Kipeä kani

Moikka!eilisestä asti 1-vuotias kani on ollut syömättä ja juomatta.kyyhöttää nurkassa liikkumatta ja välillä vetää itseään etutassuilla liikkeelle.ei oo kakannu ollenka.luulen että johtuu ummetusesta.olen soittanut asiasta eläinlääkrille,mutta eihän ne mieluusti ota vloppuna sairasta eläintä tutkittavask vaan neuvoo puhelimessa.oon antanut pipetillä vettä ja ananasmehua, ja kohta saa parafiiniöljyä.kuinka nopeasti se vaikuttaa?jos jollain olis kokemusta kanin ummetuksesta..
21981
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Omalla kanillani oli sama eilen ja toissa päivänä. Kun antaa Parafiiniöljyä ja Ananasmehua se vaikuttaa nopeasti. Ehkä 15min korkeintaan. Jos se ei syö, kannattaa pakkoruokita sitä. Laita pellettejä kuppiin, laita Ananasmehua sekaan ja sekoita. Sitten kun se on aika muussia laita sitä ruiskuun ja suuhun. Sillä voi olla suolitukoskin eli joku vieras esine tai karvaa on juuttunut suoleen. Omalla kanilla oli Ummetus, Suolitukos tai Flunssa.

Äänestä
  • Varsinkin pahimpaan karvanlähtöaikaan kanit nuollessaan toisiaan tai itseään saavat karvoja ruuansulatukseen. Ananasmehu hajottaa tukoksia tehokkaasti. Ihan tavallinen tölkkiananaksen mehu. Ruiskulla pakkoruokittuna.
    Eläinlääkäreiltä tai apteekista saa myös parafiiniöljyä, joka on tehokkaampaa ja tyhjentää kyllä suolet liukkaasti.
    Eläinlääkäriltä voi myös pyytää erikoista jauhetta jota juotetaan kanille veteen sekoitettuna silloin kun ruoka ei maistu ja ummetus on paha.
    Ummetuksen ja karvanlähtöaikaan kani papanoi myös ns. "helmipapanoita", joista voi jo jotain ennakoida. Eli papana nauhoja joissa papanat roikkuvat toisistaan karvoilla. ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


............ kirjoitti:

Moikka!eilisestä asti 1-vuotias kani on ollut syömättä ja juomatta.kyyhöttää nurkassa liikkumatta ja välillä vetää itseään etutassuilla liikkeelle.ei oo kakannu ollenka.luulen että johtuu ummetusesta.olen soittanut asiasta eläinlääkrille,mutta eihän ne mieluusti ota vloppuna sairasta eläintä tutkittavask vaan neuvoo puhelimessa.oon antanut pipetillä vettä ja ananasmehua, ja kohta saa parafiiniöljyä.kuinka nopeasti se vaikuttaa?jos jollain olis kokemusta kanin ummetuksesta..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu