jos on sitä kerran tai kaks tehnyt?Nii missä menee kyttäämisen raja? Ihan samahan se on jos on kerran tai kaks haukkunut se ei ole silloin kiusaamista mut jos jatkuvaa toistuvaa aiheuttanut mielipahaa, tarkoittanutkin sitä nii silloinhan asia on selvä eli on! Yhdyn myös siihen että naapurikiusaamistakin voi olla.
Onko
se kyttäämistä
2370
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Meillä on yx sellanen naapuri, joka usein, jos nyt paikalla satuu olemaan, änkee meidän kauniiseen pihaan ihan tahallisesti, ku olettaa, että eräät tässä talossa ei pidä hänen röyhkeydestään ängeskellä. En nimittäin ole ollu yhtään tuntia enempää, kertaakaan kesällä pihalla, etteikö kyseinen "naapuri" olisi rikkonut rauhan. Siis ensin se luuseri laittaa toiset asialle kurkkaamaan onko pihassamme muita kuin me, mut jos pihallamme on vain meidän talon väki, niin muutama hetki ja tsiu!, niin eikös se sieltä jo tulla viilettää. Kaiken huippu on, kun meillä on vieraita ja silti hän kehtaa tulla pihallemme vaikka on vieraita. No hän "narsistina" on järjestänyt asiat siten, että me jotka emme häntä kaipaa, meitä vähätellään, eli on kieroillut muut siihen, että jos nyt jotain sanon hänelle esim, ei eräät ole puolellani ja tämä ei ole provo. Siis se nauttii sellaisesta juonittelusta, uskokaa tai älkää. Kerran hän yritti juonitella minun isäni yhtymään yhteen juttuun, joka liittyy minua vastaan. Melkoinen "narsisti" selkärangaton sinisilmä hän on.
noi juonittelelevat kyllä tiijetään. eräs entinen pahimmista kiusaajistani joka osas olla just tollanen juonitteleva, kiero, valehteleva, juoruilija (jos hänelle jotai kertoi ties koko koulu), on liikkunut samassa kerrostalossa. ja voi vide! jos se kertoo mun elämästä toisille!!