MINKÄ IKÄINEN?

Uusiosinkkuna miehenä olen törmännyt hieman yli viisikymppisenä termiin SENIORI. Mihin ikähaitariin se laitetaan? Tietysti kai täytys kysyä monelta eri ikäluokalta.

Nyt vaan kun tilanne on helpottunut kaikin puolin elämässä, on aikaa itsellekkin (50% perheestä on kodin ulkopuolella) ja mieli tekee nähdä ja kokea ilman villityksiä. Sitä tuntee vielä kuitenkin itsensä niin nuorekkaaksi. Jää ihmetyttämään tuo "seniori". Varsinkin, kun samanikäiset naiset kehuskelevat olevansa niin ja niin monenkertaisia mummeja! Tekeekö isovanhemmuus nopeammin seniorin, vai?
4415
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

tai sitten 67v kait nykyään. Kun kysyin että jo saisin vanhusten palvelutalosta asunnon niin sanoivat että ei noin nuoret saa täältä asuntoa.

Niin kai pitivät minua vielä alaikäisenä.

Kysyin että pitäkö olla 100 vuotias ennen kuin saa edes anoa, kun ei edes äitinikään ole saanut ja on pian 90v. Että voi olla niin et nykyään on seniori vasta kun on 100vuotta mittarissa.
Tai sitten nuokin paikat jaetaan poliittisin perustein kuin kaikki muutkin tässä maassa.

Äänestä

meistä senioreita tekee. Ennen aikaan oltiin jo tässä iässä vanhuksia, nyt hyvän huollon aikana eletään iäkkäämmiksi. Aikanaan piti keksiä sana "teini-ikäinen", nyt on keksitty "seniori".

Varmaan isovanhemmuus laittaa miettimään, ettei enää voi kovin nuori olla, muttei vielä vanhuskaan - joten kai sitten pitää olla "seniori". Mieluiten olen kyllä määrittelemätön, ikäiseni oloinen, tyytyväinen nainen, äiti, isoäiti, ystävä jne. kuitenkin ennen muuta rakastava ja rakastettu.

Äänestä

On moninkertainen isovanhempi.Eikä kukaan ole vielä
uskaltanut tulla sanomaan senioriksi.:))

Äänestä

Älypään tietovisassa 45 v. on senioreille suunnattu tietämyksensä testauspaikka.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


On seniori kirjoitti:

Uusiosinkkuna miehenä olen törmännyt hieman yli viisikymppisenä termiin SENIORI. Mihin ikähaitariin se laitetaan? Tietysti kai täytys kysyä monelta eri ikäluokalta.

Nyt vaan kun tilanne on helpottunut kaikin puolin elämässä, on aikaa itsellekkin (50% perheestä on kodin ulkopuolella) ja mieli tekee nähdä ja kokea ilman villityksiä. Sitä tuntee vielä kuitenkin itsensä niin nuorekkaaksi. Jää ihmetyttämään tuo "seniori". Varsinkin, kun samanikäiset naiset kehuskelevat olevansa niin ja niin monenkertaisia mummeja! Tekeekö isovanhemmuus nopeammin seniorin, vai?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu