Koiran uni

Ri_ce

Koirani näkee valtavasti unia ja kävin kirjastossa selailemassa koirien nukkumis tapoja. Minua kiinnosti varsinkin erilainen ääntely ja unen merkitys yleensäkin. Koirani on kova vinkumaan/haukahtelemaan unissaan ja jalat heiluvat vimmatusti. Parin vuoden sisällä koira on alkanut myös murista unissaan ja nyt puolen vuoden sisään olen kauhuissani herännyt yöllä siihen kun koira istuu ja ulvoo pää taaksepäin kaartuneena. Kun hätääntyneenä juoksen luokse ja kosken ulvovaan koiraan, koira on kuin horroksesta herännyt..katsoo minua vain ihmeissään ja kellahtaa takaisin nukkumaan.

Luin eräästä kirjasta, että unissaan murina on täysin epänormaalia nukkuvalle koiralle ja kirjoittaja myös päivitteli ettei ole koskaan edes tavannut unissaan murisevaa koiraa, mutta on kuullut niistäkin huhuja.

Nyt kiinnostaisi ovatko muiden koirat näin eläväisiä unissaan ja onkohan tuo murina tai unissaan ulvominen hirveän harvinaista??

26

9992

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ri_ce

      siis en käynyt kirjastossa selailemassa koirien nukkumistapoja, vaan aiheeseen liittyviä teoksia;)

      • Anonyymi

        minun koirani saa jonkinnäköisiä kohtauksia nukkuessa.noin 20 minuutin jälkeen se rupee murisemaan ja irvistelemään .se nukkuu viereisessä sängyssä,elikä kaksi sänkyä vierekkäin ja seinän puolelle,on jopa muutaman kerran hyökännyt käteeni kiinni,mutta ei pure juurikaan nyt olen siirtänyt erilleen noin 40cm ja siltikin se jatkuu


    • FAU

      varsinkin just jos on jotain jännää tapahtunut.
      Meillä juostaan ja haukahdellaan, vingutaan ja murahdellaan.
      Silmät ja korvat pyörii päässä ja välillä saavat tosi ison äänen aikaan unissaan.
      Ihan normaalia se on, kyllä ne koiratkin unia näkee.
      Itse olen joskus miettinyt, että mitä unia voi nähdä pieni pentu, jolla ei vielä ole silmät, tai korvat auki.
      Kaikki kokemukset perustuu haju, maku ja tuntoaistiin ja silti ne välillä vipeltää unissaan ihan vimmatusti ja inahtelevat ja vingahtelevat mennessään :) Ei niillä ainakaan kovin isoja tapahtumia päivään vielä mahdu ;))
      Taitaa kyllä niillä olla vielä jotain refleksejä noi unet, mutta mielenkiintosta seurattavaa silti.

      • Ri_ce

        että vastasyntyneillä ei tosiaan ole mitään mikä saisi ne uneksimaan. Toisaalta on niilläkin varmasti erilaisia tuntoja ja unet voivat olla ennemmin fyysisiin tapahtumiin liittyviä. Ne taitaa nähdä unta siitä kun hellä emän kieli lipoo pehmyttä ihoa:)


    • meilläkin uneksitaan,,,ja osaan jo arvata mistä:)

      • Ri_ce

        teillä uneksitaan?? Ja miten olet unen saanut ratkaistua?? Tuosta miun murresta kun ei ota selvää onko kissa puussa vai toisen koiran hampaat otsassa, sen verran hassusti unissaan käyttäytyy..


      • Ri_ce kirjoitti:

        teillä uneksitaan?? Ja miten olet unen saanut ratkaistua?? Tuosta miun murresta kun ei ota selvää onko kissa puussa vai toisen koiran hampaat otsassa, sen verran hassusti unissaan käyttäytyy..

        tuo on nuori viriili uros:)


      • hauvanmamma kirjoitti:

        tuo on nuori viriili uros:)

        silloin kun jollakin tyttökaverilla on juoksut niin uneksii enemmän ja mun puolella sänkyn vieressä tai alla nukkuu:)


      • Ri_ce
        hauvanmamma kirjoitti:

        silloin kun jollakin tyttökaverilla on juoksut niin uneksii enemmän ja mun puolella sänkyn vieressä tai alla nukkuu:)

        Heh..melkoinen veijari. Taitaa olla minun uroolla samoja viboja...


    • Maya81

      nää mun molemmat melskaa unissaan,potkii,vinkuu jne..doggi kerran potkaisi mua niin kovin kylkeen unissaan että tuli mustelma.. ;)

      • Ri_ce

        koira nukkuukin omassa pedissään;) jos samaan sänkyyn ahtaisimme niin tappeluhan siitä tulisi..tai toinen vaihtoehtohan olis, että ostan 3 metriä leveen sängyn;)


      • Maya81
        Ri_ce kirjoitti:

        koira nukkuukin omassa pedissään;) jos samaan sänkyyn ahtaisimme niin tappeluhan siitä tulisi..tai toinen vaihtoehtohan olis, että ostan 3 metriä leveen sängyn;)

        niin hänkin nykyään.. ;) välillä tulee köllii viekkuun mutta kyllä saa nukkua omassa pedissään..muutaman kerran tullu haukotuu henkee ku pikku muru on nähnyt unia.. ;) pienemmän kanssa on hyvä nukkua :) käpertyy kainaloon tai jalkojen päälle


    • unissaan noussut istumaan! :D Mutta kai se on ihan luonnollista, itse olen pari kertaa herännyt siihen että olen istunut ja kovasti mukamas touhunnut jotakin. Miksei koirilla olisi sama juttu.

      Mutta juoksee vimmatusti ja haukahtelee kimeällä äänellä, viime vuosina se on myös alkanut enemmän ja enemmän murista unissaan. Se on semmoista ihan mukavaa urinaa, mutta joskus huomattavan äänekästä.

      • Ri_ce

        Itsekin on tullut joskus höpöteltyä ja vaelleltua unissaan. Toivottavasti tuo ei kuitenkaan tartu koiraan. Olisihan se huvittavaa katsottavaa kun toinen painais täydessä unessa, häntä ojossa etiäpäin.

        Olen myös miettinyt, että mitä se koiranuni on, kun siitä puhutaan. No juu, kyllähän tuo nukkua mojottaa monta tuntia silmät auki, välillä uneksii välillä tarkkailee. Mutta kyllä välillä se on niin sikiunessa, ettei tiedä mitä ympärillä tapahtuu.


      • Ri_ce kirjoitti:

        Itsekin on tullut joskus höpöteltyä ja vaelleltua unissaan. Toivottavasti tuo ei kuitenkaan tartu koiraan. Olisihan se huvittavaa katsottavaa kun toinen painais täydessä unessa, häntä ojossa etiäpäin.

        Olen myös miettinyt, että mitä se koiranuni on, kun siitä puhutaan. No juu, kyllähän tuo nukkua mojottaa monta tuntia silmät auki, välillä uneksii välillä tarkkailee. Mutta kyllä välillä se on niin sikiunessa, ettei tiedä mitä ympärillä tapahtuu.

        sanota ihmisistä jotka ovat herkästi herääviä että nukkuvat koiran unta?
        itse olen monasti pelästynyt että koira on kuollut kun on nukkunut niin sikeästi että saa ravistella että herää.


      • Ri_ce
        majorica kirjoitti:

        sanota ihmisistä jotka ovat herkästi herääviä että nukkuvat koiran unta?
        itse olen monasti pelästynyt että koira on kuollut kun on nukkunut niin sikeästi että saa ravistella että herää.

        Niinhän se on, mutta juuri tuo koiran unia kun tuppaa olemaan välillä niin sikeää ettei ole varma onko koira enää hengissä.


    • Sisu-haukku

      Meidän hurjapää juoksee, yskähtelee, sen silmät muljahtelee.
      Kaikkein pelottavinta on se kun välillä sillä on nukkuessaan kieli kokonaan ulkon, silmät menee ympäri ja pitää aivastelevaa ääntä. Se on pari kerta tehnyt niin ja mun on ollut pakko herättää se kun on tullut mieleen lähinnä vainaja siitä kielestä =(

    • niksu

      mun koirat ainakin murisee unissaan ja näytteleen hampaitakin toisinaan. Nuoleskelee huuliaa, heiluttaa häntää, jalat vipattaa, vingahtelee ja haukahtelee.

    • varsinkin toi vanhempi näkee unia,välil muristaan ja ulistaan ja väliin saattaa tulla haukahduskin ja jalat ja suunpielet nykii kilpaa,joskus nuorempi koiruus saattaa mennä katsomaan,että mikä on toisella hätänä kun pitää tommosta ääntä,mut ei ole kuitenkaan toista onneksi herättänyt.
      Nuorempi ei viel ainakaan paljoo ääntele unissaan.

    • musta.salama

      myös haukutaan ja muristaan unissaan, tassut nykii minne sattuu ja örähtelee mitä ihmeellisimpiä ääniä. Joskus voisin vannoa tietäväni mitä unta se näkee pelkästään siitä tyylistä millaisia ääniä päästelee... :)

    • hoqu

      heh.. minun koirani tekee kaikkea yllämainittua unissaan, mutta yhden kerran se myös näytti parittelevan unissaan kun liikehdintä oli sen kaltaista..

      • märkiä unia

        Hih!:D


    • Suora vastaus: Kyllä murisee ja jopa haukkua yrittää eikä se missään nimessä ole mitään poikkeavaa.

      Varsinkin niinä päivinä kun koira on ollut erittäin energisellä tuulella ja saanut paljon liikuntaa sekä tavannut sosiaalisessa mielessä muitakin tovereitaan, se unien määrä lisääntyy huomattavasti.

      Vastakohta niille eläimille on surkeissa oloissa elävät koirat, jotka päivät pitkät makaa koirankopissa tai kotona sohvalla. Ne eivät useinkaan unia nää.

      Ole siis huoletta. Jos koirasi saa liikuntaa tarpeeksi ja sitä muutenkin hyvin pidetään, ei mitään pelkoja edes voi olla.

      • LOL LOL LOOOO

        Oletpa hassu.Vastaat 4,5 vuotta vanhaan viestiin


      • LOL LOL LOOOO kirjoitti:

        Oletpa hassu.Vastaat 4,5 vuotta vanhaan viestiin

        Oothan sä tyhmä!

        Vastaat viestiin missä vastattiin 4.5 uotta sitten kirjotettuun viestiin!


    • Anonyymi

      Ap, ne eivät ole unia. Koirallasi on epilepsia.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      6
      2473
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1648
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1386
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      160
      1223
    5. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      141
      1193
    6. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1125
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      106
      1081
    8. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1071
    9. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      116
      966
    10. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      949
    Aihe