Kummallista, kun lähtee Kuokkalan sillan risteyksestä Rantaväylällä vihreillä valoilla ja ajaa rajoitusten mukaan niin Mattilanniemen risteykseen tullessa valot vaihtuu punaiseksi. Se häiritsee pääväylän liikennerytmiä.
Rantaväylän punainen aalto
Mikki*
10844
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Minä kiitän kaupungin liikenne suunnittelua siitä, että autoillessani kaupungissa ehdin mainiosti katselemaan mitä Jyväskylässä tapahtuu, sillä koskaan ei tarvitse ajaa kaksista valoista peräkkäin pysähtymättä punaisiin.
No eikö se aalto ole silloin oikein - läpikulku liikenteelle. Ei kai sitä aaltoa ole kuokkalaisille viritetty!!
Olettekos kokeilleet ajaa Kaupungin uimahallista Vaasankadun kautta rantaväylälle ja kohti Tourulaa/Vaajakoskea ? Joka Helv..in valot punaisena. Mutta ei ole ainut esimerkki...
siellä valoissa on ja syy siinä
tehdä maksimaalinen kiihdytys ja loppunopeuden ollessa noin 210km/h kerkiät nippanappa keltaisilla niistä
Muuten voisin kiihdyttää, mutta kun Mattilanniemen risteyksessä on peltipoliisi, joka on lahjomaton tuomari ja valokuvaa ylinopeutta ajavat.
Liikenne valot on suunniteltu silleen että ne ohjaa liikennettä.Mietippä sitä.Maamme teillä on muitakin käyttäjiä kuin sinä yksistään,oletkos muuten huomannut sitä.Senkin omahyväinen jannu
vihreä aalto mutta vain rantaväylän suuntaisesti, sinähän tulet sivusta Kuokkalasta.
Taulumäeltä nisulaan päin oleva rytmitys on viturallaan.... Tarkoituksella varmastikin säädetty näin ettei nopeudet nousisi ...Onkohan ajateltu asiaa pakokaasupäästöjen suhteen? Pysähdyksistä lähdettäessä saastepäästöt lisääntyvät huimasti verrattuna tasaiseen pysähtelemättömään ajoon. Entäpä rajakadun kerrostalojen asukkaat? Pakokaasupilvet leijailevat nyt entistäkin sankempina ikkunamme alla. Kesällä tämä on todellakin jo haittaavaa. Olen asunut 18 vuotta samassa osoitteessa, enkä ole maalle muuttamassa, vaan toivon että suunnittelijat palauttaisivat rajakadulle uudelleen Vihreän aallon autoilijoille. Kiitos
Tarkoitin siis tilannetta, jossa tulen rantaväylää pitkin pohjoisesta ja olen pysähtyneenä ns. Kuokkalan sillan risteykseen, niin rajoitusten mukaan ajaessa Mattilanniemen kohdalla joutuu pysähtymään punaisiin.