Luinpa viikonloppuna vanhoja SF Caravan lehtiä ja lehden sivuilta luin pöyristyneenä, kuinka järjestön puheenjohtaja kertoi vuoden 2002 FICC matkoistaan. Oli Koreaa, Canadaa ja Belgiaa. Olen kuullut ystäviltäni, jotka ovat SFC:n jäseniä ja jossain määrin harrastavat vaunuilua, että jäsenmaksut ovat suuret siihen verrattuna, mitä sen vastineeksi saa (lehden ja ns. etuja, jotka ovat parempia jo liittojen kautta). Eikä kyllä ihme, kun lukee puheenjohtajan matkoista. Jokainen varmasti ymmärtää, ettei sellaista puheenjohtajaa järjestössä olekaan, että matkustaisi omilla rahoillaan. Kannattaa kaikkien kynnellä kykenevien hakeutua SFC:n puheenjohtajaksi, niin on ainakin taattuna ilmaiset lomamatkat järjestön piikkiin. Kuinkahan monella yritysjohtajalla tai yhdistyksien puheenjohtajilla mahtaa olla näin hyvin asiat, kuten on SFC:n puheenjohtajalla? Ainakin kolme ulkomaan matkaa vuodessa lomaillen. Ei kun lisää maksavia jäseniä, että herrat saa tarpeeksi rahaa matkailuun. Miten mahtaa olla tärkeää SFC-alueiden kehittäminen ko. järjestölle ja järjestön päättäville elimille? Kyllä lehdissä oli esiteltynä koko SFC:n hallituksen väki, joka päättää jäsenkunnan euroista. Mahtaako rinnassa pistää milloinkaan,kun laitetaan "ISO HERRA" liikenteeseen? En voi kuin ihmetellä, että miksi matkailuvaunua tai matkailuautoa ei muuten saa liikkeelle, kuin jäsenmaksun maksamalla ja herrojen matkoja pönkittämällä. Mutta niinhän sitä kuulee sanottavan, että SFC:n jäsenkunta on numeroituja j......, joten ei taida olla niin väliäkään, mihin jäsenmaksut käytetään.
SFC
Ihmettelijä
5245
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Taidat olla valitettavan oikeassa,minä ainakin kierrän SFC-paikat kaukaa,ovat aika sisäänlämpiävää porukkaa.
ompa täydellisen tietämättömyyden antamalla varmuudella kirjoitettu vuodatus ja kaiken lisäksi ihan väärässä paikassa.
Olen käsittänyt, että SFC on juuri matkailuun liittyvä järjestö. Minkälainen karavaanari mahdat ollakaan?
Ja tiedoksesi, että kirjoitukseni ei tullut tietämättömyydestä, vaan juuri tiedosta, jota Sinä et todennäköisesti tiedäkään. Paranee kulkea korvat ja silmät avoinna, niin voi saada juuri sitä oikeaa tietoa. Voin myös vahvistaa mintun kirjoituksen sisäänpäin lämpiävästä järjestöstä. Sen verran olen ollut tekemisissä ko. harrastuksen kanssa, että tiedän mistä puhun. Ei tarvitse mennä kuin karavaanareiden omille sivuille, niin sieltä näkee keskustelupalstalta, mistä puhutaan, ja minkaläista väkeä jäsenet ovat.
Kovin liikut heikolla pohjalla. Tutkipa välillä muitakin järjestöjä ja pyri mukaan jonkun toimintaan, vai eikö rahkeet riitä.
Viime kesänä reissasimme 1. kertaa vaunulla.
SFC alueilla meidät otettiin vastaan ystävällisesti ja apua löytyi aina kun sitä tarvitsimme.
Alueet olivat lapsiperheen unelmia:Siistejä,turvallisia ja toimivia.
Toivotaan että tuleva kesä on yhtä mukava!
Ps yhden alueen asukiksi en minäkään ryhtyisi