luottamus mennyt

+++

olemme kohta nelikymppinen aviopari ja nykyään pääsemme melko vapaasti kulkemaan ja viettämään omaa elämäämme.olemme sopineet,että liika mustasukkaisuus eisaisi olla esteenä,että molemmat saavat tietyn vapauden hieman flirttailla mutta kuitenkaan siinä ei saisi mennä liian pitkälle.tarina jonka nyt kerron on tosi viime syksyltä ja vaimoni ei tiedä että näin koko tapahtuman,vaikka asia on kyllä vaivannut minua koko ajan.olimme viime syksynä eräässä tapahtumassa syrjäisellä paikkakunnalla.paikalla oli paljon tuttuja ja olimme jokainen vuokranneet omat mökit päärakennuksen läheltä.päärakennuksssa pidimme juhlat.oli tanssit ja karaoket ja ihmiset tanssivat ja seurustelivat keskenään.vaimoni öli yllättävän tiiviisti erään melko komean miehen seurassa.aloin hieman sivusilmällä seurailemaan heidän seurustelua.ilta kului ja ihmiset alkoivat juopumaan ja totta kai tunnelmakin tuli intiimisemmäksi.illalla tanssiessani erään naisen kanssa huomasin kuinka vaimoni ja sama mies tanssivat hitaita ja pari oli liimautunut tiiviisti toisiinsa.Olin kyllä hieman mustasukkainen, koska he olivat olleet ehkä liiankin tiiviisti toisissaan kiini.Silloin päätin ,että katson tilanteen loppuun tapahtui sitten mitä tahansa.teeskentelin humalaisempaa kuin mitä todellisuudessa olin.kello oli noin yksi yöllä,kun sanoin vaimolleni,että minua alkoi nukuttamaan, että lähtisin mökilleni.vaimoni sanoi minulle,että mene nukkumaan hän sanoi tulevansa kohta perässä.mökkimme sijaitsi hieman ylempänä,josta minulle avautui suora näköyhteys päärakennukseen.Katselin ikkunasta illan kulkua ja huomasin kuinka vaimoni ja mies tulivat terassille tupakalle.he polttelivat ja yhtä-äkkiä mies alkoi suudella vaimoani joka yllätys yllätys vastasi miehen suudelmaan.Tämän jälkeen he juttelivat jotakin ja vaimoni alkoi lähestymmän mökkiäni. Hyppäsin sänkyyn ja aloin teeskennellä nukkuvaa.Vaimoni avasi oven ja huusi nimeäni kysyen että nukutko.En vastannut mitään ja teeskentelin olevani syväässä unessa jolloin kuulin kuinka ovi sulkeutui.nousin ylös ja katsoin kun vaimoni käveli polkua alas miehen luokse,joka odotteli alhaalla.Oli aivan pimeää myöhä syksyinen yö janäin kaukaa kahden hahmon kävelevä etäänpänä olevaa mökkiä kohden.Saavuttuaan oven kohdalle he katsoivat taaksseen jolloin hyppäsin kiven taakse piiloon.Pari astui sisään ja sulki oven jaseuratessani mökkiä kohden tunsin mustasukkaisuuta ja olin myös oudolla tavalla kiihottunut,koska tiesin mitä tuleman piti.Saavuin hiljaa oven kohdalle ja näin ikkunasta kuinka pöytälammppu syttyi ja verhot vedettiin ikkunan eteen.Lähdin hiipien kiertämmään mökkiä ja huomasin pienen ikkunan joka oli myös raollaan.Asetuin hiljaa ikkunan taakse josta minulla oli suora näköyhteys sisäälle.He laittoivat radion päälle josta tuli hidas kappale.Mies pyysi vaimoani tanssimaan jolloin hän kysyi ,että nukkuiko miehesi.Vaimoni vastasi;että nukkui kuin tukki,eikä varmaankaan heräisi ennen aamua.Tunsin kuinka sydän hakkasi rinnassani luulin että se kuuluisi sisälle saakka.Tanssin aikana miehen otteet kävivät rohkeammiksi,eikä vaimonikaan estellyt.Katsoin kuinka käsi nosteli hänen hametta paljastaen sukkahousut ja stringit.Mies alkoi riisumaan hänen paitaansa jättäen vain rintaliivit.Samalla hän nosti hammeen ylemmäksi.Käsi hakeutui sukkahousujen alle yhä lähemmäksi hänen häpyään.Yhtä-äkkiä hän kallisti vaimoni sängylle ja tarttui vaimoni sukkahousuista kiinni rullaten niitä alas.katselin kuinka pää hävisi vaimoni haarojen väliin ja kieli alkoi tutkimusretken vaimoni pillussa.Mies riisui itseään javaimoni riisui samalla hameensa.Nåin kuika kookas elin seisoi juhlakunnossa valmiina työntymään vaimooni.Silloin vaimoni sanoi;kondomi onko sinulla niitä.Mies sanoi olevansa puhdas.Vaimoni sanoi että kyllä hän sen uskoo,mutta ehkäisy.Mies kysyi,etkö käytä mitään.Vaimoni vastasi että olemme käyttäneet kondomia ehkäisynä.Mies sanoi,ettei hänellä ole.Vaimoni sanoi ettei hän uskalla olla ilman koska kiertokin on hieman vaarallisessa kohdassa.Pari jatkoi hyväilyä ja näin kuika tilanne oli karkaamassa käsistä.Miehen kyrpä oli ainavain lähenpänä tunkeutumaan vaimmoni.Yhtä-äkkiä vaimoni avasi sääriään ja sanoi,että saat tulla hetkeksi sisääni jos lupaat olla varovainen etkä varmasti purkautuisi hänen sisälleen.Luulin pyörtyväni tilanteen kiihottavuuden johdosta.Mies alkoi työntelyn ja näin kuinka vaimoni takapuoli vastasi joka työntöön.Naiminen kiihtyi kiihtymistään kuulin kuinka vaimoni huohotuksen seasta sanoi miehelle että muista ei sisään.Mies laittoi loppukirin päälle javaimoni vastasi joka työntöön joustavasti mukana.Näin kuinka liike pysähtyi ja mies alkoi täristä vaimoni takapuoli jatkoi liikettä samalla sanoen ota pois ota pois.Peli oli pelattu kyrpä sylki lastiaan yhä syvemmälle vaimoni sisään.Hetken kuluttua mies nousi vaimoni päältä näin kuinka limainen elin luiskahti ulos.Myös vaimoni nousi ylös ottaen pöydaältä paperia kuivaten sillä alapäätään.Silloin poistuin paikalta.Menin mökillemme ja puolen tunnin päästä saapui myös vaimoni jälleen kysyen,että nukutko.Hän tuli viereeni ja nukahti.Aamulla hän oli kuin mitään ei olisi tapahtunut.Matkalla kotiin hän pyysi pysäyttämään apteekin kohdalla valittaen päänsärkyä,mutta arvelin,että ostokset eivät olleet pelkästään päänsärkytabletteja.En tiedä kauanko jaksan pitää asiaa omana tietona.Onko muilla luottamus koskaan mennyt puolisoonne?

4

15595

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kirjoittajalle

      "Onko muilla luottamus koskaan mennyt puolisoonne?"

      Ei ole.

      PS. Opettele käyttämään kappalejakoa ja laita tyhjä väli aina välimerkin jälkeen.

      • Kysehän oli uskottomuudesta

        tuon kertomuksen luonne oli se mitä tapahtuu tavattoman usein nykyään..
        Vastattaan kirjoittajalle. Ennen seurusteltuani huomasin naisissa sen osasen jota tykkäsivät paljon harjoittavan eli tuon ruumin kulttuurin toisilla miehillä. Itse olen yhden naisen mies tällä kertaa ja näin olen viihtynyt..Minusta kukin tekevät kuinka itse haluavat..Minä en tuollaista hommaa antaisi anteeksi,koska jos nainen alussa vaati kondomin käyttöä tuntemattomalta mieheltä olisi siinä myös pysyttävä. Jokaisellehan vahinkoja sattuu,mutta aikuisia ihmisiähän tässä silti ollaan..
        Ni. Herra 40v


      • joku apina
        Kysehän oli uskottomuudesta kirjoitti:

        tuon kertomuksen luonne oli se mitä tapahtuu tavattoman usein nykyään..
        Vastattaan kirjoittajalle. Ennen seurusteltuani huomasin naisissa sen osasen jota tykkäsivät paljon harjoittavan eli tuon ruumin kulttuurin toisilla miehillä. Itse olen yhden naisen mies tällä kertaa ja näin olen viihtynyt..Minusta kukin tekevät kuinka itse haluavat..Minä en tuollaista hommaa antaisi anteeksi,koska jos nainen alussa vaati kondomin käyttöä tuntemattomalta mieheltä olisi siinä myös pysyttävä. Jokaisellehan vahinkoja sattuu,mutta aikuisia ihmisiähän tässä silti ollaan..
        Ni. Herra 40v

        jooturhaavittuiluatuostakielenkäytöstämuaeiainakaanyhtäänhäirinnyettäseoliihanputkeenkirjoitettu


      • aaabrt

        mitä sä oikein valitat? suahan kiinnostaa kun jakorasiasi antelee muille, taisit runkkailla tota kirjoittaessas enemmän kun ennen. lisäksi jos sulla ei vaimos kanssa seiso niin me emme voi auttaa


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      11
      3536
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      119
      2287
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1679
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1408
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      78
      1173
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      48
      986
    7. Rahtari s salmi

      Onkohan jutussa perää että kylän tyhmin rahtari on palanut ratista
      Suomussalmi
      11
      925
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      920
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      914
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      835
    Aihe