Ex-puolisollani on oikeus olla katkera minulle lähdöstäni, mutta pitääkö se kostaa pienten lapsieni kautta? Pitämällä tapaamiset minimissä yms. Miksi jotkut eronneet äidit luulevat että olevansa "jumalia" lasten suhteen? Miksi jotkut eronneet isät joutuvat käräjöidä nähdäkseen lapsiaan enemmän kuin jonkun tunnin viikossa? Mielessä pyörii miksi. Nykyään kun paljon puhutaan tasa-arvosta parisuhteessa, ja siitä kuinka lapsiperheissä isät ottavat enemmän vastuuta lastenhoidosta ja niinhän se mielestäni kuuluu ollakkin. Mutta kun ero on todellisuutta, on isällä pirun paljon velvollisuuksia ja vähän oikeuksia. Kiehuu ja sapettaa kovin paljon, niin ajattelin ilmaista itseäni täällä.
Miksi?
tapaajaisä
833250
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 83
Vanhimmat
miten isät voivat niin usein jättää lapsensa... äiti on äiti . ei useimmat äidit voi ikinä kävellä pois lastensa luota...miksi äidit rakastaa lapsiaan enemmän kuin itseään, mutta isät usein eivät?
Suurimmassa osassa tapauksista se isä jättää sen äidin, eikä niitä lapsia.
Jos äiti rakastaa lapsiaan enemmän kuin mitään muuta, pystyy hän syrjyttämään oman katkeruuden ja tekemään kaikkensa sen eteen, että lapsilla on mahdollisuus tuntea ja rakastaa myös isäänsä.
on miesten yleisin tekosyy ja puolustus sille että pystyvät olemaan niin tunnekylmiä ja jättämään lapsensa.
Äiti jättää isän ja ottaa lapset mukaan ja erottaa siis samalla isän lapsistaan. Sitten voi kertoa kuinka isä jätti lapset, koska tämä ei ole siinä lasten kanssa. Miten joku äiti, joka mukamas lastaan rakastaa voisi näin tehdä?
Naisten yleisin katkeruuden ilmentymä on juuri tuo, että väitetään isän jättäneen lapsen/lapset. heh! Se nainen siinä on, joka jätetään. Tuon jättämisen nainen yrittää kostaa lasten kautta. Kuin naiset siis voivat olla niin tunnekylmiä, että ovat valmiit pilaamaan lapsensa/lastensa tulevaisuuden?
sinulla (etkä siis jättänyt heitä) eiköhän puhuta sitten eri asiasta?
Jos äiti jättää isän, niin hän voi ottaa lapset samalla mukaansa.
Isä ei voi tehdä näin, siitä seuraisi syyte lapsikaappauksesta. Isän täytyy hoitaa asia vasta jälkikäteen.
mutta onhan sen osittain ymmärrettävääkin, koska harvemmin äiti jättää isän, eyleensä toisinpäin. jos erot tapahtuu valaosaltaan 2 vuotta esikoisen syntymän jälkeen, on se äitiydelle, hyvin voimakasta ja aikaa ja energiaa vievää aikaa, kyllä se äiti on taipuvainen pitämään siinä vaiheessa perheen kasassa ellei oo pahoja ongelmia...
Tässä taas näyttäytyy, miten pieleen voi mennä, kun oman kokemuksen pyrkii yleistämään.
Suomessa kaksikolmasosaa eroista tapahtuu naisen aloitteesta. Useimmiten siis äiti jättää isän ja ottaa lapset mukaansa.
perustuu vestan omiin empirisiin kokeisiiin?
Äideillä on vähemmän menetettävää, he voivat napata lapset kainaloon ja lähteä. Mies menettää yleensä sekä vaimonsa että lapsensa erossa.
Linkki:http://www.verkkouutiset.fi/arkistojuttu.php?id=15569&hakusanat=Avioero
Sitaatti: "Kaksi kolmasosaa avioeroista tapahtuu naisen hakemuksesta. Naisten aloitteesta käynnistyvät avioerot ovat tyypillisiä Suomen ohella lähes kaikissa länsimaissa."
että äiti jätti isän, meni turvakotiin naama turvonneena, ja vuosikausien piina alkoi, joka vaurioitti sekä lasten että äitin elämää...
sori...avautuminen :D
en ole vielä yhteenkään ko. tapaukseen törmännyt. Kyllä ne loppujen lopuksi melko harvassa ovat - onneksi!
on johtava perheväkivaltamaa Eu ropassa (tämä tiedoksi näille äijillekin jotka esiintyvät täällä naisina (jaanavesta)
joka neljäs suomalainen lapsi on joutunut elämään perheväkivallassa, eikai alkoholilla ole mitään tekemistä asian kanssa.
ei kukaan nainen jätä miestä 2 vuotta esikoisen syntymästä, ELLEI ongelmat ole vakavia! tiedoksi teille, naisen perspektiiivi, joka on elänyt perheväkivaltaa!!!!!!!!!!!!hankkikaa elämä älkääkä täällä opettako ihmisille sellasesta elämästä mistä ette mitään tiedä!
En tosiaankaan ole väkivaltaa koskaan elämässäni kohdannut - en perhe- enkä muutakaan.
Toisaalta; tämän palstan nimi ei ole "perheväkivalta", eikä edes tässä ketjussa kukaan ole kirjoittanut väkivallasta.
Olen pahoillani siitä, että lastesi isä on väkivaltainen. Mutta vaikka se on osa sinun elämääsi, se ei tee niistä, joiden elämää se EI ole, yhtään vähemmän oikeutettuja kirjoittamaan tälle palstalle, jonka nimi on "Yhteis- ja yksinhuoltajuus".
Huoltajia on monenlaisia, ja kaikkien tarinat ja mielipiteet lienevät yhtä sallittuja. Jopa niiden, joiden huoltajuus ei ole täynnä ongelmia?
tuliko paniikki? justhan itse aiemmin osallistuit keskusteluun erojen syystä? mitä ihmettä sä oikein esität? ihan seonnut! ettei saa puhua perheväkivallasta tällä palstalla joka on eronneille äideille ja isille!!!
..että naisten väkivaltaisuus on myös valitettavan yleinen mutta isosti vaiettu tosiasia.
Tiesitkö sinä, että minä tiedän ainakin yhden äidin joka on jättänyt meihen 3 vuotta esikoisen syntymästä ja seuraavan alle ½ vuotta toisen lapsen syntymästä eikä kummankaan syynä ollut väkivalta vaan rakastuminen uuteen.
Miksei siis yhtä hyvin alle 2 vuotta esikoisen syntymästä?
Luitko lainkaan kommenttia, johon vastasin ja joka oli osittain osoitettu minulle?
"on johtava perheväkivaltamaa Eu ropassa (tämä tiedoksi näille äijillekin jotka esiintyvät täällä naisina (jaanavesta)
joka neljäs suomalainen lapsi on joutunut elämään perheväkivallassa, eikai alkoholilla ole mitään tekemistä asian kanssa.
ei kukaan nainen jätä miestä 2 vuotta esikoisen syntymästä, ELLEI ongelmat ole vakavia! tiedoksi teille, naisen perspektiiivi, joka on elänyt perheväkivaltaa!!!!!!!!!!!!hankkikaa elämä älkääkä täällä opettako ihmisille sellasesta elämästä mistä ette mitään tiedä!"
En minä ole kirjoittanut, etteikö palstalla voisi ja pitäisi puhua perheväkivallasta. Kirjoitin, että varmaan nekin, jotka eivät sitä itse ole kokeneet, saavat palstalle kirjoittaa.
Minusta näissä keskusteluissa olisi huomattavasti enemmän järkeä, jos ensin luettaisiin kirjoitukset, joita lähdetään kommentoimaan.
Kerrotko vielä linkin, josta voimme lukea syitä, miksi 2/3 osa eroista on juuri naisten alulle saattamia?
Olisiko syynä puolison runsas alkoholinkäyttö, väkivaltaisuus, uskottomuus?? Miesten lisääntyneet vakavat mielenterveysongelmat ovat yksi kasvava erojen syy. Todennäköisesti mieleltäjärkkyneen vaimo hakee eroa, eikä sairastunut itse?.. Vai.. olenko jälleen ihan pihalla ;D
Vai kallistutko yleistyksen puoleen; jossa nainen hakee eroa, koska tienaa paremmin yhteiskunnantukia ollessaan yh ja pääsee viettämään vilkasta sinkkuelämää yh:na ja kunta kustantaa? :D
Yleensä mies on jo katsonut valmiiksi uuden iltojen ilon tai viimeistään kuukausi erosta hänellä se jo on. "Yleensä mies.." mitä hassuja minä nyt kirjoitan, tarkoitin tietenkin etävanhempaa, joka lähti ;)
Vestahan vastasi tuon yhden kirjoittajan väitteeseen, että miehet vain häipyvät ja jättävät lapset ja vaimon.Ja sehän ei pidä paikkaansa.
Ei ollutkaan puhe syistä, vaan siitä kuka lähtee..
Niin, ja se, kuka lähtee ja kuka hakee eroa on vain osatotuus, toinen puoli siitä on se, MIKSI nainen hakee eroa.
Miksi syistä ei saa puhua? Tilastollisesti on varmasti niin, että 2/3 eroista laittaa nainen vireille, mutta...
Onko lähtijä se, joka lähtee ensin yhteisestä asunnosta vai se, joka laittaa eron vireille? Vai se, joka ensimmäiseksi puhuu aiheesta?
Kun jokainen sinun viestisi kohdistuu Vestan tai Jaanan kirjoituksiin = )
Moni muukin kirjoittaa vain osatotuuksia täällä, miksi et heidän kertomuksiin hyppää kyselemään ja viisastelemaan?
Jos asian niin koet, se on sinun asiasi.
Jaana_ on vanha tuttu, jonka kanssa on mukava vääntää sananpeistä, koska hän ymmärtää, ettei yhtä totuutta ole. Vesta...hmm... Roikkuu kuin yleisenkäymälän lattialta takertunut vessapaperi korossa, jos olen hiukkaakaan erimieltä asioista kuin hän. Vestan mielestä en saisi tällä palstalla kirjoittaa.. minä katsos ärsytän häntä ;D
Ja voih, minä kun oikeastaan nautin siitä, että saan "keskustella" asioista, joiden kanssa olen pähkäillyt viimeiset 25 vuotta :)
Hei, eikä täällä hypätä kenenkään kirjoituksiin, tämä on yleinen foorumi, notta notta, kukas se mahtaa nyt näsäviisastella ;D
Sinäkin muuten "hyppäät" kyselemään ja viisastelemaan *NAURAA* :D
Jossu, mitä jos etsisit ensin itse edes yhden faktan kaikkien yleistyksiesi tueksi.
Vai ovatko sinun mielipiteesi taianomaisesti faktaa ilman perusteitakin?
Onhan noita tilastokeskuksen linkkejä tullut haetuksi joidenkin asioiden tueksi aina silloin tällöin. Mutta kovin helppoa on vetäistä ylimalkainen tilasto estradille, joka ei kerro yhtään mitään, ja sen jälkeen älähtää, kun joku kyseenalaistaa sen.
Eipä tilastossa paljon eritelty yhteisestä päätöksestä haettuja erojakaan, vaikka nainen paperiasiat olisikin hoitanut.
Älä nokkaannu joka lauseestani, asioilla on yhtä monta puolta kuin rubikin kuutiolla.
Yksi asia minua hiukan kummastuttaa: miksi niin väkevästi puollat koko ajan eronneita etä-miehiä, ovatko suomalaiset miehet niin nahjuksia ja tyhmiä, että tarvitsevat naisen ajamaan asioitaan yh-palstalllekin, asiassa kuin asiassa?
»Miesten lisääntyneet vakavat mielenterveysongelmat ovat yksi kasvava erojen syy.»
En väitä että olisit väittänyt eronneesi tuon takia, mutta kysyn kuitenkin onko mielestäsi oikeudenmukaista hakea eroa jos puoliso sairastuu?
On, koska taloudellisesti on melko mahdotonta tulla toimeen, jos puolison hoitojakso sairaalassa venyy kovin pitkäksi ja usein sairastuneen persoonallisuus muuttuu, eli hän ei ole se, jonka kanssa aikoinaan pistit sukkasi samaan pyykkiin. Suurin virhe on alkaa moralisoida ja arvostella sellaista eroavaa/eronnutta, jonka eron syy on em.
..ala taas kertomaan miten "yleensä" vain sen takia että teillä kävi niin.
Ihan yhtä hyvin minä voisin sanoa että yleensä äidillä on uusi mies ennen kuin lapsi täyttää puoli vuotta. Perusteeksi voisin sanoa että minulla on omakohtaisia kokemuksia.
Mutta tietenkään en noin sano. Miksi sinä yleistät omat kokemuksesi?
Valitettavasti minä en huomannut mitään hassua kirjoituksessasi.
..jos puolisosi vaikka syystä tai toisesta halvaantuisi? Sinä ottaisit eron?
Jos halvaantuminen olisi niin vaikea-asteinen, että puoliso joutuisi laitoshoitoon ja kuntoutuminen olisi vähäistä, todennäköisesti hakisin eroa. Samasta syystä kuin aikaisemminkin mainitsin. Monta muttaa matkassa.. riippuu paljolti siitä, miten talousasiat sujuisivat, ja mikä olisi puolison oma ajatus avioliiton jatkumisesta ja lasten iät jne.. monta muttaa.. Liikuntarajoitteisuus ei ole syy, psyykkeen sairastuminen on. (Minun mielestäni.)
Ei eroaminen tarkoita sitä, että rakkaus tai myötäeläminen katoaisivat.
Entä sinä? Kestäisitkö urhollisesti kaikki vaikeudet kuten vihkivalassa edellytetään?
En ymmärrä mitä järkeä olisi vannoa valoja joita ei edes aikoisi pitää.
Jotenkin en nyt oikein ymmärtänyt miten sairastuminen ja sairastuminen on niin kovin eri asia (edellyttäen että halutaan ottaa mahdollinen hoito vastaan).
"tahdotko ottaa NN:n aviomieheksesi, olla hänelle uskollinen ja rakastaa häntä hyvinä ja pahoina päivinä, aina kuolemaan tai sairastumiseen* asti?" :D
*liitteenä lista hyväksytyistä sairauksista
Niinkö?
Ja samalla kysyn jossain muussa viestissä esittämääsi juttuun littyen, onko yh:t niin surkeita yksilöitä, että meidän asemaamme pitää pönkittää hakemalla syyt eroon aina jostain muusta asiasta kuin itsestämme?
(kirjoitit siis:Yksi asia minua hiukan kummastuttaa: miksi niin väkevästi puollat koko ajan eronneita etä-miehiä, ovatko suomalaiset miehet niin nahjuksia ja tyhmiä, että tarvitsevat naisen ajamaan asioitaan yh-palstalllekin, asiassa kuin asiassa? )
Itse en ymmärrä miten me yht saamme sitä arvostusta minkä ehkä ansaitsemme, niin, et haukuttais kaikki etät, kaikki meidän "vastustajat" ym
Sen arvostuksen saamme lapsiltamme, ja myös muilta, tekemällä parhaamme ja uskomalla itseemme, siihen ei tarvita muiden haukkumista = )
Valitettavan usein näkee tätä haukkumista (yleistyksien kera) ja minusta se on huonon itsetunnon merkki.Myöntämällä viat myös itsessään, sitä pääsee pidemmälle..
Naisena ja yh-äitinä en ymmärrä, miksi naisen pitää molata yh-äitejä nostaakseen etäisien arvostusta ja vänkäämällä väittää että etäisät ovat valtaosaltaan hyviä ja jos eivät ole, senkin lähiäiti on aiheuttanut. On aivan selviö, että useimmissa tapauksissa nainen jää lähihuoltajaksi yhteisestä päätöksestä tai koska mies niin haluaa (tavalla tai toisella). On järjenvastaista väittää muuta.
Toinen mietityttävä asia on se, onko aika kullannut muistot, kun parikymmentä vuotta erossa ollut nainen suitsuttaa, miten oikeaoppisesti erotaan ja miten eron hetkellä kuuluu tunteensa yli-inhimillisesti hallita?
Mikä intressi naisella on toimia niin?
Kieltämättä joskus nostan pirunsarvet otsalleni, kun huomaan jonkun tosikon ottavan keskustelupalstan elämää suurempana juttuna ja hiukan provoillen musta-valkomaalaan ajatuksiani. Enkä edes häpeä tunnustaa sitä.
Toisaalta muistutan itseäni aika ajoin siitä, että kaikilla ei ole hermoja eikä huumoria osallistua vänkäämisketjuun, vaikka se olisi kuinka läpinäkyvän muna-kana-väittelyä lähinnä mielipiteistä.
Minusta on vain jännä huomata, miten kirjoittajan tyyli muuttuu hänen aloittaessaan palstakirjoittelun näennäisen kannustavasta ja positiivisesta melko nopeasti ilkeileväksi ja pahansuovaksi kun ei saa 100% suitsutusta ajatelmilleen. Vai onko tarkoituskin herättää närää, mene ja tiedä.
Muistutan vielä eräästä asiasta: Olen auttanut useampaa miestä -joiden pelkona on eron hetkellä ollut lasten "menettäminen", vuoroviikkohuoltoon. Nämä miehet ovat olleet kykeneviä ko huoltomuotoon, kaikista siihen ei ole. Kaikista ei ole edes etäisiksi. Lauseeni ei tarkoita sitä, että äidit olisivat parempia, kuten muutamat heti älähtävät, mutta minkäs teet, kun kauan elät ja näet sellaisia asioita, joita tilastoihin ei kirjata ;)
Eikö se äidin rakkaus on suurin rakkaus... Syy on pätevä silloin, jos toinen sairastumisellaan aiheuttaa vaaratilanteita lapsille.
Tiedän tapauksen, jossa mies/isä sairastui pahanlaattuiseen skitsofreeniaan ym. aikuisiällä. En kyseenalaista yhtään, miksi äiti otti eron ja lapset ja lähti aikansa yritettyään.
voi pilata paljon,eikä vain lastesi äidissä, mutta myös lapsissasi.
Minusta sillä ei pitäisi olla mitää merkitystä,että kuka jättää kenet ja miksi,vaan sillä että kaikesta huolimatta ajateltaisiin niitä lapsia ja sitä kuinka lapsi kaikesta huolimatta rakastaa myös sitä tapaajavanhempaakin...
Voisi luulla et hän pelkää et jätät lapsesi. Joskus niin käy, et alussa kun mies on lähtenyt lapset kiinnostaa ja mies tapaa heitä usein, mutta ajan kuluessa lapset unohtuu osittain tai jopa täysin.
Meillä muuten kävi niin, että eron jälkeen lapset olivat miehelle äärettömän tärkeitä ja vietimme lähes päivittäin yhdessä tai ainakin soittelimme kuulumiset.
Ajan kuluessa yhteyden pito hiipui ja kun mies löysi uuden eukon, yhteyden pito loppu täysin jopa keskustelu yhteys katkesi, myös lasten osalta. Heihinkään mies ei ole ollut sen naisen löytymisen jälkeen yhteydessä.
Se on lapsille kova paikka.
On helppo syyttää äitiä kaikesta, mikä itsellä ei mene hyvin ja mikä tökkii, mutta osa siinä on jättäjälläkin.
Lapsille unohtaminen on julmaa, ja luulen että äiti on se joka yrittää suojella lapsiaan pettymyksiltä, ei niinkään halu kostaa.
koska lasten äiti on se joka peruu tapaamisia. Joka viikko päivää ennen tapaamisajankohtaa äiti ilmoittaa lasten olevan sairaina eivätkä näin ollen voi isäänsä tälläkään viikolla tavata. Samana iltana äiti ja nämä sairaat lapset kuitenkin voivat kyläillä erinäisissä paikoissa, hämmästyttävää että jos ovat niin sairaita etteivät isänsä luokse pääse, niin tarpeeksi terveitä kuitenkin kyläilemään muualla. Lääkärintodistusta kysyessä äiti haistattelee. Myös sosiaaliviranomaiset todenneet äidin haitanteon, niinpä åiti hoiti asian katkaisemalla välit kaikkiin viranomaistahoihin.
selitys tuo, että siksi äiti ei edistä lapsen ja isän tapaamista siksi, et pelkää että isä unohtaa lapsen...jokaikinen äiti voisi toimia samoin...mistä ihmeestä tietää ennustaa mitä huominen tuo? Varmin tapa etäännyttää isä ja lapsi toisistaan, on haitata yhteydenpitoa. Jo iso lapsikin tuon tajuaa.
Lasten äiti kun tuntuu saavan kaiken voiman ja valtansa siitä että saa etäännytettyä isän lapsistaan. Ensin jauhoi jauhamistaan, kuinka isä hylkäsi lapsensa, kun sitten ymmärsi että isä haluaa tavata lapsiaan vaikka joka ilta,ruvetaan sitten perumaan kaikki tapaamiset. Sitten tekosyyksi kävi, että eihän lasta voi päästää enää kun vierastaa isäänsä, no kenen takia!!
Kyllä se on nin, että äiti joutuu hoitamaan järjestelyt lasten lähtiessä etäisänsä luo. Jos lapsella on kaverin synttärit silloin kun isä haluaa tavata, niin onko se äidin vika - tietysti.
Minusta ainakin tuntu, että lapset pitää aina isälleen lähtiessä varustaa kaikenlaisia kelejä varten. Jos esim. vaatteet on väärät, niin se on äidin vika. Hyvä että ei eväitä täydy laittaa mukaan.
Väsyneenä ei jaksa moista!
Kyllä meillä on molemmissa kodeissa kaikkien kelien kamppeet. Toki ihan kaikkia ei tietenkään kannata kaksia hommata, esim yhdet tosihyvät haalarit riittää ja varalta sitten molemmissa vähän vähemmän hyviä jne.
Kyllä meillä riittää että vaihdossa laitetaan juuri kulloisenkin kelin vaatima varustus päälle. Ja tietenkin sitten "väärän" kodin vaatteita aina kulkee palautuksissa mukana (esmes jos vaihdossa oli kurakeli ja seuraavassa vaihdossa pakkaskeli, niin kuravaatteet palautuu kassissa).
En kyllä keksimälläkään keksi mitä järjestelyjä äiti olisi meillä enempää joutunut tekemään kun minäkään.
Vaan tässäpä onkin taas yksi vuoroviikkohuollon plussa, silloinhan ei puhuta tapaamisista vaan ihan tavallisesta arjesta johon kuuluu molempien luona kaikkea mitä siihen nyt kuuluukin. Ja molemmat kodit järjestelee asiat jotka omalla vuorolla kohdalle sattuu.
Aloittajan tapauksessa ei kylläkään ollut mistään äidin järjestelyongelmista kysymys. Siinähän äiti järjestelee lähinnä tekosyitä laajojen tapaamisten estämiseksi.
Asian kääntöpuoli on se, että siinä missä etävanhempi voi halutessaan käräjöidä saadakseen tavata lastaan, lapsi ei voi oikeusteitse vaatia vanhempaa tapaamaan itseään tai muuten ajattelemaan parastaan, ylipäätään olemaan vanhempi. Tässä mielessä vanhemman asema on huomattavasti parempi kuin lapsen.
Valtaosa vanhemmista ovat "hyviä", siis kantavat vastuuta lapsista ja tämä pätee sekä lähi- että etävanhempiin, ydinperhevanhempiin, iseihin ja äiteihin. Ei se että on etävanhempi tarkoita että olisi jotenkin huonompi vanhempi, etävanhemmuus on rankka juttu mutta kyllä siitäkin selviytyy.
Sitten on olemassa joukko vanhempia jotka kohtelevat lapsiaan huonosti - isejä, äitejä, etä- ja lähivanhempia.
Monet isät suostuvat vapaaehtoisesti etävanhemmiksi ja hyvä niin, säästyypä lapset huoltoriidoista. Harvoin riidellään siitä kumpi pääsee etävanhemmaksi, sitäkin enemmän taistellaan lähihuoltajuudesta. Lapsista huolehtiminen on rankkaa riippumatta siitä kumman luona lapsi on kirjoilla.
Ei voi olla hyvä vanhempi, jos ei ole läsnä lapsen luona. En tarkoita että olisi huonokaan, mutta ehkä siltä väliltä.
Kun lapsen vanhemmat eroaa, tai toinen tulee jätetyksi, niin kyllä siinä se lapsi on se joka eniten kärsii, vaikka vanhemmat olisivatkin puheväleissä.
Kaikkein kauheinta on se että lapsi joutuu viikottain tai pari kertaa kuussa muuttamaan jommankumman luokse ja taas taksin. Siinä ei voi enää sanoa että lapsella on perhe, vaan kaksi huolehtivaa aikuista.
En yleensäkään ymmärrä tuota viikonloppu muuttamista. Meillä ei ole koskaan niin tehty lasten ollessa pieniä. Kun meiltä isä/mies lähti, sitä ei sysätty lasten niskoille, vaan jos isä halusi lapsia käydä katsomassa, hän tuli lasten luokse, eikä lapset menneet isän luokse.
elää sekä isän että äidin kanssa vaikka olisi tullut ero. Olisi väärin sekä lasta että isää kohtaan vaatia että tulisivat tänne kotiin "seurustelemaan". Mitä vanhemmuutta se olisi? Olisi tosiaan itsekästä jos tekisin niin, jos kerran eropäätöksen olen tehnyt niin exällä on oikeus omaan elämään lasten kanssa. Valitettavasti liian moni exä kiristää tällä tavalla - haluavat pitää sen isän talutusnuorassa vaikka on muka eronnut. Jos yhteiselämä sen exän kanssa nyt niin kiinnostaa kannattaa ehkä olla eroamatta.
Suurin osa etävanhemmista elävät lastensa kanssa - yhä enemmän jopa puolet ajasta. Sen lisäksi maksavat lapsensa elatukseen, osallistuu harrastuksiin jne.
Mitä ihmeen vanhemmuutta sellainen on, että käy silloin tällöin moikkaamassa lasta?
Meillä kun nainen/äiti lähti, han otti lapsensa uuteen perheeseen. Oma lapseni saa silti asua vuoroviikoin vanhassa kodissaan, ja mielellään hän täällä asuukin. Miten muuten olisi parempi?
"Suurin osa etävanhemmista elävät lastensa kanssa - yhä enemmän jopa puolet ajasta. Sen lisäksi maksavat lapsensa elatukseen, osallistuu harrastuksiin jne"
Miksi kuntien maksamat elatustukimäärät ovat niin valtavia ja ulosotossa on suunnattomat summat elatusmaksurästejä? Miksi mieskaveritoimintaa kehitellään jatkuvasti ja kysyntä ylittää kaiken tarjonnan?
Työttömät, joiden elarit kunnat maksaa, ainakin osittain, lesket, joille kunta maksaa elatusmaksuja ja kokonaan isättömät lapset, joille myös kunta maksaa..
Ei kaikki kunnan maksamat elarit tarkoita sitä, et isä ei halua maksaa, vaan myös sitä, ettei PYSTY maksamaan.
Moni lähi myös haluaa kunnan maksavan elarit (ja etä maksaa ne sitten kunnalle takaisin) siksi, et tietää varmasti summan tiettynä päivänä saavansa, nekin näkyy tuolla luvuissa.
mieltä edellisen kanssa. aikuiset näissä keskusteluissa lähtee koko ajan vain omista lähtökohdistaan. unohdetaan lapsen psyykkinen (ja fyysinen) kehittymättömyys, ja se että koti on ihmisen elämän yärkeä tukipilari psyykkisesti (tiedän sen itse paljon muuttaneena, sekä lapsena että aikuisena)
ei voida olettaa että se että pienellä lapsella on monta "kotia" (koska silloin kodin käsite pirstaloituu, ja onkin vain monia paikkoja joissa vieraillaan muttei kotia) on hyvä ratkaisu lapsen kannalta.
jos vanhemmat eroavat, on heidän asiansa järjestää niin että lapsilla on yksi koti jonna voi palata. jos eivät vanhemmat voi niin järjestää, on lasten ja vanhempien elettävä tämän tosiseikan kanssa, mutta on mielestäni epärehellistä inttää että lapsella voi olla 2 kotia! silloin ei ole pysähtynyt todella eläytymään lastensa maailmaan. lapsi kokee asiat muutenkin todella voimakkaasti ja kokonaisvaltaisest, lapsi ei kykene samalla tavalla relativisoimaan kuiin aikuinen!
noita asioita? sä oot ihan jumittunut omaan eroosi etkä näe että suurimmalla osalla eroperheitä on aivan eri tilanne kuin teillä? et voi väittää että koska teillä on näin niin sitten kaikilla muillakin!
Kyllä kaikki tuntemani isät (ja äidit) elää lastensa kanssa, hoitaa heitä jne. Oma isäni joka ei kyllä kovinkaan paljon hoitanut meitä (siihen aikaan ei kai yleistä) pystyi kuitenkin huolehtimaan meistä jos äiti oli poissa. Hän myös teki erilaisia juttuja ja oli jatkuvasti läsnä - ei hän käynyt meillä vierailemassa tai tapaamassa meitä. Ihan älytön ajatus että isä/äiti tekisi sellaista.
Sina se aina intät ettei lapsella voi olla kahta kotia mutta sinulla ei ole ainoatakaan todellista perustetta tämän väitteen tueksi!
En minä mitenkään kodin merkitystä väheksy mutta vetoamisesi lapsen psyykkiseen kehittymättömyyteen ei vakuuta ennen kuin pystyt esittämään mekanismismin joka estää lasta pitämästä aivan luonnollisena asiana sen että hänen molemmilla vanhemmillaan on oma koti ja molemmat kodit ovat myös lapsen koteja.
Se ettet sinä ole pystynyt kotiutumaan jatkuvasti vaihtuviin koteihin, ei tarkoita ettei lapsi voisi kotiutua kahteen kiinteään kotiin.
Jos lapsi kokee asiat voimakkaasti ja kokonaisvaltaisesti (kuten toteat), niin mikä estää häntä kokemasta molempia koteja voimakkaasti omanaan?
Lapselle läheiset ihmissuhteet erityisesti vanhempiinsa ja sisaruksiin on olennaista - ideaali olisi että koko perhe olisi saman katon alla mutta näinhän ei ole mahdollista eron jälkeen. Onko lapselle vähemmän haitallista että menettää osan perheestään - tai että saa elää koko perheensä kanssa vaikka sitten kahdessa kodissa. Kahden kodin lapsella on tavallaan yksi koti vaikka onkin kahdessa eri asunnossa.
Tutkimukset ovatkin osoittaneet että kahden kodin lapset usein voivat paremmin kuin muut erolapset.
Ns. kahden kodin lasten hyvinvointia voidaan mitata vasta kymmenien vuosien (jos silloinkaan) kuluttua, kun lapset kykenevät analysoimaan ja kertomaan kokemuksiaan auktoriteettien järjestämästä ja manipuloimasta rationaalisesta perhemallista - ilman pelkoa.
Oli myös aikuisten keksintö viedä lapset sotalapsiksi Ruotsiin ja vasta nyt, 60 vuotta tuon ajan jälkeen purkautuu se pahaolo, jonka siirtolaisuus/hylkääminen sai aikaan. Asiat eivät ole suoraan verrannollisia, mutta kertoo sen, että lapsen parasta ajatellen tehtyä toimivaa, hienolta kuullostavaa suunnitelmaa ei voida pitää varauksetta täydellisenä, varsinkaan kun päättävän aikuisen etu on myös kuvassa mukana.
Epäonnistuneita ja väärinymmärrettyjä kasvatusmalleja ovat myös avain-lapset / vapaakasvatus ja Suomen lastensuojelun vastuuton huostaanottokäytäntö, joka paisunee mahdottomaksi ( varhainen puuttuminen-> huostaanotto) muutaman seuraavan vuoden aikana.
Et ei ole kovinkaan hankala kenenkään päätellä, kumpi on lapselle haitallisempaa, kaksi kotia, jossa molemmissa tuntee itsensä rakastetuksi ja jossa saa olla oma itsensä
vai
yksi koti, ja jatkuva kiistakapulana olo, painostus oikeastaan molempien vanhempien kohdalta asetella lähi ja etävanhempi paremmuusjärjestykseen..
Veikkaapa, et aika monelle on selvää, kumpi parempi lapselle.
Kuinka paljon on tehty tutkimuksia tästä erolapsen yhden kodin mallista? Tai miten se vaikuttaa lapseen että hän joutuu eron jälkeen vierailemaan entisessä kodissa entisen vanhemman luona?
Kyllähän noita vuoroviikkolapsista on tehty tutkimuksia - seurattu aikuisikään asti. Näistä muista malleista ei ole tehty pahemmin tutkimuksia - hoetaan vaan että pitää olla yksi koti ilman sen kummoisempia perusteluita.
Jos itse joutuisit valitsemaan - yksi koti ja menettäisit tärkeämmän ihmissuhteesi (toiseen vanhempaan) vai kaksi kotia ja saisit säilyttää läheiset suhteet kumpaankin vanhempaan niin kumman valitsisit?
jos nämä ovat lapsen vaihtoehdot niin kyllä.
mutta itse yritän aina ajatella lapsen lähtökohdasta, jos se vaan on mahdollista, ja sovittaa aikuisten elämän siihen. se tarkoittaa ettei lapsellani ole eikä tule kahta kotia, vaan vierailee isällään (kuten esim . mummolassa tai muussa tutussa paikassa)
Oletko varma, että lapsi ei ole kiistakapulana myös näennäisen hyvin toimivassa kahdenkodin- mallissa?
Hurja veikkaukseni on 50/50 ;D
Tilastoa tähän ei ole laittaa, mutta vuoroviikkohuoltajuus ei ole niin yleistä kuitenkaan, etteikö lähipiirini otos riittäisi jonkilaiseen tilastointiin :)
Tälläkin palstalla muutama vuoroviikkohuoltaja on antanut ymmärtää, että pinnan alla kytee. Eikä se, mitä kerrotaan yleisölle ole välttämättä sama asia, kuin se, mitä kerrotaan läheisille tai omaisille, tai "olkapäälle".
Veikkaamalla VOI voittaa, voi... ehkä..
Miksi vuoroviikkohuoltajat eivät puhu huollon negatiivisista puolista, vaikeuksista joita ovat kohdanneet? Onko 50/50-huolto täydellinen? Veikataanpa jälleen; en usko, ja se tässä ihmetyttää, että hehkutetaan vain hyvistä puolista, mutta ei uskalleta osallistua keskusteluun homman toimimattomasta osasta.
Hyvin harva entinen vuoroviikkohuoltaja uskaltaa kertoa kokemuksistaan, mikä meni pieleen ja miltä tuntuu, miten lapsi reagoi muutokseen, kenen aloitteesta 50/50 muuttui jne..
Läheiset suhteet eivät vaadi yhdessäelämistä "etän kanssa"; kokemus puhuu. Eihän isovanhempienkaan luona asuta ja siitä huolimatta tunneside heihin on voimakas, jos isovanhemmat osaavat näyttää lapselle tämän tärkeyden.
Kyse on vanhempien asenteista vanhemmuutta kohtaan, ja jos kilpailuasetelmaa ei ole, etävanhempi voi rennoinmielin olla lapsen elämässä mukana niin paljon kuin haluaa ja- lapsella on elämässään kiinteä tukikohta. Murroikä tulee eteen varsin nopeasti ja silloin molempien vanhempien työ alkaa olla loppusuoralla. Sen jälkeen, aikuisiällä nähdään kuka onnistui, oli huoltajuusmuoto mikä tahansa.
Tuo on juuri sitä aikuislähtöisyyttä - laitetaan lapsi vierailijan asemaan ja viedään toiselta vanhemmuus (samassa asemassa kuin mikä tahansa sukulainen) - ja perustellaan sitten että on lapsen etu että minä olen se tärkein ja ainoa vanhempi, minun kotini on ainoa lapsen koti jne.
Minkälainen suhde voidaan ylläpitää lapseen joka ei enää ole perheenjäsen tai oma lapsi - vaan kyläilevä pikkuihminen joka ei saa tuntea olonsa kotoisaksi.
Ai niin joo, etävanhemman tärkein tehtävähän on toimia lapsenvahtina ja maksaa elareita - vanhemmuudesta viis.
Etävanhemman tehtävä ei ole ylläpitää läheiset suhteet lapseensa - vaan hänen tehtävä on olla lapsen isä/äiti. Siis hoitaa, kasvattaa, huolehtia, elättää, rakastaa jne. Sen takia isän/äidin tulee olemaan läsnä lapsen arjessa, huolehtia lapsen päivähoidosta/koulusta/terveydenhuollosta/hankinnoista, päättää harrastuksista jne. Toki voi luoda läheiset suhteet lapseen vaikka sukulaisena (esim isoäitinä tms) mutta lapsi tarvitsee myös isyyttä ja äitiyttä.
Etävanhemman tehtävä on juuri ylläpitää läheiset suhteet lapseensa. Ja lähivanhemman tehtävä on tukea sitä. (Mikäli on jotain tuettavaa.) Lapsen tehtävä ei ole reissata taloudesta toiseen siksi että etävanhemmalla olisi mahdollisuus ylläpitää suhdetta lapseen. Lapsi on lapsi ja lapselle tulee antaa lapsuus ilman tuonkaltaisia vastuita.
Se, jos etävanhemman elämä on liian hektistä, eikä mahdollista lapsen ehdoilla elämistä muutamaa vuotta, pitää vain hyväksyä tilanne. Lähivanhempi kuitenkin elää lapsen ehdoilla 100% jokaikinen päivä.
Voisin käyttää vain yhtä perhettä malliesimerkkinä vuoroviikkohuoltajuuden toimivuudesta. Yksi perhe! Se on aika helkkarin vähän. Ja siinäkin tapauksessa lapsi on tehty suunnitelmallisesti puoliksi (homo-lesbopari). Eli 101% itsekkäistä syistä.
Vanhempien tehtävä ei ole ylläpitää läheiset suhteet lapsiinsa (joka nyt sinänsä on itsestäänselvyys) vaan vanhempien tehtävä on hoitaa, huolehtia, kasvattaa, elättää ym. Lähivanhemman tehtävä ei ole tukea lapsen ja etävanhemman suhdetta vaan vanhempien (siis kummankin) tehtävä on kunnioittaa lapsen toista vanhempaa ja antaa hänelle tilaa olla vanhempi lapselleen.
Lapsi on tosiaan lapsi - ei häntä pidä laittaa kyläilemään vieraisiin perheisiin vaan hänellä on oikeus elää lapsuutensa omassa perheessä missä hänestä pidetään huolta.
lapseni kanssa parhaani, en ole voinut vaikuttaa isän tekoihin valitettavasti vaikka yritin kaikkeni. tällä hetkellä yritän tukea lapsen suhdetta isäänsä kaikin tavoin (vaikka on mielestäni itsekäs ja vastuuton) koska näen että suhde isään on lapselle tosi tärkee. mutta yksi koti lapsellani tulee olemaan niin kauan kun voin vaikuttaa asioihin.
ainoastaan minä olen lapsestani vastuussa, ja minä yksin hänet kasvatan. se on elämäni tärkein ja vastuullisin tehtävä, eikä sitä hoida kukaan muu!
kaikki muu tärkeilevien etävanhempien lätinä täällä on mulle aivan yhdentekevää.
jos lapsi ei ole osana isän perhettä ja saa olla kotonaan siellä? Jos haluat yhden kodin lapsellesi niin se myös tarkoittaa että suhde isään heikkenee tai loppuu kokonaan. Niin se vain on - elämä on valintoja täynnä. Vanhemmuus ei onnistu jos lapsi on joku vierailija.
vanhemman vastuuttomasta valinnasta, eli isän. siihen, kuten sanoinkin, en ole voinut vaikuttaa, vaikka olisin halunnut.
toivon että lapsellani on niin läheinen suhde isäänsä kuin mahdollista, näissä olosuhteissa. ja ne olosuhteet ovat sellaiset että lapsella on itsestäänselvästi koti ja siellä asuva aikuinen (äiti) joka elää arkea, hoitaa sairaana, kasvattaa, ruokkii lasta, valvoo öitä jne. mitä nyt vanhemmuuteen kuuluu.
isänsä luopui vanhemmuudesta sikäli kuin sen käsitän. enempää en sulle voi kertoa kuin mitä tiedän. loput täytyy kysyä isältä (joka siis valitsi elämäntavakseen muun kuin isyyden)
kyllä tässä jaana tinkaamisessa taitaa nyt olla jostain iihan muusta kyse, kuin meidän lähivanhempien vastuullisuudesta ja epäitsekkyydestä.
olisko kyse huonon omantunnon rationalisoimisesta?
Lapsillani on loistavat välit isäänsä - miksi minulla pitäisi olla huono omatunto? Voisiko olla niin että pata kattilaa soimaa? ;)
Toivot että lapsella olisi läheiset välit isään - ja silti lapsella pitäisi olla koti muualla kuin isän luona. Päätä nyt hyvä ihminen mitä haluat ...
arvostelet lähivanhempia koska itse olet etävanhempi, vaikka sun lasten välit isään on puheittesi mukaan hyvät ei sun oikeudenkäyntihaaveet ja halu olla lastes lähi voi olla vaikuttamatta lapsiin,säkään niin loistava näyttelijä ole
En tosiaan haaveile oikeudenkäynneistä - olen lasteni äiti ja miksi minun pitäisi käydä oikeutta? En ole etävanhempi tai lähivanhempi - vaan olen lasteni äiti - vastaavasti lasteni isät ovat isejä, ei etävanhempia. Kaikilla lapsillani on koti sekä luonani että isänsä luona. Eikä minulla mitään hinkua hokea että tämä koti on ainoa koti, minä olisin parempi vanhempi kun lapset kirjoilla luonani jne.
En halua tosiaan olla lasteni lähi - haluan olla lasteni äiti ja niin olenkin ;)
miksi sitten erosit ylipäätään jos lapset ovat sulle muka NOOIIIINNNN tärkeitä? kyllä musta kuulostaa isomman luokan itsensä kusetukselta!
Valitettavasti minulla ei ole oikein kertoa mitään huonoja puolia.
Millaisia huonoja puolia kaipaat? Mitä huonoja puolia on sinun mielestäsi parhaassa mahdollisessa eroperheen huoltomuodossa?
Toki lapsen kannalta olisi ollut parempi ettei eroa olisi ensinkään tullut, mutta kun se nyt sattuneesta syystä tuli..
Että vain ihmiset jotka eivät ajattele lapsiaan eroa? Lapsirakkaille ihmisille ei tule koskaan parisuhdeongelmia, heitä ei koskaan jätetä, heillä ei ole väkivaltaista puolisoa tms - he vaan ajattelevat lapsiaan ja näin ollen eivät eroa?
»Eihän isovanhempienkaan luona asuta ja siitä huolimatta tunneside heihin on voimakas, jos isovanhemmat osaavat näyttää lapselle tämän tärkeyden.»
Ja kuitenkin ihmisen suhde isovanhempiinsa on hyvinkin erilainen kuin omiin, omassa kodissa asuviin vanhempiin. Ne joilla on isovanhempiinsa sellaiset suhteet kuin vanhempiin yleensä, ovatkin niitä jotka ovat asuneet enemmän tai vähemmän isovanhempiensa luona (siis asuneet, ei vierailleet.)
Ja nyt se vertaus:
Asettamalla etävanhempi samaan asemaan kuin isovanhemmat (tai kuka tahansa sukulainan tai tuttava) joiden luona vain vieraillaan, ei saada aikaan lapsen ja etävanhemman suhteesta vastaavaa kuin lapsen ja vanhemman suhteen kuuluisi olla.
Jostain syystä jätit huomiotta ensimmäisen lauseeni ;)
Sehän oli koko jutun pointti; lapsena asian kokenut, aikuisena asian pohtinut ;D
"Lähivanhemman tehtävä ei ole tukea lapsen ja etävanhemman suhdetta"
Olen ymmärtänyt että yllä mainitun tukitehtävän toimivuus on hyvinkin oleellinen esim huoltajuusriitoja ratkottaessa, eihän se silloin voi olla mitäänsanomaton detalji.
Jos teillä ei olisi "jonkinlainen/vajaa" vuoroviikkohuoltajuus, kummalla vanhemmalla lapset asuisivat arkensa?
Olet kirjoittanut aiemmin, että haluaisit lapsia luoksesi enemmän, mutta varallisuutesi eivät riitä käräjöimään asiasta ja sinun on tyydyttävä siihen mitä saat. Jos 50/50-huoltajuus on paras mahdollinen lasta ajatellen, miksi teillä ei ole niin?
Koska haluaisit lapsia enemmän luoksesi ettekä pääse yhteisymmärrykseen asiasta, oletko sitä mieltä, että et ole altavastaajana eikä olotila aiheuta sinulle katkeria ajatuksia?
Jos näin on, miten olet työstänyt ikävät ajatukset exästäsi ja ikävän lapsiin, etteivät ne vaikuttaisi negatiivisesti sinun ajatuksiin lähivanhemmasta?
Onko Mitään Asiaa
mistä olisitte samaa mieltä?
Yllättäkääpä meidät sivusta seuraajat.
Kenties Vestakin olisi samaa mieltä jostain asiasta teidän kanssanne.
Mahdoton tehtävä? vai ei..?
- jään odottelemaan
Lapsemme viettää arkea kummankin luona, toki kumpikin meistä ikävöi mutta sen kanssa on elettävä jos on kerran eronnut. Eroon kuuluu se että joutuu osittain luopumaan lapsesta - että lapsella olisi mahdollisuus elää kummankin vanhemman kanssa. En siedä exääni - ja se onkin syy miksi halusin erota :D - mutta lapsellani tietysti oikeus rakastaa isäänsä.
Tuosta suhteen tukemisesta - laissa se on määritelty niin että se on sekä lähi- että etävanhemman velvollisuus tukea lapsen suhdetta toiseen vanhempaan. Suhdetta tuetaan niin että annetaan sen toisenkin olla vanhempi - ei yritetä viedä häneltä vanhemmuutta väittämällä että hän on vaan joku yhdentekevä sukulainen jonka luona käydään vierailemassa.
Tässä muutama väite - varmaan Jossukin samaa mieltä?
1. Lapsella pitäisi olla oikeus isään ja äitiin, myös erolapsella
2. Vanhempien tehtävä on tehdä koti lapselle
3. On olemassa vanhempia jotka eivät kykene/pysty/halua huolehtia lapsistaan
»Läheiset suhteet eivät vaadi yhdessäelämistä "etän kanssa"; kokemus puhuu.»
Sinä siis kerrot että suhteesi isääsi on samanlainen kuin äitiisi?
Jotkut haluavat vielä sellaista mallia missä isän tehtävä on antaa rahaa äidille, viedä lapset joskus hampurilaiselle ja uimahalliin ja huolehtia perheestään vaikka ero tuli ja meni. Isäthän ei pysty huolehtimaan lapsistaan tai toimimaan vanhempina, he pystyvät ainoastaan tienaamaan rahaa äidille ja vähän auttaa lasten kanssa että äiti saa levätä. Mihin nyt lapsi isää tarvitse, riittää että hänellä on läheiset suhteet siihen sukulaissetään joka antaa heille rahaa.
Eron aiheuttama henkinen katastrofi menee ohi. Vanhakansa sanoo, että on elettävä jokainen vuodenaika, ja sen jälkeen helpottaa.
On vaikeaa yrittää kertoa (naisena jopa) miltä ero ja jätetyksi tuleminen sisällä tuntuu, koska pelottaa laittaa omia ajatuksiaan tähän muutamien hyökkäysten pelossa. Jos ero tulee yllätyksenä, se aiheuttaa suunnatonta turvattomuutta ja pelkoa että menettää kaiken. Ehkä on väärin ripustautua lapsiin, mutta sillä hetkellä ei äidillä ehkä ole muuta. Aika on ihmeellinen parantaja; kun tilanne hiukan neutralisoituu, keskustelu ja asioista sopiminen helpottuu, ja nainenkin pystyy järkevästi ajattelemaan lasten ja isän välejä, mutta tulehtuneessa, akuutissa vaiheessa suurin pelko estää järjenjuoksun.
Minusta varsin inhimillistä.