Muutin puolitoista vuotta sitten nykyiseen asuntooni ja melkeinpä koko sen ajan olen kärsinyt unenvajauksesta, kiitos huonon äänieristyksen puuttumisen.
Yläkerrassani asuu tällä hetkellä jo kolmannet naapurit minun aikanani, koska aiemmat ovat muuttaneet pois. Syyksi epäilen juuri tuon huonon äänieristyksen ja minun valitteluni siitä. En ole koskaan aiemmin asunut asunnossa, jossa pelkkä kengillä käveleminen yläkerrassa kuulostaa kuin siellä tehtäisiin isompaakin remonttia. Toisaalta, olen ihmetellyt sitäkin, että miksi ihmisten pitää kävellä kengät jalassa sisätiloissa, etenkin aamuvarhaisella.
Nykyisten yläkertalaisten kanssa oli alussa sama ongelma, mutta valitukseni jälkeen he onneksi lopettivat kengät jalassa kopistelun ja sain nukkua rauhassa aamuisin, iltatyöläinen kun olen. Mutta juuri kun olin vihdoinkin tyytyväinen elämääni alakertalaisena, yläkertalaiset hankkivat itselleen koiranpennun, joka piti aivan hirvittävää metakkaa ja nimenomaan juuri aamuisin. Kenkien kopina ei ole mitään verrattuna sen koiranpennun aiheuttamiin jytinöihin. Ajattelin, että tämä ei voi olla totta... En jaksanut enää valittaa, vaan tyydyin kohtalooni.
Tammikuussa yläkertalaiset olivat viikon-pari poissa asunnostaan ja takaisin tultuaan sieltä ei ole enää kuulunut koiran leikkimisääniä kuin vasta inhimillisempään aikaan, mistä olen heille syvästi kiitollinen. KIITOS IHANAT NAAPURIT! Ette tiedä miten paljon virkeämpi ja iloisempi olen ollut saadessani nukkua kunnolla ja rauhassa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
KORVATULPISTA?
Että joskus sieppaa tuo korvatulpista muistuttelu. Itse niitä narisematta käytän. Suht helppoa näin yksin asuessa, kun ei tarvitse kuulla kumppanin tai lasten puhetta. En tosin kuule ovikellon soittoakaan. Ja vieraita ei viitsi pyytää kylään, koska itse olen niin hermona naapurin musiikinsoitosta. Eikä nekään järin ihastuneita moiseen popitukseen ole olleet.
Tiedän, kuulostaa sairaalta. Mutta kun näin sunnuntaiaamunakin saa tunkea tulppia korviin, niin ärsyttämään käy. ;)
kun nukkuu sivuttain, niin kuin minä useimmiten nukun. Ja sitäpaitsi rakenteiden kautta välittyvään kolinaan ja kopinaan ei korvatulpat pysty. Kokeiltu on.