Järkee vai ei...

Mitä tehdä juopolle joka soittelee työpaikalle pomolle, että työntekijä ahdistelee häntä ja hänen lastaan? Kun ne perkeleet asuu samassa pihassa!! Ja olen töissä samassa koulussa kuin heidän prinsessa. Juoppoja ja valehtelijoita koko porukka!

Heidän lapsensa kiusasi meidän lasta koulussa,(2 lk:sta lähtien, nyt 4 lk:lla) joutui siitä puhutteluun ja tämäkös ei ämmälle sopinut. Lapsi oli myöntänyt kaiken ja nimennyt muitakin kiusaamiaan. Nyt tämä ämmä levittää täysin perättömiä asioita pitkin ja poikin pitäjiä! Lapsensa oli eilen kertonut uudessa puhuttelussa (koulun jälkiseuranta), että heidän pitää olla lukkojen takana kun meidän pappa (58 v. 185 cm ja 110 kg)ja minä ollaan uhkailtu heitä. Ja itkun kera kuinka hänellä on niin paha olla kun heitä uhkaillaan. Äiti joutuu soittamaan isosiskon ja sen poikakaverin päivisin, ne tuo postinkin kun äiti ei uskalla olla hoitolasten kanssa yksin.

Pappa on töissä pölliä ajamassa n. 400 km päässä ja välillä Venäjällä. Ihminen juuri ja juuri vaivautuu vapaalla ollessaan kävelemään kotoa parkkipaikalle tai lehden hakemaan. Minä en ole tälle ko. porukalle puhunut aikoihin mitään. Juuri sen takia, että tämä kummajainen ei voi kääntää minua vastaan mitään.

Kivointa hommassa on se, että terkka koulussa uskoi kuinka prinsessalla on niiiiiiin paha olla. Ihan oli kovasti itkenyt. Oma lapseni seisoi vieressä kun tämä prinsessa oli paskaa suoltanut suusta! Pitää kuuleman aina lähteä pois viikonlopuiksi kotoa kun ei uskalla jäädä sinne kun pelottaa jos jotain tapahtuu. Ts. vanhemmat alkavat hillittömän ryypiskelyn kun pentu on kotiovelta lähtenyt!

Sillä lapsella on paha olla koska sillä ei ole kotona asiat hyvin. Ja nämä puheet mitä se pentu selvitteli, ei mun mielestä ole sen itse keksimiä, vaan ämmä on ne sille syöttänyt! Ja ämmä selittelee samaa hoitolasten vanhemmille!

Mitä ihmettä tuollaiselle juoppohullulle voi tehdä? Tappaako se pitäis? En vaan halua linnaan paskan takia! Tämän perheen muuttoväli on ollut n.4 vuotta. Ja joka paikassa missä tämä porukka on asunut, on ollut maailmankirjat sekaisin! Ne ei ois saaneet asuntoakaan jos tuo ämmä ei olis päässyt kunnan palkkalistoille töihin! PERHEPÄIVÄHOITAJAKSI!!!!!

Sanokaa ihmeessä mitä olis järkevintä tehdä??!! Me joita tuo juoppohullu syyttelee perättömillä puheilla voidaan todistaa se, että me emme ole koskaan häntä uhkailleet tai hänen oveensa koputelleet. Ja toiset asukkaat (paitsi juopottelukaveri jolla on jo yksi lapsi huostaanotettu ja jota yrittää saada takaisin) tietävät kaikki mikä ämmä tuo on, että se puhuu paskaa aina, jos se sanoo päivää kannattaa kellosta tarkistaa onko päivä!
3437
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

''Heidän lapsensa kiusasi meidän lasta koulussa,(2 lk:sta lähtien, nyt 4 lk:lla) joutui siitä puhutteluun ja tämäkös ei ämmälle sopinut. Lapsi oli myöntänyt kaiken ja nimennyt muitakin kiusaamiaan.''

Tuossa on hänelle syytä kostaa, ja se kosto kestää ja sillä ei ole rajoja.
Ainut tapa on olla olematta missään tekemisissä kyseisen henkilön (& perheen) kanssa. Hän provosoi, mutta on opittava olemaan huomioimatta häntä, teki hän mitä hyvänsä.

Jos hän soittaa työpaikallesi ja levittää perättömiä huhuja, voit ottaa yhteyttä poliisiin ja kysyä neuvoja. Kunnianloukkaus voi tulla kyseeseen, jos sen kriteerit täyttyvät.
Tarvitset todistajia, jos lähdet oikeuteen.
Varaudu siihen, että luonnehäiriöinen puhuu omaksi edukseen, hän ei siis puhu totta, vain 'omaa totuuttaan'.
Tuntematta tapausta, yleensä nämä ovat hyviä puhumaan ja kääntämään mustan valkoiseksi.
Luonnehäiriöisen kiusaajan on esitettävä riittävä näyttö (= todisteet) väitteidensä tueksi.
On ikävää, kun hän levittää perättömiä huhuja, ihmisillä on taipumus ajatella, että väitteissä on jotain perää, kun niitä kerran kerrotaan. Kun vielä lapsi on laitettu 'asialle', on vaikea kumota puheet. MUTTA ilman näyttöä puheet ovat puheita. Jos niistä syntyy itsellesi ja perheellesi vahinkoa, kunnianloukkaussyyte on siis mahdollista nostaa. Oikeuteen meno on rankkaa, asianajaja kannattaa palkata ja se maksaa.

Jos kerran toiset asukkaat tietävät, että häirikön puheissa ei ole perää, on paras unohtaa. Se on rankkaa ja tuntuu epäoikeudenmukaiselta, mutta pitkällä tähtäimellä se on paras ratkaisu.

Eikä todella saa olla missään tekemisissä häirikön tai hänen perheensä kanssa.
Moni joutuu muuttamaan, kun muu ei auta.
Asiantuntijat neuvovat, että on 'juostava pakoon ja kovaa'. Noiden vaikeasti luonnehäiriöisten kanssa ei muuten selviä. Diagnoosia on vaikea tehdä. Monesti on vaikea saada muut ymmärtämään, millainen kyseinen henkilö todellisuudessa on.
Itse pahuus. Lienee oikea ilmaisu. Tunnen itse sellaisen, onneksi ei perheeseen kuuluva.
Muuttoa suunnittelemme, muu ei auta. Kyse korkeasti koulutetusta, naispuolisesta henkilöstä.

Luin:
''Paras tapa puolustautua on ymmärtää, miten nämä arkiset ihmispedot toimivat.''

Artikkeleja löytyy mm. sivulta:
http://www.narsistienuhrientuki.info/index.php?alasivu=100&valikko=1

.............

http://www.narsistienuhrientuki.info/index.php?valikko= 3&alasivu=135

Julkaistu Fakta -lehdessä syyskuussa 2004

(Fakta Fiilis)

Minävaurioinen johtaja kerää hännystelijöiden joukon

Ulkopuoliset saavat minävaurioisesta miellyttävän ja itsevarman, jopa hurmaavan vaikutelman, mutta hän on värisokea tunteiden suhteen. Häneltä puuttuvat empatian, häpeän ja syyllisyyden tunteet.

Keinoja kaihtamatta sosiopaatti toteuttaa halunsa ja on siinä taitava, mutta taakseen hän jättää rumaa jälkeä.
Hän kuvittelee olevansa tavallisille ihmisille laadittujen lakien ja normien yläpuolella. Toiset ovat olemassa vain oman egon pönkittämistä ja hyväksikäyttöä varten.

"Minävaurioinen on tuulten haistelija ja sukkuloija. Hän on uskomattoman taitava manipuloimaan kanssaihmisiään. Vaikka hän herättää monissa ihailua, hänessä ei ole oikeaa sosiaalisuutta, sillä häneltä
puuttuu aito lämpö ja kiinnostus ihmisiin. Sitä paitsi häneltä puuttuu omatunto", kuvailee psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen.
...........
En tarkistanut, toimiiko URL, mutta tällaisen olen lukenut:

http://www.narsistienuhrientuki.info/artikkelit/eeva_lokakuu_2004.pdf

Eeva 2004: Kun riitelyyn tarvitaan vain yksi (psykopaatista)

Äänestä
  • kaupungin/kunnan päivähoidoista vastaaville ihmisille, että tämä henkilö ryyppää ja räyhää eikä näin ollen sovi päivähoitajaksi. Miten olette sallineet tällaisen ihmisen hoitaa lapsia, kun on kerran luonnevikainenkin ja ennen kaikkea juoppo....

    Riehuminen ja rienaaminen ei kyllä edistä omaa asiaasi. Esittäkää asiat ASIALLISESTI, niin teitä kuunnellaan.

    Äänestä

  • ilmoittaa kirjoitti:

    kaupungin/kunnan päivähoidoista vastaaville ihmisille, että tämä henkilö ryyppää ja räyhää eikä näin ollen sovi päivähoitajaksi. Miten olette sallineet tällaisen ihmisen hoitaa lapsia, kun on kerran luonnevikainenkin ja ennen kaikkea juoppo....

    Riehuminen ja rienaaminen ei kyllä edistä omaa asiaasi. Esittäkää asiat ASIALLISESTI, niin teitä kuunnellaan.

    menisitte polisi laitokselle juttelemaan.Ei sitä tarvi kuin tehdä tutkinta pyyntö. Jos alkais vaikka selvitä tämäkin sotku.Näin olen itse tehnyt ja saanut rauhassa olla.Juoruille saa kyllä lopun jos haluaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lainsuojaton__ kirjoitti:

Mitä tehdä juopolle joka soittelee työpaikalle pomolle, että työntekijä ahdistelee häntä ja hänen lastaan? Kun ne perkeleet asuu samassa pihassa!! Ja olen töissä samassa koulussa kuin heidän prinsessa. Juoppoja ja valehtelijoita koko porukka!

Heidän lapsensa kiusasi meidän lasta koulussa,(2 lk:sta lähtien, nyt 4 lk:lla) joutui siitä puhutteluun ja tämäkös ei ämmälle sopinut. Lapsi oli myöntänyt kaiken ja nimennyt muitakin kiusaamiaan. Nyt tämä ämmä levittää täysin perättömiä asioita pitkin ja poikin pitäjiä! Lapsensa oli eilen kertonut uudessa puhuttelussa (koulun jälkiseuranta), että heidän pitää olla lukkojen takana kun meidän pappa (58 v. 185 cm ja 110 kg)ja minä ollaan uhkailtu heitä. Ja itkun kera kuinka hänellä on niin paha olla kun heitä uhkaillaan. Äiti joutuu soittamaan isosiskon ja sen poikakaverin päivisin, ne tuo postinkin kun äiti ei uskalla olla hoitolasten kanssa yksin.

Pappa on töissä pölliä ajamassa n. 400 km päässä ja välillä Venäjällä. Ihminen juuri ja juuri vaivautuu vapaalla ollessaan kävelemään kotoa parkkipaikalle tai lehden hakemaan. Minä en ole tälle ko. porukalle puhunut aikoihin mitään. Juuri sen takia, että tämä kummajainen ei voi kääntää minua vastaan mitään.

Kivointa hommassa on se, että terkka koulussa uskoi kuinka prinsessalla on niiiiiiin paha olla. Ihan oli kovasti itkenyt. Oma lapseni seisoi vieressä kun tämä prinsessa oli paskaa suoltanut suusta! Pitää kuuleman aina lähteä pois viikonlopuiksi kotoa kun ei uskalla jäädä sinne kun pelottaa jos jotain tapahtuu. Ts. vanhemmat alkavat hillittömän ryypiskelyn kun pentu on kotiovelta lähtenyt!

Sillä lapsella on paha olla koska sillä ei ole kotona asiat hyvin. Ja nämä puheet mitä se pentu selvitteli, ei mun mielestä ole sen itse keksimiä, vaan ämmä on ne sille syöttänyt! Ja ämmä selittelee samaa hoitolasten vanhemmille!

Mitä ihmettä tuollaiselle juoppohullulle voi tehdä? Tappaako se pitäis? En vaan halua linnaan paskan takia! Tämän perheen muuttoväli on ollut n.4 vuotta. Ja joka paikassa missä tämä porukka on asunut, on ollut maailmankirjat sekaisin! Ne ei ois saaneet asuntoakaan jos tuo ämmä ei olis päässyt kunnan palkkalistoille töihin! PERHEPÄIVÄHOITAJAKSI!!!!!

Sanokaa ihmeessä mitä olis järkevintä tehdä??!! Me joita tuo juoppohullu syyttelee perättömillä puheilla voidaan todistaa se, että me emme ole koskaan häntä uhkailleet tai hänen oveensa koputelleet. Ja toiset asukkaat (paitsi juopottelukaveri jolla on jo yksi lapsi huostaanotettu ja jota yrittää saada takaisin) tietävät kaikki mikä ämmä tuo on, että se puhuu paskaa aina, jos se sanoo päivää kannattaa kellosta tarkistaa onko päivä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu