eka kerta

ei ehkä kuulu tälle osastolle mutta kirjoitanpa kuitenkin koska kuukautisiinikin tämä liittyy.
eli: tilanne on että kuukautiseni ovat myöhässä. minulla on ollut viikon verran outoja tuntemuksia, alavatsan- ja selän kipeytymistä, ruokahaluttomuutta, makeanhimoa, unettomuutta, ajoittaista väsymystä ja huimausta. olen ollut tästä kaikesta hyvin stressaantunut. olen todella peloissani ja ajatellut kaikkea normaaleista pms-oireista raskauteen. käytännössä en kuitenkaan voisi olla raskaana sillä minun ainakin omien muistikuvieni mukaan pitäisi olla neitsyt. jos tämä kuulostaa oudolta niin voin sanoa että olen kuitenkin ihan kunnon tyttö. ajattelin vain että erään reilun viikontakaisen juhlimisen yhteydessä menetin pahasti myös muistini illan osalta ja nyt mietityttää olisinko mitenkään voinut olla yhdynnässä muistamatta (?!?) sitä. seuraavana päivänä minulla ei ollut minkäänlaisia kipuja, en vuotanut verta tai muutakaan.
sanokaa että olen nyt turhaan peloissani? paniikissa vain pelko voimistuu ja nämä "oudot tuntemukset" ja kivutkin vain kovenevat. pelkään etten saa taaskaan nukuttua.
olen 18-vuotias. voivatko kuukautiseni muutenkaan alkaa ennenkö tämä kauhea painolasti lähtee ja stressi laukeaa?? apua.
kertokaa siis myös että minkälaisia tuntemuksia eka kertanne aiheutti ja tunsiko sen vielä seuraavanakin päivänä? olen ollut alapäästäni aina erittäin kireä, en ole edes tampoonia kovin hyvin pystynyt käyttämään. please, help me.
5597
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

No ensinnäkin täytyy sanoa, että joskus kuukautiset vain myöhästyvät tai jäävät pois, ilman sen kummempaa syytä. Kuukautisten poisjäänti ei automaattisesti tarkoita raskautta. Toisekseen, stressaaminen ja kuukautisten odottelu vain pahentavat tilannetta, ja kuukautiset voivat myöhästyä edelleen. Kehoitankin sinua nyt rauhoittumaan ja lopettamaan stressaamisen, vaikka se varmasti vaikeaa onkin.

Tietenkin on mahdollista, että olet ollut yhdynnässä, ts. sinut on raiskattu, vaikka et muistakaan mitään. Välttämättä ekasta kerrasta ei aiheudu mitään tuntemuksia. Joillakin voi vähän valua verta, ja sattua jälkeenpäin, mutta ei kaikilla. Jos muistikatkoksesta ja tällöin mahdollisesti tapahtuneesta yhdynnästä ja hedelmöittymisestä on reilu viikko aikaa, en usko että vielä edes tuntisit mitään raskauden oireita.

Sinuna odottelisin vielä ihan rauhassa ja katsoisin miten tilanne etenee. Jos kuukautisia ei kuitenkaan ala kuulua, olisi varmaan raskaustesti ja lääkärissä käynti paikallaan.

Äänestä
  • kiitos, helpotti ainakin pikkuisen. on ihanaa että löytyy ihmisiä, jotka viitsivät tällaisiinkin vastata. vielä ei olo kovin huojentunut ole, tuntemukset jatkuvat, mutta koitan nyt pysyä kuitenkin rauhallisena ja ajatella jotain muutakin. on vaan niin vaikeaa, kun tästä ei voi kenellekään edes oikein puhua ja pyörii mielessä jatkuvasti. mutta kiitos kommentoinnista kuitenkin.
    lisääkin kommentteja saa laittaa! nimim. ahdistunut

    Äänestä

  • apua_ kirjoitti:

    kiitos, helpotti ainakin pikkuisen. on ihanaa että löytyy ihmisiä, jotka viitsivät tällaisiinkin vastata. vielä ei olo kovin huojentunut ole, tuntemukset jatkuvat, mutta koitan nyt pysyä kuitenkin rauhallisena ja ajatella jotain muutakin. on vaan niin vaikeaa, kun tästä ei voi kenellekään edes oikein puhua ja pyörii mielessä jatkuvasti. mutta kiitos kommentoinnista kuitenkin.
    lisääkin kommentteja saa laittaa! nimim. ahdistunut

    Älä huoli, uskoisin että menkkasi ovat nyt vain vähän myöhässä ilman sen suurempaa syytä. Ovatko ne aikaisemmin olleet säännölliset? Stressaaminen aiheesta myöhästyttää niitä aivan varmasti muutaman päivän lisää. Ja mitä tulee yhdyntään josta et muistaisi mitään - aika epätodennäköistä. Kyllä seksin - varsinkin ekan kerran - luultavasti jollain asteella olisit tuntenut alapäässäsi seuraavana aamuna. Olitko liikkeellä porukalla; luultavasti joku kaverisi olisi kommentoinut jotenkin jos jonkun miehenpuolikkaan matkaan olisit lähtenyt tms.
    Toisekseen, mainitsemasi oireet vastaavat aika pitkälti ainakin omia PMS-oireitani, että luulenpahan että kuukautisesi siellä tekevät tuloaan ja aiheuttavat maha- ja selkäsärkyjä.

    Älä murehdi, seuraa tilannetta, olen ihan varma että menkkasi alkavat pian.

    Äänestä

  • Neiti24 kirjoitti:

    Niin eli kyllä ne kuukautiseni sieltä sitten tulivat ja kestivätkin loppujen lopuksi lähemmäksi viisi (normaali minulla) päivää mutta tuntuivat jotenkin tavallista niukemmilta. Kun kuukautiseni loppuivat, unohdin koko asian ja olo parani kokonaan. Viikkoon ei ollut oikeastaan mitään tuntemuksia, kunnes nyt törmäsin jossain palstalla taas aiheeseen ja luin kuinka niukat kuukautiset voisivat olla merkki raskaudesta aivan yhtä lailla. Taas alkoi sydän jyskyttää. Olen tätä hämärää iltaa mielessäni vielä läpi kaynyt ja jotenkin tuntuisi HYVIN epätodennäköiseltä että olisin jonnekin eksynyt seksiä kesken illan harrastamaan (tosin minulta on pimennossa useampi tunti). Jokatapauksessa hyvin epätodennäköistä siis, sillä mitään sellaista en muista.
    Olen luonteeltani sellainen, että stressaan hyvin helposti kaikesta, pienistäkin asioista ja nyt kun sain tämän päähäni niin taas aloin pohtia ja kuvitella asioita, jotka eivät oikeastaan ole ollenkaan edes mahdollista.
    Kun nyt tässä jännittäessäni, on taas alkanut vatsaa kiristää, niin ajattelin nyt vielä kysäistä, että onko täysin mahdollista, että vaikka kuukautiset stressistä/jännittämisestä huolimatta tulevatkin, niin ne jäisivät sen vuoksi (jatkuvan jännityksen, ei rentoutumista) vuoksi vähäisemmiksi, vuodon määrä olisi tavallista niukempi?
    Kiitos, jos joku viitsii vastata!

    Äänestä

  • aloittaja_ kirjoitti:

    mietityttää, niin vie pissanäyte terveyskeskukseesi ja pyydä ottamaan siitä raskaustesti. kiehauta vaikka kattilassa jokin lasinen purkki ja pissaa siihen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

apua_ kirjoitti:

ei ehkä kuulu tälle osastolle mutta kirjoitanpa kuitenkin koska kuukautisiinikin tämä liittyy.
eli: tilanne on että kuukautiseni ovat myöhässä. minulla on ollut viikon verran outoja tuntemuksia, alavatsan- ja selän kipeytymistä, ruokahaluttomuutta, makeanhimoa, unettomuutta, ajoittaista väsymystä ja huimausta. olen ollut tästä kaikesta hyvin stressaantunut. olen todella peloissani ja ajatellut kaikkea normaaleista pms-oireista raskauteen. käytännössä en kuitenkaan voisi olla raskaana sillä minun ainakin omien muistikuvieni mukaan pitäisi olla neitsyt. jos tämä kuulostaa oudolta niin voin sanoa että olen kuitenkin ihan kunnon tyttö. ajattelin vain että erään reilun viikontakaisen juhlimisen yhteydessä menetin pahasti myös muistini illan osalta ja nyt mietityttää olisinko mitenkään voinut olla yhdynnässä muistamatta (?!?) sitä. seuraavana päivänä minulla ei ollut minkäänlaisia kipuja, en vuotanut verta tai muutakaan.
sanokaa että olen nyt turhaan peloissani? paniikissa vain pelko voimistuu ja nämä "oudot tuntemukset" ja kivutkin vain kovenevat. pelkään etten saa taaskaan nukuttua.
olen 18-vuotias. voivatko kuukautiseni muutenkaan alkaa ennenkö tämä kauhea painolasti lähtee ja stressi laukeaa?? apua.
kertokaa siis myös että minkälaisia tuntemuksia eka kertanne aiheutti ja tunsiko sen vielä seuraavanakin päivänä? olen ollut alapäästäni aina erittäin kireä, en ole edes tampoonia kovin hyvin pystynyt käyttämään. please, help me.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu