Tahallista

Ajatella, että tällaista julkaistaan!
   
Lainaus eräästä tekstistä; nimet, viikonpäivä ja lähdetiedot tarkoituksellisesti puuttuvat. Mutta kirjoitetaan seuraavaan viestiin, mikäli tarpeellista.

Mahtavan näyn hypnotisoima rahvas ei huomannut ahnasta siipien suihketta talon harjalla, kun merkkihenkilöiden kiistassa oli päästy sopimukseen ja ruumisarkku kannettiin kadulle merkittävimpien mahtimiesten hartioilla. Kukaan ei nähnyt haaskalintujen väijyvää varjoa, joka seurasi kulkuetta .......:n hehkuvilla kujilla, eikä havainnut että merkkihenkilöiden jäljiltä kadut peittyivät löyhkääviin jätekasoihin. Kukaan ei pannut merkille, että .... .....:n veljenpojat, ottolapset, palvelijat ja suosikit sulkivat ovet heti kun ruumis oli saatu ulos ja nostivat ovet paikoiltaan, irrottivat laudat ja kaivoivat perustukset esiin jakaakseen keskenään talon. Ainoa mikä ei jäänyt keneltäkään huomaamatta maahanpanijaisten melskeessä oli mahtava helpotuksen huokaus, joka pääsi väkijoukon suusta kun neljätoista rukousten, ylistysten ja palopuheiden päivää oli takanapäin ja hauta suljettiin lyijylaatalla. Jotkut läsnäolijoista olivat kyllin selvänäköisiä käsittääkseen, että he olivat todistamassa uuden aikakauden syntyä. Nyt kun hänen maanpäällinen tehtävänsä oli suoritettu pyhä isä saattoi nousta hyvällä omalla tunnolla taivaisiin ja tasavallan presidentti saattoi istua hallitsemaan hyvän arvostelukykynsä mukaan, kaikkien entisten ja tulevien tuotteiden missit saattoivat mennä naimisiin, olla onnellisia ja siittää ja saattaa maailmaan lukuisia lapsia, ja väkijoukko saattoi koota telttansa kuten parhaaksi katsoivat. .... .....:n äärettömillä mailla, sillä ainoa jolla olisi ollut tarpeeksi kykyä ja valtaa vastustaa sitä oli alkanut mädäntyä lyijylaattansa alla. Enää ei ollut tehtävissä muuta kuin sijoittaa jakkara ovenpieleen ja kertoa tämä tarina opetukseksi ja varoitukseksi tuleville sukupolville, ettei yksikään maailman epäuskoinen jäisi tietämättömäksi .... ......:n Granden tarinasta; nimittäin huomenna ...........:na kadunlakaisijat ja lakaisevat kaikki hautajaisten roskat ikuisiksi ajoiksi pois.
3217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

joka suuntaan? Kolme ensimmäistä riviä riittää toteamaan, että ei kiinnosta.

Äänestä
  • kaikuisi muukin kuin tekstit?:)

    Et ole nobelistista kiinnostunut? Kui?

    Äänestä

  • runot jäisivät, kirjoitti:

    kaikuisi muukin kuin tekstit?:)

    Et ole nobelistista kiinnostunut? Kui?

    kunnianarvoisalle tekstille se kirjoitusasu, joka sillä siinä kirjassa oli, josta sen lainasin.

    Kyseessähän oli tietenkin vuoden 1982 kirjallisuuden Nobelin palkinnon saaneen Gabriel Garcia Márquezin tekstiotteesta kirjasta Mamá Granden hautajaiset, kirjan viimeinen kappale. "Palkitaan romaaneistaan ja novelleistaan, joissa mielikuvitus ja todellisuus yhdistyvät rikkaassa runomaailmassa kuvastaen kokonaisen maanosan elämää ja ristiriitoja." (Ote Ruotsin Akatemian perusteluista) Tämänhän kaikki olisivat tienneet sanomattakin.

    Näin teksti täydennettynä, painoasussaan kuuluu:

    "Mahtavan näyn hypnotisoima rahvas ei huomannut ahnasta siipien suihketta talon harjalla, kun merkkihenkilöiden kiistassa oli päästy sopimukseen ja ruumisarkku kannettiin kadulle merkittävimpien mahtimiesten hartioilla. Kukaan ei nähnyt haaskalintujen väijyvää varjoa, joka seurasi kulkuetta Macondon hehkuvilla kujilla, eikä havainnut että merkkihenkilöiden jäljiltä kadut peittyivät löyhkääviin jätekasoihin. Kukaan ei pannut merkille, että Mamá Granden veljenpojat, ottolapset, palvelijat ja suosikit sulkivat ovet heti kun ruumis oli saatu ulos ja nostivat ovet paikoiltaan, irrottivat laudat ja kaivoivat perustukset esiin jakaakseen keskenään talon. Ainoa mikä ei jäänyt keneltäkään huomaamatta maahanpanijaisten melskeessä oli mahtava helpotuksen huokaus, joka pääsi väkijoukon suusta kun neljätoista rukousten, ylistysten ja palopuheiden päivää oli takanapäin ja hauta suljettiin lyijylaatalla. Jotkut läsnäolijoista olivat kyllin selvänäköisiä käsittääkseen, että he olivat todistamassa uuden aikakauden syntyä. Nyt kun hänen maanpäällinen tehtävänsä oli suoritettu pyhä isä saattoi nousta hyvällä omalla tunnolla taivaisiin ja tasavallan presidentti saattoi istua hallitsemaan hyvän arvostelukykynsä mukaan, kaikkien entisten ja tulevien tuotteiden missit saattoivat mennä naimisiin, olla onnellisia ja siittää ja saattaa maailmaan lukuisia lapsia, ja väkijoukko saattoi koota telttansa kuten parhaaksi katsoivat. Mamá Granden äärettömillä mailla, sillä ainoa jolla olisi ollut tarpeeksi kykyä ja valtaa vastustaa sitä oli alkanut mädäntyä lyijylaattansa alla. Enää ei ollut tehtävissä muuta kuin sijoittaa jakkara ovenpieleen ja kertoa tämä tarina opetukseksi ja varoitukseksi tuleville sukupolville, ettei yksikään maailman epäuskoinen jäisi tietämättömäksi Mamá Granden tarinasta; nimittäin huomenna keskiviikkona saapuvat kadunlakaisijat ja lakaisevat kaikki hautajaisten roskat ikuisiksi ajoiksi pois.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


massapostitusta kirjoitti:

Ajatella, että tällaista julkaistaan!
   
Lainaus eräästä tekstistä; nimet, viikonpäivä ja lähdetiedot tarkoituksellisesti puuttuvat. Mutta kirjoitetaan seuraavaan viestiin, mikäli tarpeellista.

Mahtavan näyn hypnotisoima rahvas ei huomannut ahnasta siipien suihketta talon harjalla, kun merkkihenkilöiden kiistassa oli päästy sopimukseen ja ruumisarkku kannettiin kadulle merkittävimpien mahtimiesten hartioilla. Kukaan ei nähnyt haaskalintujen väijyvää varjoa, joka seurasi kulkuetta .......:n hehkuvilla kujilla, eikä havainnut että merkkihenkilöiden jäljiltä kadut peittyivät löyhkääviin jätekasoihin. Kukaan ei pannut merkille, että .... .....:n veljenpojat, ottolapset, palvelijat ja suosikit sulkivat ovet heti kun ruumis oli saatu ulos ja nostivat ovet paikoiltaan, irrottivat laudat ja kaivoivat perustukset esiin jakaakseen keskenään talon. Ainoa mikä ei jäänyt keneltäkään huomaamatta maahanpanijaisten melskeessä oli mahtava helpotuksen huokaus, joka pääsi väkijoukon suusta kun neljätoista rukousten, ylistysten ja palopuheiden päivää oli takanapäin ja hauta suljettiin lyijylaatalla. Jotkut läsnäolijoista olivat kyllin selvänäköisiä käsittääkseen, että he olivat todistamassa uuden aikakauden syntyä. Nyt kun hänen maanpäällinen tehtävänsä oli suoritettu pyhä isä saattoi nousta hyvällä omalla tunnolla taivaisiin ja tasavallan presidentti saattoi istua hallitsemaan hyvän arvostelukykynsä mukaan, kaikkien entisten ja tulevien tuotteiden missit saattoivat mennä naimisiin, olla onnellisia ja siittää ja saattaa maailmaan lukuisia lapsia, ja väkijoukko saattoi koota telttansa kuten parhaaksi katsoivat. .... .....:n äärettömillä mailla, sillä ainoa jolla olisi ollut tarpeeksi kykyä ja valtaa vastustaa sitä oli alkanut mädäntyä lyijylaattansa alla. Enää ei ollut tehtävissä muuta kuin sijoittaa jakkara ovenpieleen ja kertoa tämä tarina opetukseksi ja varoitukseksi tuleville sukupolville, ettei yksikään maailman epäuskoinen jäisi tietämättömäksi .... ......:n Granden tarinasta; nimittäin huomenna ...........:na kadunlakaisijat ja lakaisevat kaikki hautajaisten roskat ikuisiksi ajoiksi pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu