Miksi ei kyseisen loistavan dekkaristin teoksia suomenneta? Ihmettelen kovasti. Kysyin aikanaan kustantajaltakin ja sanoivat, ettei ole tarpeeksi luettu suomessa. Sääli.
Ingrid Noll
elena
2459
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
ja käännä itse ja hanki kustantaja. Kyllä niistä aina joku heltyy yhden kirjan kustantamaan ja siitähän se sitten voi alkaa tai loppua.
Myös minusta Ingrid Nollin kirjat ovat hyviä. Suorastaan hirtehisen hauskoja.
Nollilta on suomennettu kolme teosta: Apteekkari / KUkko on kuollut / Rakkaat vainajat.
Näistä kaksi ensimmäistä olivat mielestäni tosi hyviä, yllätyksellisiä, kornilla tavalla hauskoja ja hyvin kirjoitettuja.
Sitä ei voi valitettavasti sanoa mielestäni tuosta Rakkaat vainajat -kirjasta, jossa kaksi päähenkilöä olivat paitsi ällöttävän itsekeskeisiä ja -rakkaita, suorastaan tympeitä tyyppejä, niin myös juoni oli ohut ja pakonomainen. Ei kolahtanut minuun.
Saksaksi Nollin dekkareita ilmestynyt lienee kymmenkunta:
1991 Der Hahn ist tot
1993 Die Häupter meiner Lieben
1994 Die Apothekerin
1996 Kalt ist der Abendhaus
1997 Stich für Stich (Stories)
1998 Röslein rot
2000 Gipfeltreffen (Kettenroman, gemeinsam mit Doris Gercke, Edith Kneifl, Regula Venske, Frank Göhre, Gisbert Haefs, Karr&Wehner, Robert Hültner und Jürgen Alberts)
2000 Die Sekretaerin (Stories)
2001 Selige Witwen, Diogenes
2003 Rabenbrüder
2005 Falsche Zungen (Stories)