omaksutte tiedon oman iäkkään omaisenne yllättävästä tiedosta jos kuulette, että ao. henkilöllä on todettu koko elimistöön levinnyt syöpä ja jota ei voi millään poistaa?
Itse olen sairaanhoitajajan lapsi. Äitini teki pitkän uran paikallisen keskussairaalan poliklinikalla ja opin hänen kauttaa tavan käsitellä tällaisia tietoja rauhallisesti ja hyväksyä asiat, kuten ne ovat.
Ymmärrän tämän tyyliin, että se on osa elämää, tällä kertaa surullista ja peruuttamatonta. Hyväksyn siis sen osana tätä hetkeä ja hyväksyn sen näin itse ilman suurta itkua. Itse en koe olevani tunteeton vaikka kyse onkin itselleni yhdestä lähinnä olevista sukulaisista. Jokainenhan elää täällä oman aikansa, toiset pitempään, toiset lyhyemmän ajan.
Itse olen sairaanhoitajajan lapsi. Äitini teki pitkän uran paikallisen keskussairaalan poliklinikalla ja opin hänen kauttaa tavan käsitellä tällaisia tietoja rauhallisesti ja hyväksyä asiat, kuten ne ovat.
Ymmärrän tämän tyyliin, että se on osa elämää, tällä kertaa surullista ja peruuttamatonta. Hyväksyn siis sen osana tätä hetkeä ja hyväksyn sen näin itse ilman suurta itkua. Itse en koe olevani tunteeton vaikka kyse onkin itselleni yhdestä lähinnä olevista sukulaisista. Jokainenhan elää täällä oman aikansa, toiset pitempään, toiset lyhyemmän ajan.
Vastaukset 36
Vanhimmat
ottaa asian niin rauhallisesti kuin mahdollista.
Yllättäin tuleva tieto on kamalinta vaikka se koskisi iäkkäämpää ihmistä.
Sairastuminen ja pois meno on luonnonlaki jolle ei voi mitään.
Oma äitini on 90v. ja sairastelee paljon.
Olemme tottuneet jo siihen ajatukseen että lähtö voi tulla milloin vaan mutta sitten kun se aika tulee niin kyllä se vaikeaa tulee olemaan.
.. noin itsekin aattelen .. oma isäni on 81v. ja on kanssa sitä sun tätä vähän väliä .. huoks ..
Elämää tää vaan on silti ..
hyväksyä jos kysymyksessä on lapsi...oma tai vieras.
Mutta sekin on vaan hyväksyttävä. Nämä on sellaisia asioita joille ei voi mitään.
Puhuminen auttaa surutyössä,niinkuin minulle auttoi kun isä meni pois.
on aina mielestäni järkyttävä uutinen kun sen kuulee.Siinä tosiaan tarvitsee rauhallisesti käsitellä ja tiedostaa itselle se asia.
Mutta hyväksyttävä se on jos sille ei mitään enää voi tehdä.
Siinä vaiheessa mielestäni ei voivottelut ja surkuttelut auta,vaan on oltava sille läheiselle tukena ja auttaa siinä missä voidaan,että hänellä olisi mahdollisimman hyvä loppuaika mitä on vielä jäljellä.
Mielestäni olet oikealla linjalla asian suteen,silti voimia myös sinulle asiassa.
Moikkaamaan ollaan menossa huomenna elikkäs vien isäni moikkaamaan siskoaan. Toivottavasti ei oo vimonen kerta. Eikä olla todellakaan mitään itkuvirttä vollottamaan ..
Mullon voimia tän käsittelemiseen hianosti omasta takaa .. viittaan omaan aloitukseeni ..
*Kiittää nöyrästi kuitenkin*
meillä kaikilla. Minunkin äiti on sairastunut sellaiseen syöpään jota ei voida parantaa. Raadollisuus astuu kuvaan, olen miettinyt että onko se meillä jotenkin geeneissä, että jos se tulee minullekkin tai lapsilleni. Se vaati tosiaankin pollalta paljon...tuntuu että järki menee...
eihän se välttämättä tule teille. Itse yrittäisin elää täyttä elämää jos suinkin vaan voi. Olet kuitenkin siinä oikiassa, ett takuulla vaikeaa saada pois mielestä. Ymmärrän oikein hyvin. Toivotan voimia Sinulle.
Ihminen joka on elänyt pitkän elämän,sen surut ja ilot.
kokenut eämässään erilaisia elämän muutoksia.
Hänen sairautensa (kuolemansa) on helpompi hyväksyä,kun nuoren ihmisen vakavan sairauden ja lopulta kuoleman.
Ainahan läheisen ihmisen menettäminen koskettaa.
Kukaan ihminen ei kuitenkaan ole täällä loputtomiin.
Tärkeintä on hänen mahdollisten kipujensa saaminen kuriin,erilaisilla narkoottisilla lääkkeillä.
Turvaten hänelle levollisen viimeinen matka.
Et millään tavalla ole tunteeton ihminen,olet käsitellyt asiaa omalla tavallasi,enkä usko muuta ratkaisua siihen olevan.
***Jokainen lamppu sammuu kerran,ladata niitä ei osaa kukaan.
Kerran meidän kaikkien on lähdettävä noutajan mukaan.
Toiset meistä kutsun saa aiemmin,toiset myöhemmin.
Ikävää se omaisille tulee olemaan,saattaa matkalle viimeiselle läheistä kulkijaa:(***
.. mieltä nuista kaikista .. :-|
Meillä kaikilla ottaa oman aikansa.
Kahta samanlaista ihmistä ei ole.
Kenenkään viimeinen matka ei tule olemaan samanlainen,jokaisen ihmisen lähtö jättää kuitenkin muistoja meidän sydämmiimme.
Muistoja eletystä elämästä.
Usein jäljelle jää tyhjyys,joka omalta osaltaan koskettaa jäljelle jääviä ihmisiä.
Sairauden aikana ihmistä katsoo jotenkin erilaisn silmin,miettii miten voisi auttaa kyseistä henkilöä.
Mitä sanoa,kuitenkin tärkeintä on olla lähellä häntä.
Ottaa kädestä kiinni ja puristaa hellästi hänen kättään.
Merkiksi hänelle välittämisestä,turvallisuudesta ja ennen kaikkea siitä,että sairasta ihmistä ei koskaan jätetä yksin.
Näin ollen hän vapautuu ehkä kuoleman tuottamasta pelosta ja ahdistuksesta.
Pieni ele meiltä eläviltä ,mutta kuitenkin jotain suurta hänelle joka on päättämässä maallisen taivalluksensa.
Kipulääkkeillä eli analgeeteillä voi olla sedatoivaa eli väsyttävää vaikutusta. Narkoottisia aineita kuitenkin käytetään narkoosiin eli nukutukseen.
Muuten olen sanoilla linjoilla kirjoituksesi kanssa.
olemassa olevaa elinaikaa, mutta luulenpa ettei ole kauaa .. tuskin saavuttaa ens kesänä koittavaa 80v. päiväänsä .. ainakaan juhlakunnossa.
Juuri siksi haluan omasta aloitteestani viedä isäni sinne moikkaamaan ja otan oman perheen völjyyn kanssa.
mut en voinut kirjoittaa hänelle analgeeteista,koska hän tuskin tietää mitä ne todella ovat.
kuitenkin kiitos sinulle kun oikasit minun kirjoitukseni:)
arvaus .. ois pitänyt Googlettaa tiedon saamiseksi, jos olis huvittanut etsiä tuota oman alanne tietoa. Moon ihan muulla alalla .. ;D
Kiitos molemmille kuitenkin!
Vanhemmat menettäneinä voi vaan sanoa että voimia:(
Elämän kaarihan on sellainen että joskus joutuu
luopumaan rakkaimmistaan ja mitä vanhemmaksi se he elävät on irti päästäminen helpompaa,mutta ei helppoa.
Isäni kohdalla se tuli niin yllättäen että toipuminen ja surutyö vei aikansa:(
Ihmisen fysiikka on sellainen että ei tarvita koneistoon kun se pieni vika ja se voi olla kohtalokas:(
nythän on vaan kyse omaisesta, ei vanhemmistani, jäljellä olevasta isästäni ..
*Kiittää vastauksestasi*
on varmaan helpompaa hyväksyä ja ymmärtää jos se tulee luonnolliseti vanhenmuuden myötä.
Ympäriltäni on kuollut ihmisiä, mut ei ketään vanhuuteen ja se herättää kysymyksen, miksi.
Nykyjään paljon tuodaan julkisuudessa esiin, kuolemasta, syöpään, onnettomuus..kolari työ tapaturma.., murhat, tapot, sodat, nälkä, erinlaiset taudit, jne...
Tuli vain mieleen, et harvat saavat kuolla luonnollisesti vanhuuteen.
Luin, et osaat käsitellä asioita ja hyväksyä ne, se on minusta hieno asia, vaikka kuolema on kyseessä.
.. ole olemassa diagnoosia 'kuolla vanhuuteen' vaikka kyllä hyvin tiedän mitä tarkoitat. Aina on syynä joku tyyliin keuhkokuume tai jokin kovan sairauden jälkitauti, joka on tappava, kun eka tauti vienyt voimat miinukselle ..
Joo, pystyn käsittelemään ..
lause "kuolla vanhuuteen"
Sanoisin, et oma äitini meni juuri niin.
Ihminen on niin vanha, että elimistö ei jaksa taistella vastaan, vaan saa syövän..
Sillä johonkinhan sitä sorrutaan kuitenkin, kun tarpeeksi vanhaksi eletään, mieli voi olla vahva, mutta kroppa ei jaksa enää...
Mutta, parempi että pääsi pois....vanhalle ihmiselle suoliavanteen ja pussien kanssa taistelu on kamalaa...
Kotihoitoa kun ei järjestynyt ja lääkäri (ilman vanhusta näkemättä) oli sitä mieltä, että ei pääse vanhustentaloon, kun ei ole tarpeeksi hyväkuntoinen, kotiin oli laittamassa yksikseen avuttoman....
Suutuin ja sanoin, että vippaan vanhuksen avaimet henkilökohtaisesti jorpakkoon, ettei pääse kotiin...
Vuode-osastolla hoitivat sitten viimeiset 2 kk.
tuo kyllä todellakin kuulostaa juuri 'kuolla vanhuuteen' diagnoosille meille ei terveysalan ammattilaisille ..
onnettomuudessa: mieheni isä oli pitkään kärsinyt vatsavaivoista - helicobakteerikin löytyi...mutta sitten löytyi myös vatsalaukun syöpä.
Syöpä löytyi ajoissa ja saatiin leikkauksella poistettua kokonaan - ei etäispesäkkeitä!
Lääkärikin piti tätä potilasta hyvin onnekkaana, sillä kyseinen syövän muoto havaitaan liian usein liian myöhään :((
Hieno säkä käynyt todellakin. Joskus näinkin :D
vastanneita vilpittömästi ja poistuu taas takavasemmalle ..
Jatkakaa keskustelua jos tarpeen ilman allekirjoittaneen läsnäoloa ..
Upea suhtautuminen... Ei kai siinä mesoaminenkaan auta, ja surrakin ehtii jälkeenpäin. Noin äkkiseltään tuntuu että juuri tuolla asenteella sinusta on eniten tukea lähiomaisellesi. Sinun läheisesi voi keskittyä itseensä ja siihen kuinka aikansa käyttää, kun ei tarvi miettiä sinun jaksamisia.
*Ruttaa DJ:n lyttyyn*
tapana mesota näissä asioissa, vaan yrittää katsoa rauhassa eri tekijöitä ja suunnata samalla katsetta tulevaisuuteen .. Surutyö tapahtuu itselläni tässä taustalla ja sitten ajansaatossa .. Kukin omalla tavallaan nääs. Surutyöhän on tärkeä prosessi joka tapauksessa.
Kiittää vastauksestasi ..
*Yrittää toipua lyttyynmenosta .. halauksen uhriko?*
uhri siis :))
Tuli tuosta mieleen kuinka helppoa on toista tuomita kylmäksi ihmiseksi sen pohjalta että reagoi erilailla. Tai ei niin näkyvällä tavalla (been there).
Joillakin vain on jalat enemmän maassa.
Se nainen, joka asuu täällä, on juuri tuosta tavastani mua haukkunut välistä kylmäksi .. tapansa kullakin joo .. Eipä tässäkään asiassa itkut enää auta .. huoks ..
*Ihmettelee halausvoimaasi* ;D
minunkin toinen sisko on pessyt kätensä minun kylmäkiskoisuuteni kanssa.. ja äiti kironnut maan rakoon ;)
Kyllä sinä juuri tuonlaisena on juuri paras tuki omaisellesi, saat vielä surra niin, että se nainen joka asuu siellä, huomaa että sinulla on sittenkin sydän :) Ja ehkä hän jonain päivänä huomaa, että tuo ominaisuus on hyvä silloin kun hän joskus tarvitsee tukea.
Oho, ei ollut tarkoitus vammauttaa sua :)))
Saapa nähdä muuttaako mieltään .. ;D
Moon jo ihan ok .. Nyt lähtee unille, ett jaksaa huomenna ajeluttaa isäänsä maatietä pitkin ja takas virkeenä ..
Moikkelis ja kauniita unia .. :D
usko vaan meedio-tuffea :))
Hyvää yötä, ja kauniita sullekin :)
sun ja Tuffen kanssa.Surua ei näytetä yksintein itkun kautta ja joskus se onkin avuttomuuden ja hätääntymisen merkki.
Omassa elämässäni monta sukulaista kuollut ja omat vanhemmatkin,koviin tauteihin.
Tunne-elämää ei kuvasta se miten suru-uutiset otetaan vastaan vaan kuinka ne eri tavoilla kestetään.Kaikillahan meillä ne tunteet on..
Lämmöllä eteenpäin:)
Ensimmäinen reaktio oli, totaalinen järkytys..
"Ei voi olla totta?".. ajatuksin.. :(
Sitten, mieleen hiipi toivo, uusista
parannus keinoista ja lääketieteen
valtaisasta kehityksesta.. :)
No, sehän oli toiveajattelua,
mitään ei ollut.. enään tehtävissä.. :(
Vierailut sairaalassa olivat, kerta
kerran jälkeen.. piinaavampia.. :(
Nähdä omin silmin, kuinka rakkaan ihmisen
elopaino puolittui.. alle 50 kiloiseksi.. :(
Sitten se kohtalokas ilmoitus...
Paniikki, sisäinen kaaos..
"En usko.. ei voi olla totta?"..
tarve lähteä, niiltä jalansijoiltaan,
itse paikan päälle.. :(
Kunnes tajusi että eihän, se muuttaisi
tapahtunutta miksikään!.
Yksi, itse elämää rakastavan ihmisen,
oma elämä, oli tullut pääte pisteeseensä...
Unen omaista elämää, viikkoja / kuukausia
kestänyttä itkua, surua ja kaipausta,
kysymyksiä ilman vastauksia..
miksi juuri hän?.. :(
Tätäkin kirjoitan,
kyyneleiden valuessa,
kaipaus ei katoa koskaan....
Mutta, elämä jatkuu....
tai itkun kanssa. Itselläni on kokemusta siitä, kuinka vaan jaksoin ja jaksoin viettää viimeiset viikot sairaalassa odotammassa ja välillä jopa toivoen että olisi jo aika. Ei silloin oikein kyyneleitäkään riittänyt....ne tuli vasta myöhemmin. Ja mitä yllättävimmissä tilanteissa...usein autoa ajaessa. Muistot rakaasta ihmisestä...vielä vuosienkin päästä.
On pieni näissä asioissa...
Hienosti suhtaudut asiaan ja ainoa mitä voit tehdä toisen hyväksi on olla läsnä ja tukea häntä sairaudessaan.
Surutyön tekee jokainen ravallaan... erittäin paljon voimia sulle.
Veljeni kuoli keuhkosyöpään 33-vuotiaana. Se oli niin helvetin väärin.
Mitä varten toiset saa elää mummoiksi ja vaareiksi asti kun toisilta jää koko elämä kesken? Oli juuri mennyt naimisiin, rakastunut ja onnellinen.
Mitään jaloa hyväksyntää en ole koskaan onnistunut itsestäni puristamaan, vain katkeruutta suurta vääryyttä kohtaan. Oikeudenmukaisuutta ei ole olemassa, vain pelkkä julma sattuma.
Kiitos kaikille vastanneille.
Tätini oli osastolla kuin mainostaen Hollantia eli iho komean oranssi maksan viheltäessä ohiventtiilin kautta ..
Suunnitteli kovasti ensi kesän ohjelmaa eli on uskoa tulevaisuuteen. Hyvä niin :D Joka puolelle levinneelle haimasyövälle ei voi tehdä enää mitään, mut lääkäri oli todennut, ett onhan olemassa lääkkeitä .. ilmeisesti kipu- ja taudin etenemistä hidastavia lääkkeitä ..
Oli kiva reissu eikä lumisade ja alijäähtynyt vesikään haitannut yhtään .. :D
Nyt sit oikeaan elämään .. pesuhuoneen lavuaari irti ja vanha pesukone ulos pesuhuoneesta .. huomenna tulee uusi pyykkäri .. :D