No niin nyt se jo alkaa taas vaikka vielä ei ole edes järjellä ajateltuna mahdollista olla raskaana. Viime kierto venähti 40 pv pitkäksi, seksiä tuli harrastettua ilman suojaa jossain vaiheessa.. En tiedä oliko menkat myöhässä vai ovis myöhässä joten vaikea sanoa miksi kierto oli noin pitkä. Nyt menkat on ohi mutta alavatsa on kipeä, yöllä kun kissa tuli makaamaan mahan päälle niin sattui, samaten välillä tuntuu outoja juilimisia jotka säteilee nivusiin asti ja kun vatsaa painelee niin tuntuu vähän kipeältä. Rinnatkin on arat. Parina iltana/yönä on ollut pahoinvoiva olo ja on saanut mennä vessaan. Päivisin sitte on ummetusta.. Hohhoijaa, vaikka sitä on jo kerran raskaana ollu niin aina tää on yhtä arvuuttelemista ja turhia kuvitelmia. Älkääkä sanoko että hae testi, en aio hakea ennenku seuraavat menkat on myöhässä. :) Siis jos on. Kunhan nyt vaan puran ajatuksia, sitä vartenhan tää palsta on. :)
Kuvitelmia
Bumble-B
6634
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
minä kanssa oireilen, vaikka menkat tuli ja meni... ja uusien pitäisi alkaa viikon päästä. En kyl tiedä tarkkaan milloin alkaa, kierto ollut nyt alkuvaiheen "keskenmenojen" jälkeen ihan sekaisin...
Eikä kannata testata! Totesin itse että kun testaan aina menee kesken.... tai sit ei kuitenkaa oo raskaana....
Mut onnea uudelle yritykselle! Kiva kuulla sinustakin välilä!En itse ole paljoa palstalla vieraillut...
haluisin kysyä, että minkäs ikäinen sä olet?=) itte olen 28 ja muistan kun eilisen päivän oman menetykseni vk 25. otan osaa.
Samanikäinen olen, 28 ja risat. Ja tosiaan kyllähän tuo kesken mennyt raskaus on usein mielessä, välillä enemmän, välillä vähemmän, enkä usko että sitä koskaan unohdan. Päällimmäisenä ikävänä muistona on se kauhea sairaalassa vietetty yö, tuntuu etten enää haluaisi mennä sairaalaan synnyttämään sitten tulevaisuudessa kun joskus raskaana taas olen.. Kammoan sitä paikkaa yli kaiken eikä sieltä ole mitään hyviä muistoja. Mutta ehkä se tästä sitten kun vain saatais uusi lapsi alulle niin vanhat muistot haalenee. Toivotaan niin. :)
Mutta ethän sä sitä kysynyt vaan ikää. Että tosiaan 28-vee. :P
..sun menetyksestä on? Oletteko nyt yrittäneet uutta ja miten pitkään, vai oletteko kenties jo saaneetkin lapsia sen jälkeen?
... mutta ei koskaan unohda. Kerron oman tarinani. Raskauduin tammikuussa 2001. Heti alkuun mulla oli tunne että me ei saada pitää sitä. Soitin neuvolaan raskausviikosta 16 alkaen, ja sain ikävä kyllä palautetta että olen jotenkin "omituinen". Heidän mukaan kaikki oli ok. Mutta viikot kuluivat, ei kuulunut vauvan liikkeitä, mitään kipuja ja vuotoja ei ollut, tunne vaan että kohta tää menee.
Erään kerran kun itkun kanssa viikolla 24 menin neuvolaan (kaikki kuulemma ultran mukaan hyvin) sanoin, että haluan kunnollisiin tutkimuksiin sairaalaan, ja sainkin lähetteen ke.
Onnekseni ylilääkäri ultrasi, joten luotin häneen. Kaikki hyvin, äiti turhaan huolissaan. Huojennus kesti tasan sen aikaa kun pääsin sairaalan ovesta ulos. Oli juhannusviikko. Sain tarkastuskäynnin seuraavaksi maanantaiksi, mutta edeltävänä perjantaina kun olin suihkussa, tunsin sydämessä, että nyt meidän pikku poika on enkeli. Tunnin päästä tuli ensinmäinen supistus, ei vuotoa eikä kipuja. Juhannus meni itkiessä ja luopuessa.
Maanantaina menin uudelleen sairaalaan ja lääkäri kysyi että miten voin, kerroin että mun masussa on enkeli... Ja niin oli. Virtauksiä ei löytynyt, eikä myöskään sydänääniä. Sisätutkimuksen jälkeen paikat tiukasti kiinni ja kylmästi käynistys.
Olin kauhean kipeä, luvattiin kipulääkkeitä, mutta olisin tarvinnut jotain vahvempaa, morfiinia tai jotain, sain petidiiniä. lapsivesi meni 3 aikaan va poika syntyi puoli 4.
Synnytyksen jälkeen mieheni oksensi ja mä tuijotin vauvaa, en tohtinut koskea. oltiin vauvan kanssa pari tuntia kolmistaan , saatiin koskea ja pitää sylissä. niin täydellinen pikkuihminen. Kun vauva oli viety, en ollut itkenyt vielä kertaakaan, menin sokkiin, menetin näkökykyni, ja pelkäsin kuolemaa.
( Itken tätä kirjoitettaessa)
Seuraavana aamuna pääsin kotiin ultran jälkeen. Seuraava kuukausi meni itkiessä ja syödessä, lihoin 10 kiloa. Mutta kuitenkin raskauduin lokakuussa uudelleen, saimme tytön, en pelännyt odotusaikaa. mutta tytön syntyman jälkeen ollaan yritetty, mutta vasta nyt olen raskautunut 5 vuotta hänen syntymän jälkeen. nyt olen viikoilla 15 ja pelottaa ihan vietävästi...
juttusi, olen pahoillani kokemastasi. Itkin lukiessani... Oma äidin vaistosi sanoi ettei kaikki ole kunnossa.
En voi sanoa että tiedän että sinua nyt pelottaa tuo raskaus, mutta voin ymmärtää. Se pelottaa, vaikka kaikki menisikin hyvin. Kokemastasi on vaikea toipua.
Mutta täydestä sydämestä toivotan sinulle (teille) hyvää odotusaikaa ja toivotaan että kaikki menee hyvin loppuun asti.