Muutamista artikkeleista olen lukenut kuinka poliisi kertoo harmitellen kuinka suomalaiset ovat ottaneet mallia liikaa amerikkalaisista tv-sarjoista ja ovella tiedustelevat kotietsintälupaa poliisin asuntoon pyrkiesssään. Olenko nyt aivan väärässä siinä uskossa, että poliisi ei ihan noin vain saisi kenen tahansa asuntoon lompsia sisälle? Että tosiaan jonkinlainen lupa siihen tarvitaan? Ilmeisesti jos asunnossa on sisällä etsintäkuulutettu henkilö, saa poliisi tulla hänet sieltä hakemaan tai tapauksessa jossa henkilö pakenee poliisia asuntoon sisälle.
Mutta jos poliisi tulee ovelle tarkoituksena tulla torumaan esimerkiksi liian lujasta musiikinsoitosta ei liene poliisin oikeus lampsia sisään jääkaapille? Tai jos tekee viraapelihomminaan tv-maksutarkastajan työtä, ei luulisi olevan oikeutta työpäivänsä aikana käydä poliisihalarissa kurkistamassa olikos sillä eilisellä kaverilla toosaa vaiko ei?
Eli mikä on rajanveto tällaisessa tilanteessa. Lain mukaan kotietsintälupa voidaan myöntää kun epäillystä rikoksesta on säädetty maksimissaan x-määrä vankeutta. Juuri siksi ihmettelen mikä on se poliisin paheksuma kotietsintäluvan pyytäminen kun poliisi asuntoon pyrkiessään esim kotibileitten hiljentämiseen kohtaa. Tai mistä moinen paheksunta?
Mutta jos poliisi tulee ovelle tarkoituksena tulla torumaan esimerkiksi liian lujasta musiikinsoitosta ei liene poliisin oikeus lampsia sisään jääkaapille? Tai jos tekee viraapelihomminaan tv-maksutarkastajan työtä, ei luulisi olevan oikeutta työpäivänsä aikana käydä poliisihalarissa kurkistamassa olikos sillä eilisellä kaverilla toosaa vaiko ei?
Eli mikä on rajanveto tällaisessa tilanteessa. Lain mukaan kotietsintälupa voidaan myöntää kun epäillystä rikoksesta on säädetty maksimissaan x-määrä vankeutta. Juuri siksi ihmettelen mikä on se poliisin paheksuma kotietsintäluvan pyytäminen kun poliisi asuntoon pyrkiessään esim kotibileitten hiljentämiseen kohtaa. Tai mistä moinen paheksunta?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Poliisinkin toimivalta perustuu lakiin, mikä ei tarkoita "kotietsintälupaa" tms. vaan laissa määriteltyä oikeutta tunkeutua tarvittaessa voimakeinoin kotirauhan piiriin.
Bileet hiljennetään poliisilain perusteella, eikä silloin suoriteta kotietsintää,eikä siihen siten ole määräystäkään ( huom. ei lupa ).
Rikosten tutkinta on eri asia. Silloinkin kotietsinnän tarkoitus voidaan suullisesti esittää, eikä vaadita kirjallisesti esitettävää määräystä. Asiasta on useimmin päättänyt poliisin päällystöön kuuluva.
Joskus kotietsintä voidaan suorittaa esim. henkilön tavoittamiseksi ja vaikka ilman päällystöön kuuluvan määräystä.
Eikä näitä ole vatkattu jo tarpeeksi?
Lukekaa em. lakeja, ja keksikää visaisempia kysymyksiä.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1995/19950493
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1987/19870450
Gertrud und Ortrund kirjoittelee aivan puuta heinää: lain mukaan kotietsintälupa voidaan myntää....
Näilläkin palstoilla on ainakin sata kertaa jo todettu, että Suomessa kotietsintään ei tarvita mitään lupaa.
Yleensä kotietsinnän suorittavan poliisin työkaveri, joka on päällystöä, antaa kotietsinnästä - määräyksen, mutta on tilanteita, jolloin edes määräystä ei tarvita.
Ja, jos päällystön kuuluva on itse mukana kotietsinnässä, niin eihän hän nyt itselleen mitään määräystä ryhdy antamaan.
Pakkokeinolaki
5 Luku
3 §
Kotietsinnästä päättäminen
Kotietsinnästä päättää pidättämiseen oikeutettu virkamies. Ilman määräystä saa kuitenkin poliisimies toimittaa kotietsinnän, milloin sen tarkoituksena on kiinni otettavan, pidätettävän tai vangittavan taikka tuomioistuimeen tuotavan tai henkilönkatsastukseen toimitettavan tavoittaminen taikka sellaisen esineen takavarikoiminen, jota on voitu seurata tai jäljittää rikoksen teosta verekseltään. Poliisimies voi määräyksettä toimittaa kotietsinnän myös muulloin, jos asia ei siedä viivytystä
Näihin "henkilökatsastukseen" saattamisiin ja ns. virka-avun antamiseen lääkäreille. Käytännössä siis poliisi voi toimiensa ohessa poimia kadulta jonkun ns. henkilökatsastukseen = "onko päässä kaikki kunnossa", mutta esim. näissä tapauksissa kun poliisi tunkeutuu asuntoon lääkärin virka-apuna hekamaan henkilökatsastukseen, niin TEO sanoo asiasta siten, että terveyenhuollon pitäisi lähtökohtaisesti pyrkiä ottamaan yhteyttä ja vasta sen kaltaisissa tapauksissa kun terveydenhuollon rahkeet loppuvat taikka tapaus on väkivaltainen, niin voidaan käyttää poliisin virka-apua. Mielenterveyslaki sanoo siten, että poliisin virka-apua voidaan käyttää väkivaltaisen hoitoon saattamisessa taikka vastaavassa tilanteessa. Poliisilaki sanoo siten, että virka-apua voidaan toiselle viranomaiselle antaa jos viranomaista estetään suorittamasta tehtävää.
Käytännön sovellutus asiasta:
Terveydenhuolto saattaa yrittää ottaa yhteyttä ns. ampparikuskien toimesta ajankohtana jolloin henkilökatsastukseen satettava ei ole kotona. Joissakin kapungeissa yhteydenotto tapahtuu kirjallisesti, ei monissakaan. Ampparikuskit ei ensiyrittämältä saa kiinni, toisella kertaa käytetään poliisin virka-apua ja jos henkilö kotona, niin poliisi tallustelee asuntoon perille asti. Valitustilanteessa poliisin toimesta "ei löydetä vikaa, koska poliisi on saanut lääkäriltä virka-apu pyynnön".
Niin kuin aiemminkin on tullut todettua ollaan perustuslaillisesti aika ohuilla, kun lukiopojat olemattomalla kokemuksella voi itte päättää asuntojen tonkimisesta. Virka-apupyynnöt on eri asia. Pitäisi olla vankkaa näyttöä, että kämpästä on syytä jotakin etsiä.
poliisi tulee asuntoon sisään ilman mitään lupaa. Siihen on poliisivalton lainsäädäntö säädetty. Poliisi on laki poliisivaltiossa ja pulinat pois.
SE KOIRA ÄLÄHTÄÄ JOHON KALIKKA KALAHTAA!!
Ei mun kämpässä ole poliisi käynyt eikä ole ollut syytäkään. Kävisköhän ne piruuttaan jonkun kämpässä? Se on varmaan tosi mukavaa... Haloo! Ja taas täysin ilman mitään syytä käydään merkonomin asunnossa, ihan muuten vaan! Tyhjennä housusi!
Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa asettaa eriarvoiseen asemaan henkilöön liittyvän syyn perusteella.
Veljeni on merkonoomi, mutta myös vanha riitapukari, joka on murtanut minulta sormen ja tehnyt vaimolle ns. kotiabortin lapsen ollessa ultraäänitutkimuksien mukaan epämiellyttävää sukupuolta.
Minä olen yhden kerran useista pahoinpitelyistä huolimatta pulustanut itseäni ja olen poliisin kirjoissa kouluttautumaton mielisairas väkivaltarikollinen.
kotietsintään suomessa ja asuntoon lompsimiseen ja tarpeen vaatiessa ovikin saadaan avata voimakeinoja käyttäen vaikka se menisi rikki, jotta kotietsintä saadaan suoritettua. Ainoa mitä edellytetään on se, että ei aiheuteta enempää vahinkoa kuin on pakko, mutta esim. lukitut laatikot, lukitut arkut tms. saa murtaa, jos kotietsinnän tarkoitus on etsiä sellaista materiaalia joka voi olla piilotettuna lukittuun tilaan. Lisäksi poliisin on suljettava asunto jotenkin jos ovi on jouduttu murtamaan etsinnän päätyttyä.
Kotietsintä voidaan myös suorittaa vaikkapa kokonaiseen rakennuskompleksiin ja tutkia kaikki asunnot. Jos komissariolla on syytä epäillä, että rikollinen piileksii jossakin asunnossa.
Käy. Poliisi ratsasi Turussa yhden maksullisen naisen kämpän epäillyn parituksen vuoksi. Naisella oli kotonaan tietokone ja webbikamera ns. opiston listoilla. Poliisi tunkeutui asuntoon murtaen lukot vaikka nainen oli itse kotosalla, eikä poliisi edes soittanut ovikelloa. Epäilivät varmasti, että nainen poistaa tietokoneelta jotakin merkittävää tietoa jos ovikelloa soittaa. Poliisi raahasi naisen Helsinkiin käsiraudissa ja piti kiinniotettuna.
Poliisin järki?
Vaikka tietokoneelta poistaa tietoa, niin tieto jää edelleen massamuistiin löydettväksi. Tietokoneelta ei löytynyt mitään, sijaitseehan ns. opiston palvelin ulkomailla.
Tervetuloa nettiaikaan:
Vaikka Suomen lainsäädäntö kieltää joitain asioita esim. netissä, niin se ei ole sama asia kuin että se kielettäisiin ulkomailla. Netti on kansainvälinen, eikä tunne rajoja.
Mitä maksullinen nainen sai?
Mustelima käteensä jäkiä raudoista, poliisin penkoman asunnon ja tietokoneen ja rikkinäisen oven.
ansottaa omaa kotiaan. kun rymistelevät raamit kaulassa sisälle niin silloin jysähtäs.???
kysymys on vielä siltä osin avoin, mikä oikeuttaa poliisin tulla sisään asuntoon jos asunnossa on esimerkiksi soitettu musiikkia juhlien aikaan liian äänekkäästi?
Eli poliisilain perusteella:
Poliisilaki 7.4.1995/493
2 luku
Toimivaltuussäännökset
14 § (19.1.2001/21)
Kotirauhan ja julkisrauhan piiriin kuuluvien alueiden suojaaminen
Poliisimiehellä on oikeus kotirauhan tai julkisrauhan suojaaman alueen tai paikan haltijan tai tämän edustajan pyynnöstä poistaa henkilö, joka ilman laillista oikeutta tunkeutuu, menee salaa tai toista harhauttamalla taikka kätkeytyy sinne tai jättää noudattamatta käskyn poistua sieltä.
Poliisimiehellä on oikeus poistaa 1 momentissa tarkoitetulta alueelta tai paikalta siellä luvallisesti oleskeleva henkilö, jos tämä häiritsee muiden henkilöiden kotirauhaa tai julkisrauhaa taikka aiheuttaa siellä muulla tavoin huomattavaa häiriötä ja on perusteltua syytä epäillä, että häirintä toistuu.
Jos poistamisella ei todennäköisesti voitaisi estää häiriön toistumista, poliisimiehellä on oikeus ottaa häiritsijä kiinni ja pitää tämä säilössä. Kiinni otettua saa pitää säilössä vain niin kauan kuin on todennäköistä, että häiriö toistuu, kuitenkin enintään 12 tuntia kiinniottamisesta.
Eli vaikka sinun omasta kodistasi...
Kyllähän sen oman asunnon saa ansoittaa, mutta sitten täytyy myös kantaa seuraukset, eli tässä tapauksessa elinkautinen.
Oikeus on ottanut Suomalaisittan varsin ankaran linjan hengenvaarallisten ansojen rakenteluun.
Vaikka kukaan ei kuolisi tai loukkaantuisi, silti puhutaan minimissään sellaisista neljän vuoden linnareissusta.
Jos ansan katsotaan olleen virkamieheen erityisesti kohdistettu ja asettaneen hänet edes vaaraan puhutaan minimissään kahdeksan vuoden linnareissusta. Vaikka vammoja ei kenellekään tulisi.
Omaan asuntoon ei saa rakennella mitä haluaa? Mistäs asukas voi tietää että poliisi menee käymään asukkaan poissa ollessa, millä perusteella voidaan väittää että ansat olisi kohdistettu kehenkään? Erityisesti jos asunnosta ei löydy mitään minkä vuoksi sinne on kyselemättä menty. Entäs jos ansoittamisesta on etukäteen lappu ovessa, omaa tyhmyyttäänhän he itseään vahingoittavat?