Olen mielestäni paras (ja ainoa) äiti lapselleni. Ja eiköhän jokainen tällä palstalla ole samaa mieltä aiheesta.
Jokainen on superäiti, riippumatta siitä, käyttääkö kestovaippoja, kertakäyttöisiä vai onko peräti vaipaton, tekeekö soseet itse, ostaako kaupasta vai molempia, nukuttaako syliin, perhepetiin vai omaan sänkyyn, syöttääkö tissistä, pullosta vai molemmista.
Jokainen äiti kuitenkin tietää, mikä on parasta omalle lapselle. Lapsen hyvä kuitenkin riippuu pitkälti äidin hyvästä. Jos äiti voi "pahoin", ei lapsikaan voi kovin hyvin. On kai äidistä riippuvaista, kuinka paljon jaksaa tehdä, kuinka suuren luokan superäiti on, mielipiteeni kuitenkin on, että jokainen äiti on omalle lapselleen juuri se ainoa (poikkeuksia toki löytyy) ja oikea superäiti!
Oikein mukavaa talvipäivää kaikille niille, joiden asuinpaikan lähistöllä talvnen päivä on. :)
Jokainen on superäiti, riippumatta siitä, käyttääkö kestovaippoja, kertakäyttöisiä vai onko peräti vaipaton, tekeekö soseet itse, ostaako kaupasta vai molempia, nukuttaako syliin, perhepetiin vai omaan sänkyyn, syöttääkö tissistä, pullosta vai molemmista.
Jokainen äiti kuitenkin tietää, mikä on parasta omalle lapselle. Lapsen hyvä kuitenkin riippuu pitkälti äidin hyvästä. Jos äiti voi "pahoin", ei lapsikaan voi kovin hyvin. On kai äidistä riippuvaista, kuinka paljon jaksaa tehdä, kuinka suuren luokan superäiti on, mielipiteeni kuitenkin on, että jokainen äiti on omalle lapselleen juuri se ainoa (poikkeuksia toki löytyy) ja oikea superäiti!
Oikein mukavaa talvipäivää kaikille niille, joiden asuinpaikan lähistöllä talvnen päivä on. :)
Vastaukset 18
Vanhimmat
Sitten kun äidit lopettaisivat sen skitsoilun, itsensä syyllistämisen ja muitten arvostelun; "tuolla on helppoa kun se on ehtinyt meikatakin ja laittaa hiuksensa" .. johon törmää oikeassakin elämäsä. Blääh. Kyllä viimeistään äiti ihmisenä kannattaa se itsetunto hoitaa kuntoon, ihan lapsenkin takia! :)
Sinäkö et arvostele muita? Ja sinullako on hyvä itsetunto? Ei kai sinua sitten haittaa muiden arvostelut.
Mielestäni en ole superäiti vaan varmaan aika supertavallinen äiti. Toisaalta meillä menee tosi hyvin näin, tyttö 1v. on tyytyväinen ja terve lapsi. Itse nautin äitiydestä ja lapsenhoidosta ilman turhia paineita. Energiani ei riitä vouhkaamaan kaikkien maailman uusimpien kasvatus-, hoito- tai ekologia-ajatusten mukaan, mutta meillä syödään terveellisesti (niin koti- kuin kaupankin ruokaa), ollaan puhtaita (vaikkei koti aina olekaan tip top), leikitään luovasti, ulkoillaan ja nukutaan tarpeeksi. Monet jaksavat minua enemmän panostaa kodinhoitoon, leipomiseen jne, mutta ehkäpä meillä puhti kavavoituu muualle - matkustelemme paljon, etsimme pieniä seikkailuja vaikka pulkkamäestä koko perhe.
en usko että jokainen äiti tietää mikä on parasta lapselleen. mulla ainaski ensikertalaisena on ollu vaikeuksia tietää mitä lapsi haluaa, esim onko nälkä. olen varma et mun sisko jolla on 2 lasta, ois tienny nää asiat paremmin. ihan vaan oli pakko kommentoida kun mua ärsyttää tää vouhotus siitä et äiti on aina se joka tietää parhaiten.......
siis oikeesti, mulle parasta ois varmaan että nukkuisin ensi yönä 10 tunnin yöunet eli tän logiikan mukaan se pitäis olla myös mun lapselle parasta. no sit jäis lapsi ruokkimatta koko yöksi. eli ei se mee niin et se mikä on parasta äidille on automaattisesti myös parasta lapselle.
Oon miettiny joskus kun sanotaan että eka lapsi on harjoituskappale, että onko se reilua lasta kohtaan. Onhan jokaisella lapsella oikeus yhtä hyvään hoitoon, ei pelkästään viimeisillä. Myös se ihmetyttää että vanhemmat on parhaat hoitajat lapselleen. Onko esim. juopot vanhemmat kellekkään hyväksi? Itse ainakin uskon, että esikoislapseni olisi parempi jonkun ammattitaitoisen lapsenhoitajan käsissä kuin minun. Enhän minä tiedä vauvoista mitään!
olet paras äiti lapsellesi. Omasta jaksamisesta pitää pitää huolta, muuten ei jaksa. Kukaan meistä ei ole robotti ja on tärkeää, että äiti tunnistaa omat rajansa. Eihän kukaan meistä halua olla se äiti, josta Ilta-Sanomissa kirjoitetaan surullisia tapauksia, että äitillä voimat loppui ja kun ei uskaltanut tai ymmärtänyt ajoissa pyytää apua, surmasi lapsensa. Näitäkin kun löytyy. Ei siis ole itsekästä vaatia omaa aikaa itselleen. Äidin paras on myös lapsen paras.
Ole vain rohkeasti väsynyt, kun siltä tuntuu, ja vaadi lepoa itsellesi. Virkeä äiti jaksaa olla hyvä äiti myös niinä känkkäränkkäpäivinä.
Kysymyshän ei ollut pelkästään siitä "hoidosta". Onko hyvänä äitinä oleminen vain sitä, että hoitaa lapsensa perustarpeet? Sinulle, joka haluaisit nukkua 10 tuntia ensi yönä: lapsellesi olisi varmasti myös parasta, jos nukkuisit 10 tuntia. Aina se vaan ei onnistu. Ja kiitos nyt kaikille negatiivisesti ajatteleville. Sanoinhan, että poikkeuksia toki on.
Ja täytyy nyt vielä sanoa, että tämä esikoiseni ei ainakaan minulle ole mikään harjoituskappale. Jos en tiedä kaikkea, otan selvää, enkä sittenkään välttämättä tiedä kaikkea. Luulen ja tiedän kuitenkin tietäväni tarpeeksi, vauvallani ei ole kanssani mitään hätää.
Ja jos äiti ei ole paras hoitaja lapselleen, on luultavaa, että se joka lasta hoitaa on. (ainakin sillä hetkellä)
Kuten tavallista, viestini taisivat lukea vain ne, jotka kärjistävät jokaisen tekstin äärimmilleen, tulkitsevat sanasta sanaan, eivät näe metsää puilta. Joten kiitos kaikille teille, jatkakaa hyvää työtä.
Minusta sinä olet ihan täysin oikeassa. Henkisesti sairaita tai täysin kelvottomia äitejä nyt on aika vähän kuitenkin. Ja luulen, että nekin äidit, jotka epäonnistuvat lapsensa hoidossa, toivoisivat kuitenkin sille lapselleen parasta. Heillä ei aina vaan riitä voimia tai ymmärrystä "hyvään äitiyteen". Sanoisin, että oma äiti on paras äiti jo siitäkin syystä, että lapsi kokee oman äidin aina tärkeimmäksi, oli tämä kuinka kelvoton tahansa. Ja silloin, kun äidillä riittää voimia lapseen, on hänellä kuitenkin kaikkein suurin motivaatio hoitaa lasta tämän parasta ajatellen. Omaa jälkeläistään suojelee jo ihan vaistonvaraisesti.
Siitä olen vähän eri mieltä, että onko esikoinen harjoituskappale. Ikävä kyllä se menee yleensä niin ja esikoinen joutuu aina kovimmalle. Seuraavien kanssa osaa olla rennompi ja tietää jo mitä tuleman pitää. Lapsenkasvatus on kuitenkin niin itse koettava juttu, ettei sitä voi kirjoista oppia. Omia lapsiaan oppii kasvattamaan vain heitä kasvattamalla :-).
kannattaa muistaa, että kukaan meistä ei ole täydellinen. On siis lupa olla iloinen, nauttia äitiydestä, mutta virheitäkin saa tehdä, oppia kokemuksen kautta, kokeilla. Väliin väsyä ja kiukustua. Täydellistä äitiä ei ole, mutta riittää, että on hyvä äiti ja tekee parhaansa. Uskaltaen myöntää, että epätäydellisyydestä huolimatta olen lapselleni paras äiti.
edelleen kritisoin tuota, että kaikki ovat epätäydellisyydestä huolimatta lapselleen parhaita äitejä. Kyllä varmaanki rauhallinen, pitkäpinnainen, osaava ihminen on parempi äiti kenen tahansa lapselle kuin huutava, tiuskiva, räyhäävä, kiroileva äiti. jotkut yksinkertaisesti on parempia äitityyppejä kuin toiset.
Eihän kukaan täällä ole sitä mieltä, että joku juoppo äiti on hyvä äiti. Mutta totuus on se, että vaikka kuin lukis niitä kasvatusoppaita, niin ei niillä lapsia kasvateta ja samaan lopputulokseen voi päästä monella tapaa. Esim ulkomailla monet asiat tehdään lastenkasvatuksessakin eri lailla ja silti kasvattavat hyviä ja onnellisia lapsia.
Tuolla negatiivisuudella latistat vain ne äidit, jotka muutenkin kokevat syyllisyyttä, kun eivät vielä osaa vastata jokaiseen lapsen itkuun. Vastasyntynyt kun ei vielä itsekään tiedä, mikä on huonosti ja vie jokaisella äidillä aikansa oppia tulkitsemaan lapsensa itkua. Yksikään äiti ei ole täydellinen, vaikka itseäsi ehkä sellaisena pidätkin. Se ei silti tarkoita, että et olisi paras äiti lapsellesi.
en pidä itseäni suinkaan täydellisenä, oisit vaan lukenut tuon edellisen kommenttini, jossa esim. mainitsin siskostani....
Äidit ovat erilaisia ja niin ovat lapsetkin. Ei ole olemassa mitään absoluuttisesti oikeaa äitityyppiä. Sitä paitsi joku voi olla aivan loistava vauvan hoitaja, mutta ei sitten esim. murrosikäisen kanssa osaakaan toimia kovin hyvin.
Eikä liian täydellinen äiti ole lapselle hyväksi. Lapsen on hyvä huomata, että esim. huutaminen tai väärin tekeminen ovat ihan normaalia. Asiat voidaan selvittää ja jatkaa taas eteenpäin. Kiroilemisella taas ei ole mitään tekemistä sen kanssa, onko hyvä vai huono äiti :-).
Itse olen huomannut, että kaikkein tasapainoisimman oloiset lapset/ aikuiset ovat kasvaneet ihan tavallisissa kodeissa. Yleensä esim. kasvatusalan ammattilaisilla on hurjan suuria odotuksia lastensa suhteen, eivätkä lapset vaikuta kovinkaan onnellisilta tai tasapainoisilta. Se mikä sopii työelämässä ei ehkä toimikaan omassa kodissa omien lasten kanssa.
hei, tuossa on pointtia! ihan oikeesti!
Välinpitämättömyys on asia erikseen, mutta tänä päivänä trendi on ehkä vähän liikaa siinä täydellisyyden tavoittelussa. Pyritään oleen liikaa superäitejä ja superterveellisiä ja supermenestyviä ja superkaikkea. Menee överiksi, ollaan jatkuvasti tyytymättömiä, kun ei ole koskaan tarpeeksi hyvä tai sit ollaan liian ylimielisiä omasta ylivertaisuudestaan.
Asetetaan sit helposti lapsellekin mahdottomia odotuksia, että lapsen pitää olla kaikkein kaunein, komein, kevein, kehittynein, menestynein -kävellä kolmikuisena ja puhua kehdosta- sen sijaan, että osattaisiin aidosti pysähtyä ja nauttia siitä vanhemmuudesta ja lapsen saavutuksista, kannustaa ja tukea ja antaa lapsen onnistumisen ilon ja erehdyksen kautta itse löytää ne omat juttunsa.
Tärkeää on myös se oman epätäydellisyyden hyväksyminen, että antaa itselle mahdollisuuden tehdä virheitä, oppia niistä ja kehittyä. Harva vanhempi taitaa onnistua siinä ihanteessa, että jaksaa aina olla positiivinen ja ymmärtävä kaikissa uhmaiän ja murrosiän tuulissa. Siksi lapsenkin on hyvä oppia, että voi suuttua ja virheitä voi tehdä, mutta ne voi saada anteeksi ja niistä voi oppia. Antaa itselle ja toiselle mahdollisuuden kasvaa ja kehittyä, sillä kaikkihan me ollaan keskeneräisiä, niin vanhempina kuin ihmisinäkin.
mutta olinkin jo vastannut aikaisempaankin tekstiisi, että mielestäni olet hyvä äiti. Mitä tohon äitityyppiin tulee, niin tuskinpa sellaista vanhempaa löytyy, joka ei koskaan olisi menettänyt toivoaan tai hermojaan lapsen suhteen koko 20-vuotisen kasvatusuran aikana kaikissa uhmakausissa ja murrosiän tuiverruksissa. On yli-inhimillistä odottaa, että aina jaksaa olla iloinen ja positiivinen.
Lapselle ei tietenkään tulisi huutaa tai kiroilla, mutta jos joku niin erehtyy kerran tekemään, niin ei kannata heti ampua. Äidillä varmaan siinä tilanteessa omatunto soimaa ja voi olla hyvinkin halukas kehittymään ja kasvamaan vanhempana.
Muutaman kuukauden kokemuksella on hyvin helppo arvostella ja ohjeistaa muita, mutta kun tilanteet vaihtelee ja vanhemmuuteen mahtuu monenlaista, iloja ja koettelemuksia. Lapsetkin kun ovat erilaisia jo syntyissään ja hallitsivammat luonteenpiirteet ovat jo synnytyssairaalassa erotettavissa, sanovat asiantuntijat. Toiset on peruspositiivisia ja rauhallisia, toiset kärsimättömiä kitisijöitä ja toiset temperamenttisia ja tulisia vauvoja. Puhumattakaan sit jos on koliikkilapsi tai muuten vakavasti sairas tai vammainen lapsi. Vaativa lapsi koettelee enemmän, vaikka olisi kuinka äitihahmo ja väliin voi tulla tunne, että ei jaksa enää.
Nämä tunteet pitää vain hyväksyä ja antaa mahdollisuus kasvaa ja kehittyä vanhemmuuteen. Kaikki tekee virheitä ja niistä on lupa oppia. Silloin auttaa myös lasta kasvattamaan terveen itsetunnon ilman, että viestittää, että rakkaus on suorituskeskeistä ja ilman menestystä ei ole vanhempien rakkauden arvoinen.
ja edelleen meni suurelta osalta koko jutun alkuperäinen pointti ohi. En todellakaan tarkoittanut, että ollakseen superäiti on tehtävä ja oltava jollain tavalla (tai kaikilla tavoilla) "superior". Tarkoitin nimenomaan sitä, että tavallinenkin äiti on superäiti (siis äiti, joka huutaa, itkee, on masentunut ja kiukkuinen silloin tällöin).
mutta muutama asetti liian korkeat vaatimukset sille superäidille. Siis jokainen normaali ja vastuuntuntoinen äiti on oman lapsensa superäiti. Näin sen ainakin pitäisi mennä, kanssasi samaa mieltä.