Noniin.
Kävin ensimmäistä kertaa gynekolgilla. Pelko, ahdistus ja jännitys olivat valtavia. Luin lukuisia keskustelua aiheesta. Kaikki ohjeet ja kannustukset toistivat samaa rataa: ''Se on omaksi parhaaksesi'' , ''Lääkärit ovat nähneet lukuisia alapäitä'' , ''Pyydä tietää mitä tutkimuksessa tapahtuu'' jne. Hoin näitä päässäni. Mutta perusteltiin minulle asia miten tahansa, niin kokemus oli elämäni kaamein. Minuun ei sattunut, minua ei kohdeltu töykeästi ja sain kaikinpuolin hyvää kohtelua. Minulla ei myöskään ole sairaalloista ahdistusta, pyörtymiskohtauksia tai fobiaa. Tilanne oli vain yksinkertaisesti sietämätön, enkä missään vaiheessa tuntenut oloani hyväksi. Tunsin kaiken yksityisyyteni menneen, olo oli alistettu ja nöyryytetty vieraan ihmisen tutkiessa minua joka paikasta. Tunnetilat vaihtelivat surkeudesta raivoon. Kun pääsin pois niin olo ei todellakaan ollut rauhoittunut ja ''nyt se on ohi -fiilis'', vaan olin totaalisen alamaissa. Nyt haluaisinkin kuulla, onko muilla samanlaisia kokemuksia, ja ovatko käynnit helpottuneet myöhemmillä kerroilla? Onko mahdollista saada pillerireseptiä ilman näitä sisätutkimuksia? Sekä minä että mieheni olemme ehdottoman puhtaita taudeista.
Kävin ensimmäistä kertaa gynekolgilla. Pelko, ahdistus ja jännitys olivat valtavia. Luin lukuisia keskustelua aiheesta. Kaikki ohjeet ja kannustukset toistivat samaa rataa: ''Se on omaksi parhaaksesi'' , ''Lääkärit ovat nähneet lukuisia alapäitä'' , ''Pyydä tietää mitä tutkimuksessa tapahtuu'' jne. Hoin näitä päässäni. Mutta perusteltiin minulle asia miten tahansa, niin kokemus oli elämäni kaamein. Minuun ei sattunut, minua ei kohdeltu töykeästi ja sain kaikinpuolin hyvää kohtelua. Minulla ei myöskään ole sairaalloista ahdistusta, pyörtymiskohtauksia tai fobiaa. Tilanne oli vain yksinkertaisesti sietämätön, enkä missään vaiheessa tuntenut oloani hyväksi. Tunsin kaiken yksityisyyteni menneen, olo oli alistettu ja nöyryytetty vieraan ihmisen tutkiessa minua joka paikasta. Tunnetilat vaihtelivat surkeudesta raivoon. Kun pääsin pois niin olo ei todellakaan ollut rauhoittunut ja ''nyt se on ohi -fiilis'', vaan olin totaalisen alamaissa. Nyt haluaisinkin kuulla, onko muilla samanlaisia kokemuksia, ja ovatko käynnit helpottuneet myöhemmillä kerroilla? Onko mahdollista saada pillerireseptiä ilman näitä sisätutkimuksia? Sekä minä että mieheni olemme ehdottoman puhtaita taudeista.
Vastaukset 12
Vanhimmat
ei yleensä pillerireseptiä saa...joka toinen vuosi on edessä gyne/lääkäri tutkimus ja siinä juuri otetaan se papakoe..ja on hyvä tietää ettei ole mitään esim kohdunkaulan syöpää..joissain tutkimuksissa on muka sanottu että pillerit lisäävät sitä riskiä mutta sitä ei ole todistettu..ja on hyvä muutenkin käydä tarkastuksessa väliajoin...mieti että joka toinen vuosi tutkimus ja joka toinen vuosi riittää pelkkä terveydenhoitajan ns haastattelu....tutkimukset on yleensä hetkessä ohi...
ei tuntunu mussään ku kävin ekakerran.. oli iha normaalii ja se on normaalii
...tietenkään ole kun joku tuntematon ronkkii alapäätä, mutta etkö ota asian hieman vakavasti? Mikä siinä sinua nöyryyttää, raivostuttaa ja saa sinut tuntemaan itsesi alistetuksi? Ehkä olisi aika varata tapaaminen psykiatrin kanssa...?
Toivotan sinulle vaan onnea selvityä elämässä, jos jo pelkästä gynekologilla käynnistä tulee tuollainen masennus.
Samanlaisia tuntemuksia on mullakin ollut. Kyllä joskus siinä pöydällä jalat levällään maatessa ja lääkärin ronkkiessa alakertaa tuntuu, että onkohan tässäkin ihan pakko olla. Joskus taas koko tilanne tuntuu lähinnä koomiselta.
Täytyy vaan ajatella niin, että gynekologin tutkimus on ihan yhtä luonnollista kuin vaikkapa hammaslääkärissä käynti. Ja oman terveyden takiahan siellä käydään. Parempi pitää itsestään huolta, kuin sitten esim. kohdunkaulan syövän iskiessä valittaa, kun ei ajoissa käynyt gynekologilla vain koska se tuntui nöyryyttävältä ja inhottavalta.
Kuulun myös niihin, jotka eivät kertakaikkiaan pysty vertaamaan g:lle menoa esimerkiksi hammaslääkäriin. Hammaslääkärille voin aukoa suutani milloin tahansa ja miten paljon tahansa, mutta nuo alakehon jutut ovat kestämättömiä. Täysin. Siirsin ensimmäistä menoa melkein 30-vuotiaaksi, ja edelleen pelkkä ajatuskin siitä tekee suorastaan kauhistuttavan olotilan. Joka kerta sen jälkeen ja sitä ennen olen raivonnut ja itkenyt ja kaikkea mahdollista. Ymmärrän toki, että se on täysin oman terveyden vuoksi olemassa oleva juttu -ja hyvä että on olemassa sellaista - mutta minä EN tiedä mitään, en yhtän mitään niin nöyryyttävää, alentavaa, ahdistavaa, kiusallista ja iljettävää tilannetta kuin se. Äärimäisen vastenmielistä.
En tiedä minäkään miten tästä pääsee yli. Ahdistaa ja kauhistuttaa ajatus sitä, että jossain vaiheessa taas pitäisi mennä.
Mä en ole koskaan kokenut noita gynekologitarkastuksia mitenkään nöyryyttävinä tai muutenkaan epämiellyttäviä. Eihän se käynti koskaan mitenkään mukavaa ole, mutta eihän lääkärissä käynti yleensäkään ole mitään herkkua.
Suoraan sanottuna ihmettelen, miten te gynekammoiset pystytte koskaan harrastamaan seksiä tai esim. synnyttämään, jos gynekologikäynti on jo itsessään niin karmeaa. Kummalta tuntuu, ettei 30-vuotias ihminen voi mennä gynekologille, koska niin paljon jännittää.
Eiköhän ne lääkärit ole nähneet ihan kaikennäköisiä värkkejä. Näin ajattelen itsekin, jos joskus hävettää maata siinä tutkimuspöydällä.
Mutta tosiaan ois mielenkiintoista tietää, kuinka gynekammoinen selviää normaalista elämästä jos yksi lääkärillä käynti jo liian vaikeaa.
Itse asiassa en ole synnyttänyt eikä ole aikoihin ollut muutakaan fyysistä elämää sen suuntaan...
Sieltä tulee taas sitä samaa syyllistävää scheissea mitä aina: mikä siinä on nyt niin vaikeaa jne. Ei se kuule auta yhtään vaikka tietää että lääkäri on nähnyt vaikka mitä, sitä on kuitenkin itse ja henkilökohtaisesti siinä kaikkein herkimpää ja yksityisempää aluettaan näyttämässä.
Ja mitenkäs tämä nyt mihinkään normaalielämään liittyy? En minä, eikä varmaan muutkaan keskusteluun osallistunnet ole vammaisia, mielenvikaisia tai häiriintyneitä. Seksi taas on aivan oma luku sinänsä. Sehän on juuri sitä intiimiä puuhaa, sitä mihin nuo elimet on tehtykin. Kun mieheni koskee minuun, on hänellä siihen minulta täysin lupa, onhan hän ihminen jota rakastan ja jonka kanssa jaan myös fyysisen nautinnon. Me kaksi jaamme toisillemme kaiken ja sen hetken. Siinä ei ole mitään samaa kuin jossain alapään tutkimuksessa.
Jotenkin tuntuu että tämä aihe nostaa aina monen verenpainetta. Välittömästi alkaa pisteliäs arvostelu ja vähättely. Mikä siinä nyt on niin vaikeaa käsittää, että joillekin yksityisyys, intiimisyys ja henkilökohtaiset asiat ovat herkempiä kuin toisille.
Kyllä ei voi kuin ihmetellä sinun (nim. "kummastuttaaa") tapaasi yrittää saada toinen ihminen tuntemaan itsensä vieläkin surullisemmaksi ja ahdistuneemmaksi asian vuoksi.
Gynekologiset tutkimukset ovat tietenkin hyvin erilaatuisia kuin hammaslääkärikäynnit. En nyt itse ainakaan paljastele intiimialueitani ventovieraille ihmisille rutiininomaisesti. Seksiäkään ei tule harrastettua ihan kenen tahansa kanssa, vaan hyvin tarkoin valitun kumppanin kanssa. Ehkä sinun (nim. "kummastuttaaa") elämäsi en erityyppistä ja sekin näin nykyaikana sallittakoon ;)
Itse kyllä voin samaistua muihin kirjoittajiin. Kyllä nämä käynit ovat hyvin epämiellyttäviä ja ahdistavia. Moni tuttava on vartavasten hankkinut rauhoittavan lääkkeen, jonka voi ottaa juuri ennen käyntiä. Auttaa kyllä oikein hyvin. Helpompi rentoutua sen avulla. Myös voi ottaa mukaan jonkun tukihenkilön, vaikka vain odotushuoneeseen henkiseksi tueksi tai ihan tutkimukseenkin mukaan.
Hoitohenkilökunta on kyllä tietoinen että hyvin monet naiset ovat tästä ahdistuneita ja osaavat suhtautua asiallisesti.
Kummastuttaa ja olisi mielenkiintoista tietää miten nimimerkki "kummastuttaaa" selviää normaalista elämästä ja ihmissuhteitaan jos on niin kova into lyödä lyttyy muita ihmisiä tällaisellakin keskustelupalstalla, jossa suurimman osan motiivina on keskustella asiallisesti ja tukea muita ihmisiä.
yleensä esittele avointa suutanikaan ventovieraille ihmisille. Hammaslääkäri on eri asia. Tosin voihan olla että sinä kuljeskelet nielu ammollaan yleisillä paikoilla.
Mulla oli myös ensimmäiset kerrat pelottavia, ei tosin noin pelottavia tuntemuksia, mutta kuitenkin nöyryyttävää. Kaikki sanoivat, että se on luonnollinen asia ja täysin normaali toimenpide, mutta koin sen silti nöyryytyksenä. Yhden kerran sitten yksi gyne sanoi, että täällä kaikki näyttää hyvältä ja normaalilta, jos vaikka lapsia ajattelitte, ja silloin se minulle jotenkin selkeni, että en minä itseäni takia haluaisi sellaiseen nöyryyteen, mutta jos joskus hankin lapsia, haluan tietää että lapsen ensimmäinen koti ja reitti maailmaan ovat kunnossa. Nykyään kun käyn gynellä, mietin asiaa niin että gyne vaan katsoo, että mahdollisesti joskus tulevan lapsen on siellä siiten joskus hyvä olla. En mieti sitä enää nöyryytyksenä vaan luonnollisena ja rauhaa antavana asiana, että minulla on mahdollisuus kantaa omaa lasta ja olla nainen, ja haluan olla siitä ylpeä, enkä nöyryytetty... mutta voimia, yritä kestää!:)
Seksiin ja sukupuolielimiin liittyvä ahdistus on opittua. Ottakaa nyt hyvät ihmiset käsipeili esiin ja tutustukaa itseenne. Jos olette sinut vartalonne kanssa ja tiedätte miltä mirrinne näyttää, ei sen esitteleminen ole sen kummempi asia kuin suun avaaminen.