Uudessa vauva lehdessä oli juttu siskoksista jotka ovat imettäneet sillointällöin toistensa lapsia. Itse koen imetyksen minun ja lapseni väliseksi henkilökohtaiseksi asiaksi, joten en varmaankaan pystysi toisen lasta imettämään, enkä todellakaan voisi antaa omaa lastani muille imetettäväksi. Mitäs mieltä te muut olette?
Imetys
pimpu
7722
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
samaa mieltä olen kanssasi. Kyllä se on sellainen äidin ja lapsen juttu.
muiden lapsia..tai siis ajatus jo oksettaa.Kyllä se on ihan äidin ja oman lapsen välinen juttu
No minusta ei olisi lainkaan oksettavaa imettää esim. lasta joka olisi menettänyt äitinsä. Ennemminkin tuntuisi hienolta, jos voisin sellaiselle vauvalle tarjota ravintoa ja läheisyyttä.
Toki siinä kyllä syntyisi lapseen sellainen yhteys, että mitä luultavammin hänet täytyisi saada saman katon alle asumaankin. :)
Lisäksi vauva saa kahdelta eri äidiltä vastustuskyvyn, eli tuplasti normaalivauvaan nähden. Kunkin äidin vastustuskyky kun on erilainen ja kohdistuu eri viruksiin.
Ekaks tuli mieleen, että "oho", mutta sitten mietin, että onhan äidinmaidon luovuttajiakin ja samallalailla toisen äidin maitoa pullosta annetaan. Miksei siis imettämällä. Imettäjä varmaan vaan olisi sitten sitä tyyppiä, jolta imetys sujuu "luonnostaan" ja maitoa riittää, oman lapsensa rintakumilla itkua vääntäen imettänyt tuskin siihen enempiä vaatimuksia haluaisi.
On toki luovuttajia ja kyllä itsekin voisin luovuttaa jos maitoa niin paljon tulisi ja lapselleni on annettu luovutettua äidinmaitoa sairaalassa, kun omaa ei vielä tullut ja oli pieni niin heikkona. Mutta se että ottaisin toisen lapsen omille rinnoille...en pystysi. Ja kokisin kyllä jos joku toinen imetäisi lastani että se toinen vie minun äitiyttäni...kuullostaa aika hullulta, mutta en oikein osaa selittää sitä paremmin.