10-synttärit

Heips!
Haluaisin vinkkejä miten olette viettäneet
pojan 10-vuotis syntymäpäiviä, kun kaverit
tulee synttäreille. Onginta yms. kuulostaa jo
vähän lapselliselta kymmenen vuotiaille...
Kauko-ohjattavien Nikkojen kisa meillä tulee
olemaan illan ohjelmassa, mutta mitä muuta voisin
keksiä? Ideoita-kiitos etukäteen!!!
51460
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Yksi keino on varata hyvissä ajoin hampurilaispaikka ja viettää synttärit hampurilaisella, siellähän paistellaan itse ne pihvit ym. Esim. Hesburgerissa on synttärimaailmat.
Toinen paikka, missä oma poikani vietti joko 11- tai 12-v. synttäreitään, en muista enää tarkemmin, oli se.. enpäs nyt nimeä muista, mutta Itiksessä siihen aikaan oli paikka, ammuttiin laser-aseilla, taistelua. Sen päälle hampurilaisille, tai sitten omaan kotiin kakkupöytään.
Yksi keino saada menoa isojen poikien makuun on keilaaminen. Eli pari rataa vaan vuokralle ja sinne, syömiset kotona tai mukaan.

Kotona nikkoautokisa on hyvä, samoin tietovisa, jossa saa jonkinlaisen palkinnon.

Äänestä

vei porukan karting-radalle ja sen päälle MC Donaldsiin. Kymmenen jäkälää oli mukana ja kustannukset sellaiset, että kannatti maksaa, vaihtoehtona kun oli järjestää (pienessä) himassa jotain ja kuunnella kamalaa meteliä.

Äänestä

aina kova vauhti päällä. Vietä vaan kotona pienet kekkerit. Voit tehdä jonkin ohjelman sisä "leikkiä" joita varmasti sen ikäiset kaverit tykkäävät leikkiä kuten kaksi porukkaa kilpailevat toisiaan vastaan. Lusikka suuhun ja lusikkaan mandariini kädet seläntaa, kävellä jonkin matkaa ja kirtää tuoli. Kummallakin oma tuoli vaikka sitten hallin perällä.

Toinen samantapainen.
Vaatehengari polvien väliin hanskat käteen hattu päähän kolikko toiseen silmään ja siitä sitten liikkeelle kiertämään tuoli tai muu merkki ja matka yhtä pitkä molemmilla porukoilla. Uusi kaveri lähtee kun edellinen on saapunut maaliin ja on saanut vaihdettua tamineet päälleen.

Äänestä
  • Taidanpa ottaa neuvosta vaarin :)
    Meilläkin on jo kokeilu kaikenalista (hampurilais-
    paikat yms.) ja kun kavereita tulee 8-10 kpl ei
    viitsi arki-iltana lähteä mikro-autojen kanssa
    halliin ajeleen...
    Mutta koska hänellä tulee eka kymppi täyteen
    haluan järjestää jotain specialia...

    Äänestä

  • oinas kirjoitti:

    Taidanpa ottaa neuvosta vaarin :)
    Meilläkin on jo kokeilu kaikenalista (hampurilais-
    paikat yms.) ja kun kavereita tulee 8-10 kpl ei
    viitsi arki-iltana lähteä mikro-autojen kanssa
    halliin ajeleen...
    Mutta koska hänellä tulee eka kymppi täyteen
    haluan järjestää jotain specialia...

    mä meen parin kamun kaa mäkkärillä ja yhes PeliBunkkerissa. hahaa mun 10 synttärit on huomenna

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


oinas kirjoitti:

Heips!
Haluaisin vinkkejä miten olette viettäneet
pojan 10-vuotis syntymäpäiviä, kun kaverit
tulee synttäreille. Onginta yms. kuulostaa jo
vähän lapselliselta kymmenen vuotiaille...
Kauko-ohjattavien Nikkojen kisa meillä tulee
olemaan illan ohjelmassa, mutta mitä muuta voisin
keksiä? Ideoita-kiitos etukäteen!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu