Olen 14 -vuotias tyttö. Mulla on paniikkihäiriö ja lievempi sosiaalisten tilanteiden pelko, ja tämä vaikeuttaa niin helvetisti elämääni. Lisäksi minulla on ollut reilu 3 vuotta masennusta. Näitä ei ole tosin vielä diagnosoitu, mutta se johtuukin vain siitä, että en asiasta ole kertonut kellekkään.
En omista yhtäkään kaveria ja uusien kavereiden hankkiminen on liian iso kynnys mihin en ole kykeneväinen tällä hetkellä, ja tässä tilassa. Olen mennyt jopa niin pitkälle, että olen meinannut tappaa itseni, jotta en joutuisi menemään tilanteeseen missä oli paljon vieraita ihmisiä. Tosin kyse oli myös muutenkin pääsemistä vapaaksi tästä tuskasta. Hirttököysi oli jo kädessä, kunnes sitten ennen lopullista tuomiota, tajusin mitä tein. Huh, onneksi kukaan ei saanut tietää kyseisestä tapahtumasta..toisaalta kyllä toivon, että olisin sen tehnyt. Ja tiedän, tämä on niin väärin ajatella näin, mutta en voi sille mitään. Tuntuu todella pahalta, ahdistaa ja kaikenlisäksi en pysty olemaan ihmisten lähellä. ''Pelkään'' ihmisiä, olen enemmän kuin vain ujo. Paniikkihäiriö on mitä kamalin. En saa henkeä, hiki valuu ja tärisen ym. Se saattaa jopa kestää koko päivän, viikkoja, välillä laantuu ja taas alkaa, varsinkin jos mielessäni on joku asia mikä vaivaa minua. Sama juttu myöskin sosiaalisissa tilantessa, paniikkikohtaus on väistämätön.
Illat on kamalimpia, sillon kaikki asiat jurraa päässä, ja sitten kun nukkumaan pitöisi mennä niin ei tietenkään mitään unta saa. Mä en enää jaksa :(
Ja kiitos, ei tarvitse kommentoida jos asiasi on ''hanki kavereita vitun urpo, monilla muilla on asiat paljon huonommin kun sulla'' - Ihan kuin en tuota jo tietäisi.
En omista yhtäkään kaveria ja uusien kavereiden hankkiminen on liian iso kynnys mihin en ole kykeneväinen tällä hetkellä, ja tässä tilassa. Olen mennyt jopa niin pitkälle, että olen meinannut tappaa itseni, jotta en joutuisi menemään tilanteeseen missä oli paljon vieraita ihmisiä. Tosin kyse oli myös muutenkin pääsemistä vapaaksi tästä tuskasta. Hirttököysi oli jo kädessä, kunnes sitten ennen lopullista tuomiota, tajusin mitä tein. Huh, onneksi kukaan ei saanut tietää kyseisestä tapahtumasta..toisaalta kyllä toivon, että olisin sen tehnyt. Ja tiedän, tämä on niin väärin ajatella näin, mutta en voi sille mitään. Tuntuu todella pahalta, ahdistaa ja kaikenlisäksi en pysty olemaan ihmisten lähellä. ''Pelkään'' ihmisiä, olen enemmän kuin vain ujo. Paniikkihäiriö on mitä kamalin. En saa henkeä, hiki valuu ja tärisen ym. Se saattaa jopa kestää koko päivän, viikkoja, välillä laantuu ja taas alkaa, varsinkin jos mielessäni on joku asia mikä vaivaa minua. Sama juttu myöskin sosiaalisissa tilantessa, paniikkikohtaus on väistämätön.
Illat on kamalimpia, sillon kaikki asiat jurraa päässä, ja sitten kun nukkumaan pitöisi mennä niin ei tietenkään mitään unta saa. Mä en enää jaksa :(
Ja kiitos, ei tarvitse kommentoida jos asiasi on ''hanki kavereita vitun urpo, monilla muilla on asiat paljon huonommin kun sulla'' - Ihan kuin en tuota jo tietäisi.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minulla on myös ollut 3 vuotta sosiaalistentilanteiden kammo.
En sen takia ole kuitenkaan itsemurhaa miettinyt vaan olen opetellut elämään sen kanssa. Jos lohduttaa niin se voi lieventyä huomattavasti aina välillä. Minulla oli vuosi erittäin hyvää aikaa, mutta välillä on pahenemis vaiheita. Jolloin hermostuneisuus on huipussaan
Siihen auttaa: Yritä vältellä tilanteita jonkin verran, silloin kun tunnet olevasi erityisen hermostunut.
Alkoholi voi auttaa asiaa, mutta krapula pahentaa, eli alkoholia voi käyttää kohtuudella, jopa suosittelsiin sitä jos olisit hieman vanhempi.
Niskat kannattaa hierottaa, sillä jos ne on jumissa, niin huimaus pahenee, tällöin paniikki voi tulla helpommin kun veri kiertää huonosti.
Hyvät yö unet auttavat minua. Tosin tuota neuvoa en itse oikein noudata, mutta tuolaiset 5-8 tuntia ovat aika hyvät unet.
Jos paniikki kohtaus on iskeä, niin ala näpläämään jotakin ja yritä keskittää ajatukset siihen. Vaikka näplää kännykän matopeliä, se helpottaa.
Itsekkin olen vasta 19v ja poika, tämä ollut riesanani jo 3 vuotta. Painiikki kohtauksia tuli eka vuona useita, mutta se on välillä lieventynyt, siihen että on pelkkää käsien tärinää ja levottomuutta. Joskus ei edes sitä.
Siihen saa myös lääkkeitä, mutta lääke hoito ei välttämättä ole paras vaihtoehto, sillä sellaiset aiheuttavat riippuvuutta.
Tsemppiä sinulle, kyllä se helpottaa ajanmyötä, kun noudatat noita ohjeitani. Tiedän mistä puhun, todella kiusallinen sairaus, mutta vaaraton. Vaikeaksi tekee löytää itselleen kumppania. Minäkin olen ollut iki sinkku ja yksinäinen.
Tätäkin oppii hallitsemaan, otat vaan neuvoista vaarin ja noudatat niitä. TSEMPPIÄ KAVERI!!
Hei.
Ensinnäkin sinun kannattaisi käydä puhumassa tilanteestasi esim. terveydenhoitajalle. Tiedän, että se voi olla vaikeaa tuon paniikin ja ihmispelon takia, mutta oikeasti sillä ei ole mitään väliä, vaikka se paniikki terkkarin luona tulisikin. Paniikkihäiriöitä voidaan hoitaa lääkkeillä, mutta paniikkihäiriö ei ymmärtääkseni kestää päiviä, joten sinulla kyseessä on mahdollisesti jokin muu pelkotila.
Alkoholia en missään nimessä suosittele, sen avulla vain pakenet ongelmaa ja pahimmassa tapauksessa tulet riippuvaiseksi&pilaat elämäsi.
Myöskään pelkäämiesi tilanteiden pakoilu ei auta. Tiedän että tämä saattaa kuulostaa ilkeältä tms. mutta olen itsekin kärsinyt samankalataisista ongelmista nuorempana. Paras keino päästä ujoudesta ja sosiaalisten tilanteiden pelosta on altistaa itsesi sellaisille tilanteille. Voit aloittaa aivan pikkujutuista. Mitä enemmän välttelet näitä tilanteita, sitä pahemmaksi ongelmasi kasvaa. Muista, että kaikki eivät ole, eikä tarvitsekaan olla sujuvia puhujia.
Suosittelen siis ehdottomasti jollekin puhumista, esim. juuri terveydenhoitajalle, joka voi sitten ohjata sinua eteenpäin. Se, että käyt kerran puhumassa, ei sido sinua mihinkään. Voit vaikka kirjoittaa asiasi lapulle, jos pelkäät, ettet saa sanaa suustasi. Oikeasti, tuosta ei kannata kärsiä, kun apua on kuitenkin saatavilla.
Itelläni on just välillä paniikkikohtauksii ja mul meni luottamus aikuisiin se minuutti ku sociaalityöntekijä soittaa mulle viikonloppuna ja haukkuu mut pystyyn. Oon 13 vuotias tyttö ja toi tapahtu viime vuonna.
Kuraattorille? Ei helvetissä. se vaa pahentais tilannetta (mun tapaukses).. Oon saanu pari kaverii jol on sama ongelma ja se on ainaki mua auttanu hitosti. Ei ne aikuiset tajuu.. joten koitappa hommata kavereita jol on sama ongelma.. (jos haluut ni voit munki kans jutella :) )
Onko sulla näitä pelkoja myös kun olet nauttinut alkoholia? Joskus tilkkanen auttaa tuommoiseen, mutta jos et ole ennen juonut niin älä aloita nytkään vaan odota kunnes olet vähän vanhempi.
Toinen ehkä terveempi konsti on käydä pyörimässä jossain keskustassa, missä on paljon ihmisiä. Pelottaa ajatus? Varmaankin, mutta luuletko että ne ihmiset on niin kiinnostuneita susta? Ei ne oo.
kerron, miten itse sain apua:
Minä vain päätin, että nyt on jollekin pakko kertoa, monen vuoden mietinnän jälkeen. Tuntui, etten muuten selviäisi. Menin terveydenhoitajalle puhumaan. En saanut sanottua yhtään mitään, sen virallisen tervehdyksen jälkeen. Aloin vain itkemään. En minä osannut mitenkään hienosti puhua, en oikein mitään. Enkä osannut selittää edes ongelmaani. Ei minulla edes ollut mitään suunnitelmia. Menin vain. Monen käynnin jälkeen jollain psykologilla asiat alkoi pikkuhiljaa selvitä. Se käyntien alussa jo helpotti hirveästi, kun tuntui, ettei yksin tarvitse jaksaa.
Kyllä mut ainakin otettiin vakavasti, eikä ole tullut mitään ikäviä kokemuksia.
Ehkä sää sittenkin voisit mennä kertomaan jollekin? Toivoisin sitä
Minulla on asiat melko samalla tavalla.
Kavereita ei juurikaan ole. Pari kaveria on, mutta heillä on niin paljon muita kavereita, että eivät kovin paljoa ole olleet muuta kun netissä ollaan juteltu. Tosin toisen kanssa ehkä vaikuttaa se, että välimatka on noin 200 km mutta toisesta en oikein tiedä. Mutta uusien kavereiden saaminen on todella hankalaa, koska pelkään ihmisiä. Pelottaa, että mitä he ajattelevat, jos menisin juttelemaan, tai että jos he sanovat pahasti ja lähtevät pois. Myöskin sosiaalisissa tilanteissa, jos joudun tuntemattomien ihmisten kanssa tekemisiin (esim. koulujutuissa, jos niin kuin yleensä on tuntemattomia ihmisiä samassa ryhmässä), alkaa kädet täristä, ääni täristä, kädet hikoutuu ja alkaa muutenkin pelottamaan. Se tulee joka ikinen kerta. Muutun valkoiseksi, alan lopulta täristä kokonaan ja haluan vain pois siitä tilanteesta. Ja kun se tilanne on ohi, painelen suorinta tietä jonnekin, jossa saan olla yksin ja rauhassa ja sitten kanssa olen. Aina tulee paniikki, jos tulee uusia ihmisiä vastaan.
Muutenkin on alkanut elämä tökkiä pahasti. Ja se ärsyttää, ettei kukaan kotiväestä ota tosissaan. Väittävät vain että kuvittelen ja että asiat ei mene niin kuin sanon. Mutta kun he eivät tiedä, he eivät kävele minun kengissäni eivätkä tajua miltä se tuntuu. Mutta olen alkanut ajatella niin, että jos eivät tajua, niin elkööt - se on heidän ongelmansa. Mutta apua kannattaa tosiaan yrittää hakea, vaikka terveydenhoitajan luona kannattaa käydä juttelemassa jos on joku asia josta haluaa puhua. Jos on joku ihminen, joka vähänkin tuntuu siltä että pystyy juttelemaan, niin suosittelen todella että menisit käymään :) Tiedän tuon tunteen, ja se ei todellakaan ole hyvä asia. Se voi pahentuakin, ellei hae apua. Minunkin pitäisi, mutta vielä en ainakaan ole uskaltanut terveydenhoitajan kanssa puhua. Minulla on kyllä sisko, joka kuuntelee. Mutta en häntäkään joka päivä näe :(
Mutta tsemppiä sinulle ja voimia! Yritä kestää, kyllä se kääntyy vielä paremmaksi jossain vaiheessa aivan varmasti (voi kun itsenikin kohdalla uskoisin näin).
Ps. Alkoholiin ei todellakaan kannata hukuttaa niitä murheitaan, seuraan sivusta sitäkin touhua eikä hyvältä näytä. Siitä tulee vain kierre, josta ei pääse eroon millään. Siihen ei kannata edes ryhtyä.