kokemuksia

MIten teidän 10 kk ikäiset vesselit jaksaneet olla esim. ravintolassa syömässä ollessanne mukana ja missä kaikkialla olette lapsenne kanssa jo käyneet? VAi onko yhtä huutamista. Vinkkejä miten jaksaisivat olla paremmin. Me ollaan patikoitu, käyty syömässä, uimassa jne. Tuntuu että poika kestää aikansa 2 tuntia maksimissaan. Pitkästyy kun ei pääse sillai kunnolla leikkimään ja liikkumaan. Sitten pitää antaa huvitutti (ei muuten kotona tartte) jne.keskittyä enemmän häneen ettei omaa aikaa jää esim. ravintolassa seurusteluun.
3284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ongelmaa,lapsi nyt 11kk ja tyytyväinen yleensä paikkaan ja aikaan katsomatta, seurailee maailmanmenoa ja ihmettelee kaikkea uutta. Ollut aina päivänpaiste, jatkukoon samanlaisena,, kiitos =)

Äänestä
  • Niin siis meilläkin jaksaa olla, on iloinen ja hyväntuulinen, mutta niin liikkuvainen ja utelias, ettei voi joka paikassa päästää liikkumaan/tutustuun kun ollaan. Enemmän se viihtyy just luonnossa ja ravintolassa seurailee ympärilleen. Yhdessä paikassa istuessa 2 tuntia ja sit pitää päästä kyllä jo menee. Minusta se on jo aika hienosti, on motorisesti meneväinen ollut jo 7 kk iässä käveli tukea pitkin ja nousi, neuvolassakin sanoneet, että on oikea hymypoika ja motorisesti menee nopsaan että... Paikallaan pysyminen max 2 h. EI siis ole mikään sylilapsi kun tahtoo mennä. Sit jos väsyneempi sitten viihtyy sylissäkin.

    Äänestä

  • max 2 h kirjoitti:

    Niin siis meilläkin jaksaa olla, on iloinen ja hyväntuulinen, mutta niin liikkuvainen ja utelias, ettei voi joka paikassa päästää liikkumaan/tutustuun kun ollaan. Enemmän se viihtyy just luonnossa ja ravintolassa seurailee ympärilleen. Yhdessä paikassa istuessa 2 tuntia ja sit pitää päästä kyllä jo menee. Minusta se on jo aika hienosti, on motorisesti meneväinen ollut jo 7 kk iässä käveli tukea pitkin ja nousi, neuvolassakin sanoneet, että on oikea hymypoika ja motorisesti menee nopsaan että... Paikallaan pysyminen max 2 h. EI siis ole mikään sylilapsi kun tahtoo mennä. Sit jos väsyneempi sitten viihtyy sylissäkin.

    meneekö ravintolassa sitten yli 2h?
    meillä ei viihdy edes puolta tuntia..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


esim.ravintolassa syömisestä kirjoitti:

MIten teidän 10 kk ikäiset vesselit jaksaneet olla esim. ravintolassa syömässä ollessanne mukana ja missä kaikkialla olette lapsenne kanssa jo käyneet? VAi onko yhtä huutamista. Vinkkejä miten jaksaisivat olla paremmin. Me ollaan patikoitu, käyty syömässä, uimassa jne. Tuntuu että poika kestää aikansa 2 tuntia maksimissaan. Pitkästyy kun ei pääse sillai kunnolla leikkimään ja liikkumaan. Sitten pitää antaa huvitutti (ei muuten kotona tartte) jne.keskittyä enemmän häneen ettei omaa aikaa jää esim. ravintolassa seurusteluun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu