Mitä mieltä olette?

Mitäs mieltä ootte...
Kun lukuloma alkaa siinä abiristeilyn jälkeen niin meinasin lähteä viikoksi lomalle pohjoiseen..:) Ajattelin lukea lomalla ollessani 1-2 tuntia päivässä joten se ei mene pelkäksi vapaa-ajaksi.
En kotona kuitenkaan lukisi ekalla viikolla kuin sen 1-2 tuntia..kun palaan kotiin on vielä 2 viikkoa aikaa lukea oikein kunnolla:)4 tuntia päivässä..viikko kevyttä opiskelua lepäilyä sekä vapaa-aikaa.. sitten kaksiviikkoa aikaa kotona virkeänä tehokkaaseen opiskeluun. mites itse meinaatte tehdä lukulomalla? ja mitä mieltä olette systeemistäni? mielestäni pieni loma tekee hyvää ennen kun alkaa kertailemaan kirjotuksiin:)
12896
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kolme viikkoa on niin lyhyt aika, että se kannattaa käyttää joko tehokkaaseen lukemiseen/ pelkkään laiskotteluun.

Tässä minun aikatauluni:

Viikko 1:

Maanantai-perjantai 7-11 hissa, 11-12 tauko ja ulkoilu, 12-18 psyka. Illalla teen käsitekarttoja päivällä oppimistani asioista.

Lauantaina on viikon asioiden kertaus. Sunnuntaina lasken matematiikkaa 7-12. Loppupäivä taukoa.

Viikko 2:

Maanantai-perjantai 7-11 ruotsi, 12-18 englanti.
Lauantaina ja sunnuntaina kielioppia.

Viikko 3:

Maanantai-perjantai 7-11 matematiikka, 12-18 hissa ja psyka. Lauantai ja sunnuntai: äidinkielen kieliopin kertaus.

Äänestä
  • siis aiot lukea melkeen kellon ympäri joka päivä, heräät vielä seittemältä!!!

    ei hevletti tollasta jaksa kukaan, mä oon tyytyväinen jos saan joskus kirjan edes avattua!

    Äänestä

  • et oo tosissas kirjoitti:

    siis aiot lukea melkeen kellon ympäri joka päivä, heräät vielä seittemältä!!!

    ei hevletti tollasta jaksa kukaan, mä oon tyytyväinen jos saan joskus kirjan edes avattua!

    olen kyllä harvinaisen samaa mieltä. haha. siis itse en edes jaksa keskittyä tuntia kauempaa samaan aineeseen. toivon että tuo oli provo :)

    Äänestä

  • kylläpäs on.. kirjoitti:

    olen kyllä harvinaisen samaa mieltä. haha. siis itse en edes jaksa keskittyä tuntia kauempaa samaan aineeseen. toivon että tuo oli provo :)

    en usko, että on provo. kyllä jotkut oikeasti pänttäävät noin. Oma aikatauluni on suunnilleen samanlainen, tosin herään kahdeksalta ja aloitan lukemisen vasta ysiltä. klo 12-13 on tauko. Luen 9-12 englanti, loppupäivän historiaa/uskontoa. Seuraavana päivänä kertaan edellisenä päivänä oppimani.

    Äänestä

Joo, kyllä se kolme viikkoa on loppujen lopuks todella lyhyt aika. Mulle ei tulisi mieleenkään miettiä mitään pohjoisen reissuja... Aikaa kun on muutenkin vähän.

Mutta kaipa sen itse tietää, saako ittensä lukemaan lomareissulla. Minä en kyllä saisi.

Äänestä
  • oon ihan varma et kaveri ei lue tohon sun suunnitelmiin sitoutuen..dataat varmaa puolet ajasta. Ja ei ketää normaali ihminen köhnötä himassa noi pirusi kirja kädessä..haha:D kyllä ne asiat on opittu jo aikaisemmin siinä 3 viikossa kyllä saa pitää lomaa..kertaillaan vaan:D minä ainakin luen ja siinä samalla lomailen

    Äänestä

  • erikka vasta kirjoitti:

    oon ihan varma et kaveri ei lue tohon sun suunnitelmiin sitoutuen..dataat varmaa puolet ajasta. Ja ei ketää normaali ihminen köhnötä himassa noi pirusi kirja kädessä..haha:D kyllä ne asiat on opittu jo aikaisemmin siinä 3 viikossa kyllä saa pitää lomaa..kertaillaan vaan:D minä ainakin luen ja siinä samalla lomailen

    Kyllä tuossa ajassa saa todella paljon aikaan, jos vaan motivaatiota riittää. Ainahan voi todistella itselleen, ettei voi oppia mitään uutta, kun työ on jo tehty lukion aikana, mutta niin todisteli myös eräs ikätoverini, joka kirjoitti reaalista hylätyn.

    Kokemuksen syvä rintaääni: lukekaa kirjoituksiin. Se on vain kolme viikkoa. Sen jälkeen voi sitten tehdä ihan, mitä huvittaa.

    Äänestä

  • erikka vasta kirjoitti:

    oon ihan varma et kaveri ei lue tohon sun suunnitelmiin sitoutuen..dataat varmaa puolet ajasta. Ja ei ketää normaali ihminen köhnötä himassa noi pirusi kirja kädessä..haha:D kyllä ne asiat on opittu jo aikaisemmin siinä 3 viikossa kyllä saa pitää lomaa..kertaillaan vaan:D minä ainakin luen ja siinä samalla lomailen

    Lukekaa kirjoituksiin täyspäiväisesti. Tietysti välillä pitää tehdä jotain muutakin. Mutta sen kolmen viikon jälkeen hellittää.

    Äänestä

  • vastaa... kirjoitti:

    Lukekaa kirjoituksiin täyspäiväisesti. Tietysti välillä pitää tehdä jotain muutakin. Mutta sen kolmen viikon jälkeen hellittää.

    Kolme viikkoa on lyhyt aika ja jos sillon alkaa jotain muuta väsäämään, niin huonosti menee.

    Ja aamuisin on kannattavinta lukea, silloin on virkku. Itse en ainakaan iltaisin kovinkaan paljon jaksa keskittyä.

    Itse vertaan lukuloma-päivää koulupäivään, eli n. 8 tuntia opiskelua päivässä tauot.

    Äänestä

  • julianne kirjoitti:

    niin myös minä teen.. kunpa vaan pysyisin suunnitelmassani! :)

    Äänestä

  • jjjkl kirjoitti:

    niin myös minä teen.. kunpa vaan pysyisin suunnitelmassani! :)

    Itse en ole mikään innokas lukia mutta olen kyllä tajunnut että tässä kolmessa viikossa saa paljon aikaiseksi vaan kun viittii aloittaa ajoissa. siksi en suosittelisi lomaa, ,se on vain tekosyy olla lukematta. itse olen aina siirtämässä asioita huomiseen ja siitä tulee jatkuva kierre. on todella ärsyttävä fiilis jos viimeisellä viikolla huomaa että aika loppuu ja ei ole edes aloittanut.
    siispä olen pakolla istunut naama kiinni kirjassa vaikka pää välillä meinaa räjähtää. mutta motivoi kun ajattelee että niinhän ne muutkin...

    Äänestä

  • ............. kirjoitti:

    lukekaa kunnolla, mutta älkää liioitelko...

    viime vuonna kirjoittaneena neuvon vain sen, että älkää kuluttako itseänne loppuun, sillä jos aiotte kirjoitusten päälle lukea pääsykokeisiin niin voin kertoa että hurjaksi menee...itse luin kirjoituksiin ihan hulluna (virhe) ja siihen päälle vielä kesäkuuhun asti pääsykokeisiin..pääsin yliopistoon, joten ahkerointi kannattatti, mutta olin kyllä ihan loppu. pohtikaa siis lukusuunnitelmianne ja muistakaa että vapaapäiviäkin on pidettävä!

    tsemppiä teille kaikille!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

werwerewrertert kirjoitti:

Mitäs mieltä ootte...
Kun lukuloma alkaa siinä abiristeilyn jälkeen niin meinasin lähteä viikoksi lomalle pohjoiseen..:) Ajattelin lukea lomalla ollessani 1-2 tuntia päivässä joten se ei mene pelkäksi vapaa-ajaksi.
En kotona kuitenkaan lukisi ekalla viikolla kuin sen 1-2 tuntia..kun palaan kotiin on vielä 2 viikkoa aikaa lukea oikein kunnolla:)4 tuntia päivässä..viikko kevyttä opiskelua lepäilyä sekä vapaa-aikaa.. sitten kaksiviikkoa aikaa kotona virkeänä tehokkaaseen opiskeluun. mites itse meinaatte tehdä lukulomalla? ja mitä mieltä olette systeemistäni? mielestäni pieni loma tekee hyvää ennen kun alkaa kertailemaan kirjotuksiin:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu