimaista vastata kysymykseen mitä kuuluu ?
Jos on eihän silloin voikkaa tulla suuria viesti määriä muutoinkuin itse kirjoittamalla. Silloin onkin syytä pitäytyä pariin kolmeen laadukkaaseen ajatelmaan kuten täälläkin on tehty. - kuuluu.
minä vaan kirjoitti:
Vielä edelliseen lisäisin jos ketjuun ei tulisi 10- 20 vietiä päivässä olisi se "Kalle Kankkusen" mukaan laadutonta kirjottamista. Kun hän vielä perustelee kirjoittamista joidenkin heikolla koulupohjalla voiko stten katsoa onko ylivoimaista vastata kysymykseen mitä kuuluu ?
Jos on eihän silloin voikkaa tulla suuria viesti määriä muutoinkuin itse kirjoittamalla. Silloin onkin syytä pitäytyä pariin kolmeen laadukkaaseen ajatelmaan kuten täälläkin on tehty.Kukku luuruu !
- pyyhkii
kuuluu. kirjoitti:
Kukku luuruu !
on uudet sulat !
- kirvesvartta
pyyhkii kirjoitti:
on uudet sulat !
kirvesvartta !
- muinoin
kirvesvartta kirjoitti:
kirvesvartta !
kansakoulussa opettaja vitsaili. Huonokuuloiselta kysytäessä kuulumisia, vastasi huonokuuloinen kirvesvartta, kirvesvartta.
- Tähtisilmä **
kirvesvartta kirjoitti:
kirvesvartta !
ihan on syytä nauraa, iltakin alkaa edetä, aurinko ei ole näyttäytynyt päiviin taas, taisivat luvata tämän viikon menevänkin näissä merkeissä. Pakkaskausi on jo ohitettu, mitä nyt sopivaa parin asteen verran, joka pitää tiet vielä siedettävinä. Ajotietkin alkavat näyttää keväisiltä.
Suunnittelen pääsiäisen aikoihin kylpylään menoa muutamaksi päiväksi, tarvitsen itseni hemmottelua, on ollut aika rankka kevätalvi,siitä sen enempää oma syy ja naivius.Vielä se elämä taas hymyileekin. - m.v.
Tähtisilmä ** kirjoitti:
ihan on syytä nauraa, iltakin alkaa edetä, aurinko ei ole näyttäytynyt päiviin taas, taisivat luvata tämän viikon menevänkin näissä merkeissä. Pakkaskausi on jo ohitettu, mitä nyt sopivaa parin asteen verran, joka pitää tiet vielä siedettävinä. Ajotietkin alkavat näyttää keväisiltä.
Suunnittelen pääsiäisen aikoihin kylpylään menoa muutamaksi päiväksi, tarvitsen itseni hemmottelua, on ollut aika rankka kevätalvi,siitä sen enempää oma syy ja naivius.Vielä se elämä taas hymyileekin.Näinhän se aika meiltä karkaa käsistä. Kirjoituksesi sisältää paljon asiaakin. Kirjoitin siihen pitkän rimpsun vastaukseksi. Siitä liian henkilökohtainen joten poistin sen.
Kyllä elämä meille varmaan hymyillee, eikä kannata ottaa turhia huolia jos sitten ei aina niin fiksusti olisi tullut toimittuakaan ja on tullut tehdyksi vaikka vääriä johtopäätöksiä, jatketaan vaan harjoituksia. - Tähtisilmä **
m.v. kirjoitti:
Näinhän se aika meiltä karkaa käsistä. Kirjoituksesi sisältää paljon asiaakin. Kirjoitin siihen pitkän rimpsun vastaukseksi. Siitä liian henkilökohtainen joten poistin sen.
Kyllä elämä meille varmaan hymyillee, eikä kannata ottaa turhia huolia jos sitten ei aina niin fiksusti olisi tullut toimittuakaan ja on tullut tehdyksi vaikka vääriä johtopäätöksiä, jatketaan vaan harjoituksia.miellyttävä pieni pakkaskelihän siellä on. Hienon kirjoituksen kirjoitit tämänkin, nauraa täytyy itselleni tässä nettimaailman viidakossa, enkä taida huolehtia suuremmin, kiitos niistä sanoista. Lakkoon on vaikea olla ottamatta kantaa. Jatketaan tahoillamme kirjoittamista, hauskaahan tämä:D
- m.v.
Tähtisilmä ** kirjoitti:
miellyttävä pieni pakkaskelihän siellä on. Hienon kirjoituksen kirjoitit tämänkin, nauraa täytyy itselleni tässä nettimaailman viidakossa, enkä taida huolehtia suuremmin, kiitos niistä sanoista. Lakkoon on vaikea olla ottamatta kantaa. Jatketaan tahoillamme kirjoittamista, hauskaahan tämä:D
Ei edes jaksa muistella lakkojen määrää. Siellä paperi liiton Anonenkin myhäili TV: ssä. Ei arvannut hänkään mihin ahneus johti. Raha ei tipu taivaasta. Palkkojen korotukset lisäävät myytävän palvelun tai tuotteen hintaa. Paperinkin hinta nousi siinä määrin ettei tuotteella enää pärjätty kansain välisillä markkinoilla. Tuotanto loppuu ja teollisuus siirtyy ulkomaille.
Ahneilla on kakkainen loppu. Piakkoin ei olekaan muuta jaettavaa kuin niukkuutta. Pelkästään Oikotiellä on neljäkymmentä tuhatta kotia myytävänä. Jostain sekin kertoo.
- minä vaan
Ompas se Ruuneperi vetänyt tapansa mukaan pitkän ja vauhdikkaan ketjun tänään. Ei kylläkään käy lainkaan kateeksi.
Nyt kuitenkin kaikille rakkaille palsta kirjoittajille Hyvää Yötä.
Ps viestejä kertyi palstalle vuoro kauden aikana 130. Hyvä juttu sata on se alaraja jonka alle ei pitäisi jäädä.
Voisikkohan tässä välillä pitää vaikka taukoakin.......- tule boxiin
Sanoataan, että rotat poistuvat ensimmäisenä uppoavasta laivasta.Näyttäisi tapahtuneen päin vastoin. rottat on jäänyt laivaan ja muut poistuneet tai poistumassa. Tuota eilistä Ruuneperin ketjua lukiessa ei saanut kuin pahan mielen, siellä kotitekoisen professorin omimassa ketjussa ei ilkeyttä säästelty. Turha sinun on täällä hakata päätäsi seinään. Todetaan vain, että hyvästä yrityksestäsi huolimatta palstan elvytys ei enää onnistu niin kuin ketjun avauksessa toiveikkaasti kirjoitit.
tule boxiin kirjoitti:

Huomautin vain, että tuollainen yleisavaus on kuin palsta palstalla. Tällä 70 palstalla voivat kaikki kirjoittaa mistä aiheesta haluavat.
Jos en saa mielipidettäni esittää, olen ihmeissäni. Erottakaa nyt mielipide ja määräys toisistaan!
- 10+2=10
m.v.4.3.2010 20:55
Jos ahneista puhut, niin katselepa sinne pöydän toiselle puolelle, äläkä duunarin puolelle.
Samat firmat, jotka muutama kuukausi sitten sulkivat paperitehtaita ja saneerasivat sen kun kerkisivät, koska heidän mukaansa ei kukaan osta enää paperia, itkevät nyt, kun paperirullat ei kulje.
On se aika tempoilevaa ja lyhytnäköistä tuo patruunoiden toiminta.
Olisikohan syytä aloittaa saneerausneuvottelut siellä johtoryhmissäikin.
Lakon syyhän on periaate siitä, kumpi maksaa irtisanomisten yhteiskunnalle aiheutuneet kustannukset, työnantajaosapuoli vai me veronmaksajat.- minä vaan
Ei metsäteollisuuden kriisi kaiken kaikkiaan ole ollut mikään yllätys. Alamäkeä on menty Devalvoinnista lähtien. Koko kustannus puoli on rapautettu. Tuotantokustannukset joista osa on palkkakustannukset kasvavat täällä nopeammin kuin kilpailevissa maissa.
Vaikka metsäteollisuuden vienti on kansan taloudelle ja työllisyydelle jatkuvasti pienentynyt ollen parhaimmillaan 42,4 prosenttia viennistä on se nyt enää vähän yli 15 %. Ala työllistää kokonaisuudessaan 58 000 ihmistä. Kyllä jokaisen joka on kiinnostunut esimerkiksi siitä velka osuudesta joka lankeaa jokaista kansa laista kohden valtion velasta kiinnostaa myös myös nämä pien rymienkin yritykset saattaa koko järjestelmä kaoottiseen tilaan. Nyt nämä paperit pilaantuvat satamissa eivätkä ole enää myynti kelpoisia vaan joutuvat uudelleen massaksi ja si....alalla pyöritetään kymmeniä miljardeja.
Tämän tapaisista asioista keskustelemiseen on tämä palsta väärä paikka, joten ei tästä tämän enempää. - 2+1=10
minä vaan kirjoitti:
Ei metsäteollisuuden kriisi kaiken kaikkiaan ole ollut mikään yllätys. Alamäkeä on menty Devalvoinnista lähtien. Koko kustannus puoli on rapautettu. Tuotantokustannukset joista osa on palkkakustannukset kasvavat täällä nopeammin kuin kilpailevissa maissa.
Vaikka metsäteollisuuden vienti on kansan taloudelle ja työllisyydelle jatkuvasti pienentynyt ollen parhaimmillaan 42,4 prosenttia viennistä on se nyt enää vähän yli 15 %. Ala työllistää kokonaisuudessaan 58 000 ihmistä. Kyllä jokaisen joka on kiinnostunut esimerkiksi siitä velka osuudesta joka lankeaa jokaista kansa laista kohden valtion velasta kiinnostaa myös myös nämä pien rymienkin yritykset saattaa koko järjestelmä kaoottiseen tilaan. Nyt nämä paperit pilaantuvat satamissa eivätkä ole enää myynti kelpoisia vaan joutuvat uudelleen massaksi ja si....alalla pyöritetään kymmeniä miljardeja.
Tämän tapaisista asioista keskustelemiseen on tämä palsta väärä paikka, joten ei tästä tämän enempää.niin paljon, niin miksi ei lakkoa lopeteta. Turha siinä on syyllistää kolmea tuhatta ahtaajaa. Lopettaminen on paljon paljon halvempaa, kuin lakon kustannukset, mutta siitähän tässä ei ole kyse.
Tämähän on sitäpaitsi juuri oikea palsta keskustelulle. Täällä kun on alan asiantuntijat. - ~~~¨
2+1=10 kirjoitti:
niin paljon, niin miksi ei lakkoa lopeteta. Turha siinä on syyllistää kolmea tuhatta ahtaajaa. Lopettaminen on paljon paljon halvempaa, kuin lakon kustannukset, mutta siitähän tässä ei ole kyse.
Tämähän on sitäpaitsi juuri oikea palsta keskustelulle. Täällä kun on alan asiantuntijat.Mitä tähän ketjuun kannattaa asiaa kirjoitella, kun ketjun vetäjällä on tuntemusta lähinnä alapään aukoista? Niitä se käy tyrkyttämässä muissakin ketjuissa.
- ¤¤¤¤¤
~~~¨ kirjoitti:
Mitä tähän ketjuun kannattaa asiaa kirjoitella, kun ketjun vetäjällä on tuntemusta lähinnä alapään aukoista? Niitä se käy tyrkyttämässä muissakin ketjuissa.
Empäs usko, että tänne on kukaan sinua kaivannutkaan.
- minä vaan
¤¤¤¤¤ kirjoitti:
Empäs usko, että tänne on kukaan sinua kaivannutkaan.
Siirryn jo toiselle palstalle jossa käsittelemme parhaillaan lakkoa ja sen mahdollisia vaikutuksia lähitulevaisuuteen. Joten en vastaile hetikään tähän ketjuun tuleviin viesteihin. Tosin kyllä pistäydyn seuraamassa tilastoa palstan viestien määrästä. No, yritnpä kuitenkin, kun moni toivoi palstan toipumista ja eheytystä.

ei enää panoksia kiitos vaan. Pistäydyn silloin tällöin.
sama.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1215757- 292100
- 1771932
Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.661094Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101093Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä24987- 73967
Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,24892Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty42887Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla
Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I12755