Tuotapa tuota, samaa mietin kuin Sinä kahvipirtin vierailussasi.
Keskustelut näivettyvät noihin loukkaantumisiin ja vääriin tulkintoihin asioista. Keskustelussa pitää olla väite ja vastaväite, muutoin se on yhtä tyhjän kanssa, hymistelyä ja kumppanin sanojen myötäilyä.
Näiden sivujen kulttuuri on kai hellähipiäisille tarkoitettua, vain toisen myötäilemistä ja kannattamista, ei väittelyä, asioihin sisälle pureutumista. Ja keskustella vosi täälläkin vastaamalla vaikka lauseen kerrallaan kun se olisi asiaa, asiasta ja harkittua.
Minun ei kannata palstoille kirjoittaa koska keskustelu loppuu kun minä jotain sanon.
Ehkä kanssasi syntyisi keskustelua jossa olisi vuoropuhelun maku.
Sellaista kaipaan, vaikka uutisista, tai maapallon tilanteesta ekologiselta kannalta, tai siitä millaiseksi me haluaisimme ympäristömme muuttaa jos olisi valtaa ja voimaa.
Hyvää onnea keskusteluhetkien avaamiseksi!
Tulen mukaasi.
Keskustelut näivettyvät noihin loukkaantumisiin ja vääriin tulkintoihin asioista. Keskustelussa pitää olla väite ja vastaväite, muutoin se on yhtä tyhjän kanssa, hymistelyä ja kumppanin sanojen myötäilyä.
Näiden sivujen kulttuuri on kai hellähipiäisille tarkoitettua, vain toisen myötäilemistä ja kannattamista, ei väittelyä, asioihin sisälle pureutumista. Ja keskustella vosi täälläkin vastaamalla vaikka lauseen kerrallaan kun se olisi asiaa, asiasta ja harkittua.
Minun ei kannata palstoille kirjoittaa koska keskustelu loppuu kun minä jotain sanon.
Ehkä kanssasi syntyisi keskustelua jossa olisi vuoropuhelun maku.
Sellaista kaipaan, vaikka uutisista, tai maapallon tilanteesta ekologiselta kannalta, tai siitä millaiseksi me haluaisimme ympäristömme muuttaa jos olisi valtaa ja voimaa.
Hyvää onnea keskusteluhetkien avaamiseksi!
Tulen mukaasi.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Kansanradiokin aloittaa: "tule vapaasti kirjoittamaan mielipiteesi asiasta kuin asiasta".
Miten käykään. Ellei myötäile yksien ja tiettyjen mielipiteitä niin ja aamen-tyyliin, vaan kertoo oman mielipiteensä, alkaa kiihkeä kivitys ja herjaaminen.
Mitä mieltä olet herjaamisesta ? Fanni
Tiedän miltä tuntuu kun oman mielipiteen esiintuomisen seurauksena saa jonkun toisen ärtymään ja nimittelemään, sekin täällä on koettu, omakohtaisestikin, joten tiedän tunteesi.
Ei kannata kaikkea ottaa ihan tosissaankaan, koska se vain innostaa herjaajaa. Jättämällä ikävät sivuhuomautukset omaan arvoonsa, niihin kantaa ottamatta, voi "koira lopettaa haukkumisen" kun näkee että ohikulkija ei siitä mitään piitannut.
Ole rohkea. Ehkä pahasti sanovalla on vain niin paha olo, että se pitää syyttömiinkin purkaa.
Keskustelu voi olla tietenkin väittelynomaista, mutta näillä palstoilla myös osallistumista myötäilemiselläkin. Joku kaipaa väittelyjä, toinen haluaa vain osallistua aiheeseen, joka kiinnostaa.
Huomaan, että aihe oli osoitettu Herbertille. Osallistuinpa silti.
- kertoa kunkin omaa näkemystään.
Vai olenko taas väärässä ?
ja mielestäni silloin se voi myös myötäillä - kuten minä nyt sinua tässä... tai sitten olemme - taas - väärässä. :)))
Keskustelussa voi olla samaa mieltä toisen kanssa, se on totta, mutta ellei ole mitään muuta sanottavaa kuin; "olen samaa mieltä," ei se enää jatka keskustelua, ei anna aihetta vastaamiseen.
Liika myötäily tyrehdyttää hedelmällisen vuoropuhelun jonka tulee olla kuin kysymyksen asettamista omassa mielipiteessään toiselle, haastetta joka antaa aiheen tuoda mielipiteensä esille, kuten Sinulle nyt. Tule mukaan vain, ehkä saamme jopa väittelyn aikaan.
Hyvä keskustelu soljuu luonnostaan, ei tarvitse miettiä mitä vastaan, eikä sanoa vain kyllä tai ei.
Toiset osallistuvat monisanaisesti, toiset lyhykäisemmin. Jos ja kun olen herkästi osallistuvalla mielellä, voin mielestäni osallistua keskusteluun tokaisemalla väliin "olen samaa mieltä kanssasi", sen enemmittä. Enkä suinkaan odota tuohon vastausta. Mitäpä siihen olisikaan, kerroin vain mielipiteeni. Ketju jatkuu toisten mielipiteillä mahdollisine vastauksineen. Eivät vastaukset ole aina tarpeelisia, ellei joku juuri minulta kysy.
Keskustelu on ajatustenvaihtoa ja kuuntelemista,
mielipiteiden kääntelyä, tutkiskelua, kyseenalaistamista ja myös hyväksymistä.
Jos puhutaan omista syömisistä ja pesemisistä
ei se ole kunnon keskustelua.
Kaikki me nukumme, heräämme, syömme, kävelemme,
juoksemme, näemme, haistamme ja maistamme,
en jaksa niistä kirjoittaa enempää kuin lukeakaan.
Opi ottamaan toisen mielipide huomioon,
vastaa siihen,
anna toiselle myös puheenvuoro,
anna hänenkin vastata,
älä ole yksin koko ajan äänessä,
sinun sanomasi ei ole sen tärkeämpää kuin tämän toisenkaan.
Nimim. "Ikinuori ja uusiutuva" on mielestäni osunut naulan kantaan, määritellessään keskustelun.
Usein on kysymys siitä, ettei ole malttia, halua tai kykyä "kuunnella" muiden mielipiteitä.
Siitä on seurauksena, että oma mielipide vain kaikuu omissa korvissa ja se on se ainoa oikea mielipide.
Kirjoitettua tekstiä luetaan täällä näilläkin palstoilla liian usein, kuin "piru raamattua".
Ja jälki näkyy.
Hyvätkin avaukset ammutaan alas, kun ei vaivauduta "kuuntelemaan", mitä avauksessa halutaan viestittää.
Sinä olet ikinuori ja uusiutuva, kaikki eivät ole. Anna ihmeessä ihmisten keskustella ihan näistä jokapäiväisistä asioistakin, erilaisuus pitäisi hyväksyä.
Ei aina löydy jaksamista keskustella, kulttuurista, politiikasta ja ajankohtaisista asioista. Silloin kahvipirtin tapaiset ketjut ovat miellyttäviä paikkoja, aina ei tarvitse pingottaa.
Haukutuksi täällä tulee milloin mistäkin, minuakin on nimitelty mm. tylsäksi ja tyhmäksi, kaikkia epiteettejä en edes muista. Haukkumisryöppyjä ja raivonpuuskia on tullut aivan tavallisen keskustelun puitteessa. Kyse ei ollut edes mistään radikaaleista mielipiteistä, tavallisista jutuista vain.
Koska olen tylsä yms. luen ja osallistun mielelläni muisteloihin ja muihin jokapäiväiseen elämään liittyviin keskusteluihin. Arjessa on hyvä olla.
Aloituksesta huolimatta ei ole Herberttiä näkynyt eikä kukaan ole keskustellut muusta kuin keskustelusta. Yks sun toinen huutaa keskustelun perään, mutta tähän se aina menee.
Eipä minun puheenvuoroni ollut yhtään antavampi kuin muidenkaan!
... ihmeissäni olen odotellut Herberttiä minäkin... (tein pienen lenkin!) Missä viipyykään, viimeiset kaupatkin jo kohta kiinni...
Antava oli puheenvuorosi, Hintriika1, ihmettelyni olisi jäänyt muuten omakseni. Mutta odotellaan jatkoja. Josko löytyisi vaikka muita, Herberttin kaltaisia. Kaipaavia - vai kaipasiko hän ja mitä? Ai niin, kunnon keskusteluja taisi olla.
... tässä ketjussa peräänkuulutetaan meiltä palstalaisilta. Lieneekö tätä kyseenalaista Herberttiä ollut olemassakaan! Ja periaatteessa hyviä, varteenotettavia ohjeitahan ketju on tuossa meille tarjonnut... Erilaisia kuitenkin olemme.
Oli minultakin tää herbertti ensin hakusalla, mutta täältä hänet löysin. Asiaa hän haastaa:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000016&conference=4500000000000322&posting=22000000023362919
Kiitos yykaakoo, luin. Asiaa puhuu. Mutta edelleen, kun erilaisia olemme jne. Yks tykkää äidistä, toinen tyttärestä. Tarjolla on hyvä olla erilaisuutta.
SE LINKKI OLI KAHVIPIRTTIIN JA HERPETTIÄ ei SIELLÄ NÄKYNYT ! :=) ei pitänyt huutaa .
oliskoos hänellä "luurankoja kaapissa":=)
Jos jotakin Herbertistä tiedän niin hän on kolmekymppinen, jolle tuli äitiä ikävä. Hän kävi vaan täällä ärsyttämässä.
Galleriassa ei ollut mitään tietoja. Jossakin tuolla 60 joukossa hän kehui olevansa 30-vuotias ja etsi naista.
Kyllä minun mielestäni keskustelu voi olla muutakin kuin väittelyä (väite ja vastaväite). Monien mielestä muistelut ovat mielenkiintoisia. Esim. vuosikymmenien takainen elämä maalla ja kaupunkioloissa. Toisen kirjoitus herättää omat muistot, mitkä taas kertoo muille. Usein ketjut muodostuvat pitkiksi.
Ollaanko todella sitä mieltä, ettei palstalla saisi olla kuin yhdenlaisia kirjoituksia. Onko joku taho, mikä määrää muita. Otsikkona on leppoisa kahvipöytä 70-vuotiaille. Mitä se sitten merkitsee.
Totta on siviilielämässäkin, että ei kaikkien kanssa huvita olla ja niiden jutut kiinnosta. Toisten kanssa synkkaa paremmin kuin toisten. Pihatuttavien kanssa puhutaan eri asioista kuin luotetun ystävän. Ei palstallakaan joka ketju kiinnosta, mutta ei kai niitä kirjoittajia morkkaamaankaan tarvitse alkaa.
Onhan 70:illekin harrastuspiirejä vaikka mitä, ettei tarvitse täällä turhautua tyhmiin ikätovereihin.
Usein on muistutettu ikäihmisten harrastuspiireihin osallistumisesta.
Täällä on kuitenkin monia sellaisia ihmisiä nikkien takana, joilla ei ole suuriakaan mahdollisuuksia osallistua yhdenkään piirin joukkoon.
Moni on ehkä juuri siksi hankkinut tämän tietokoneenkin saadakseen jonkinlaista vietettä ajankuluun.
Toisella ehkä jo ikä painaa, toisella ehkä monet sairaudet, toisilla pitkät matka, ei omaa autoa käytettävissä, ym:ta.
Senpä takia tämän palstan kirjoittajien olisi ehkä hyvä huomioida huonompienkin kirjoitusyritykset.
Jokainenhan sen aidossa elämässä tietää ettei kaikkien kanssa synkkaa, mutta ainakin minä olen yrittänyt uskotella itselleni näitten palstalla olevien olevan senverran "tuttuja" keskenään että jokaista huomioidaan samalla tavalla. Ei lasketa pihapiirin, eikä ystävien mukaan , vaan että jokainen olisi yhtä kiinnostava ja mukava tuttava.
Nämä muistelma jutut olisivat tosiaankin mukava keskustelun aihe, ja kyllähän niistä aikoinaan kirjoiteltiinkin.
Muistan siitä kun minäkin kerroin kun siskoni putosi navetan vintiltä lantalaan :-)
aivan niinkuin minun ajatuksiani ,Taas fiiuliN
pääsi asian ytimeen selvällä suomenkielellä (ilman sivistyssanoja), Ja kaikki ymmärsi sanottavan ei tarvita tulkkia.
Aina kaipailen juuri tällaisia kannanottoja ,siittä kiitokset fiiulille.
Kun joku huomioi minun ajatukseni myötämielisin tuntein, kiitos sinulle ymmärtäväisyydestäsi.
Tällaiset mukavat vastaukset pelastavat aina sen päivän mielialan mikä milloinkin on menossa.
Talviaamun terveiset sinne vesien toiselle puolelle.
Jos tutkii tarkemmin Herbertin tekstiä kahvipirtissä, niin tulee johtopäätökseen, että hän on vielä keskenkasvuinen.
Varmaan Herbert meni kotiinsa kasvamaan. Tulee sitten eläkeikäisenä taas piipahtamaan, mutta mehän emme silloin enää täällä vaikuta.
Kaikilla se kiinnostaa sanoi mitä tahansa.Huvittaa tuo pirtin vähättely.Samahan se on missä ihmiset koirjoittaa.Jos jollakin on jatkuvuutta sehän on vain mukava.Mutta onneksi on kahvipirtti ettei aiheet lopu kokonaan.
Siellä ne tädit eivät järky vaan seisovat jalat jämerästi maassa.Pienet tuulet ei kaada jos vähän heiluttelevat.
Eikös se ole hyvä, että näillä keskustelupalstoilla joku aina silloin tällöin vähän sohaisee, kärjistää ja provosoi?
Sehän vaan vilkastuttaa keskustelua ja antaa uutta puhtia kirjoittamiseen.
Jos kaikki vaan hymistelee ja nyökyttelee hyväksyvästi päätään mielipidejohtajien suuntaan, niin pian ollaan tilanteessa, ettei kellään ole enään mitään sanottavaa.
Ampiaispesän sohaisu (kuvainnollisesti, ei luonnossa) on ihan OK. Sitä vain ihmettelen, ettei sohaisija monista kutsuhuudoista huolimatta haluakaan muuta kuin sohaista.
Jos hän on hän, niin suotakoon kaikki anteeksi, kun hän niin nuori on:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000016&conference=563&posting=22000000000619819#22000000000619819
mummonsa, kun ei ole vastannut sinne, eikä tänne.
:)))))
Benjamin Franklin, 1700 luvulla vaikuttanut valtioimies, kirjailija ja tiedemies, joka mm. ensimmäisenä otti käyttöön positiivisen ja negatiivisen sähkön nimitykset, sai nuorukaisena eräältä vanhalta kveekarituttavaltaan tämän tapaisia ohjeita.
- Ben, sinä olet mahdoton. Sinun mielipiteesi lyövät vasten kasvoja jokaista, joka ajattelee toiseen tapaan. Ne ovat käyneet niin kalliiksi ettei kukaan niistä huoli.
Ystäväsi huomaavat, että heillä on hauskempaa kun sinä et ole lähimailla . Sinä tiedät niin paljon, että kukaan ei voi sanoa mitään. Kukaan ei tosin koetakaan sanoa mitään, sillä yritys kysyisi suurta ponnistusta ja johtaisi vain ikävyyksiin.-
Ben oli kyllin suuri ja kyllin viisas tajutakseen sen lausujan olevan oikeassa ja vaistotakseen, että hän itse oli menossa epäonnistumista ja häviötä kohti.
Siksi hän teki täyskäännöksen. Hän alkoi heti muuttaa häpeämätöntä, omahyväistä käytöstään.
-" Otin säännökseni-, sanoo Franklin,- pidättyä kaikista toisten mielipiteiden suorasta vastustamisesta ja omieni jyrkästä tehostamisesta.
Vieläpä kielsin itseltäni kaikkien sellaisten sanojen tai ilmaisutapojen käyttämisenkin, joihin sisältyi varma mielipide, sellaisten kuin
"varmasti", "epäilemättä" jne. ja otin niiden sijasta käyttääkseni sanontatapoja "käsittääkseni"," luullakseni", jne...
Kun joku toinen väitti sellaista, mitä pidin erehdyksenä, kielsin itseltäni mielihyvän käydä sitä jyrkästi vastustamaan tai osoittamaan kohta joitakin hänen väitteensä järjettömyyksiä.
...
Huomasin pian tämän käytöstapani muutoksen edulliseksi; keskustelut, joihin otin osaa, sujuivat miellyttävämmin.-"
Näin siis Ben Franklin, luulen että hän osasi olla hyvä keskustelija.
just oikea taso ei yli ei ali.
Oitis ilmottauminen jatunnutauminen lieventää rangasua.
sinussa tuntui olevan munaa, tule takaisin!
Ota munavasusi ja mene sinne, missä Herbert odottelee vanhampaa naista elämäänsä.
En ymmärrä, että sohaistaan muurahaispesä hajalle ronskilla kirjoituksella ja sitten häivytään muihin maisemiin.
Eihän se ole mitään keskustelua vaan ilkeyttä.