Tässä vielä

Ehkä lopetetaan tämä tyhmä "hortto"/puolikas -väittely ja keskitytään vähän olennaisempiin kysymyksiin. Tällainen on esimerkiksi se, että yhä useampi kaaleen nuori on sortunut huumeisiin - kuinka tämä voitaisiin estää? Ja mitä moraaliin tulee - kun joskus on sivusta joutunut kuuntelemaan kaaleen nuoria, jotka notkuvat assalla, joiden suussa ei tunnu olevan mitään porstuaa - kielenkäyttö on aivan KAMALAA, vaikka kotona eivät sopimattomia puhuisikaan, niin sitten tuolla baanalla laukovat ympäristöön aivan hirveätä kieltä. Mitä nämä nuoret tekevät ulkona illalla, yömyöhällä? Porissa muutama vuosi sitten vanhat pitivät neuvoa ja lähtivät illalla kaduille puhuttamaan nuoria ja lähettivät kotiin. Esimerkillistä toimintaa! Tällaista kaivattaisiin enemmän, phurane kaaleet. Puuttukaa nuorten elämään ennenkuin se menee pilalle, puhukaa kaaleen moraalista ja itsekunnioituksesta, ennemmin kuin jaottelusta täysverisiin ja puolikkaisiin. Tällaiset rotujaottelut on kuin suoraan herra Hitleriltä. Kaalo on kaalo jos hän sen itse tiedostaa ja ymmärtää, silloin ymmärtää myös tavat ja sen, mikä on sopivaa. Horto kaalolla on arvokas käytös ja kunnioitus muita ihmisiä kohtaan joka tilanteessa.

t. Mirkku
221272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

rauhoittaa

Äänestä
  • Kyllä varmaan rauhoittaa, jos ei nuori ole ehtinyt pilata jo sitä ennen elämäänsä huumeilla tai viinalla. Vanhemmilla on tosi suuri vastuu seurata ja opettaa lapsiaan ja nuoria näissä asioissa.

    Äänestä

  • Mankkaan Mirkku kirjoitti:

    Kyllä varmaan rauhoittaa, jos ei nuori ole ehtinyt pilata jo sitä ennen elämäänsä huumeilla tai viinalla. Vanhemmilla on tosi suuri vastuu seurata ja opettaa lapsiaan ja nuoria näissä asioissa.

    sua liipannu

    Äänestä

  • timanttimies kirjoitti:

    sua liipannu

    Rakkaus on liipannut montakin kertaa läheltä vaan eipä vielä ole oikein kohdalle kolahtanut.
    Tuntuvat miehet pelkäävän vahvaa ja itse ajattelevaa naista...
    Tämä koskee sekä kaaleita että sikäli kuin tiedän myös kaajoja.

    Mirkku

    Äänestä

  • Mankkaan Mirkku kirjoitti:

    Rakkaus on liipannut montakin kertaa läheltä vaan eipä vielä ole oikein kohdalle kolahtanut.
    Tuntuvat miehet pelkäävän vahvaa ja itse ajattelevaa naista...
    Tämä koskee sekä kaaleita että sikäli kuin tiedän myös kaajoja.

    Mirkku

    kun ite joutuu monet asiat hoitaan jo pienenä,sitä ihmine kovettuu,jotenki raaistuu,joidenki joutavat kitinät ei kiinnosta,nonii ehkä oon vähä liikaa passannu muita,noo minkäs teet elämä opettaa kieltäytymään kaikenmoisilta hyväksikäyttäjiltä,juu tuli peräkärryki korjattua akselit vaihdoin jaa kurasuojat tein,lunta sataa härmäs,tulee super bowliaki tv:stä ny

    No homman mieshän tunnut olevan, kun olet noin monta asiaa hoitanut kuntoon. Siinä sitä jo passaakin lepäillä ja katsella TV:tä. Menehän siekin äänestämään kaaleita äläkä vaalipäivänä lepuuttele liikaa.
    t. Mirkku

    Äänestä

  • Mankkaan Mirkku kirjoitti:

    No homman mieshän tunnut olevan, kun olet noin monta asiaa hoitanut kuntoon. Siinä sitä jo passaakin lepäillä ja katsella TV:tä. Menehän siekin äänestämään kaaleita äläkä vaalipäivänä lepuuttele liikaa.
    t. Mirkku

    ois mulle hyvä

    Äänestä

immeinen,joo tulee tekstiä sulta myös sivistyksen kans,et kylvä haista v####a nii ko moni muu tälläki palstalla,on toki joitaki kunnollisiaki

Äänestä
  • Lukenut kyllä olen, paljonkin. Lukeminen kannattaa aina, sanoo Jörn Donnerkin, toinen vähemmistön edustaja. Lukeminen avartaa maailmankuvaa ja avaa ihan uusia maailmoja silmien eteen! Nytkin pitäisi tehdä niitä saamen tehtäviä, mutta ei oikein jaksa, ei sitä aina jaksa tehdä sitä mikä olisi järkevää, joskus pitää huilatakin välillä. tänään oli Saamen kansallispäivä ja vedettiin lippu salkoon yliopiston edessä, mutta eipä uutisissa edes noteerattu. Sama juttu kuin romanien kansallispäivän 8.4. kanssa - ei noteerata. Tämän vuoksi äänestäkää hyvät kaaleet alueenne romaniehdokkaita! Äänestyspäivänä ei kukaan saa jäädä nukkumaan.

    t. Mirkku

    Äänestä

Mikä ihme se on kun nuoret ihmiset haluavat huidella yömyöhään jossain, kännätä ja riehua? Nykyään touhu on mennyt sellaseksi ja on aivan sama oletko romani tai valtaväestöön kuuluva. Vika on aina vanhemmissa jos heidän lapset pyörivät aamutunneilla asemalla... vastuu on heillä ja he asettavat rajat mutta tuntuu että niitä ei aseteta.
Vanhemmat, niin romaneiden että valkolaisten, silmät käteen ja vähän rajoja.. ja niitä rajojahan romaneiden pitäisi totella koska toisten kunnioitus pittää löytyä.. vai!?

Äänestä

Pitäkää hyvät ihmiset huolta lapsistanne.Omissa lapsissani olen huomannut että kyllä kovaa kuri aon pidettävä,ja joskus se ottaa hermoille,mutta emme halua pojillemme tehdä "karhunpalvelusta".

Poikani ovat kohta 15 ja pidämme niitä mieheni kanssa ihan lapsina vielä,yritämme kaikkemme etteivät löytäisi maailmaa liian aikaisin.Monesti ihan hirvittää kun ajattelemme...mitähän ne oisi jos emme ollisi pitäneet niin kovaa kuria.Pojat eivät juokse raitilla ,kotiintuloaika on jo kello 19 koulupäivinä ja viikonloppunakin "vakoilemme" :) etteivät joudu väärään seuraan ja silloinkin tullaa kello 20 kotia.

näin ainakin yritämme,se on eri asia sitten kun olemme antaneet eväät maailmaan,pystyttäneet purjeet,eri asia mihin ne maailmantuulet sitten lapsemme viekin...yritämme kyllä silloinki olla lapsemme tukena.

tiedän yhdenkin pojan joka oli isällensä juoppokuskina 14 vuotiaana....yms...tällänen on hirveetä!!kyllä suomalaisissakin löytyy näitä...en sillä sano...mutta pitäkäämme huolta ettei mustalaisissa näitä enää olisi....että lapsistamme tulisi mallikansalaisia!!!

Äänestä
  • Kuule, ne poikanne kiittävät teitä vielä siitä kurinpidosta! Kunhan kasvavat ja välttyvät juuri sen "vakoilun" ja rajojen asettamisen kautta elämänsä pilaamiselta, niin oppivat arvostamaan sitä, että vanhemmat ovat niin paljon välittäneet että ovat tahtoneet lapsilleen turvallisen ja hyvän nuoruuden ja tulevaisuuden. Kyllä 15-vuotias on ihan lapsi vielä ja vaara on se, että jos joutuu huonoon seuraan, niin tuossa iässä ei erota vielä hyvää kaveria huonosta, kun se kaveriseura on kaikki kaikessa. Aion minäkin pitää tytöilleni ankaran kurin, kunhan kasvavat tuosta nuoruusikään - eivätkä taatusti maleksi assalla, tai tulen piiskan kanssa itse hakemaan. Samaa rataa vaan jatka! Onko Sulla muuten kaaleen mies?
    t. Mirkku

    Äänestä

  • Mankkaan Mirkku kirjoitti:

    Kuule, ne poikanne kiittävät teitä vielä siitä kurinpidosta! Kunhan kasvavat ja välttyvät juuri sen "vakoilun" ja rajojen asettamisen kautta elämänsä pilaamiselta, niin oppivat arvostamaan sitä, että vanhemmat ovat niin paljon välittäneet että ovat tahtoneet lapsilleen turvallisen ja hyvän nuoruuden ja tulevaisuuden. Kyllä 15-vuotias on ihan lapsi vielä ja vaara on se, että jos joutuu huonoon seuraan, niin tuossa iässä ei erota vielä hyvää kaveria huonosta, kun se kaveriseura on kaikki kaikessa. Aion minäkin pitää tytöilleni ankaran kurin, kunhan kasvavat tuosta nuoruusikään - eivätkä taatusti maleksi assalla, tai tulen piiskan kanssa itse hakemaan. Samaa rataa vaan jatka! Onko Sulla muuten kaaleen mies?
    t. Mirkku

    Hei! on mulla romanimies. Niin lapsemme ovat niitä "hymyillen" puolikkaita...olen suurella mielenkiinnolla seurannutkin niitä keskusteluja..mutta ihmiset ovat kaikki samanarvoisia, ainakin onneksi Jumalan silmmissä. Meidän mielestämme riittää kun ihmmiset ite tietävät keitä ovat ja hyväksyvät ittensä,tarvimatta sitä muiden avulla ylentää.Arvostavat muita sellasenaan kuin ne ovat, kaikissa on omat vikansa,ei kukaan ole täydellinen..se täytyy muistaa..niin,sekin on tosi että mustalainen on mustalainen ja suomalainen on suomalainen,vaikka voissa paistais,mutta tämäkin täytyy ymmärtää tietyllä avartavalla ja rikkaalla tavalla !!

    ....asiaan...:)
    Sydäntäni oikein riistää monesti kun kuulen miten nuoret tuolla viettävät jo aikaansa iltasin ja ollaan muka niin "aikuisia", pikkulapset, kyllä ne kerkee vielä, annetaan niille ensin ne opit ja arvot rauhassa kotona, jotta ne osaavat olla niitä "aikuisia" ja pärjätä maailman kanssa...hyvät jatkot tyttöjen kanssa,yritetään kaikkemme...

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Kyllä lapsista on huolta! Oikein odotan sydän kylmänä, milloin alkaa tulla riitaa kotiintuloajoista ja kavereiden luona olemisesta...onneksi tunnen kaikki kavereiden vanhemmat, joten pystytään hyvin sopimaan keskenämme, mitkä ovat ne yhteiset pelisäännöt.
    Sehän juuri on aikamme ongelma, että lasten ei anneta enää olla lapsia, vaan niille suorastaan tuputetaan aikuisuutta ja kaikkea törkyä jo nuoresta pitäen. Sitten ne yrittävät olla aikuisempia kuin ovatkaan, ja kun vielä oletetaan että kaverit ovat kokeneempia ja tietävät kaiken, niin nämä perässä...
    Siinä juuri on vanhempien vastuu, että koetetaan pitää lapsemme ja nuoremme erossa tästä kaikesta mitä ympäröivä maailma tarjoaa liian aikaisin. Hyvä että Sun miehesi on samaa mieltä tästä asiasta ja voitte yhdessä hoitaa tätä kasvatustehtävää. Mulla on myös mies samaa mieltä ja hyvinkin jyrkkä, mutta hän on alkoholisti ja minä saan melko pitkälle kantaa yksin vastuun näistä tytöistä. Onneksi ovat tyttöjä, on äitivanhemman helpompi sillä tavoin huolehtia, yksinään olisi pojissa enemmän työtä.
    Miten muuten Sinun pojat kokee tämän "puolikkaana" olemisensa - se kiinnostaa siinä mielessä, että itse juuri tuon ikäisenä, eli 14-15 vuotiaana aloin tiedostaa sen, että olen kaaleita, tulen olemaan kaaleita enkä koskaan mitään muuta kuin kaaleita. Kumpaan suuntaan Sinun pojat on? Yritän itse kasvattaa tyttöjäni (3 kpl) kaaleen tapojen ja arvojen mukaan ja siihen kuuluu tietysti se, ettei alennu kenen tahansa revittäväksi, vaan tietää oman arvonsa naisena.

    terveisin, Jumalan siunausta toivottaen

    oon lukenut sinun viestejä täällä jonkin verran ja se on sanottava että tunnut todella järkevältä naiselta, ihan niin kuin näitten kirjoitustesi perusteella. Jatka samaan malliin vaan. sais moni kaaleen nainen ottaa sinusta oppia, meinaan nyt näissä asioissa mistä olet kirjoitellut täällä. niin että hyvä mirkku, suurta siunausta sinne päin.

    Äänestä

  • yks sivusta seurannut kirjoitti:

    Hei,
    kiitos ystävällisistä sanoistanne jotka lämmittivät mieltä. Yritän aina olla rehellinen ja myös perustella mielipiteeni sekä toimia omantuntoni mukaan. Suurta Jumalan siunausta myös Teille (teitittelen, kun en tiedä kuinka vanha olette).
    terveisin
    Mirkku

    Äänestä

  • Mankkaan Mirkku kirjoitti:

    Kyllä lapsista on huolta! Oikein odotan sydän kylmänä, milloin alkaa tulla riitaa kotiintuloajoista ja kavereiden luona olemisesta...onneksi tunnen kaikki kavereiden vanhemmat, joten pystytään hyvin sopimaan keskenämme, mitkä ovat ne yhteiset pelisäännöt.
    Sehän juuri on aikamme ongelma, että lasten ei anneta enää olla lapsia, vaan niille suorastaan tuputetaan aikuisuutta ja kaikkea törkyä jo nuoresta pitäen. Sitten ne yrittävät olla aikuisempia kuin ovatkaan, ja kun vielä oletetaan että kaverit ovat kokeneempia ja tietävät kaiken, niin nämä perässä...
    Siinä juuri on vanhempien vastuu, että koetetaan pitää lapsemme ja nuoremme erossa tästä kaikesta mitä ympäröivä maailma tarjoaa liian aikaisin. Hyvä että Sun miehesi on samaa mieltä tästä asiasta ja voitte yhdessä hoitaa tätä kasvatustehtävää. Mulla on myös mies samaa mieltä ja hyvinkin jyrkkä, mutta hän on alkoholisti ja minä saan melko pitkälle kantaa yksin vastuun näistä tytöistä. Onneksi ovat tyttöjä, on äitivanhemman helpompi sillä tavoin huolehtia, yksinään olisi pojissa enemmän työtä.
    Miten muuten Sinun pojat kokee tämän "puolikkaana" olemisensa - se kiinnostaa siinä mielessä, että itse juuri tuon ikäisenä, eli 14-15 vuotiaana aloin tiedostaa sen, että olen kaaleita, tulen olemaan kaaleita enkä koskaan mitään muuta kuin kaaleita. Kumpaan suuntaan Sinun pojat on? Yritän itse kasvattaa tyttöjäni (3 kpl) kaaleen tapojen ja arvojen mukaan ja siihen kuuluu tietysti se, ettei alennu kenen tahansa revittäväksi, vaan tietää oman arvonsa naisena.

    terveisin, Jumalan siunausta toivottaen
    Mirkku

    Hei!Kasvatamme lapsemme oman arvon tunteviksi tässä maailmassa.Vaikka elämme "romanikulttuuria" niin lapset saavat olla lapsia pitkään ja heille opetetaan tavat.Mutta saavat itse valita mitä ovat aikuisna.

    Luulen että pitävät kuintenkin tavat ja arvot,mutta ovat enemmän suomalaisten kanssa tekemisissä.Ja sehän riittä kun pukeutuvat oikeaan tapaan kun täytyy ja puhtaus asiat ovat kunnossa yms.tälläset perusjutut!sitten ovat omia itsejään ,se riittää meille vanhemmille.Emme haluakaan että ehkä ovat liikaa kaaloa aikuisinakaan,kun eivät nytkään.luulen että nyt antamamme kasvatussuunta pitää..

    Lapsemme ovat todella vaaleita,vaikka olemme kumpikin tummahiuksisia yms.eivät niinku näytä heti silmään kaaaleilta,silti heitä kiusataan monesti,kun vain tiedetään että he ovat tummia.Mutta olemme tästä asiasta puhuneet lastemme kanssa ja he sen kiusaamisen ymmärtävät,ei se tee heistä arkoja.tarvittaessa otamme kiusaajiin yhteyttä.tuemme lapsia tietty tässä asiassa ja emme kuitenkaan hyväksy että heitä nimitellään,joka vähentyy aina...kun kaikki tuntevat lapsemme ja tietävät että he ovat kilttejä yms.Mutta vai tieto taustasta sen tekee.asumme pienellä paikka kunnalla ja luulen että se on vaan hyväksi aikaa myöten,voivat jopa lapsemme saada työpaikan ,kun tuntevat vanhemmat yms.Lapsemme tietävät ketä ovat ja siinä pysyvät.

    sitten sukulaisissa lapsemme viihtyvät siis kaaleissa hyvin,kaikki ottavat hyvin vastaan yms...se vaan tekee että tässä missä asumme niin on ei oo sukulaisii lähellä,niin tottakai ovat hankkineet ystävät suomalaisista..enkä laita vsataan .Jos kaaleita asuisi täs,niin olisihan ne sit ystävinä..yms.

    Tuemme lapsiamme niin että käyvät kouluut loppuun ja saavat ammatin,jopa työapikan.Tänä päivänä on tärkeetä että koulut käydään ja työpaikka saadaan,loppuvat pikkuhiljaa nää tuet yms.työttömyysrahaakin koko ajan vähennetään.Kauppoloilla ei enää tänä päivänä elele.

    Äänestä

  • valkolaisnainen... kirjoitti:

    Ihan ollaan samoilla linjoilla. Omista tytöistäni kaksi on hyvin vaaleita, yksi on tumma ja kuten mieheni sanoo: "sillä on niin mustalaisen luonto, niin mustalaisen luonto..". no, tyttö on hyvin räväkkä luonnoltansa, hyvä supliikki ja menee läpi vaikka mistä aidan raosta, mikä on mielestäni tosi hyvä homma. Meidänkään tytöilla ei ole kaalekavereita, mutta meillä käy kaaleita kylässä ja sillä tavoin ovat oppineet näkemään ja kuulemaan kaaleen asioista.

    Itse yritän opettaa tytöille juuri nämä mainitsemasi perusasiat, että pitää ruoan puhtaana, puhtaan erillään likaisesta ja pyykit pestään erillään.. että osaisivat näitä tapoja noudattaa omassa elämässään, kumman puolen sitten valitsevatkin. Luulen, että kaksi tytöistä valitsee kaajeen elämän, ovat sellaisia jo pienestä pitäen, ja tämä yksi "mustalaisluontoinen" on vähän kiikun kaakun, mutta saa itse valita, en estele kumpaankaan suuntaan. Siinä olen myös tarkka, että koulutus on hankittava! ennen kuin edes ruvetaan hommaamaan miestä tai hameita tai mitään sellaista. Koulutus, se on tärkeää! Se antaa itsekunnioitusta ja omanarvontuntoa, eikä sitten ole riippuvainen miehestä eikä muistakaan. Kaaleen tavat opetan, ja sitten päättäkööt itse. Hyvin ovat omaksuneet, myös vanhempien kunnioituksen. Kuten mainitsin, on mieheni alkoholisti, mutta ei ole onneksi pahaluontoinen, vaan hyvinkin kiltti ja siivoluontoinen myös humalassa. Olen opettanut tytöt myös tästä huolimatta kunnioittamaan isävanhempaansa sanoen, että alkoholismi on sairaus, joka on vakava jos se ottaa ihmisen hallintaansa. Ja olen opettanut myös sen, että vanhemmille ei sanota vastaan, kun jotain käskevät. Tämä "mustalaisluontoinen" tyttäreni on hyvin aikuismainen ja jämäkkä luonteeltaan, häneltä saan paljon tukea ihan käytännön hommissa ja muutenkin ymmärtää paljon asioita ihan puolesta sanasta.

    Kuten tuossa yhdessä viestissä eräälle naiselle kerroin (en tiedä, oletko lukenut), niin minulla on jo yli 20 v ollut parhaana ystävänä eräs täysverinen horttonainen, jonka kanssa ollan kuin siskot. Ei kysellä, kuka on puolikas ja kuka hortto, vaan kunnoitetaaan ja arvostetaan toinen toisiamme ihan sellaisenaan, ja kaikin tavoin tuetaan toistamme, ettemme sortuisi tässä raa´assa maailmassa. Ilman ystäviä ei pärjää.
    Tämä horttosisko on ollut tosi hyvänä apuna myös tyttöjen kasvatuksessa, on matkoilla yms. ollessani hoitanut tytöt ja ollut samalla kertaa rakastettava ja tiukka kasvatuksessa. Olen hänelle tosi kiitollinen!

    Jatka samaan tapaan poikiesi kanssa, ja toivotan Sulle, miehellesi ja pojillesi Jumalan suurinta siunausta!
    t. Mirkku

    Äänestä

  • valkolaisnainen... kirjoitti:

    Hei!Kasvatamme lapsemme oman arvon tunteviksi tässä maailmassa.Vaikka elämme "romanikulttuuria" niin lapset saavat olla lapsia pitkään ja heille opetetaan tavat.Mutta saavat itse valita mitä ovat aikuisna.

    Luulen että pitävät kuintenkin tavat ja arvot,mutta ovat enemmän suomalaisten kanssa tekemisissä.Ja sehän riittä kun pukeutuvat oikeaan tapaan kun täytyy ja puhtaus asiat ovat kunnossa yms.tälläset perusjutut!sitten ovat omia itsejään ,se riittää meille vanhemmille.Emme haluakaan että ehkä ovat liikaa kaaloa aikuisinakaan,kun eivät nytkään.luulen että nyt antamamme kasvatussuunta pitää..

    Lapsemme ovat todella vaaleita,vaikka olemme kumpikin tummahiuksisia yms.eivät niinku näytä heti silmään kaaaleilta,silti heitä kiusataan monesti,kun vain tiedetään että he ovat tummia.Mutta olemme tästä asiasta puhuneet lastemme kanssa ja he sen kiusaamisen ymmärtävät,ei se tee heistä arkoja.tarvittaessa otamme kiusaajiin yhteyttä.tuemme lapsia tietty tässä asiassa ja emme kuitenkaan hyväksy että heitä nimitellään,joka vähentyy aina...kun kaikki tuntevat lapsemme ja tietävät että he ovat kilttejä yms.Mutta vai tieto taustasta sen tekee.asumme pienellä paikka kunnalla ja luulen että se on vaan hyväksi aikaa myöten,voivat jopa lapsemme saada työpaikan ,kun tuntevat vanhemmat yms.Lapsemme tietävät ketä ovat ja siinä pysyvät.

    sitten sukulaisissa lapsemme viihtyvät siis kaaleissa hyvin,kaikki ottavat hyvin vastaan yms...se vaan tekee että tässä missä asumme niin on ei oo sukulaisii lähellä,niin tottakai ovat hankkineet ystävät suomalaisista..enkä laita vsataan .Jos kaaleita asuisi täs,niin olisihan ne sit ystävinä..yms.

    Tuemme lapsiamme niin että käyvät kouluut loppuun ja saavat ammatin,jopa työapikan.Tänä päivänä on tärkeetä että koulut käydään ja työpaikka saadaan,loppuvat pikkuhiljaa nää tuet yms.työttömyysrahaakin koko ajan vähennetään.Kauppoloilla ei enää tänä päivänä elele.

    Hei,
    kirjoitin Sulle muutama päivä sitten. Se jäi vielä mainitsematta, että kun lasteni suomalaiskavereita käy aika paljon meillä, niin näkevät kaaleita ja tietysti katsovat niin että silmät pyörii päässä..mutta kun juttelevat heidän kanssa, niin oppivat nekin huomaamaan, että tavallisia ihmisiähän nämä haukutut "mustalaiset" ovatkin ja kivoja ihmisiä..tällä tavoin se rasismi vähenee, eikä mun tyttöjä ole tietääkseni koskaan kiusattu tästä, eivät ainakaan ole puhuneet.

    Hei! Kyllä nuo kiusaajat ovat niitä,jotka eivät ole tekemisissä kaaleitten kans.Meillä kun käy lasten kavereita,niin he kyllä oppivat näkemään keitä olemme,ja tottakai olemme ystävällisiä lapsia ko´htaan,laitan mehua yms muuuta pöytään jne..

    Mutta olen törmännyt myös sellasiin ,joiden vanhemmat sanovat lapsilleen että sinne mustalaisten tykö ette mene,niiden mustalaisten kans ette ole.Yhden lapsen vanhin jopa soitti mulle ja sano että älä päästä niitä mustalaislapsias meille,lapseni ei saa olla niiden kans tekemisissä.eli mun piti kietää poikia jyrkästi etteivät mene vahingossakaan sinne,ees pihalle,ettei tule sanomista.että näinkin voi käyä..Älytöntä aikuiselta ihmiseltä..

    Olen sitä mieltä että lapsen kielteiset reaktiot tulee kotoa suurimmaksi osaksi ...jotkut haluaa kasvattaa lapsensa muita kansallisuuksia ja kulttuureita hylkiviksi,mutta tämä kansainvälisyyshän on yhä ylestyvää joka kaupungissa,tulee ulkomaalaisii yms..kyllä kaikki ihmiset pitäisi osata hyväksyä...

    No johan oli tuolta rasistivanhemmalta veto! Onneksi en itse ole joutunut tuohon asiaan törmäämään, varmaan sen takia, että olemme lasten koko iän olleet tekemisissä samojen kaverien ja vanhempien kanssa, jotka ovat nähneet, että meillä käy kaaleita, mutta koskaan ei ole mitään tuollaista tullut. Ymmärrän minkä pahan mielen se aiheuttaa ja lapsille myös.

    Onneksi on myös kivoja ja fiksuja ihmisiä, jotka eivät luokittele.
    Oikein hyvää hiihtolomaa Sulle ja pojille, vien omat tyttöni ja erään horttosiskoni Lappiin, katselemaan väljiä maisemia.

    haihtunu päästä,onko rapulaa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mankkaan Mirkku kirjoitti:

Ehkä lopetetaan tämä tyhmä "hortto"/puolikas -väittely ja keskitytään vähän olennaisempiin kysymyksiin. Tällainen on esimerkiksi se, että yhä useampi kaaleen nuori on sortunut huumeisiin - kuinka tämä voitaisiin estää? Ja mitä moraaliin tulee - kun joskus on sivusta joutunut kuuntelemaan kaaleen nuoria, jotka notkuvat assalla, joiden suussa ei tunnu olevan mitään porstuaa - kielenkäyttö on aivan KAMALAA, vaikka kotona eivät sopimattomia puhuisikaan, niin sitten tuolla baanalla laukovat ympäristöön aivan hirveätä kieltä. Mitä nämä nuoret tekevät ulkona illalla, yömyöhällä? Porissa muutama vuosi sitten vanhat pitivät neuvoa ja lähtivät illalla kaduille puhuttamaan nuoria ja lähettivät kotiin. Esimerkillistä toimintaa! Tällaista kaivattaisiin enemmän, phurane kaaleet. Puuttukaa nuorten elämään ennenkuin se menee pilalle, puhukaa kaaleen moraalista ja itsekunnioituksesta, ennemmin kuin jaottelusta täysverisiin ja puolikkaisiin. Tällaiset rotujaottelut on kuin suoraan herra Hitleriltä. Kaalo on kaalo jos hän sen itse tiedostaa ja ymmärtää, silloin ymmärtää myös tavat ja sen, mikä on sopivaa. Horto kaalolla on arvokas käytös ja kunnioitus muita ihmisiä kohtaan joka tilanteessa.

t. Mirkku

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu