Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Metsästysmaja

Heräsin puhelimen ääneen.Oli jo iltapäivä.
Olimme olleet Sarin kanssa katsastamassa
kaupungin yöelämää ja niinhän siinä kävi että
jälleen valomerkki tuli nähtyä.
Soittaja oli Nikke,pyysi torille kahville.
Pikaisesti pientä siistiytymistä ja pyöränselkään.
Nikke odotti jo kahviossa kun saavuin.
Juttelimme kaikkea joutavaa kunnes Nikke käänsi
puheen tulevaan neuvottelumatkaan joka hänellä
oli edessä. Siinä olisi tarpeen pientä pehmittelyä.
Kyseesä on suurempi kauppa ja vastapeluri iäkäs
herrasmies jonka allekirjoitus saattaisi hellitä
paremmin naisellisia avuja apuna käyttäen.
Voisiko tyttökaverini lähteä mukaan,kysyin. Muistin Sarin kateuden lahjakortista ja nythän
olisi hyvä tilaisuus.Sitä ajattelin sinulta kysyä,
jos sinulla olisi sellaista pätevää kaveria Nikke
sanoi ja virnisti kaksimielisesti.

Kokouspaikka oli erään keskisuomalaisen hotellin
sviitti.Sari suostui heti kuultuaan jutusta.
Nikke oli luvannut korvata vaivat sopivasti,
mitään tarkempaa ei sovittu.
Matkalla olimme kuulleet kaiken oleellisen.
Mies on kova naisten perään vaikkei mitään avuja
rahan lisäksi olekkaan.Niken arvion mukaan pelkkä
naisen näkeminen saa ukon pois tolaltaan.
Olisi vaan pidettävä ukko lämpimänä.

Nikke majoittui sviittiin ja meille otettiin
yhteinen kämppä.
Neuvottelua ennen ehti hyvin ottaa suihkun ja
pukeutua iltaa varten.
Sari oli varannut mukaansa todelliset vettelykset.Toppi ilman liivejä paljasti täyteläiset rinnat ja nännit saattoi erottaa sel-
västi.Hame oli sivuhalkiolla,steyapit korosti
pikiä sääriä ja musta pieni kolmio sai peitokseen
mitättömät stringit.Todella valloittava näky,
vaikka naisena katsoinkin.
Itselläni oli paljon vaatimattomampaa.
Toppi minullakin ja kietaisuhame.Liivit jätin pois Sarin vaatimuksesta.Sukkia en laittanut,
olihan kesä ja sääret olivat saaneet jo kauniin
rusketuksen.Molemmilla korkoavokkaat.

Tarjoilija poistui juuri meidän mentyä.
Istuimme odottamaan.Huomasin Niken katseesta
Sarin tehneen häneenkin vaikutuksen.
Ovi avautui ja sisään astui lähempänä kuutakymmentä oleva pönäkkä lähes kalju mies.
Esiteltiin,jätän nimen pois ja puhun vaan ukosta.
Kahvin aikana Nikke alkoi käymään läpi sopimuksen
joitakin tarkennuksia,kaupan piti olla pääosin selvä. Sari istui Ukon vieressä ja minä Niken kanssa vastapäätä.Huomasin Sarin ilmeestä että
pöydänalla tapahtui jotain.Ukon käsi oli huomattavan sivulla ja liikahteli.Sari hymyili,
kääntyi Ukkoon päin ja tarjosi lisää kahvia.
Esimmäiset konjakit oli jo juotu.
Nikke kaatoi lisää,meille likööriä.
Ukon vitsi oli siihen,tytöt tykkää munalikööristä.Vaikkei se sitä ollut.
Konjakki sai Ukon yhä rohkeammaksi,varmaan siihen vaikutti myös Sarin köytös.Huomasin että Sarinkin
käsi oli tutkimusmatkalla.
Sitten Nikke nousi ja sanoi menevänsä soittamaan.
Kun Nikke poistui toiseen huoneeseen Ukko tarrasi
heti kiinni Sarin rintaan.Minusta ei näköjään
ollut mitään haittaa,senkin vanha pervo.
Sari ei estellyt vaan nosti kätensä Ukon kaulalle,
ja toisen jalkansa polvelle.Näin kuinka käsi sukelsi nopeasti hameen alle.Ukko painoi kasvonsa
vasten Sarin rintoja.Hameenalus sai jäädä ja
käsi työntyi topin alle tunnustellen.
Oli jotenkin sellainen olo etten voinut olla
vain katselemassa,niinpä siirryin Ukon toiselle
puolelle ja pistin käteni suoraan haaroihin.
Sieltä löytyi ihme kyllä varsin mittava väline.
Lienee sillä hankkinut itselleen panomiehen
maineen jota sitkeästi vieläkin piti yllä.
Ukon naama punotti jo melkoisesti kun Nikke tuli
takaisin.
En tiennyt miten pitäisi edetä, joten loin Nikkeen
kysyvän katseen.
Haluaako kukaan käydä saunassa.Sauna,tietysti
täällä oli sauna.Niken sanat toivat Ukkoon uuta
eloa.Saunaan kyllä menen kun on kaksi selänpesijää
Ukko huudahti.Sari nousi ja kääntyi istumaan kahareisin Ukon syliin.Ei ole vielä missään mitään
pestävää,juuri suihkusta tultu.
Erkanin Ukosta ja menin Niken syliin.

Tilanne kävi kokoajan kuumemmaksi.
Ukko ja Sari oli siirtynyt istumaan suureen noja-
tuoliin. Meillä oli omat touhut sohvalla.
Sarin hame oli noussut vyötäisille jonne toppikin
oli laskeutunut.Ukko velloi Sarin rintoja,samalla
toinen käsi oli löytänyt jotakin jolkovälistä.
Sari oli avannut Ukon housut ja oli työntämässä
niitä alemmas.
Homma ei kuitenkaan onnistunut ennenkuin Ukko
nousi ylös ja Sari vapautti äijän tukalista vaatteistaan.Nyt Ukko oli alasti ja saatoin
nähdä koko komeuden.Pullean vatsan alla oli ihan
kelpo patukka,vieläpä terhakasti pystyssä.
Ukko kuori Sariltakin vaatteita,sukat sai jäädä.
Sari otti kiinni Ukon paljaasta päälaesta ja
painoi alas samalla kun itse asettui tuoliin
lähes makaavaan asentoon.Levitti jalkansa ja
painoi Ukon pään jalkoväliinsä.

(jatkuu mikäli kiinnostaa)
14357
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jatka pois! Haluun tietää miten jatkuu!!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anna Dulla kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu