Aamu-uutiset tiesivät, että konepajateollisuutta ollaan siirtämässä Venäjälle ja Intiaan. Onko tämä nyt sitä, mitä eräs pressaehdokas tuumaili: Siperia opettaa vai ollaanko menossa nahkurin orsille.
Eihän tässä näin pitänyt käydä. EU:n myötä aikanaan lupailtiin lisää investointeja Suomeen. Jotenkin menee toisinpäin.
Minäkin olin kertomassa, että aamulenkillä puhalsi karsea itätuuli. Sitten lapioin lunta niin kuin Tiltu sotavuosina Siperiassa.
Eihän tässä näin pitänyt käydä. EU:n myötä aikanaan lupailtiin lisää investointeja Suomeen. Jotenkin menee toisinpäin.
Minäkin olin kertomassa, että aamulenkillä puhalsi karsea itätuuli. Sitten lapioin lunta niin kuin Tiltu sotavuosina Siperiassa.
Vastaukset 48
Vanhimmat
Olin viikonloppuna Pohjois-Karjalan maisemissa. Tuuli sielläkin mutta oli todella leppeämpää kuin Oulun seudun merituuli-----joka on raakaa siis kostean kylmää.
Sudet siellä pomppivat veturin edessä, ne ovat kunkkuja joka kulmalla. Yksi kuulema loukkaantui veturin kolhaisemana.
Nyt pitäisi luonnonsuojelijoiden ja muiden petoeläin aktivistien ryhdistäytyä ja lähteä etsimään sitä onnetonta - loukkaantunutta sutta. Missä he nyt luurailevat kun voisivat saada nostetta imagolleen. Puhua pälpättää he kyllä osaavat, miten on kun tekoja tarvittaisiin???
Sudet ovat tosi röyhkeitä, kulkevat laumoissa ja piirittävät saaliinsa eri kanteilta. Vasta viime viikolla 3 sutta yritti piirittää vartiokierroksella koiran kanssa olevaa rajavartijaa. Onhan rajamiehellä kaiketi ase mukana, ehkä lupa ampua on kysyttävä ensin esimieheltä, joka minusta on ihmeellistä, silloin kun toimia pitäisi heti eikä viidestoista päivä.
Ladut olivat hyviä, latukelkka avasi jatkuvan lumentulon keskellä. Kuperkeikkoja en ottanut, totesin ettei tasapainoni iän mukana ole vielä pahemmin heikentynyt. Kokonaisuudessaan hauska viikonloppu, kiva oli kuunnella soljuvaa sikäläistä murretta karjalanpiirakoiden ja kotiviinin ryydittämänä.
Onneksi sudet eivät ulvoneet kotimatkalla, mahdollisesti en erottanut ulvontaa auton moottorin äänestä.
Se mikä on ollut salaisesti tiedossa on pidetty julkisesti salassa. Muistanette Englannin Pääministerin, Rautarouvan, joka loi käsitteen Uusliberalismi. Hänhän oli Margaret Thacher!
Nyt menee harvoilla erittäin hyvin ja erittäin monilla erittäin huonosti.
Ennustan, että kohta nousee sellainen kansanliike päättäjiä vastaan, jota mikään ei pysäytä. Ai kukako sen saa aikaan - me ihmiset!
Suomesta ollaan tekemässä vihoviimeistä periferiaa, jota rikkaat käyvät ihmettelemässä. Luonto on jo niin "alkuperäistä" etteivät luonnonsuojelijatkaan (kuten Reetta 5 vihjaisee) uskalla käydä hoivaamassa.
JO olis aikakin!
Kotisillaan ollaan Topin kanssa ja
hyvin tullaan toimeen, paitsi eläkepäivänä
tulee lapset hakemaan rahaa.
Oliks tuo sun kommenttis hyt ihan sopiva tähän ketjuun?
Venäjälle ja Intiaan laajennutaan ymmärrettävästi 1. lähemmäksi tarvetta 2. halvempien työkustannusten vuoksi 3. kenties helpommin saatavan työvoimankin takia. Tilauskirjat ovat useimmilla täpötäynnä, kauppa on käynyt ja toivottavasti käy jatkossakin hyvin, kiitos ...
Yritykset laajenevat ja hyvä niin.
Ja onhan noita investointejakin tapahtunut, päivittäin melkein. Joistakin on hyötyä, toisia epäilen.
Yritysten pako maasta on miltei jokapäiväistä ja suurimittaista. Mistä johtuu ettei maahan tulevia investointeja so. yrityksiä(jos sellaisia on kuten väität) uutisoida? Nehän olisivat ilosanomia. Yritän seurata asioiden kulkua mutta en saa mieleeni yhtään merkittävää investointia. Jos tiedät niin kerro!
Investointeja on monenlaisia ja niitä on tapahtunut ja tapahtuu. http://www.yle.fi/uutiset/talous/id52892.html
Tarkoitat ulkomailta tulleita investointeja. Kieltämättä turhan vähän. Viikko pari sitten muistaakseni tuli Saksasta, en muista yrityksen nimeä. Islantilaisethan jylläävät toisenlaisesti markkinoillamme arvelluttavan rahakkaina. Mielenkiintoisia aikoja talouselämässämme, joskin surullisiakin. Paremminkin voisi mennä.
Noinhan se menee, kuten talousuutiset asian kertovat. Matkailu- ja hotellialalla lienee ulkomaisia sijoittajia, samoin rakennusalalla. Nekään yritykset eivät välttämättä tuo työtä paikallisille ihmisille. Halpaa "harmaata" työvoimaa tuotetaan ulkomailta. Homerakentaminen jatkuu.
Suomea myydään kiireen kaupalla ulkomaisille sijoittajille en vaan ymmärrä mitä ihmeen hyötyä siitä on maan taloudelle.
Ulkomaisten sijoittajien koukerot ovat tosi monimutkaisia, kuten islantilais ostajien. Ostajien henkilöllisyyttä selvitettäessä tuli esille, minkä maan kansalaisia he sitten loppujen lopuksi olivat.
Venäläiset ostavat pilvin pimein näiltä kulmilta parhailla paikoilla olevat kalleimmat omakotitalot ja rantatontit. Kaupungissa päivisin liikkuu enemmän venäläisiä kuin suomalaisia.
Enpä ole täällä huomannut muita ulkomaisten sijoittajien omistuksia kuin LIDL, GIGANTTI ja miten lienee tuo ROBIN HOOD. Nehän toivat muutaman työpaikan paikkakunnalle venäläistyövoiman säestämänä.
Hyvään asiakaspalveluun kuuluu palvella asiakasta hänen omalla kielellä joka esiintuo globalisoitumis innostuksen.
Onhan noita Kebab´ia ja pikku ruokailupaikkoja muutamia.
Mitä minä olen noita sijoituksia seurannut niin etupäässä ulkomaalaiset on keskittyneet osakkeisiin. Sitten pannaan suomalaiset puljut tuottamaan entistä paremmin sijoittamalla työt vaikka Vinkuintiaan ja ulkoistetaan suomalainen henkilökunta kilometritehtaalla.
Koko globalisaatio vaikuttaa ryöstökalastukselta.
Yrityksemme ovat hyvässä maineessa, ovat hyviä sijoituskohteita, eikä syyttä. Nämä sijoitukset huolestuttavat vasta, kun on kyse suuremmista ostoista, nurkanvaltauksista.
Töitten siirtyminen on mielestäni globalisoitumista, kuten aiemmin kertoilin.
Liikevaihdollisesti olemme viime vuoden puolella olleet tilastojen mukaan suurempia yritysten ostajia maahamme kuin myyjiä. Nokia-Siemens -yhteistyön pääkonttori ainakin tulee Suomeen.
Ei tarvitse olla taloustieteilijä nähdäkseen, mihin globalisaatio tavallisen ihmisen kannalta katsoen johtaa. "Pää tulee vetävän käteen", sanotaan. Sanotaan myös, että kun ei ole rahaa niin ei ole rahaa, vaikka olisi kuinka rikkaan talon poika. Kansa köyhtyy, kun omaisuus myydään.
Kuka poliitikko sanoo enää olevansa kansan asialla? Kuka taistelee suomalaisen hyvinvoinnin puolesta? Kuka valtuutetuistamme edes yrittää taltuttaa rehoittavaa harmaata taloutta? Minä en tiedä.
Eihän tämä reetta5 ole mikään "sokea reetta", kun on pannut merkille saman minkä moni muukin suomalainen.
Noin 60 vuotta sitten "meidän poikamme" seisoivat itärajalla "pystykorva" (suomalaisen kiväärin lempinimi) tanakasti käsissään estämässä itänaapurin invaasion Suomeen.
Nyt toivotetaan veli venäläiset lakki kädessä tervetulleeksi ja myydään halvalla, ensin kaikki itä-Suomen järvien rannat ja vähitellen koko maan järvien rannat.
Siinä sankarivainajat kääntyilevät haudoissaan.
Miksikö kutsuin heitä veljiksi?
Samasta syystä, kun tsekit aikanaan, kun heiltä kysyttiin, onko venäläiset heidän ystäviään vai veljiään, niin vastaus oli, tietysti veljiä, kun veljeä ei voi valita, mutta ystävän voi.
Näin on. Olen kanssasi samaa mieltä. Ainoa iloksi havaittava seikka on, että tällainen maakauppojen kaupankäynti on tuonut itä-suomalaisille myös työtä.
Itänaapurit käyttävät rutkasti rahaa myös lomailuun Suomessa, varsinkin Lapissa. Se on Lappiin tervetullutta.
Tosiasiat on hyväksyttävä silloin, kun niitä ei voi muuksi muuttaa. Kaiketi on pärjättävä omin neuvoin. Olin ostamassa paikallisesta liikkeestä erästä noin 300 euroa maksavaa laitetta. Ennen päätöstä vilkaisin saman laitteen hintaa eräässä kansainvälisessä nettikaupassa. Se oli satasen halvempi. Arvaatte kumman ostin!
Asioilla on aina kaksi puolta. Miksi muiden maiden kansalaiset eivät osta Suomea, ainoastaan itä naapuri on suurostaja. Olisi kiva tietää kuinka paljon maaomistuksia on naapurin hallussa, aivan pieni hehtaari määrä se ei ole.
Mistä se raha on kotoisin kun ostajilla on peukalohangallinen Euroja ostoja maksaessaan.
Autoja kuljetetaan jatkuvalla jonolla Hangosta itä rajan taakse.
Vapaata maakauppaa ulkomaalaisille tulisi valtion toimesta tarkkailla ja rajoittaa.
Raha ratkaisee, kyllä minäkin myyn kesämökkini venäläiselle koska he maksavat kaksinkertaisen hinnan kun vaan ilkeän pyytää!
Sehän tässä asiassa on arkaluontoista ettei tohdi enää kysellä, kuka tämän maan omistaa. 1960-luvulla puhuttiin paristakymmenestä omistajaperheestä - kuitenkin suomalaisista, nyt emme tiedä todellakaan ja tuntuu kuin meillä ei olisi oikeuttakaan tietää.
Käsitän asian niin, että muille maille saatamme olla tunnettuja joissakin tekemisissämme, osaamisissamme, mutta ajattelevat, että eläminen ja toimiminen täällä ei luontuisi. Senverran syrjässä olemme heidän mielestään edelleen. Naapurille olemme tuttu ja turvallinen, apaja. Niille, joilla on tuota löysää rahaa, kotoisin ties mistä.
Myisinkö kesäpaikkani? Minulle ei raha ratkaise - ainakaan tässä vaiheessa - kesäpaikkani on ja pysyy omana.
Pienen maan itsenäisyys ei paljoa paina. Kysyäpä heidän itsenäisyytensä merkitystä jenkeiltä, engelsmanneilta tai nikuilta, niin toinen ääni on kellossa. Voidaan sanoa, että sama sille kuka täällä mitäkin omistaa. Mutta jos raharikkaat omistavat koko pienen maan, tarvitaan joku neuvottelemaan pienen maan itsenäisyydestä. Menetetyn takaisin saaminen on vaikeaa.
Uhkakuvia tietenkin. Joskin pienistä puroista jne.
Eiköhän nuo meidän päättäjät sittenkin pitäne näistä asioista huolta.
En nyt ihan sanoisi noin - uhkakuvia. Voi olla todellista uhkaa, kun pitää kysyä Putinin mielipidettä monessa asiassa, kuten mitä mieltä Putin on, Suomen liittymisestä Natoon. Vastaus on kielteinen. Tämäkö on sitä itsenäisyyttä, kysymme lupaa naapurilta ja EU:lta, mitä saa tehdä ja mitä ei.
Epäilen päättäjiemme olevan pihalla kun lumiukko monesta asiasta,esim. kuinka paljon naapurin väki omistaa maita, asuintiloja, rantoja ja kesänviettopaikkoja - huolestuttavan paljon ja lisää hankkivat.
Ymmärrän hyvin huolestuneita kansalaisia jotka ovat pystykorvan kanssa viluissaan puolustaneet itsenäisyyttämme ja nyt maa myydään pala palalta
pois. Missä ovat muiden maiden ostajat, heitä ei yksinkertaisesti ole.
kannattaa. Näin se on ollut ja näin tulee aina olemaan. Onkohan veli venäläinen löytänyt suomalaisten pystymetsästä raon, jolla se vielä keinottelee koko Suomen itselleen, kun ei pystynyt mies miestä vastaan sitä ottamaan. Nyt Suomen poika kumartelee veli venäläisen harmaalle rahalle, ja hölmöyksissään on kohta menettänyt omaisuutensa ja itsenäisyytensä, kieroudella on ennenkin maita valloitettu.
Melkoista maalailua jo. Jospa ennen oli ennen ja nyt on nyt.
Tuulettajan kommentteihin ei kannata vastata, niillä on vain ilkeilyn tarkoitus. Pohjanmeren kainalossa puhaltavat erikoiset tuulet.
Olisi paitsi hauskaa, myös asiallista saada tietoa vaikkapa siitä, mitä pelkät hallintokulut EU:hun maksavat. Kun niihin lisätään hallinto Suomessa, luulen (maalailen) loppusumman olevan pöyristyttävän.
Kun viime lamasta lähtien on säästetty ja säästetään edelleen, myydään omaisuutta eivätkä rahat riitä, niin mihin ne säästöt menevät? Eivät ainakaan kansallisiin tarpeisiin.
Kommentistasi ihmeissäni! Niinkö huonosti sanani olen asetellut! Ei, ystävä-hyvä, ei sinne päinkään. Kunhan osallistuin keskusteluun.
En minäkään missään vaiheessa ole ymmärtänyt kommenttejasi ilkeilyksi. Tässä on mielestäni käyty ihan laatuun käypää vääntöä eli keskustelua.
typerien vallanpitäjien havaitsematta mitään...
että "ahneella on paskanen loppu" . Muttakun seuraa näitä "isoja ahneita" eiväthän he saa kuuta kun sulan hattuunsa ja taas lisää kahmimaan .Tarkoitan juuri näitä jotka ovat päättäjiä näissä isoissa kaupoissa .Valtion
(kansan varoja) haaskataan teollisuuden auttamiseen ,sitten samat Firmat muuttavat kansallisuutta ,sinne meni apurahat kuin "hohtimet kaivoon" ,Tuleeko näistä hyötyä Suomelle ,ei sitten pennin vertaa,Vai oliko se nykyään Centti. No kuitenkin taas joku sanoo että kyllä viisaat tietää ,miksi me täällä pohditaan kun ei siittä ole mitään apua --verenpaine nousee vaan.
Onneksi minulla on alipainetta:=)
Globalisaation vaikutus näkyy vähitellen kaikessa. Se merkitsee perinteellisen hylkäämistä sielläkin missä vanha toimisi paremmin. Nyt pakkasilla sen vaikutus näkyy rautateillä. Junat kulkevat huonommin kuin ennen. Suomessa rakennetut takuuvarmat dieselveturit (isot vaaleet) vaihdettiin pendoliinoihin. Asiat vain liukuvat käsistä. Nyt Venäjä valtaa Suomenlahden tankkereillaan jne.
Ei tämä ole mustamaalaamista. Ainakin kansalla ovat jalat tukevasti maassa sitä mukaa kun työ pakenee jonnekin. Kädet ylhäällä seinää vasten tunnetaan, kun joku käy taskuillasi.
Maailmanmenoa, maailmanmenoa! Tähän on tultu ja mitä vielä onkaan edessämme. Pieni ihminen vain sivusta seurailee ja mm. Suomenlahden mahdollista tulevaa tilaa jo nyt suree.
Näinhän se on, kun kehitys kehittyy, se on yksille onni, ei välttämättä kaikille. Toivossa on kuitenkin hyvä elää.
Suomalaisilla yrityksillä on ollut menestyksellistä toimintaa. On, mistä jakaa osinkoja. Kaikki osingot eivät ole niin kovin suuria, jättävät onneksi osan lisäinvestointeihin, mikä kuulostaa lohdulliselta. On niin kinkkinen juttu tuokin, josko Suomelle on hyvä vai ei se, että yritystemme osakkeet näinkin paljon ulkomaalaisia kiinnostaa...
Tavallisen kansalaisen kannalta suomalainen yritys lienee sellainen, missä toiminta pääasiassa tapahtuu Suomessa. Kun toiminta siirtyy muualle vain nimen jäädessä, yritys on enää vain muodollisesti "suomalainen". Sellaisia taitaa jo olla aika paljon.
Kun täällä toimivat firmat parantavat tulostaan väkeä vähentämällä, kansalainen kyseenalaistaa toiminnan rehellisyyden ja oikeellisuuden. Jos ja kun suomalainen yritys menee kohtuuttomuksiin työläistensä riistossa, se ei tunnu suomalaiselta.
Tietenkin siunaamme kaikki omistajat, olkootpa he keitä hyvänsä. Kysymys kuuluukin, heidänkö ehdoillaan sanellaan suomalainen yrityskulttuuri?
Otsikkokysymyksen lisäksi samoin toinen kysymys tulee mieleen: Kannattavaa toimintaa vai kannattamatonta yritystoimintaa kenpä meistä harrastaisikaan?
Tottakai suomalainen Suomessa suomalaisia hyödyntämässä, työnantajana. Mutta jos jokin bisnes ei enää tuota meillä, jotain on tehtävä tai se bisnes kaatuu kokonaan. Olen niin sinisilmäinen, että jaksan uskoa yritysjohdon kuitenkin aina tekevän parhaan mahdollisensa yritysten täällä pysymiseksi.
Kuinka paljon yrityksen, pienen tai suuremman on tuotettava voittoa, että se riittäisi? Miksi jokin valtion omistama yritys ei voisi toimia voittoa tuottamattakin, mikäli se työllistäisi - kuten rautatiet tai posti joskus? Miksi niitä ei voisi jopa tukea valtion varoin? Tuetaanhan Nokiaakin ja Perlosta ja Elcoteqiä jne ...
Mikä se on valtion yritys nykyään? Nehan on kaikki liikelaitostettu ja viety pörssiin. Siitä on se etu, että valtion isot herrat ja rouvat voivat sanoa, ettei pääomistaja voi tehdä mitään, kun on pörssiyhtiö.
Tukea sentään valtiokin voi pörssiyhtiöille kenkätä ilman ehtoja!
Voi prrrrrrrrr-le!
Varmaan pienelle yritykselle riittää vähäisempikin voitto, suurempien täytyy pitää omistajat onnellisina. Ja nyt sanot: siinäpä se! Että optioita saavat jne.
Nuo mainitsemasi valtion vanhat yritykset ovat myös omineet uuden yrityskulttuurin, nykyaikaistuneet - meidän hyväksi vai epäonneksiko. Sekä että ehkä. Paluu tuottamattomuuteen olisikin melkoinen teko!
Onhan valtio käsittääkseni nyt viime aikoina lisännyt tukiensa määrää - varsinkin, se kun on saamassa tänä keväänä entistä enemmän osinkojakin.
Tätä se on, ei olla itsenäisiä kohta missään mielessä. Ulkomaiset omistajat sanelevat työtahdin, EU muun käyttäytymisen metsien ja maiden hoitoon saakka. Vaikea kuvitella, että USA tai Ranska tai kukaan suurista maista ajaisi oman maataloutensa alas maksaakseen jättikorvauksia muiden maiden maataloudelle.
Metalliteollisuudella on todellakin mennyt hyvin. Ilmankos telakkateollisuutta ollaan viemässä maasta pois. Venäjä pistää Suomen puuteollisuuden kuriin nostamalla rajusti raakapuun hintaa. Kun nyt pöllikuutio maksaa 4 euroa, on sen hinta kesällä 9 ja ensi vuonna 15. Tavoitteena velivenäläisellä on nostaa hinta lähivuosina 50 euroon.
Jättäytyminen energian saannissa Venäjän varaan olisi mieletöntä. Heidän kauppakulttuurinsa on tolkutonta.
Mainitsin tuossa yllä, että telakkateollisuutta oltaisiin viemässä maasta. Tarkoitin konepajateollisuutta.
Ilmankos tässä huuli pyöreänä on jääty moista miettimään... että milloin, mistä tieto...
Telakkateollisuushan mielestäni myytiin turhaan norjalaisille, pyörii täysillä - kiitos suomalaisten osaajien - jopa ylitäysillä, ja tarjoaa suomalaisille alihankkijoille runsaasti töitä.
Mihinkäs sitä konepajateollisuuttakaan ollaan Suomesta viemässä? Laajenevat korkeintaan. Yritykset ovat tilauksia täynnä ymmärtääkseni. Työvoimapulaa metallimiehistä sielläkin, ainakin näillä suuremmilla.
Sain kimmokkeen tämän ketjun avaamiseen uutisesta, jossa ilmineerattiin, että konepajateollisuutta ollaan viemässä jonnekin päin.
... olen puuteollisuuden hoitumisesta maassamme jatkossa. Hakkuita Pohjois-Suomessa arvostellaan, mutta puuteollisuuden raaka-ainepulaa ei saisi missään nimessä jättää Venäjän tuonnin varaan, samalla lappilaisilta työt lopullisesti vieden. Eikä se turismi sitäpaitsi Lapissa kaikkia tule elättämään.
Kauppaan ja vastakauppaan liittynee myös tuo raakapuun osto heiltä. Tarpeeseemme kun on pakko ostaa jostakin, niin Venäjältä lähimmin - taitaa olla myyjän markkinat, jota hyväksikäyttävät.
Kunhan arki koittaa, seuraillaan...
Hyvät pyhät!
Ketjun siirryttyä tänne toiselle sivulle rohkenen, "veliseni", lähestyä kiittämään tästä keskustelustamme. Niin harvoin tulee enää osallistuttua. Joku väitti ilkeilyksikin. Väärässä oli. Ehkäpä oli vain provoksi tarkoitettu. Tiesit, ettemme koskaan ilkeile. Puhutaan, mitä mielessä liikkuu.
Kaikkea hyvää ja - kevättä kohden!