Open kyydissä

2CXY

Tämä kertomus liittyy yhteen ensimmäisistä ja kiihkeimmistä seksikokemuksista joita minulla on ollut. Siinä ovat osapuolina minä, Laura, ystäväni Nea sekä opettajamme Henrik. Viime kesänä, juuri riparileirimme loputtua, olimme ystäväni kanssa kaupungilla juhlimassa, tapaamassa kavereita, ja tietysti katselemassa söpöjä poikia. Kotijoukot me oltiin narutettu kumpikin tahoillamme lupaamalla olla yötä toistemme vanhempien luona. Illanvietto oli alkanut oikeastaan jo päiväsaikaan, kun olimme vänärin uimarannalla ottamassa aurinkoa ja siemailemassa siideriä. Sieltä matka jatkui kaveriemme luokse kotibileisiin, jossa joimme lisää mm. pirtuboolia. Emme olleet oikeastaan mitään joka viikonloppu ryyppääviä tyttöjä niin kuin monet ikätoverimme, mutta kestimme jo kuitenkin viinaa aika hyvin. Yöllä pyörimme sitten kaupungin keskustassa aika vahvassa itseluottamuskännissä, halailtiin kavereita joihin ei oltu törmätty sitten koulun loppumisen, ja taidettiinpa antaa muutama kielarikin joillekin pojille. Kaikkein hauskinta on joskus hassutella reilujen parikymppisten pojujen kanssa, niille kun antaa kielarin, niin ne alkaa monesti käydä ihan kuumana, ja toisivat vaikka kuun taivaalta että pääsisivät pöksyihin. Me ei kuitenkaan Nean kanssa oltu mitään helppoja nakkeja.

Vähän kahden jälkeen yöllä saimme päähämme lähteä välillä liftaamaan, olla jonkun kyydissä jonkin aikaa kaupungin ”pilluralli”- reitillä, ja sitten palata takaisin torille kaverien luo. Kuten arvata saattaa, ei meidän kovin kauan tarvinnut peukalo pystyssä seisoskella. Autoja pysähtyi koko ajan, mutta useimpien kyytiin emme halunneet nousta, koska niissä oli kännisiä amisjätkäporukoita, ja vähänkin jos epäilytti niin mukaan ei lähdetty. Emmehän halunneet päätyä raiskattaviksi jonnekin parkkialueen reunamille. Sitten tuli kuitenkin auto, johon halusimme empimättä nousta. Sitä ajoi koulumme englanninopettaja Henrik.

Henrik oli erittäin komea reilu kolmekymppinen opettaja, jota poikkeuksetta kaikki koulumme tytöt pitivät hyvännäköisenä. Hän oli n. 185 cm pitkä, sopivasti lihaksikas (hän oli nuorempana harrastanut uintia ja voimistelua), ruskettunut, ja erityisesti hänen kasvonsa olivat jumalaisen miehekkäät, leveähkö leuka, täydellinen hammaskalusto, siniset silmät ja vaaleat hiukset rennolla jakauksella. Täytyy tunnustaa että olin hänen tunneillaan istuessani (siinä kuin Neakin) pimppi märkänä haaveillut pääsystä Henrikin käsittelyyn. Tiesin että hänellä oli paljon kokemusta naisista, olin usein nähnyt hänen tulevan viikonloppuisin kapakasta, aina eri tytön kanssa. Minusta hän tuntui menevän opettajan työssä ulkonäkönsä puolesta hukkaan, hän olisi varmasti milloin vain kelvannut miesmalliksikin.

Henrikillä oli hopeanharmaa Chevy Van, jonka hän oli muutama vuosi aiemmin tuonut USA:sta oltuaan siellä vuoden töissä suomenkielen opettajana jenkeille. Siihen mahtui kolme ihmistä rinnakkain istumaan etupenkeille, ja siihenhän me Nean kanssa hyppäsimme. Henrik lähti ajamaan eikä alkuun sanonut mitään. Meitä ujostutti avata keskustelua, ja itse tunsin punastuvani tuntiessani Henrikin lämpimän ja lihaksikkaan käsivarren omaani vasten, sekä tuntiessani hänen miellyttävän partavetensä tuoksun. Henrikillä oli päällään valkoinen tiukka t-paita ja tummat Levikset. Kohta Henrik onneksi avasi keskustelun ja kyseli meiltä miten kesäloma on sujunut, ja että totesi että on näköjään tullut tyttöjen juhlittua. Kun kerroimme hänelle äsken käymästämme rippileiristä, Henrik sanoi hymyillen valloittavasti että nythän sitä on tytöillä se ihan virallinen naimalupa. Meitä alkoi hihityttämään Henrikin harkittu kaksimielisyys, ja Nea sai meille tytöille tavallisen nauru- kohtauksen. Henrikin kiertäessä kaupunkimme katuja hän alkoi ottaa tavakseen laskea oikea kätensä jalkani päälle lepäämään. Tunsin hengitykseni kiihtyvän ja ikään kuin sähköisten aaltojen kulkevan lävitseni.

Henrik osoitti jaloissamme olevaa reppua, ja sanoi siinä olevan Pina Coladaa, jossa oli seassa Bacardia. Otimme Nean kanssa kolmen vartin pullosta aikamoiset kulaukset. Minä otin kuitenkin isommat, sillä tunsin tarvitsevani nyt kovasti rohkaisua. Sitten uskalsin viimein tehdä aloitteen. Aloin siirtää vasenta kättäni hitaasti kohti Henrikin haaruksia. Olin tehnyt näin pari kertaa aiemminkin eräiden poitsujen kanssa, joten tiesin mitä tein. Hieroin Henrikin elimiä hitaasti housujen päältä, ja tunsin miten hänen housuissaan alkoi paisumaan. Pyöritin hänen terskansa päätä housujen lävitse, ja hiljalleen, yksi kerrallaan aloin avata farkkujen nappeja. Itse olin jo niin märkä, että pelkäsin pilaavani Henrikin auton verhoilun vitustani tihkuvalla mehulla. Vilkaistessani viereeni, huomasin Nean vetäneen farkkuhamettaan ylös ja hierovan pimppaansa nalle-kuvioisten pikkuhousujensa läpi. Ohi mennen sanoen, emme Nean kanssa ujostelleet näitä asioita keskenämme, koska olimme silloin tällöin tyydyttäneet itseämme toistemme seurassa katsellen toistemme sormeilua ja laukeamista. Viimeksi näin tapahtui rippileirillä. Emme silti olleet koskeneet toisiimme siinä mielessä.

Sitten sainkin lopulta Henrikin housut auki. Henrik nojasi hieman taaksepäin, ja minä sain raotettua hänen harmaita boksereitaan sen verran, että ylsin tarttumaan hänen sykkivään sauvaansa. Olin kyllä ihmeissäni kun sain sen esille. Se oli valtava verrattuna aiemmin näkemiini keskenkasvuisten vastaaviin. Sen täytyi olla reilusti yli 20cm pitkä, ja se tuntui myös hyvin paksulle pienehkössä kädessäni. Kumarruin hitaasti sen ääreen, ja tiputin vähän sylkeäni sen liukasteeksi. Vetäydyin takaisin pystyyn, ja aloin runkata Henrikiä pitkin vedoin. Tajusin, että meidän tuli olla varovaisia, sillä istuimmehan kokoajan pakettiautossa melko korkealla, ja 15-vuotiaan näkeminen runkkaamassa yli 30-vuotiasta miestä voisi äkkiä johtaa mm. poliisin jäljillemme. Henrik ymmärsi yskän, ja lähti ajelemaan laitakaupungille päin. Kun kaupungin valot harvenivat, päätin siirtyä asiassa eteenpäin. Työnsin peffani taakse enemmän Neaan päin, ja laitoin pääni Henrikin syliin. Henrik silitti hiuksiani, ja alkoi painaa päätäni kohti valtikkaansa. Kiihkosta suunniltani avasin suutani, työnsin kieltäni ulos, ja valmistauduin ottamaan hänen työntönsä vastaan….
Haluatteko tietää miten tarina jatkuu…?

2

7145

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • toni

      jatka tarinaasi

    • mää

      jatka mä kiihotuin niin paljon tost

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      70
      6850
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4440
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2883
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      2121
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1673
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      99
      1475
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1161
    8. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1154
    9. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      306
      1143
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1111
    Aihe