Mistä rommaus

Kellä onni on, se onnen kätkeköön

Kateus poikkeaa kaikista muista kuolemansynneistä merkittävästi. Se on ainoa, josta ei voi nauttia. Hekuman ja ylensyönnin mukanaan tuomat ilot ovat tuttuja kaikille, ja jopa vihasta voi saada tyydytystä. Kateus on pelkkää katkeraa happamuutta ja pahaa tahtoa. Tai kuten sanakirja sen sanoo, toisten paremmuuden menestyksen tai muun sellaisen aiheuttamaa harminsekaista epäsuopeuden tunnetta.
Kateus, kuten muutkin kuolemansynnit, on mielentila. Se ei vaadi uhriltaan mitään. Se on epämiellyttäviin ajatuksiin käärittyä epämiellyttävää oloa, joka ilmenee inhona, panetteluna ja muiden vastoinkäymisistä iloitsemisena. Kateellinen ihminen ahdistuu muiden menestyksestä ja vaipuu itsesääliin. Kateellinen kadehtii, vaikkei toisen onni olekaan itseltä pois.
Dante jakoi kuolemansynnit kolmeen luokkaan sen mukaan, johtuivatko ne riittämättömästä rakkaudesta, kieroutuneesta rakkaudesta vai liiallisesta rakkaudesta maallisiin asioihin. Kateus on kieroutunutta. Kateellinen ihminen rakastaa sitä, mitä muilla on, sen sijaan, että rakastaisi sitä, mikä on oikeasti hyvää, kaunista ja totta. Danten helvetissä kateelliset olivat kauimpana paratiisista. He katuivat syntiään, mutta heidän silmänsä oli ommeltu kiinni.

”Älä himoitse lähimmäisesi huonetta. Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa äläkä hänen palvelijaansa, palvelijatartaan, härkäänsä, aasiansa äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa.”
– Toinen Mooseksen kirja 20:17
6485
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kateellinen on vahingoniloinen. Hän on iloinen toisten epäonnistumisille, koska näkee heissä omat ominaisuutensa, sillä hän uskoo, että virheettömyys, täydellisyys ja muita parempana oleminen ovat tuolle toisellekin keskeisiä arvoja. Hän on usein myös aggressiivinen, tarkkaillen muita, määräillen ja oikutellen.
Yleensä kateellinen ihminen on oikea ilonpilaaja. Hän on ahne ja vallanhaluinen ja hänen on vaikea tehdä valintoja, koska hän ei halua menettää mitään. Hän ei osaa tehdä valintoja ja jälkeenpäin hän voi ruveta harmittelemaan tekemäänsä valintaa.
Itse ei tunnista kateuttaan, mutta toisten kateuden huomaa helposti, ehkäpä tämä on myös siksi, ettei itse tahdo myöntää olevansa kateellinen jollekin toiselle.
Kateellinen ihminen kieltää totuuden, rakkauden ja menettää kyvyn elää siinä ja näin ollen tuhoaa kasvunsa ja estää kehittymisensä. "Kateus saattaa ilmetä mm. päänsärkynä, selkäkipuina, jatkuvina flunssina ja ylensyömisenä." sanoo tohtori Claudia Pacheco.
Kateuden voi kohdistaa suoraan itseensä, jolloin ihminen kokee turhaa syyllisyyttä ja rankaisee itseään aiheetta. Hän ei anna itsensä nauttia elämästään ja tuhoaa mahdollisuutensa kehittyä ja menestyä.
Mitä suurempi ero todellisuuden ja luodun mielikuvan välillä on, sitä stressaantuneempi ja ahdistuneempi ihminen on. Väärillä arvoilla pelaava joutuu kuluttamaan suunnattoman määrän energiaa taistellessaan totuutta vastaan. Hän pakenee epämiellyttäviä ja vaikeita tilanteita sen sijaan, että kohtaisi ne.Tasapainoinen ihminen taas hyväksyy vaiketakin tilanteet ja pystyy kohtaamaan ne, samalla hän pyrkii muuttamaan ja korjaamaan niitä.
Itsessämme on hyvin hankalaa huomata virheellisiä asenteita, mutta voimme oppia lukemaan itseämme ja käyttäytymnistämme ja huomaamaan, mikä on oikein ja mikä väärin. Ahdistumme tilanteissa, joissa haluamme kieltää omat heikkoutemme, alamme jännittää uusia tilanteita ja ärsyynnymme helposti. Ahdistuksesta pääsee yli vasta kun suostuu myöntämään, ettei ole täydellinen. Se on hieman nöyryyttävää, mutta tämä myönnytys antaa helpottavan tunteen, sillä sitten saamme olla oma itsemme, saamme erehtyä ja epäonnistua ja olla vaatimattomampia.
Kateellisen ihmisen on turha teeskennellä mitään, se huomataan heti. Ja kun teeskentely ja jonkun roolin esittäminen lakkaa, huomataan, että kateellinenkin osaa olla sinut itsensä ja lähimmäistensä kanssa ja hän oppii hyväksymään heidät sellaisina kuin he ovat.
Kateutta pidetään ns. pahana tunteena, sillä se rinnastetaan helposti mustasukkaisuuteen. Silti se on sikermä tunnekokemuksia. Kateutta sanotaankin tunteiden risteykseksi, johon saavumme muista kokemuksista ja josta lähdemme liikkeelle muihin tunteisiin päästäksemme. Esim. jos ihminen ihailee jotakin toista kovasti, mutta silti toinen kohtelee häntä huonosti, hän voi päätyä ihailun sijasta kateuteen tätä toista kohtaan.

Äänestä

TILANNE: Oletetaan, että rattijuoppo ajaa uudella Mersulla 2 promillen humalassa 150 km tuntinopeudella.

ENNUSTUKSENI: Rattijuoppo ajaa kolarin ja sekä Mersu että juoppo romuttuvat.

ENNUSTUKSENI SYY:
Valitse syy ennustukselleni
vaihtoehto 1. Olen kateellinen rattijuopolle siitä, että hänellä on Mersu.
vaihtoehto 2. Olen kateellinen rattijuopolle siitä, että hänellä on varaa ostaa iso pullo viinaa.
vaihtoehto 3. Olen kateellinen rattijuopolle siitä, että hän on hyvässä hiprakassa.
vaihtoehto 4. Olen kateellinen rattijuopolle siitä , että hänellä on kova vauhti päällä.
vaihtoehto 5. Jokin muu syy, mikä?

Äänestä
  • miksi toivot kolaria tuolle juopolle?

    Äänestä

  • mutta.. kirjoitti:

    miksi toivot kolaria tuolle juopolle?

    Miksi hän rinnastaa rattijuopon ja asuntoa tarvitsevan.
    Molemmat ovat tehneet ilmeisesti vakavan rikoksen?

    Kts. ylimmät tekstit kateudesta.

    Äänestä

  • -kysymys- kirjoitti:

    Miksi hän rinnastaa rattijuopon ja asuntoa tarvitsevan.
    Molemmat ovat tehneet ilmeisesti vakavan rikoksen?

    Kts. ylimmät tekstit kateudesta.

    Miksi uusi mersu?
    Miksi ei vaikka vanha lada?

    Olisiko kuolema vähemmän toivottavaa, jos kysessä olisikin vähemmän varakas yksilö.

    Vrt. Kateusketjun aloitus

    Äänestä

  • Nykysuomen sanakirjan (1966) mukaan kateus liittyy ihmiseen, joka ei suo toiselle hyvää ja haluaa itselleen hyvän, joka toisella on. Kateuden synonyymeinä voidaan pitää pahansuopuutta, vihaa, tuskaa, ärtymystä, toisen oman haluamista ja himoa (Berke 1991)

    "TILANNE: Oletetaan, että rattijuoppo ajaa uudella Mersulla 2 promillen humalassa 150 km tuntinopeudella.

    ENNUSTUKSENI: Rattijuoppo ajaa kolarin ja sekä Mersu että juoppo romuttuvat. "

    Kirjoitit noin, koska olet luonteeltasi syvästi pahansuovan kateellinen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


on tehty: kirjoitti:

Kellä onni on, se onnen kätkeköön

Kateus poikkeaa kaikista muista kuolemansynneistä merkittävästi. Se on ainoa, josta ei voi nauttia. Hekuman ja ylensyönnin mukanaan tuomat ilot ovat tuttuja kaikille, ja jopa vihasta voi saada tyydytystä. Kateus on pelkkää katkeraa happamuutta ja pahaa tahtoa. Tai kuten sanakirja sen sanoo, toisten paremmuuden menestyksen tai muun sellaisen aiheuttamaa harminsekaista epäsuopeuden tunnetta.
Kateus, kuten muutkin kuolemansynnit, on mielentila. Se ei vaadi uhriltaan mitään. Se on epämiellyttäviin ajatuksiin käärittyä epämiellyttävää oloa, joka ilmenee inhona, panetteluna ja muiden vastoinkäymisistä iloitsemisena. Kateellinen ihminen ahdistuu muiden menestyksestä ja vaipuu itsesääliin. Kateellinen kadehtii, vaikkei toisen onni olekaan itseltä pois.
Dante jakoi kuolemansynnit kolmeen luokkaan sen mukaan, johtuivatko ne riittämättömästä rakkaudesta, kieroutuneesta rakkaudesta vai liiallisesta rakkaudesta maallisiin asioihin. Kateus on kieroutunutta. Kateellinen ihminen rakastaa sitä, mitä muilla on, sen sijaan, että rakastaisi sitä, mikä on oikeasti hyvää, kaunista ja totta. Danten helvetissä kateelliset olivat kauimpana paratiisista. He katuivat syntiään, mutta heidän silmänsä oli ommeltu kiinni.

”Älä himoitse lähimmäisesi huonetta. Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa äläkä hänen palvelijaansa, palvelijatartaan, härkäänsä, aasiansa äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa.”
– Toinen Mooseksen kirja 20:17

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu