mitä tehdä?

Ollaan jo kaks vuotta yritetty lasta, mutta en vaan tule raskaaksi? Vissiin jo aika hakea apua, kun alkaa ikääkin olla...Mutta mihin kannattaa ottaa Kouvolan seudulla yhteyttä? Onko yksityinen parempi/paljonkin nopeampi?Mitä osallistumista mieheltä tarvitaan hoitojen aikana?
Kiitos etukäteen!
6772
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

moikka!

ite asun pohjoissuomessa, joten en osaa sanoa mihin teilläpäin kannattaa ottaaa yhteyttä, mutta aattelin kertoa omista kokemuksistani koska aika lailla saman kaavan mukaan etenevät varmaan joka paikassa.

eli tällä hetkellä meillä lapsettomuuta takana 2.5 vuotta ja kaikki tutkimukset on tehty eikä vikaa ole löytynyt. tutkimukset alotettiin sillon kun oli tullut vuosi yritystä täyteen, eli soitin itse yksityiselle, selitin asian ja varasin ajan. eka aika oli joskus parin viikon päästä soitosta ja sinne menin sillon yksin. toki ois ihan hyvä varmaan mennä ihan yhdessäkin. tuolloin käytiin läpi kierron pituudet ym ja tehtiin perus ultraus. lääkäri anto mulle sillon jo clomireseptin mukaan ja samalla miehelle purkin ja lomakkeen siemennesteanalyysiä varten. mies veikin sitten heti siittiönsä tutkittavaks. minä söin kaikkiaan 7kk clomeja, mutta raskaaksi en tullut vaikka ovuloinkin oikeastaan joka kierrossa, luomustikkin. tämän jälkeen oltais saatu lähete naistentautien polille, mutta muutto toiseen kaupunkiin tuli siihen väliin, joten homma keskeytyi hetkeksi. nyt ollaan julkisella puolella ja odotellaan että päästäis ensikäynnille (jonotus siihen reilu 4kk) tässä välissä multa on katottu munatorvien aukiolo ja meiehen siittiöt on tutkittu uudestaan.

jos sulla alkaa ikää jo kertyä, niin ehottomasti kehottaisin kääntymään yksityisen puoleen. sielä asiat etenee tosi vauhilla ja kannattaa nyt ainakin nuo perustutkimukset suorittaa sielä ja jos on tarvis siirtyä joskus hoitoihin, niin katsoa sitten, että jatkaako yksityisellä, vai siirtyykö julkiselle jonoihin.

niin ja voithan käydä työterveydessä tai tk:ssa, jotta ottavat sielä tarvittavat verikokeet, niin ei tarvis niistä maksaa yksityisen hintoja.

Tsemppiä tutkimuksiin! :)

huomasin vielä, että kysyit miehen osallistumisesta. yksityiselle menin siis yksin ja mies otti oman näytteensä kotona ja toimitti sitten vaan pikasesti tutkittavaks. ultrissakin kävin aina yksin, joten mies on päässyt vähällä ;)
julkiselle kun mennään, niin sielä ensikäynnille pitää mennä yhdessä. sitten jos hoidot alkaa, niin sitten tietenkin miehenkin pitää luonnollisesti olla kuvioissa ahkerasti mukana :) mutta tähän asti se on meillä selvinny hyvin vähällä, lähinnä olemalla henkisenä tukena mulle...

Äänestä

Moi,

yksityisellä gynellä aikanaan ja sieltä sitte lähete Kotkaan ja sieltä ajan kanssa Naistenklinikalle. Selviää polimaksuilla ja tietty tarvittaessa lääkekulut. Tsemppiä!

Äänestä
  • vuosi yritystä takana, kun menin yksityiselle gynelle. siellä tehtiin ultra ja kehotettiin hakeutumaan ultrakuvan kanssa tk:een maksujen säästämiseksi. Terveyskeskukseen menin myös yksin, mulle määrättiin verikokeet ja miehelle spermanäyte ja klamydiakoe ja tehtiin lähete naistentautien poliklinikalle. Spermanäytteeseen saatiin maksusitoumus terveyskeskukselta, kun keskussairaalan labra, ei ottanut tk:n näytteitä vastaan, vaan piti olla yksityisellä tehdyt. Sitten odottelin n. 4 kk ja sain kutsun poliklinikalle. Siitä parin viikon päästä laparoskopiaan. Mitään syytä ei kummastakaan ole löytynyt. Tässä kierrossa söin toisen kuurin clomeja. Tänään on kp. 28 eikä ainakaan vielä ole kuukautiset alkaneet, vaikka niitä jo tänään odottelin. Testiä en ole vielä uskaltanut tehdä..:)

    Äänestä

  • tirpätti kirjoitti:

    vuosi yritystä takana, kun menin yksityiselle gynelle. siellä tehtiin ultra ja kehotettiin hakeutumaan ultrakuvan kanssa tk:een maksujen säästämiseksi. Terveyskeskukseen menin myös yksin, mulle määrättiin verikokeet ja miehelle spermanäyte ja klamydiakoe ja tehtiin lähete naistentautien poliklinikalle. Spermanäytteeseen saatiin maksusitoumus terveyskeskukselta, kun keskussairaalan labra, ei ottanut tk:n näytteitä vastaan, vaan piti olla yksityisellä tehdyt. Sitten odottelin n. 4 kk ja sain kutsun poliklinikalle. Siitä parin viikon päästä laparoskopiaan. Mitään syytä ei kummastakaan ole löytynyt. Tässä kierrossa söin toisen kuurin clomeja. Tänään on kp. 28 eikä ainakaan vielä ole kuukautiset alkaneet, vaikka niitä jo tänään odottelin. Testiä en ole vielä uskaltanut tehdä..:)

    Kiitos kaikille neuvoista!
    Miten sitä on lääkäriin menoa lykännytkin!Jotenkin vaan pelottaa, että mitä jos ei siitä huolimatta onnistu?Jos ei tiedä, niin toiveita voi aina elättää.Paitsi, että jossain vaiheessa se toivominen ja pettyminen alkaa vaivata liikaa-Kokeilen siispä yksityisen kautta.
    Mut helpotti myös kuulla, ettei miehen tarvi olla joka kerta mukana! Sillä kun on sellanen työ, mistä on vaikea olla yllättäen pois.
    Miten kalliksi noi tutkimukset keskimäärin tulee? Siis jos osan hoitais tk:n kautta?

    Äänestä

  • sannakaisa kirjoitti:

    Kiitos kaikille neuvoista!
    Miten sitä on lääkäriin menoa lykännytkin!Jotenkin vaan pelottaa, että mitä jos ei siitä huolimatta onnistu?Jos ei tiedä, niin toiveita voi aina elättää.Paitsi, että jossain vaiheessa se toivominen ja pettyminen alkaa vaivata liikaa-Kokeilen siispä yksityisen kautta.
    Mut helpotti myös kuulla, ettei miehen tarvi olla joka kerta mukana! Sillä kun on sellanen työ, mistä on vaikea olla yllättäen pois.
    Miten kalliksi noi tutkimukset keskimäärin tulee? Siis jos osan hoitais tk:n kautta?

    tk:n lääkärin lähetteellä sairaalan gynelle. Tk ja gyne maksaa aina 22 e kerta ja Lääkkeet riippuen tehdäänkö inseminaatia vai ivf niin 100e -627e. Meillä ivf bensoineen, lääkkeineen ja lääkäreineen maksaa n.850e ja yksityisellä tulis n.1600e (jos lääkekatto täynnä)

    Äänestä

  • eli ensiksi meni kirjoitti:

    tk:n lääkärin lähetteellä sairaalan gynelle. Tk ja gyne maksaa aina 22 e kerta ja Lääkkeet riippuen tehdäänkö inseminaatia vai ivf niin 100e -627e. Meillä ivf bensoineen, lääkkeineen ja lääkäreineen maksaa n.850e ja yksityisellä tulis n.1600e (jos lääkekatto täynnä)

    meillä ei muistaakseni mitenkään kamalan paljon maksanu kun noita perustutkimuksia sillon yksityisellä tehtiin. eihän kaikki kustannukset tule yhtä aikaa, vaan jakaantuvat usealle eri kuukaudelle. noita itse hoitojen hintoja kannattaa alkaa miettimään vasta kun on ajankohtaista. joillakin yksityisillä saattaa olla hinnastoja ihan netissäkin katsottavana.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sannakaisa kirjoitti:

Ollaan jo kaks vuotta yritetty lasta, mutta en vaan tule raskaaksi? Vissiin jo aika hakea apua, kun alkaa ikääkin olla...Mutta mihin kannattaa ottaa Kouvolan seudulla yhteyttä? Onko yksityinen parempi/paljonkin nopeampi?Mitä osallistumista mieheltä tarvitaan hoitojen aikana?
Kiitos etukäteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu