Taannoin uutisoitiin Nato-joukkojen kiduttaneen terroriepäiltyjä etelä-irakissa mm. unen riistolla.
Eikös tämä "unen riisto" ole suomessa ihan tavallinen ja normaali kuulustelukeino!
Hommahan tapahtuu (itse kokeneena!) siten, että vangittu/ kuulusteltava on kameravalvonnassa sellissään ja aina kun ko. hlö on nukahtamassa, se haetaan uudelleen kuulusteluun tai jollain muulla verukkeella pidetään hereillä.
Onko muilla kokemuksia?
terveisin talousrikokseton.
Eikös tämä "unen riisto" ole suomessa ihan tavallinen ja normaali kuulustelukeino!
Hommahan tapahtuu (itse kokeneena!) siten, että vangittu/ kuulusteltava on kameravalvonnassa sellissään ja aina kun ko. hlö on nukahtamassa, se haetaan uudelleen kuulusteluun tai jollain muulla verukkeella pidetään hereillä.
Onko muilla kokemuksia?
terveisin talousrikokseton.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Taas valetta, mutta epäilty tekee kaikkensa, jotta voisi kiemurrella vapaaksi tekemästään rikoksesta.
Faktaa
Esitutkintalaki
24 §
Kuulusteltavaa on kohdeltava rauhallisesti ja asiallisesti. Tunnustuksen tai määrättyyn suuntaan käyvän lausuman saamiseksi kuulusteltavalta ei saa käyttää tietoisesti vääriä ilmoituksia, lupauksia tai uskotteluja erityisistä eduista, uuvuttamista, uhkausta, pakkoa taikka muita kuulusteltavan ratkaisuvapauteen, tahdonvoimaan, muistiin tai arvostelukykyyn vaikuttavia sopimattomia keinoja tai menettelytapoja.
Kuulustelua ei saa toimittaa kello 22:n ja 7:n välisenä aikana, paitsi:
1) kuulusteltavan pyynnöstä;
2) suppeassa esitutkinnassa, johon kuulusteltava on 19 §:n mukaan velvollinen heti jäämään tai saapumaan; tai
3) jos siihen on muu erityinen syy.
(27.6.2003/645)
Kuulusteltavalle on annettava tilaisuus säännölliseen ateriointiin ja riittävään lepoon. (27.6.2003/645)
"Faktaa
Esitutkintalaki "
Ahaa. No sitten siteerataan ks. Tieliikennelaki 3.4.1981/267.
" 23 §
Tilannenopeus
Ajoneuvon nopeus on sovitettava sellaiseksi kuin liikenneturvallisuus edellyttää huomioon ottaen muun ohella tien kunto, sää, keli, näkyvyys, ajoneuvon kuormitus ja kuorman laatu sekä liikenneolosuhteet. Nopeus on pidettävä sellaisena, että kuljettaja säilyttää ajoneuvon hallinnan. Ajoneuvo on voitava pysäyttää edessä olevan ajoradan näkyvällä osalla ja kaikissa ennalta arvattavissa tilanteissa. Ennen kaukovaloilta lähivaloille vaihtamista nopeus on sovitettava uusia näkyvyysolosuhteita vastaavaksi."
Tämän faktan perusteella kaikki ajavat tiellä varovaisesti, eikös? Sehän on oikein lakiin kirjattu.
Suomalaiset poliisit kiduttavat uhrejaan joka päivä.
Omakohtaista kokemusta ei ole, mutta epäilenpä vahvasti väitettäsi. Yleensä kyse on siitä, että ollaan kovia jätkiä kunnes häkki heilahtaa ja sitten alkaa itku. Linnasta päästyään ollaan sitten taas kovista jne.
Sitä saa mitä tilaa.
Täysin totta on se että Tampereella poliisi käytti tätä "unen riistoa" kuulusteluissa, mutta tarvitsisin tarkempaa tietoa mahdollista syytettä varten, eli
kuinka nostaa valtiota vastaan syyte kiduttamisesta?
ps. entäpä poliisien väärät todistukset?
Onko poliisilla oikeus riisuttaa vangittu alasti ja takavarikoida kaikki vaatteet?
Päätpolis päätpolis vatsu kana duu vatsu kana duu ven tei kam for juu! :D "if you get hot then u must get cool" ni ei muuta ku vaatteet pois va.
Tämän maan julkisuuskuvan eli siis näennäisten lakien takana tapahtuu vaikka mitä. En yhtään ihmettele vaikka poliisi Suomessa käyttäisikin unen riistoa ym. keinoja