(Lainaus eräästä tekstistä; nimet, viikonpäivä ja lähdetiedot tarkoituksellisesti puuttuvat. Mutta kirjoitetaan seuraavaan viestiin, mikäli tarpeellista.)
Mahtavan näyn hypnotisoima rahvas ei huomannut ahnasta siipien suihketta talon harjalla, kun merkkihenkilöiden kiistassa oli päästy sopimukseen ja ruumisarkku kannettiin kadulle merkittävimpien mahtimiesten hartioilla. Kukaan ei nähnyt haaskalintujen väijyvää varjoa, joka seurasi kulkuetta .......:n hehkuvilla kujilla, eikä havainnut että merkkihenkilöiden jäljiltä kadut peittyivät löyhkääviin jätekasoihin. Kukaan ei pannut merkille, että .... .....:n veljenpojat, ottolapset, palvelijat ja suosikit sulkivat ovet heti kun ruumis oli saatu ulos ja nostivat ovet paikoiltaan, irrottivat laudat ja kaivoivat perustukset esiin jakaakseen keskenään talon. Ainoa mikä ei jäänyt keneltäkään huomaamatta maahanpanijaisten melskeessä oli mahtava helpotuksen huokaus, joka pääsi väkijoukon suusta kun neljätoista rukousten, ylistysten ja palopuheiden päivää oli takanapäin ja hauta suljettiin lyijylaatalla. Jotkut läsnäolijoista olivat kyllin selvänäköisiä käsittääkseen, että e olivat todistamassa uuden aikakauden syntyä. Nyt kun hänen maanpäällinen tehtävänsä oli suoritettu pyhä isä saattoi nousta hyvällä omalla tunnolla taivaisiin ja tasavallan presidentti saattoi istua hallitsemaan hyvän arvostelukykynsä mukaan, kaikkien entisten ja tulevien tuotteiden missit saattoivat mennä naimisiin, olla onnellisia ja siittää ja saattaa maailmaan lukuisia lapsia, ja väkijoukko saattoi koota telttansa kuten parhaaksi katsoivat. .... .....:n äärettömillä mailla, sillä ainoa jolla olisi ollut tarpeeksi kykyä ja valtaa vastustaa sitä oli alkanut mädäntyä lyijylaattansa alla. Enää ei ollut tehtävissä muuta kuin sijoittaa jakkara ovenpieleen ja kertoa tämä tarina opetukseksi ja varoitukseksi tuleville sukupolville, ettei yksikään maailman epäuskoinen jäisi tietämättömäksi .... ......:n Granden tarinasta; nimittäin huomenna ...........:na kadunlakaisijat ja lakaisevat kaikki hautajaisten roskat ikuisiksi ajoiksi pois.

Vastaukset 5
Vanhimmat
palautettuna alkuperäiseen Suomessa julkaistuun paino/kirjoitusasuunsa.
Kyseessähän oli tietenkin vuoden 1982 kirjallisuuden Nobelin palkinnon saaneen Gabriel Garcia Márquezin tekstiotteesta kirjasta Mamá Granden hautajaiset, kirjan viimeinen kappale. "Palkitaan romaaneistaan ja novelleistaan, joissa mielikuvitus ja todellisuus yhdistyvät rikkaassa runomaailmassa kuvastaen kokonaisen maanosan elämää ja ristiriitoja." (Ote Ruotsin Akatemian perusteluista) Tämänhän kaikki olisivat tienneet sanomattakin.
Näin teksti täydennettynä, painoasussaan kuuluu:
"Mahtavan näyn hypnotisoima rahvas ei huomannut ahnasta siipien suihketta talon harjalla, kun merkkihenkilöiden kiistassa oli päästy sopimukseen ja ruumisarkku kannettiin kadulle merkittävimpien mahtimiesten hartioilla. Kukaan ei nähnyt haaskalintujen väijyvää varjoa, joka seurasi kulkuetta Macondon hehkuvilla kujilla, eikä havainnut että merkkihenkilöiden jäljiltä kadut peittyivät löyhkääviin jätekasoihin. Kukaan ei pannut merkille, että Mamá Granden veljenpojat, ottolapset, palvelijat ja suosikit sulkivat ovet heti kun ruumis oli saatu ulos ja nostivat ovet paikoiltaan, irrottivat laudat ja kaivoivat perustukset esiin jakaakseen keskenään talon. Ainoa mikä ei jäänyt keneltäkään huomaamatta maahanpanijaisten melskeessä oli mahtava helpotuksen huokaus, joka pääsi väkijoukon suusta kun neljätoista rukousten, ylistysten ja palopuheiden päivää oli takanapäin ja hauta suljettiin lyijylaatalla. Jotkut läsnäolijoista olivat kyllin selvänäköisiä käsittääkseen, että he olivat todistamassa uuden aikakauden syntyä. Nyt kun hänen maanpäällinen tehtävänsä oli suoritettu pyhä isä saattoi nousta hyvällä omalla tunnolla taivaisiin ja tasavallan presidentti saattoi istua hallitsemaan hyvän arvostelukykynsä mukaan, kaikkien entisten ja tulevien tuotteiden missit saattoivat mennä naimisiin, olla onnellisia ja siittää ja saattaa maailmaan lukuisia lapsia, ja väkijoukko saattoi koota telttansa kuten parhaaksi katsoivat. Mamá Granden äärettömillä mailla, sillä ainoa jolla olisi ollut tarpeeksi kykyä ja valtaa vastustaa sitä oli alkanut mädäntyä lyijylaattansa alla. Enää ei ollut tehtävissä muuta kuin sijoittaa jakkara ovenpieleen ja kertoa tämä tarina opetukseksi ja varoitukseksi tuleville sukupolville, ettei yksikään maailman epäuskoinen jäisi tietämättömäksi Mamá Granden tarinasta; nimittäin huomenna keskiviikkona saapuvat kadunlakaisijat ja lakaisevat kaikki hautajaisten roskat ikuisiksi ajoiksi pois.
VÄÄRIN!
Tämähän on kirjailijanALUT -palsta, eikä kirjailijan-...
Ei tätä kestä!
Kirjoitappa nyt seuraava teksti ihan ite ja lopeta nää kopioinnit pliiiiiisss,
jatka vaikka tuolla jatkonovelli -puolella.
Jookosta?
jonkinlainen kannanotto täällä käytäviin keskusteluihin.
Kopioinnit? Montakos sitä on otettu, jos näitä kopiointeja minun jäljiltäni tällä palstalla useampia näet?:)
Olen kyllä tainnut huomata, että nimimerkkisi ei oikein sitä eikä tätä kestä.
Otahan taas sana tai pari ja krääkäise kunnolla, kyllä se siitä. Mutta luulen, että kirjoitan siitä huolimatta ja edelleenkin sinne minne tahdon; siitä huolimatta, että sitä kyseenalaisin ajojahdein ynnä muilla tavoin yritetään estää. Ylläpito tekee niin kuin oikeaksi katsoo, oletan.:)
Jookosta?
Ote ei muuten ollut hassumpi tilanteeseen nähden...:)
matontramppausta
Kirjoittanut: scarabaeus 25.9.2006 klo 16.42
Kirjoittamatonta kirjailijaa ei olekaan
Tauko kirjoittamisessa
ei ole
tauko luovuudessa.
Otetaanpas taas uusiksi.
Siis otetaanpas uusiksi.
Uusiksi.
Fiktio sikseen
ja
pysytään tosiasioissa.
Tarkkaillaanpas elämää,
ja
taas kehiin.
Tajunta tallentaa
materiaa
ympärillä.
Kirjoituskramppeihin
lisää käärmesalvaa,
ja
kirjoitellaanpas taas
faktisesti oikein,
eikä mitään hämäriä juttuja,
varjonyrkkeilyä.
Ehkä sittenkin, kuitenkin,
kurillakin,
ammutaanpas kaikesta huolimatta
riittävästi yli.
Tunteita herättävät kohtaukset,
naksahdukset,
U-käännökset,
huikeat vitsit.
Elelläänpäs
heti juonessa mukana,
notkutaan sisäiseen rytmiin,
ajan tuomaan patinaan.
Eikä yhtään väärää säveltä.
Kiitos!
Muistisi parempi kuin omani nimim. scarabaeus Siitä muistin tämän - jahka esille kaivan - noin:
... "Pinkan parhaimmat liukuivat perustunteitsta
oudommille vesille. He sekoittivat tunteita, käänsivät tutun kakun ylösalaisin ja suostuivat kohtaamaan maailman toimivan sekasortoisena. Jotkut heistä uskalsivat katsoa arjen pohjattomasta kaivosta kuvaansa; sieltä tuijotti takaisin outo tyyppi."
Ja:
"Hyvät kirjoittajat - suistukaa raiteiltanne!"
...
"Kirjojen maailmaa, kirjallisuutta, kulttuuria, kaikkea tuota kehittävää ja kaunista ei kannata unohtaa, mutta hetkeksi voi hellittää: tehkää jotain muuta!
Ajatelkaa tolkuttomia, ajakaa väärillä raiteilla, menkää töihin, lähtekää töistä, riidelkää, käykää raveissa, harrastakaa naisten kuulantyöntöä, soittakaa Esa-Pekka Saloselle öisin, suistukaa jonnekin muualle, tulkaa joskus takaisin, katsokaa sitä valkeaa paperia ja miettikää, miten mustin kirjaimin maailmanne siihen kirjoitatte."
Liekö noudattanut näitä ohjeita aikanaan itse, mutta pitkälle pääsi vuosien saatossa tämä entinen rautalampilainen, Kari Hotakainen.
Hänessä on se tarvittava jokin.
"Kaipasin täryjyrää, joka etenee metsässä surutta tai höyhentä, joka silittää huomaamatta vastakarvaan. Jos kerran päässä riivaa, antakaa sen näkyä. Jos lähimmäistä haluatte hamuta, älkää kieltäkö lihan tuloa paperille. Turha sitä on jälkeenpäin hinkkailla!"
Miten tämä tällekään Suomi24-palstoista liittyy. Pirustako minä edes sitä tiedän!:)