Kertokaas miten pian oletta uuteen suhteeseen alkaneet eron jälkeen?
Itselläni tuntuu olevan iso kynnys.. Pian tulee vuosi kun mies muutti pois erinäisten tapahtumien johdosta. Olen totaalisen sujut eroasian kanssa. En millään muotoa kaipaa ex:ää enkä edes uutta miestä.. vielä=).
Tuntuu siltä että antaa asioiden tasaantua, lasten kannalta erityisesti. Ja missä edes tapaisin miehen(ravintoloissa ei tule käytyä)? Elämään ei juuri nyt mahdu harrastuksia ja opiskelun puitteissa ei oman ikäistä miestä juuri liiku. Toisaalta olen asiaa ajatellut, koska ja kuinka pian on aika asialle tehdä jotain, en tiedä.
Joku sisälläni vastustaa. Uskallanko päästää lasteni tai itseni lähelle uutta ihmistä? Uusperhekuviot ei kauheasti kiinnosta, mutta lapseton mies tuskin tulee kyseeseen. Ja niin edelleen..
Tuntuu että ihan hyvinhän tässä pärjäillään ilmankin miestä. Mutta toisaalta eipä tässä nuorennuta enää..
Kommentteja=).
Itselläni tuntuu olevan iso kynnys.. Pian tulee vuosi kun mies muutti pois erinäisten tapahtumien johdosta. Olen totaalisen sujut eroasian kanssa. En millään muotoa kaipaa ex:ää enkä edes uutta miestä.. vielä=).
Tuntuu siltä että antaa asioiden tasaantua, lasten kannalta erityisesti. Ja missä edes tapaisin miehen(ravintoloissa ei tule käytyä)? Elämään ei juuri nyt mahdu harrastuksia ja opiskelun puitteissa ei oman ikäistä miestä juuri liiku. Toisaalta olen asiaa ajatellut, koska ja kuinka pian on aika asialle tehdä jotain, en tiedä.
Joku sisälläni vastustaa. Uskallanko päästää lasteni tai itseni lähelle uutta ihmistä? Uusperhekuviot ei kauheasti kiinnosta, mutta lapseton mies tuskin tulee kyseeseen. Ja niin edelleen..
Tuntuu että ihan hyvinhän tässä pärjäillään ilmankin miestä. Mutta toisaalta eipä tässä nuorennuta enää..
Kommentteja=).
Vastaukset 10
Vanhimmat
kävin yksillä treffeillä. yli vuoden jälkeen erosta, ja rupesin miettimään noita realiteetteja. otti se jotenkin luonnollekin että jotain miestä täsä vielä tapaileen. eihän oo kumminkaan lasten isä. jos isäkään halunnut jäädä perheeksi, niin mites joku vieras mies sitten?
ja mistä aika moiseen? työssäkäyvänä tuntuu ettei aika riitä edes lapselle. toisaalta kaipais kauheesti aikuista jakamaan , hellyyttä ja seksiäkin... on tullut 2 ja puoli vuotta ilman oltua. saatesanat exältä olivat: kukaan mies ei enää ikinä tule haluumaan sua!" jäi jotenkin paha mieli römppävatsan säestyksellä.....
minäkin olen ollut jo yli vuoden erossa. Enkä ole uutta edes etsinyt.. Ulkopuolinen "painostus" mikset sä jo kun exälläskin jo on uus? tms. saa välillä ihmetteleen taas itsekin miks ei? Joskus tuntuu että tarvis toisen aikuisen ihmisen jakamaan tätä arkea, mut jotenkin on kiva kun saa olla itse itsensä herra ei oo kukaan määräämässä/kyttäämässä tekemisiä.:)
minä olen ollut 5.vuotta erossa.
joskus sitä kaipaa ihmistä lähelleen, mutta toisaalta en halua ketään.
joten omien ristiriitaisten halujeni takia olen päättänyt olla yksin, lapsieni kanssa.
siihen asti kunnes tiedän mitä haluan, ja millaisen miehen. =) eikä tässä kiire mihinkään ole, tapaan sitten sen miehen kun on niin tarkoitettu.=)
nyt nautitaan elämästä näin..=)
Olen eronnut 4 vuotta sitten, eikä elämääni kuulu vieläkään uutta suhdetta. Käyn kyllä tanssimassa, teatterissa ym. ja kyllä miehiäkin on ollut tarjolla mutta uuden ihmisen sovittaminen kuvioihin tuntuu vaikealta. Mielestäni on väärin lastani kohtaan tuoda uusi suhde heti kuvioihin. Lapseni on joutunut jo sopeutumaan kodin-, päiväkodin-, esikoulun- ja koulun vaihtamiseen sekä isänsä uusperheeseen. Eiköhän nuo muutokset hänelle riitä. Tunnen muutaman eronneen, joilla on yhteishuoltajuus ja he hommasivat heti uuden kumppanin ja se kyllä näkyy lapsissa. Paras oli kun eräs heistä muutti jo viidennen tapaamiskerran jälkeen yhteen uuden kumppaninsa kanssa. Ei varmaankaan kerenneet lapset tutustua uuteen kumppaniin. Mielestäni on hyvä pohtia ero ensin selväksi. Sopia ex:n kanssa pelisäännöt. Tutustua uuteen kumppaniin ajan kanssa mielummin ilman lapsia. Tutustuttaa lapset uuteen kumppaniin ajan kanssa ja antaa heille myös mahdollisuus sopeutua uuteen ihmiseen.
Uskon, että löydän vielä uuden ihmisen rinnalleni kunhan vain maltan odottaa, olenhan vasta 48 v. Nautitaan lapsistamme ja edetään hitaasti uudessa suhteessa.
En etsinyt miestä ittelleni, en osannut edes kuvitella että alkaisin seurustelemaan. Tuntui siltä että se aika on lapselta pois, jos alkais tutustuu johonkin tyyppiin ja käydä treffeilä. Olinhan vasta itse tutustumassa omaan nyyttiini.
Kavereihin pidin kyllä yhteyksiä paljon ja siitä se sitten lähtikin , kun tunsin jo ennestään miehen. Ystävyydestä syventyi rakkaus, ja omalla tasapainollaan ja lapsen ehdoilla on suhde rakentunut. :)
Kuudes vuosi menossa yksinhuoltajana.Kaksi parisuhdetta kokeneena tulee mieleen ajatus omista virheistä/puutteista, mitkä aikoinaan vaikuttivat suhteiden kariutumiseen.Olen tullut aika varovaiseksi ja varmaan vähän ennakkoluuloiseksikin tässä asiassa.Tuntuu että, mitä kauemmin aikaa kuluu, sitä vaikeammaksi tulee edes ajatella uutta parisuhdetta.Lasten kanssa on tottunut tiettyihin pelisääntöihin elämässä, ja arki kulkee tutuissa turvallisissa ja rauhallisissa puitteissa.Uuden suhteen myötä uusien kuvioiden laatiminen tuntuisi ylivoimaiselta tehtävältä ja sopeutuminen niihin voisi tuottaa ongelmia, ja tarkoitan nyt ihan näitä käytännön rutiineita, ja aivan eri asia on sovittaa yhteen monenlaiset yksilölliset tunnepitoiset asiat.Lapsiahan joutuu ajattelemaan ensisijaisesti, ja pitäisi osatakin ajatella asiaa heidän kannaltaan ja heidän tavallaan.Jos lapset jo ikänsä puolesta osaavat ilmaista mielipiteensä, niin sitä pitää kuunnella ja ottaa huomioon.Meillä lapset kyllä aika-ajoin ovat "huolissaan" siitä, ettei minulla, tai meillä siis, ole sitä yhtä osapuolta mikä kuuluisi heidän mukaan olla perheessä.Tämän asian olen parhaani mukaan koittanut selittää, ja kertoa myös sen ettei asia ole vain minusta kiinni ja siihen kuuluu paljon tunnepitoisia seikkoja.Elämä näinkin on rikasta ja antoisaa, ja mielessään useinkin puntaroi menneitä parisuhteita, ehkä tulevaa ja tätä nykytilannetta, ja vaakakuppi kallistuu kyllä nykyiseen, vaikka tulevastahan ei voi tietää.Jos haluaisi jotain tapahtuvan, pitäis olla aktiivinen ja vähän riskiäkin ottaa, mutta mä uskon naiivisti että, elämä tuo ja vie, niinkuin tähänkin asti.Paljon jossittelua ja kysymyksiä.
Minulla on kyllä erosta hyvin vähän aikaa.Reilu puoli vuotta.Ehkä on vielä joitakin asioita käsittelemättä, mutta minua kyllä mietityttää ja toisaalta pelottaa aloittaa uutta suhdetta uuteen mieheen.Kaipaan kyllä toista ihmistä ja se tässä on kaikista ikävintä.Mutta kai se on niin että kaikkeen tottuun ja olen vielä nuori ja ei sitä koskaan tiedä mitä elämä tuo tullessaan.Olen kovin kyllä miettiny uutta suhdetta, lähinnä tyttäreni näkökulmasta.Hän on hyvin pieni vielä ja sen takia pitää puntaroida vaikutukset tarkkaan.Huomannut olen että isääsä tuntuu toisinaan kaipaavan ja kun isänsä tulee ja on nii tarkkailee että katoaako hän.Mielessäni on että jos otan uuden ihmisen elämääni ja lapseni kiintyy häneen ja sitte yx kax homma ei jotenkin toimi ja mies ei enää tuukkaan.Pieni lapsi ei näitä ymmärrä ja jos niin sattuisi usein ja tulisi vain lisää pettymyksiä ja ajan kanssa lapselle voisi muodostua kuva, että näiden ihmisten lähtö olisi hänen syynsä.En haluisi sellaista, joten pohdin tarkkaan kenen kanssa alan suhdetta muodostaa ja millä tasolla, kun sellanen tulee vastaan
No, omasta avoerostani on jo 10 vuotta. Pari pitkää seur.suhdetta,joista ensimmäinen alkoi pian eromme jälkeen.
Ei siis ole 10 vuodessakaan sattunut samalle polulle sopivaa miestä. Toivonut olen ja toivon edelleen. En sanoisi, että nautin tästä yksinolosta. Olisi mahtavaa nukahtaa ja herätä rakkaan ihmisen viereltä... Jakaa kaikki murheet ja ilotkin jonkun aikuisen kanssa. Rakastaa.
Tuntuu, että elämä valuu tavallaan hukkaan - ilman rakkautta. Entä seksi sitten? Miten te hoidatte seksuaaliset tarpeenne? Itse olen melkoisen seksuaalisesti "tarvitseva" (oliskohan "viriili" oikea sana :)). Toivottavasti en kauaa enää joudu riutumaan ilman aikuisen miehen rakkautta ja syliä...
P.S. En kai ole ainoa, jolle yksinelo on ikävämpi vaihtoehto?
..kun yleensä yksinhuoltajat leimataan kevykenkäisiksi, baareissa viihtyviksi miestennielijöiksi ja yksikään näistä vastanneista ei todellakaan sellaisia ole.
Lapsen paras on äidille tärkein asia=). Ja iseille myös, ainakin toivottavasti!
En tiedä, mitä viestilläsi yritit vihjaista.
Mutta mielestäni on aika naurettavaa kuvitella, että aikuinen ihminen, joka jää eron tai puolison kuoleman vuoksi yksin, lakkaisi olemasta seksuaalinen olento. Luoja on meidät luonut ja seksuaalisuus on yksi ihmisen perustarpeista ja (ainakin tutkimusten mukaan) rakkaus ja seksi lisäävät ihmisen hyvinvointia.
En todellakaan lakkaa olemasta nainen vaikka olen myös äiti ;)))
Muutenhan rakastaminen ja seksi pitäisi lailla kieltää KAIKILTA - mukaanlukien naimisisssa olevat. HUOH!