Kaikki valmennuskurssijärjestäjät ovat aivan turhia. Sen sijaan, että ihmiset käyttäisivät energiaansa niiden vertailuun ja tunneilla käyntiin, kannattaisi opiskella. Minä en aio käydä mitään kurssia, vaan opiskelen itse. Olen sitä mieltä, että jos en omalla lukemisella pääse yliopistoon, en ansaitse opiskelupaikkaa. Jos on valmennuskurssin ansiosta päässyt sisään, on ihan turha kuvitella, että pärjäisi vaativassa yliopistomaailmassa omin avuin. Kaikkien pitäisi vaan opiskella itsekseen ja boikotoida valmennuskursseja! Se olisi myös reilumpaa. Käikilla olisi samat mahdollisuudet ja todelliset älyköt pääsisivät sisään. Kaikki siis boikotoimaan valmennuskursseja!
Vastaukset 3
- ontuu
Sun argumentit vähän ontuu. Jos valmennuskurssit ovat kerta tarpeettomia ja turhia niin miten ihmieessä ne voikin yhtäkkiä olla niin hyviä, että sellainen joka ei yliopistomaailmassa omin avuin pärjäisi onnistuisi pääsemään sisään valmennuskurssin avulla.
TOTTA KAI JOKAINEN TEKEE ITSE SEN TYÖN SISÄÄNPÄÄSYN ETEEN, SEHÄN ON SELVÄÄ. Mutta KUKAAN ei voi väittää, että valmennuskurssi olisi täysin TURHA. Siellä saa välineitä lukutekniikkaan jne.. Itse olin aivan hukassa kun aloitin pyrkimisprosessin ja koen, että kurssi tuki mun pyrkimistä hyvin (vertaistuki pääsi testaamaan kokeiden avulla miten hyvin osaa asiat jne). En varmasti olisi päässyt sisään ilman kurssia, sillä opiskelussa oli ollut aimo tauko, kun lähdin pyrkimään. Pakko vielä tähän loppuun mainita, että olin Huippuvalmennuksen kurssilla ja minusta nämä jutut joita siitä lafkasta kirjotellaan on aikasta liioiteltuja. - turha toivoa
Opiskelupaikat merkitsevät ihmisille niin paljon, että puurot ja vellit menevät heillä sekaisin.
On totta, että ilman valmennuskursseja jokainen normaaliälykäs ihminen pääsee sisään ja edes valmennuskurssi ei auta alalle sopimatonta sisälle, MUTTA jos yli puolet sisäänpäässeistä on kurssin käyneitä ja voi itse jotain tehdä maksimoidakseen sisäänpääsynsä, niin arvaahan sen että ihmiset menevät kursseille.
Sääli vaan, että ala on täynnä ihmeellisiä humpuukkifirmoja, joissa mainostetaan paljon ja lopulta joku harmaa tyyppi lukee pääsykoekirjaa tunkkaisessa opetustilassa. - valmennuskurssin
pitäjät sitä pääsykoetta käy tekemässä, vaan jokainen kurssin käynyt itse. kyllä jokainen ihan oman työnsä tekee, oppimistekniikoita on vain monia. itselleni oli ainakin helpotus saada kysyä mieltä askarruttavia kysymyksiä, ihan niinkuin voin nyt yliopistossakin kysyä jos joku on epäselvää.
"Jos on valmennuskurssin ansiosta päässyt sisään, on ihan turha kuvitella, että pärjäisi vaativassa yliopistomaailmassa omin avuin."
hah!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 521020
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍113974Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust27920Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,7824- 75714
Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.3654Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it186602Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista25597- 57593
- 73587