laitoin samantyyppisen gallupin myös koirat palstalle, joten kertokaas täällä mieleenpainuvin/suurin tuhotyö jonka kissanne on saanut aikaan?
itsellä kissapuolelta jäänyt mieleen, kun eräs yö heräsin hirveään jysähdykseen ja kun menin olohuoneeseen katsomaan oli kissat saaneet vedettyä ison kajarin alas kirjahyllyn päältä, mukana tulivat sitten valokuvakehykset ja kukkaset, kaikki pirstaleina ja päreinä ympäri lattiaa. ihme kyllä kajari selvisi vahingoitta. olisikin yö loppunut tuohon. menin takaisin nukkumaan, enkä kerennyt edes nukahtaa kun kuulin taas ihmeellistä ripinää, tällä kertaa keittiöstä. siellähän meidän kaksikko repii onnellisena reikää tapettiin:)
että sellasta meillä..
itsellä kissapuolelta jäänyt mieleen, kun eräs yö heräsin hirveään jysähdykseen ja kun menin olohuoneeseen katsomaan oli kissat saaneet vedettyä ison kajarin alas kirjahyllyn päältä, mukana tulivat sitten valokuvakehykset ja kukkaset, kaikki pirstaleina ja päreinä ympäri lattiaa. ihme kyllä kajari selvisi vahingoitta. olisikin yö loppunut tuohon. menin takaisin nukkumaan, enkä kerennyt edes nukahtaa kun kuulin taas ihmeellistä ripinää, tällä kertaa keittiöstä. siellähän meidän kaksikko repii onnellisena reikää tapettiin:)
että sellasta meillä..
Vastaukset 15
Vanhimmat
taisi olla aaltomaljakko.
Yksi todella tympeä tapaus oli kun kissa oli oksentanut alas hyllyltä joka oli lähes katonrajassa tietokonepöydän yllä. Oksennus oli räpsähtänyt suoraan näytön päälle niihin näytön päällä oleviin miljooniin minimaalisiin rakoihin. Siitä se oli tietenkin vielä roiskunut seinään.
Kukkien suhteen oli eräs kerta paha kun kissa teki täyskaadon monijalkaiselta kukkatelineeltä. Jokainen ruukku lattialle ja eikun uudet ruukut ja mullanvaihdot samalla kerralla sitten.
Meidän 2 kollia (luulen et näistä on vain toinen syyllinen suurimpaan osaan "tuhoista"..) pättivät poistaa boordit tapetin päältä, mitään jälkiä ei jäänyt koska ne oli ONNEKSI kiinnitetty väärällä liisterillä :D
Pöydälle kelmun ja kuvun alle jätetty kakkupohja myös kelpasi mussutettavaksi..
Että aika pienillä tihutöillä ollaan ilmeisesti selvitty, vaikka sillon sai pojat kyytiä! :D
Täytyypä tässä kertoa toinenkin juttu, eräs kissa oksensi näppikselle oikein vetiset yrjöt, jouduin irrottelemaan kaikki näppäimet ja pestä ne!
Ei varmaan olis pitäny mennä sanomaan tota et ollaan pienillä tihutöillä selvitty..
Heti tuon kirjoituksen jälkeen kun menin nukkumaan kuului kova pamaus kun kissa hyppäsi rapimapuun päältä ja kolautti sen peiliin, rikkihän se meni..
Suraavana iltana kisu keksi avata vessan kaapin (pötön yläpuolella) ja tiputti sieltä täyden laatikon pumpulipuikkoija, ihmettelin vaan mistä se niitä jatkuvasti kantaa ympäri kämppää ennen ku hoksasin mennä kattoo.. :D
Yöksi teippasin sitten sen oven kiinni ihan kaapin yläosasta ja eikös se teippi ollutkin sit aamulla revitty irti (en tajua kuin se yltti sinne asti!!) ja rasvapurkkeja ja pampuloita pitkin lattioita!
isot taulut seinältä ja lasit menivät rikki.
pissat suurella vaivalla kasvattamani appelsiinipuun juureen, mössötti pödälle jääneen tuliaisleivän silpuksi ja veti ikkunaverhot alas. :)
Meillä oli tätini kollipentu hoidossa viikonlopun. Tultuani töistä näin epämääräistä silppua parivuoteemme päällä ja mentyäni lähemmin tutkimaan tilannetta näin kuivatun hääkukkakimpun revittynä keskellä vuodetta. Kimppu oli roikkunut seinällä vuoteen yläpuolella. Voitte kuvitella, että raivostutti. Ymmärsin, että pienet katit tekevät tuhoja, mutta porttikiellon katti meille sai ja minä tätini vihat pitkäksi aikaa.
Oma kattimme aloitti kahden nojatuolin päällystyskankaitten tuhoamisen välittömästi tuolien tultua kotiimme. Se ei vain tykännyt niistä, tai sitten se tykkäsi liiankin paljon. Kun ompelin uudet päällyskankaat, tuoleihin ei enää koskettu.
-Sohvasta tulevat täytteet pihalle kun kissat pitävät sitä raapimapuunaan (onneksi kyseessä ns. kakkossohva sivuhuoneessa, olkkarin sohva ainakin vielä saanut olla rauhassa..). Saman kohtalon koki entinen runkopatjasänky, jostain syystä uusi ei niitä kiinnosta (onneksi!)
-Eräs kangaspäällysteinen nojatuoli oli ilmeisesti jotenkin harvinaisen ihana, kun toinen kissamme tykkäsi järsiä sitä (ja sitähän pehmoinen kangas ei kestänyt). Kyseinen kissa järsii myös kaikkea muuta - hattuhyllyä, puisia tuoleja, pahvilaatikoita jne., onneksi tuo mielihalu on pentuajoista vähentynyt. Tainnut olla koira entisessä elämässään..
-Jos vaatekaapin ovi on unohtunut auki, toinen kissoista kiipeää hyllyjä pitkin ylimmälle tasolle, ja tuohon puuhaan kun tarvitaan kynsien apua, löytyy sitten vaatteista vähemmän nättejä kynsien jälkiä.
Eipä sitä sitten isompaa tule mieleen..
Kiva kysely! :)
Mulla on kaksi tyttökissaa, toinen 3,5-vuotias ja toinen 6 kk: ennen pikkuisen tuloa taloon kaikki kukkaruukut saivat kyytiä kun ruokapalvelu oli pyllystä, varsinkin yöllä. Pikkunen tuli taloon ja iso hätääntyi ja jollain konstilla vanhempi pääsi astiakaappiin... siitähän ilo syntyi kun kilinällä ja kolinalla 3 matalaa lautasta, 5 syvää lautasta, 3 viinilasia ja 4 Iittalan lasia kilahti tuhannen murskana laittialle. Ai niin, kello oli siinä vaiheessa 3 maanatain ja tiistain välisenä yönä. Ei muuta kuin silmät sikkuralla siivoamaan kumisaappat jalassa. Oli muuten touhua pitää pikkunen pois tuhoalueelta. Oli hänestä varmaan hyvin mielenkiintoinen sotku. Ei niitä voinut laittaa samaan huoneeseen, koska tappelivat. Yksi makkarissa ja toinen vessassa. Pikkusella on pakkomielinen tarve repiä tapeetteja, mutta vain ovenpielen vierestä... jos se nyt asiaa mitenkään auttaa... :D
ei nyt mitään hirveen suuria. muutamat astiat on menneet rikki kun löyhäpäinen omistaja on ne jättänyt lojumaan niin että kissat voi ne tiputtaa, ja kuivakukkaset on syöty, ja kukkamaljakot on tiputettu kirjahyllystä tuhannen pirstaleiksi.. ja eräänä yönä kuului aivan hirveä rysähdys. katithan ne oli tiputtaneet kantoboksin kirjahyllyn päältä, ja tietysti suoraan tietokoneen upouuden näytön päälle.. o_O näyttö oli kaatunut ja siihen oli tullut pieni särö, mutta kuin ihmeen kaupalla ei ollut kuitenkaan kunnolla rikki mennyt. ois se hiukan saattanut ottaa päähän ku näyttö oli tosiaan juuri ostettu ja se maksoikin muutaman saturaisen. mutta tää kantoboksitapauskin oli oikeestaan omistajan vika kun oltiin se jätetty kirjahyllyn päälle niin että sen toinen pää tuli sieltä hyllystä ulos. eihän siinä tarvinnut kissan kuin mennä sen päälle tassuttelemaan niin jopas tuli boksi alas.
ja niin juu, nyt viikonloppuna meinasi melkein hermostuttaa kun tajusin että meidän olkkarin seinään oli kustu melkein koko matkalta ylhäältä alas. :'D kiipeilypuun yläpesän kohdalta, läheltä kattoa, alkoi pissavana ja sitä riittikin sit melkein lattiaan saakka... voi jeesus kristus, kusta nyt toisten seinään. :D nomut, epäilen että meidän viirulaiselta on vaan päässyt hätäpissat. ku joskus vuosi sitten sillä jäi pää muovikassin sankaan (niin, eipä kannattaisi jättää niitä muovipusseja lojumaan minne sattuu.. ;
meillä kissat ei varsinaisesti mtn suurempaa ole tuhonnut, mutta kännykköjen laturit purivat kaikki rikki joten piti ostaa uusi (joka on kaapissa piilossa) ja kolmet kuulokkeet purivat kans rikki.. :/ ja yksi valokuvakehys meni rikki myös. mitä nyt tops puikkoja löytyy melkein joka päivä lattioilta. en ymmärrä mistä ne niitä löytää. kai niillä on omat kätköt.. :D
Meidän kissamme sytytti tulipalon.. Oltiin vanhempieni luona jouluna ja ruokapöydälle oli tietenki jäänyt kynttilät palamaan, ja meidän vauhtiveikko kävi tietenkin kaatamassa ne kumoon..Onneksi oltiin viereisessä huoneessa että aika nopeasti huomattiin ja selvittiin säikähdyksellä ja palaneella pöytäliinalla :/
täytyy koputtaa puuta et aika vähillä tuhoilla ollaan selvitty =D
Pari amppelikukkaa ja hyllyiltä tavaroita pudotellut, joita siivoamaan on joutunut. Ne on jo aika hyvin opetellut omistaja katsomaan siten ettei ylety tai ole liian reunalla pudotakseen tutkimusretkillä.
Sohva ja nojatuolit on reunoista kynsitty ruvelle, mut vanhat nuo ovatkin..
Lakanoita meillä on kyl mennyt urakalla pentuaikoina, rakasti leikkiä sängyssä leluillaan ja samalla tietty kynnet jäi kiinni lakanoihin.
Puhelimien laturit himottaa kovin, mut vielä olen muistanut jemmata käytön jälkeen. Samoin kirjojen kansia tykkää jyrsiä, jos eivät ole hyllyssä!
Eli suht vähillä ja halvoilla tuhoilla meillä!
Meidän taloudessa elelee neljä leikattua kollia. Tuhoa ne saa aikaan joka päivä. Yhdellä rontilla tapana nukkua isännän vaate kaapissa joten joka päivä töistä tullessa saa taitella vaatteet takaisin kaappiin kun pitäähän ne sieltä aina alas tiputtaa.
Toisella hölmöliinillä on tapana kiipeillä kaikkialla ja tiputtaa kaikki mennessään.Mitään kukkia meillä ei voi olla koska ne ei saa olla rauhassa sekunttiakaan.Tämä samainen peto on meidän oma pikku kasvissyöjä eli kun salaattia pilkkoo kippoon ja silmä välttää sekunniksi niin jo siellä ollaan pää edellä syömässä salaatteja. Kaiken maailman tuhoja meidän pojut kyllä saa aikaan. Neljä isoa kollia kun päättää alkaa vähän juoksemaan niin saa kyllä kyytiä kaikki mikä eteen sattuu. Jos kertoisin tähän kaikki mitä meidän pojat on tehy listasta tuli hurjan pitkä. Kallein "tihutyö" minkä kissat on tehnyt oli se kun yksi kissoistamme päätti yöllä tutustua päältä täytettävään pesukoneeseen lähemmin. Heräsin kesken unien vessaan ja ihmettelin mistä kuuluu vaimeaa maukumista. No siitähän se korvan vierestä pesukoneesta. Sinne se yks hölmö oli mennyt ja rumpu oli pyörähtänyt ympäri ja luukut jääneet jumiin ja kisu siellä sisällä. Iski kamala paniikki ja äkkiä herättämään ukko. Siinä sitten alko miettiminen miten kissa saadaan ulos.Olin itse jo soittamassa palokuntaa paikalle.Mutta voimalla ja väkivallalla mies sai rummun pyöräyttettyä uudestaan ympäri ja kissa pääsi terveenä vapauteen.Ainoa ikävä asia oli että hätä kakat sinne oli pitänyt vääntää joten ei muuta kuin kissa pesuun. Meillä näitä kommelluksia sattuu ja tapahtuu.=D Näitä tihutöitä voisi kertoa enemmänkin mutta enpä kyllästytä teitä enmpää=D
avaavat öisin kanin häkin luukun ja käyvät makailemassa häkissä joten kaikki voi varmaankin kuvitella miten voi asunnossa olla purua yön jälkeen :) ja tiputtavat tavaroita kirjahyllystä, repivät verhoja, kerran hajottivat peilin, avaavat roskiskaapin oven ja levittävät suodatinpusseista kahvinpurut pitkin kämppää jne... :)
Tämä koko ketju on huvittanut minua suuresti. Mutta en vähättele kissojen aiheuttamia vahinkoja, sillä kyllä niitä meilläkin sattuu. Jotenkin ne vain unohtuvat, sillä eihän sitä kestäisi itsekään, jos aina muistelisi pahalla pikkuväen tekemisiä.
Meilläkin muuten yksi sofistikoitunut karvajalka pitää kasviksista ja erityisesti kurkusta ja osallistuu aina innokkaasti salaatin tekemiseen. Kauppakassistakin se haistaa kurkun ja on usein nappaamassa parhaita paloja jo ennen aikojaan. Mutta tämänkin voisi estää - kuten niin monet kissojen aiheuttamat hävikit - jos vain toimisi itse fiksummin.