Hattula voi tuskin jäädä Suurhämeenlinnan ulkopuolelle sen jälkeen kun siitä lohkaistaan eteläosasta iso pala Rengon ja Kalvolan välille. Vai meinaako Hattula toimia Hämeenlinnan keskellä niin kuin joku Kauniainen. Katsokaa vaikka karttaa tämänpäiväisestä Hämeen Sanomista.
Hattula mukaan
Suurhämeenlinnaan
6600
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mitä se haittaa vaikka tuleva suurkunta ei olisi muodollisesti hyvännäköinen. Ei mitään väliä vaikka hattula menee siellä välissä.
Onneksi varakas Hattula kuitenkin pysyy erillään Hämeenlinnasta. Sinne jakautuisivat renkolaisille ja tuuloslaisille yms. Hattulan verotulot. Kunnan hyvä terveydenhuolto ei enää toimisi yhtä hyvin ja muutenkin päätösvaltaa annettaisiin kaupungille, joka ei välitä pienistä ympäristö kunnista.
maata jos luovuttaa, mutta tuskin ilman vastinetta. Yhtä hyvin Valkeakoski voisi luovuttaa kaistaleen maata Kalvolan ja Hauhon välistä?
Jos yhteyttä ei saada muodostettua, ei Kalvola pääse suurkuntaan mukaan, mutta miksi sinne edes moista konkurssipesää haluttaisiinkaan?
Millä perusteella Hattulan pitäisi luovuttaa " iso " pala alueestaan muille? Eiköhän se ole Kalvolan ongelma nyt.
Se ei paljon Hattulaan vaikuta jos eteläosan mettien läpi otetaan 100m leveä kaistale. Tai miksei Kalvola liity vaikka Toijalaan kun ei yhteitä rajaa ilman kikkailua löydy. Sinne on Iittalasta paljon lyhyempi matkakin kun Hämeenlinnaan.
jo hämeenlinnaan jo kansanterveydenkuntayhtymä vaatii että isohattula liittyy suurhämeenlinnaan joo
Kalvolan kunnanjohtaja vaatii Hattulalta maata jotta Kalvola pääsisi Hämeenlinnan yhteyteen. On mies muuttunut. Aluepalolaitosta perustettaessa hän ei nähnyt mitään hyvää koko Hämeenlinnassa , päinvastoin. Nyt kun kunnan rahat on poltettu kaikkeen suuruuden hulluuteen ollaan tulossa kohti Hämeenlinnaa hepankengässä. Mitä helvettiä me tehdään noilla takametsien taaveilla? Onhan meillä maksettavana omatkin velat Verkatehtaasta ja kohta Hassisen suojatyöpaikan laajennuksesta.