Uutisista luettua... On parempi vetelehtiä kotona, kun saa tuloja sieltä sun täältä. Elatukset, asumistuet, sossurahat, lapsilisä ja yh-korotus! Päivähoidonkin saa ilmasiksi. Kuka töitä tekee, kun silloin täytyy maksaa.
YH .ÄIDIT
EIVÄT TEE TÖITÄ
844432
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 84
Vanhimmat
MMI?
Kaipailinkin sinun ihanan fiksuja ja asiallisia kommentteja jo = )
Missäs olet luuhannut?Kuinka on talvi mennyt?
pystyit pysymään alkuperäisessä keskustelussa. Vasta toinen kirjain johti asian aivan muualle. Miksi? Osuiko arkaan paikkaan?
Tutkimuksen mukaan todellakin 50% on työttömänä ja kolmasosa (33%) köyhyysrajan alapuolella. Herää kysymys naisten moraalista tehdä lapsia vain oman itsensä takia, lapsen tulevaisuudesta viis veisaten.
Ai ei käy vai? Itse ainakin käyn. Ja vaikka kävisi töissä niin lapsilisäähän saa ja yksinhuoltajakorotuksen (todella huima summa), eikä elatusapukaan ole tuloista kiinni.
Lueppas uutinen tarkasti uudelleen.
Kenen syy on, että työnantaja tahtoo orjatyövoimansa olevan aina käytettävissä?
Mihin unohtuu tosiasia, että lähes puolet avioliitoista päättyy eroon, eli yksinhuoltajia on lapsiperheistä n. puolet.
Työelämän eriarvoisuus johtaa siihen, että jos nyt vielä työssä käyvät perheelliset kaksinhuoltajat jaksavatkin, kiire stresseineen kalvaa pakosta myös heidän terveyttään, eli ketähän se työnantaja sitten uskaltaa palkata orjakseen?
Ei sitä hullua hurskaammaksi tulla, eikä mitään voiteta täällä, vaikka lyhytnäköisesti yksinhuoltajia parjataan ja syyllistetään.
Eiköhän se ole kaikkien etu, jos kyetään näkemään metsä puilta, eli ymmärretään, että yhteiskunta ja sen arvottomuus on vienyt ihmisen rajallisen sietokyvyn äärimmilleen.
Yhteiskunta muodostuu meistä kaikista yksilöistä. Uskallettaisiinko ajatella itse ja miettiä, mihin meidän arvomme perustuu ja mitä ne ylipäätään ovat?
Historiaa ei kannata toistaa, eikä näihin sormella osoittelijoiden mielteä mielipiteisiin ja provoihin lähteä mukaan.
Siis ymmärretään lukemaamme, kokemaamme ja ei suostuta makaamaan tulessa.
Miten hämmästyttävän ihmeellinen voi elämä ollakkaan. Kaikki yksinhuoltajat eivät ole osaansa itse valinneet. On sairautta, väkivaltaa ja kuolemaa, mikä vei yksinhuoltajaksi. Kuka täällä tietentahtoen osaansa valitsi, kun varsin hyvin on ollut selvää muutamien kanssa ihmisten näköalattomuus ja kyvyttömyys myötätuntoon ja empatiaan?
Todennäköisesti joudut itse kokemaan suuria menetyksiä, ehkä silloin sinulta liikenee myötäelämisestä empatiaa heitä kohtaan, jotka olosuhteiden pakosta ovat herjattavina ja syyllistettävinä. Katsotaan sitten, miten oikeutetuksi katsot sormella osoittelijat?
Kiitoooos = )
Oletko koskaan ajatellut tehdä ja/tai selvittää jotain itse?
Koska mielestäni jokainen joka perustelaa kertomansa johonkin tilastoon, artikkeliin tms liittyen, voisi ymmärtää myös linkittää ko asian muidenkin luettavaksi.
Ilman selkoa siitä, mihin tilastonsa tai tietonsa perustaa,ei niillä asioilla ole mitään pohjaa.
lukenut yhtään tutkimusta? Jos olisit, niin tietäisit, että kaikkiin asioihin ei ole olemassa linkkiä. Katsos, on paljon asioita, jotka painetaan paperille.
tämä kaikki selviää myös sinulle siinä vaiheessa, kun aloitat vaativammat opiskelut. Se kuitenkin tapahtunee vasta seuraavassa elämässäsi, joten sitä on turha jäädä odottelemaan... Riittää siis kunhan jatkat tiedelehti Me Naiset -tilaamista.
Heräsitkö väärällä jalalla?
No, voisitko kertoa mistä lehdestä tämä kyseinen artikkeli löytyy?
Haluaisin mielenkiinnosta tuon kyseisen artikkelin päästä lukemaan.
Oletko kenties tietoinen, et kaikille ei tule 100 lehteä, että jokaisen jutun pääsisi lukemaan..
Ja juu, en ole ajatellut kolmatta ammattia enää hommata, alkaa tuota ikääkin jo olemaan sen verran, ettei koulunpenkki enää kiinnosta..
Me Naiset ei kuulu lukuvalikoimaani, hömppä ei juurikaan jaksa kiinnostaa.
En tiedä mitä tarkoitat. Olen työssäkäyvä äiti, jota tympii äidit jotka vetelehtivät kotona, kun työt eivät kelpaa! Hermo meni, kun tuttavapiirissäni äiti valitsi kotiin jäämisen, vaikka töitä tarjottiin.
Hakovirran väitöskirja.
Työttömyys ja köyhyys kulkevat käsikädessä. Myös ydinperheissä on työttömyyttä ja köyhyyttä.
Kun nainen opiskelee itsellensä ammatin, tekee muutaman vuoden töitä, hänellä alkaa olla melko kiire vauvojen kanssa, jos niitä aikoo ennen keski-ikää hankkia. Nainen jää kotiin, mies jatkaa työelämässä, koska hänellä on parempi palkka (loogista) tekevät yhteisellä päätöksellä muutaman, ehkä kolme lasta. Siinä voi hurahtaa nopeasti 10 vuotta äitinä kotosalla. Kun yrität päästä takaisin työelämään, työpaikkasi on siirretty Kiinaan ja ammattitaitosi on vanha. Samaan aikaan mies on päättänyt lähteä ja lapset jäävät äidille.
Missä kohtaa otamme moraalin keskusteluun mukaan?
Onkin kinkkinen kysymys, mihin vedetään raja yksilön vastuulla omasta elämästtään ja valinnoistaan, ja mistä alkaa yhteiskunnan vastuu.
Tässä yhteiskunnassa emme koe, että aikuinen on vastuussa toisesta aikuisesta. Emme koe esimerkiksi olevan rangaistavaa erota puolisosta sairauden takia. On jokaisen oman moraalin varassa miten toimii. Jotkut ihmiset jättävät toisen ihmisen heikoille, eivätkä koe siinä mitään väärää.
Näin vaalien alla on juuri oikea ajankohta miettiä sitä yhteiskunnan vastuuta. Jos lasten synnyttämisestä ja hoitamisesta aiheutuvat kulut jaettaisiin kaikkien työnantajien kesken, helpottuisi nuorten äitien asema työelämässä.
Aina ei ole myöskään järkevää siirtää lasten hankkimista (tai saamista) siihen, kun on valmistunut. Monissa tapauksissa on helpompaa sovittaa lasten hoito ja opiskelu kuin lastenhoito ja työ. Tämä on toki täysin ammatinvalinnasta kiinni, eivätkä kaikki opinnot anna mahdollisuutta siihen.
Vaikeita kysymyksiä - mielenkiintoinen aihe.
Ei sinun ole pakko ottaa lapsilisiä vastaan, ei käydä sossussa, hakea asumistukea ym elareita, ne ovat vapaaehtoisia ja haettavissa. Ei ne automaattisesti tule.
Ilmoita vaan ettet halua ottaa niitä vastaan, sillähän tuosta itsesäälistäsi pääset.
Kyllähän noi tuet kieltämättä on aika hyvät, mutta silti käyn mieluummin töissä kuin haen ne sossurahat. Katsos kun ei se raha ole ainoa tärkeä asia. Onhan se kiva olla lasten kanssa kotona - mutta kyllä sitä joskus kaipaa muutakin tekemistä. Tosin oon nyt jonkin aikaa kotona, mutta kyllä se on ihana palata töihin sitten kolmen vuoden päästä ; )
olisikin niin, että yh-äideissä on enemmän työttömiä, kuin muissa äideissä, niin ei ole yksistään äitien vika. Työnantajat yleisesti ajatellen suhtautuvat muutenkin nihkeästi naisiin, nihkeämmin naisiin joilla on lapsia ja kaikista nihkeimmin yh-äiteihin. Pelkäävät lasten sairasteluita ja epäilevät yh-äitien jaksamista työssä ym.
pakko kertoa omalta työpaikalta eräs tapaus.
Tämä nainen on ollut viimeksi töissä vuonna 1998.
Ollut koko ajan tuon jälkeen äitiyslomalla ja saa jopa lomarahaa. (lomarahaa mistä, on pakko kysyä)
Tämä aiheuttaa sen, että on ollut pakko ottaa pätkätyöläisisiä kun tämä eukko ei ole suostunut irtisanoutumaan. jos hän joskus palaa töihin, hän on ulkona kuin lumiukko, niin talon käytännöistä, töistä kuin tietotekniikastakin.
Äitiysloma kestää 9kk kerrallaan (siitäkin periaatteessa noin 3kk on äitiysrahaa ja 6kk vanhempainrahaa)
Periaatteessa siis ko henkilön pitäisi olla heti synnytyksen jälkeen taas raskaana, voidakseen olla 8v äitiyslomalla = )
Ja äitiysloma ja hoitovapaat (joita siis käsittääksen tässä tapauksessa on pidetty) on kaikille naisille (ja jopa miehille) mahdollisia etuuksia..Ainoastaan tuon 3kk saa vain naiset, loppu on sekä miehille että naisille mahdollista pitää vapaana.
(eipä nyt liittynyt apn aiheeseen tää viesti, mut eipä oikein tuo edellinenkään jolle vastasin, sori)
että uutisissa kerrottiin yh.-äitien heikoista työn saanti mahdollisuuksista ja että muuten voisivat työnantajat työnhakijan palkata mutta kun tulee puhetta yksinhuoltajuudesta niin jää työpaikka saamatta.Pelkäävät poissaoloja jos lapset sairastaa, etä-vanhempihan ei saa jäädä pois töistä lasta hoitamaan ainakaan palkallisesti.. Että lueppa uutineen kokonaan!
En ole nimittäin tuollaista tekstiä nähnyt..
Ja yksi huomioitava seikka on myös se, et yh ei voi ottaa vastaan tarjottua työtä, jos kyseessä on vuorotyö, koska esim kouluikäisille ei hoitopaikkoja löydy, eikä aina noille pienemmillekkään nykypäivänä.
Ja loppujen lopuksi naisvaltaisilla aloilla nykyään on aika paljon juuri tuota vuorotyötä tarjolla..
Kyllä voi!!!! Lapsella on varmasti myös isä, joka voisi myös lasta hoitaa. Mutta, jos isä hoitaisi lasta enemmän, kuin joka toinen vkonloppu, niin elareita ei tarvitse maksaa ja äiti häviäisi rahallisesti, voi että...
sinua vaivaa?
Yksinhuoltajana on monia, jotka kirjaimellisesti ovat ypöyksinhuoltajia.
Yksinhuoltajuuteen päätyy kuoleman, sairauden tai puolison vaihdettua maisemaa, ym ym, syitä on yhtä monta kuin tapaustakin.
Toivon, että tietosi karttuu iän myötä, todellakin. No, koiratkin haukkuvat vieraita. Ja karavaani kulkee, vaikka koirat räksyttää.
Jaksamista kaikille yksinhuotajille, ei välitetä räksyttäjistä.
Toimii lapsien kouluun kuljetus jos vanhemmat asuu eri kaupungeissa?
Joka aamu 40km matkat kouluun?
Kaikki ei aina ole kiinni siitä elatusmaksusta, tai vanhempien yhteistyöstä.
Juuri tämän (siis edellisen kirjoittajan) takia ärstyyttäkin tämä kirjoittelu täällä..Jatkuvasti kysellään kuinka saisi enemmän rahaa etältä ym
Juuri nämä kirjoitukset vahvistavat edellä kirjoittavan mielipidettä siitä, et lähiäidit ovat rahanahneita ja itsekkäitä yksilöitä.
Heikko huumorintaju vai silkkaa tyhmyyttä, päätä itse?
Koirat haukkuu asioille mitä eivät ymmärrä, mutta edelleenkin karavaani käy...
Siis kaikkea hyvää meille yksinhuoltajille, jaksellaan...
vie kyllä kouluun lapsukaiset!
Toki mielummin tekisin vuorotyötä, josta saisi parempaa palkkaa, kuin nykyinen päivätyöni...
Mutta, kun lapsen isä on kuollut en voi hänen kanssaan sopia mahdollisista tapaamisista. Ja sukulaisia en voi velvoittaa lastani jatkuvasti hoitoon ottamaan.
Mutta turhapa tänne on selitellä... Hauskaa talven jatkoa kaikille.
Olen itse yh isä ja pidän syvästi loukkaavana ajatuksen,että yh äidit olisi etuuksien hyväksi-
käyttäjiä.Tai että yksin huoltajuus olisi kotona
makailua.He ovat naisia,jotka usein äärettömän hankalienkin tilanteiden jälkeen ovat valmiita tekemään kaikkensa lapsensa,lastensa,eteen äitinä ja ihmisenä.Syyllistämällä elämäntilanne,johon he ovat joutuneet,ilmaistaan vain oma tietämättömyys ja ymmärtämättömyys.Jos on älyä lausua julki asioita,pitäisi olla ensin älyä miettiä,mitä kir-
joittaa.Itse tiedän kokemuksesta,että Yh äidit
saavat lastensa rakkauden ja kiitoksen.Ha ovat äideistä parhaimpia.
Olen kanssasi täysin samaa mieltä. Nuo ressukat, jotka kadehtivat muiden saamia "etuuksia", ovat elämäänsä syvästi katkeroituneita. Pahaa mieltä on kai kiva purkaa tällaisilla palstoilla.
Jos joku heistä eläisi vaikkapa muutaman kuukaudenkin täysin yksin huoltaen muutamaa lasta, voisivat sitten miettiä, mihin kaikkeen yksinhuoltajan on venyttävä... Sopii kokeilla, täällä vapaaehtoinen "paikanvaihtaja" - tosin tuollaisille en lapsiani "lainaksikaan" antaisi.
Erikoinen harhaluulo muuten tuo, että jokainen yksinhuoltaja saisi suunnattomasti niitä etuuksia.
Itse esim. saan vain lapsilisän yksinhuoltajakorotuksen, mikä on aika mitätön nykypäivänä. Tuokin on lakiin perustuva etuus, ei osoitus "rahanahneudestani" :))
Eihän noista kirjoituksista välittää kenenkään kannata, mutta kunhan nyt tässä kirjallisesti ihmettelen minäkin joidenkin tyhmyyttä...
Sinulle ja kaikille yksinhuoltajille mukavaa talvenjatkoa!!
Mitä ihmeen "jos joku heistä eläisi täysin yksin huoltaen" -uhoilua????
Ei ole tarkoituskaan elää yksin huoltaen. Lapsi tarvitsee ydinperheen. Se pitää ottaa huomioon perhesuunnittelussa.
Mainiota skeidaa, että yh tekee itsestään marttyyria.
Hei, "pikkuinen"!
Tiesitkö, että puolison kuolemaa on vaikea ennustaa edes perhesuunnittelussa...
Myöskään puolison muuttumista vaikkapa pahasti alkoholisoituneeksi tai väkivaltaiseksi ei voi ennustaa siellä perheuunnittelussa.
Näin kun asioita ymmärtää, koskaan et voi sanoa "ei koskaan".
Lämmin halaus ja parempaa jatkoa sinullekin!
sitä että toinen löytää uuden rakkauden ja lähtee tuosta vain..tai muuten vain päättää vauvan synnyttyä ettei tämä sovikkaan minulle...
Elämä on niin ironista, että yleensä se joka eniten moralisoi joutuu siitä itse sen jossain vaiheessa kärsimään..eli te parisuhteessa elävät jotka haukkuvat yh-äitejä, varokaa vain huomisesta ei tiedä, se voi olla juuri sinun mies joka lähtee....huoomenna voit olla yh..mites sitten suu pannaan???!
etävanhempi, siis isä, lopettaa työnteon. On varaton ja rahaton. Hänkö on parempi? Jos ei pysty huolehtimaan itsestään, onko oikeus vaatia yhteishuoltajuutta? Ja sukunimeään.
Et varmaan usko, mutta olen entinen yh. Tällä hetkellä elän kyllä onnellisesti avoliitossa ja en kadehdi ketään. Työpaikka on minulla ja avomiehelläni ja rahastakaan ei ole pulaa. MUTTA, ärsyttää mielettömästi, koska tunnen äitejä jotka eivät todellakaan ole kiinnostuneita työnteosta. Kehuskellaan, kuinka sossu kustantaa kaiken, kun vain pyytää. Naristaan siitä, kun ex ukko ei osta lapselle koskaan mitään (elarit kun ei riitä mihinkään 180kk) En kunnioita yhtään tällaisia ihmisiä! Ja täällä tosiaankin puran kiukkuni!
Tottahan niitä yhteiskunnan tuilla eläviä yh-äitejä on, mutta aika räikeästi yleistit aloituksessa.
Meidän luokalla koulussa on pari n 25v miestä/poikaa, jotka eivät ole vielä koskaan tehneet päivääkään töitä.
Saavat asumistuet, opintotuet, toimeentulotuet jne.
Tulot ovat toisella lähes tuplasti enemmän kuin minulla joka elätän myös lastani, vaikka hän elää yksin ja kaikki tuet ovat yhteiskunnan tukia.
Koulussa käyvät joskus naamaansa näyttämässä, ettei heitä potkaistaisi pois, muuten vetelehtivät kaupungilla päivät pitkät.
Pitäisiköhän minunkin tämän perusteellä yleistää, että k_a_i_k_k_i 25-vuotiaat miehet ovat yhteiskunnan elättejä?
Ja kuinka suuri olikaan se prosentti yksinhuoltajista, jotka "johtuvat" puolison kuolemasta?
Sinulla on vielä paljon paljon oppimista...
Jos lapsia hankkii, niistä on huolehdittava. Kahden (tai useamman) vanhemman perheissä on se hyvä puoli, että yksi voi jäädä kotiin hoitamaan lapsia, muiden tehdessä töitä.
Mielummin yhteiskunnan tuilla loisivia yhäreitä kun laumoittain yhteiskunnan "kasvattamia" räkänokkia.
Sinulla, räkänokka on yllättävän paljon sanottavaa asiasta josta sinulla ei ole minkäänlaista kokemusta ja vain toisen käden tietoa. Olet jolppi, joka vihaa naisia, haluat tehdä lapset jonkun orpanan kanssa ja viedä ne äidiltään välittömästi. (Omia kertomuksiasi). Ihmettelen, että sinulla on pokkaa kirjoittaa sanaakaan yhteiskunnan tuilla loisivista yhäreistä yhtään mitään.
Sinä suunnittelet etukäteen tekeväsi lapsistasi äidittömiä riistämällä lapset äidiltään, koska haluat kasvattaa lapset oman as-pääsi mukaan. Miten ajatuksesi käy käsikädessä nykyisen vallalla olevan yhteishuoltoajatuksen kanssa? Minusta suunnitelmasi on kuvottava.
Onneksi sosiaalisten taitojesi puuttuminen on melko suuri este kohdata naisihminen, joka katselisi sinua kahta viikkoa kauempaa. Mutta voi sääli sitä yksinkertaista tyttörukkaa joka sinun kelkkaasi lähtee! :(
Jos tarkemmin viestejäsi tarkastelee, ne täyttävät kaikki rasistisen kirjoituksen merkit.
"Keskusteluissa ei saa kirjoittaa rasistisia tekstejä, rasistiset ilmaukset ovat ehdottomasti kiellettyjä."
Minulla ei tokikaan ole vielä kovin laajaa kontaktipintaa tähän kommentoida, mutta kannanpa korteni kekoon ihan vain siltä osin mitä asiasta ymmärrän. olen yhden lapsen yh-äiti. Lapseni on 1v ja 8 kk ikäinen. Olin aiemmin avoliitossa lapseni isän kanssa (joka ei kuitenkaan ollut arjessamme mainittavasti mukana ulkomailla tapahtuvan työnsä vuoksi). Menin kiltisti töihin (jos se nyt sitten tekee ihmisestä kunnollisen, "sikailkoon" muuten miten tykkää) heti kun äitiyslomani loppui ja pistin pienen lapseni päivähoitoon.
Juuri erottuani muutimme lapseni kanssa toiselle paikkakunnalle. En mennyt heti töihin, vaan haluan odottaa kunnes näen, että lapseni henkinen kantti varmasti kestää muuton ja eron ja kaikki uudet asiat. Yksinkertaisesti en uskaltanut jättää lastani päivähoitoon kaiken tällaisen jälkeen. Hakeudun töihin heti kun katson sen tilanteeseemme sopivan.
Se miten yh äitinä nyt sitten katsotaan minun vetelehtivän, niin sitä en kyllä ymmärrä. Minun henkilökohtainen mielipiteeni on, että pääsin töissä käymällä huomattavan paljon helpommalla kuin olemalla kotona! Ja sain tietysti myös enemmän hilloa.
Entäs vielä ne yh äidit, joilla mukuloita on useampi kuin yksi? Töissä käydessäni pääsin huomattavan paljon vähemmällä kotityöllä (siivous ja kokkaus) kun lapseni temmelsi ja sotki kämppää vain illat;). Minun ei tarvinut loihtia lapselleni tuolloin kuin yksi lämmin ateria päivässä kun sen toisen sai hoidossa. Aika, jonka olin työssä päivittäin, menee aivan varmasti erilaisten askareiden parissa nytkin. Työni (joka oli melko fyysinenkin) oli mielestäni helpompaa kuin lapsen kanssa puuhaaminen ja arjen askareet lapsen kanssa. Hatunnosto tässä välissä kaikille perhepäivähoitajille!
Toivottavasti kukaan vanhempi, joka haluaa olla lapsensa kanssa kotona, ei taivu tällaisien "painostavien" kirjoitusten vuoksi syyllistämään itseään. Johan sitä nyt on joka tuutista kirjoitettu varsinkin näin vaalien alla, kuinka kotihoitoa pitäisi kannustaa entisestään jopa nostamalla tukien määrää. No, niin on tosin taidettu jauhaa vuosikaudet ilman että puheille on löytynyt katetta.
Eli, kaikki kotona olevat yh vanhemmat eivät suinkaan lorvaile kotona, koska se on helpompaa kuin käydä töissä!
Mielestäni YH äideillä on yleensä aika huono iho ja he ovat ylipainoisiakin.
Eron jälkeen ne ei osaa hoitaa lapsia, ei seurustella ei hoitaa kotia, ei hoitaa raha-asioita ei yhtään mitään!
Kuka hitto siihen olotilaan vapaaehtoisesti tai suunnitellusti aikoo??
Kuka hitto niistä äideistä tekee niitä yh äitejä?
Mitä eroa on äidillä ja yh äidillä? Sama äiti se on kuin ennenkin, vaikka nyt asuu yksin lastensa kanssa! Lopettakaa jo yh äitien turha haukkuminen. Kyllä se osaa sen minkä ennenkin, ei ne äidin taidot mihinkään ole hävinneet!
Eron jälkeen ne ei osaa hoitaa lapsia, ei seurustella ei hoitaa kotia, ei hoitaa raha-asioita ei yhtään mitään!
Totta! Äidit tulevat avuttomiksi ilman meitä miehiä. Koko ajan pitää olla hyyssäämässä ex-vaimoa jos johonkin suuntaan. Omin avuin ei pääse edes ruokakauppaan. Rahaa vingutaan lasten harrastuksiin, vaikka elatusapua saa kahdesta lapsesta.
Olen sanonut exälle, että tuskin hän joka kuukausi uutta vaatettakaan lapsille ostaa, että kyllä elatustuen pitäisi lapsille riittää. Nyt vaaditaan uusia pyöriä kevääksi...
Luulen, että rahat menevät omiin huvituksiin.
Oleko sinäkin niitä isiä, jotka jättävät jälkikasvunsa täysin äidin kontolle? Sitten huudat elareista? Toivottavasti et.
Kyllä sen isän pitää olla muutakin kuin maksaja, ja kaikki lähtee itsestään.
uutta sukujpolvea miehistä, jotka ei pidä äideille ja lapsille ovia auki, jotka pamauttaa muijan paksuksi ja häipyy job´nkun vosun kanssa omille teilleen, joka ei tajua hävetä marisemistaan rahasta, un on täysin KUNNIATTOMASTI ensin jättänyt lapsensa ilman isää (joka traumatisoi lapset lopuksi iäksi, teit mitä tahansa)
oot sellanen mies joka ei kunnioita lastensa äitiä ja ole kiitollinen että tämä hoitaa SINUN lpasesi huolella ja rakkaudella, ei kunnioita, ikävöi ja rakasta lapsiaan enemmän kui8n mitään maailmassa (niinkuin äiti)
sellainen mies joka ei tiedä mitä on itsekunnioitus, koska on täysin kunniaton...
katkera ja tapaan lapsiani säännöllisesti viikolla ja joka toinen viikonloppu. Pitäähän isälläkin aikaa huvituksiin olla, kun sinkkuja ollaan.
Viikolla vien lapseni uimahalliin ja luistelemaan. Yritän kyllä olla lapsieni kanssa mahdollisimman paljon. Exä kun suuttuu minulle jostain typerästä asiasta, niin lapsiani en viikolla näe. Näin ne äidit lapsiaan rakastaa.
Se on mun kokemus ; ) olen yh, hoidan kodin, raha-asiat ja kaupassakäynnit (tietysti vielä lapset) - siis kaiken ja ihan yksin! Ja arvaapa mitä? Tässä ei ole mitään uutta siis siihen aikaan verrattuna kun vielä mies oli. Jouduinpa myöskin silloin hoitamaan kaiken. Ja nyt kun tilanne on tämä niin se mies vielä kuvittelee, että mun täytyisi elättää sekin vielä tässä lasten lisäksi. Aina se on lainaamassa rahaa ja pyytämässä jotain. Ei ole rahaa, ei ole ruokaa, laskut on maksamatta jne... Mutta kumma kyllä niihin omiin huvituksiin löytyy rahaa. Mutta ei ole mun murhe enää, elämä on näin paljon helpompaa. Siitä huolimatta, että joutuu olemaan yksin. Eli siis löytyyhän näitä avuttomia ihmisiä niin miehistä kuin naisistakin ; ) eikö?
Sama kokemus mulla. Äijälle jäi talo ja suurin osa omaisuudesta, elatusmaksuun olis tarvinnu saada alennusta et saa talon pidettyä. Ite asun vuokralla, eikä omaisuutta ole. Teen pätkätöitä ja pysyttelen kotosalla. Exältä en juurikaan pyydä apua ja jos jotain tarvitsen, maksan aina selvällä rahalla. Exä kulkee matkoilla ja tapailee naisia jättäen lapset muille niinäkin viikonloppuina, jolloin hänen pitäisi viettää niiden kanssa aikaa. Sääli lapsia, ne tykkäis olla isän kanssa.
Yksinhuoltajuus on oma valintani, enkä valita, vaikkei aina helppoa olekaan. On kuitenkin helpompaa kuin aviolittoaikana. Ehkä tää itsetuntokin joskus taas palautuu ennalleen....
Kävi koulua ja töitä samaan aikaan, riittäkö tämä sinulle vaiko pitäisi vielä muutakin alkaa tekemään, perkele :D
Ja niin maksan päivähoitopaikasta 380 euroa kuussa kahdesta lapsesta eli ihan saman kuin kansanedustajatkin :D :D
Olen yh. Suurin haaveeni on, että voisin olla tekemättä töitä, olisin paljon mieluummin kotona lasten kanssa ja voisin näin viettää heidän kanssaan enemmän aikaa. Valitettavasti noilla yhteiskunnan tuilla ei vain yksinkertaisesti elä, tai sitten elmämä olisi niin kituuttamista, että en jaksaisi olla hyvä äiti lapsilleni. Kaikki kunnia niille yh:jille, jotka sitä jaksavat, nostan heille todella hattua!
Juupa juu, itse nyt käyn töissä 40h/vko keskimäärin 2h ylimäärästä per viikko... sen lisäksi opiskeln, eli vapaapäivät istun koulunpenkillä ja v-loput ja illat vietän laatuaikaa lapseni kanssa KOTONA! :)
Kuinka on mahdollista, että sossu kustantaa uuden pesukoneen yh-äidille? Ymmärtäisin käytetyn mutta...
Koska sossu ei suostu siihen et ostetaan käytetty.
Tarvitsevat kuitin ostosta.
Lehdessäkin oli vuosia sitten juttu, kun nuori perhe olisi ostanut lapselle käytetyt vaunut muutamalla kympillä, mut sitä rahaa eivät sossusta saaneet, vaan piti ostaa uudet.
toista se on valtionyhtiöiden optiopalkkiot veritahoilla, ja etäisät jotka saa tienata ja vaurastua, kun äidin odotetaan uhraavan kaiken perheelleen (minkä äiti tietenkin tekeekin!)
kylä on syytä syynata tarkaaan mitä ne ahneet ja rikkaat yhäidit oikein saa. laiskottelevat ja elävät herroiksi yhteiskunnan rahoilla.
kyllä on paskaa porukkaa nuo äidit! täytyis miettiä että mitä muuta niiltä vielä vois ottaa pois, kun onjo viety niiden lapsilta isä, rahat, aika ja oma elämä! ja reveys (koska ei yhäidilla ole oikeutta edes sairauslomaan, itse sain keuhkokuumees kun hoisiin lasta kipeenä, mutta mitäs sitten jos sydänlihas tulehtuu ja kuolee pois, oonhan niin paska kun oon yhäiti) kyllä ne mun lapset jooku muu hoitais paremmin, vai mitä? mutta KUKA KYSYN VAAN?!
Entäs ne parikymppiset nuoretmiehet, jotka pantuaan paksuksi jonkun tytön, jättävät hänet yksin vauvan kanssa ja lorveksivat sossun tuella ja ryyppäävät kavereiden kanssa? Vastuuntuntoisempia kuin yh-äidit?
Eikö nuoria opeteta käyttämään ehkäisyä?? Ongelma onkin, että liian nuorina ja vastuuttomina aletaan seksiä harrastamaan, ehkäisystä ei tietoakaan, tai on tietoa, mutta pää on liian tyhmä.
Ja sit on näitä jotka luulevat, että mies ei enää petä, eikä jätä, kun tehdään sille lapsi. Kuvittelevat raukat, että mies tällä muuttuisi.
täällä jos et hyväksy lisääntymistä ylipäätään? tää on vanhemmille tää palsta! mikset muuten tullut kertomaan mulle ehkäisystä, ennen kuin tein lapsen vastuuttoman kusipään kanssa???? olis tarttenu silloin neuvoo! eikä näin jä'lkiviisautta, se ei paljoa auta lasten kanssa!!!
ja selailen kaikkea mahdolista äidit ja isät palstalla ja eksyin tännekkin.
Niinpä, valitaan renttu mies jonka kanssa yritetään leikkiä perhettä..onneksi minulla asiat paremmin.
Arvataanpa..seurustelit entisen miehesi kanssa vain vähän aikaa ja pamahdit paksuksi. Liian moni ei tunne omaa miestään tarpeeksi hyvin ja tehdään lapsia. Tai sitten et välittänyt, vaikka huomasit miehessäsi ei toivottuja piirteitä?
Kyllä normaali naisen täytyy nämä rentut tunnistaa. Itse en ole ollut onneksi koskaan renttu mangneetti.
tyyppi. onko tullut mieleen että kaikki ihmiset eivät saa esim. lapsuudenperheestään hyviä eväitä omiin suhteisiinsa? ei tällasesta voi syyttä yhoita jotka vielä yksin hoitaa lapset.
ikävvä kuulla että taas kasvaa jossain uuden sukupolven edustajia, jotka oppivat lapsuudenperheestään suvaitsemattomuutta, ylimielisyytä ja tuomitsevuutta! ja TIETÄMÄTTÖMYYTTÄ!
raiskauskin on naisen "valitsema"? idiootti
Ei ole minullakaan ollut mikään lämmin suhde vanhempiini ja olen luullut, että juuri siksi en halua isäni kaltaista miestä.
Eli vanhempia ei voi syyttää.
joten älä sitä vedä tähän mukaan. Raiskaajat ovat sairaita!
on luuseri
parempi ettei äitisi olis tehnyt sua ollenkaan isäsi kanssa?
Ei, vaan olen todella onnellinen, ettei minun tarvitse olla luuseri yh....Minun onneni, että olen valinnut mieheni oikein.
Jos tuilla eläisi huolettomana, niin miksi ihmeessä käyn vielä töissä?! Lopetan heti huomenna.
Varsinkin, kun oma palkaa ei riitä millään kolmen lapsen elättämiseen pääkaupunkiseudulla, vaikka on korkeakoulututkinto.
Ja työtä saa tehdä urakalla...
Kylläpä olen ollut tyhmä!
Mun kaveri on peruspäivärahalla työttömänä. Se saa toki asumistukea kunnan elatusmaksujen ja lapsilisien päälle, muttei sossusta mitään muuta kun tyttären astmalääkkeet. Eli yh-osuus näistä on vain pienen pieni lapsilisäkorotus! Revi siitä!
Kun ite aikoinaan menin töihin ansiosidonnaiselta, sain 100e kuussa enemmän käteen. Se tietty meni työmatkoihin ja kalliimpaan lounaaseen yms. Eli plus miinus nolla elätätkö perheesi ite vai et.
Yhäreiden työssäkäyntiä pitäis todellakin helpottaa verotuksessa. Näin ne jotka oikeesti haluaa elättää perheensä itse, sais palkankorotuksesta jotain käteenkin.
lienee paikallaan!Lapsilisät tulevat ihan kaikille,joilla on lapsia,tuloista riippumatta.Asumistuki ja sossuraha myöskin kaikille,joiden käytettävissä olevat tulot ovat niin pienet,että alittavat ennaltamäärätyt tulorajat.Elatusmaksu lienee tarkoitettu toisen vanhemman osuudeksi lapsiensa elatukseen,en usko sen olevan rahallisesti parempi vaihtoehto kuin kumppanin palkka.Jäljelle jää siis tuo yh-korotus lapsilisään,no huhhuh sen suuruutta,olenkin aina mietiskellyt,että mihin kummaan ne yh:t saa sen tuhlattua,seuraavat varmaan pörssiä päivät pitkät ja ostelevat osakkeita kukaties ja heräävät pian miljonääreinä ;).No,leikki sikseen,ei varmasti ainakaan sen edun takia kannata yh:ksi alkaa ja kumppania pihalle laittaa!
Ihmettelen miten tuollaisiin provoihin löytyy noinkin paljon vastauksia. Noh, minäkin pistin oman vaatimattoman korteni kekoon :)
mitä äidit. Kun poikamiesboksi on löytynyt, niin huhhuijaa niitä elonpäiviä; ilman lapsia, ilman vaimoa!
Taitaa olla lekottelua sohvalla ja telkkua ja kaljan kittaamista!
..yleistys kuin aloittajallakin. Tällaiset kannattaa jättää ihan omaan arvoonsa.
eikai sen sinulle piitäsi stressiä aiheuttaa vaikkei yksinhuoltajat töissä kävisikään. Ja et kyllä paljoa tiedä yksinhuoltajan elämästä kun heidän kotiin jäämistään vetelehtimisenä pidä. Mietippä uudelleen yksinhuoltaja vastaa YKSIN kaikista kodintöistä;siivouksineen, ruoanlaittoineen jne. ja lapsien hoidosta. Itse olen muuten työssä käyvä yksinhuoltaja, ja tänään jouduin jäämään palkattomasti kotiin hoitamaan kuumeessa olevaa poikaani.
Puhutko puppua?
ei ole velvollinen maksamaan sairaslomakorvausta lapsen sairauden ajalta. Eli siis jos olen itse sairaslomalla saan korvauksen mutta jos jään hoitamaan kipeää lasta en saa tuolta ajalta mitään.
käy kaupassa, hoitaa lapset, siivoaa, vie kerhoon, auttaa kotiläksyissä, ostaa vaatteet ja korjaa ne, kuka hoitaa KAIKKI ASIAT?
Mitä edellämainitut asiat ovat???
hommat on sellasia mitä kaikki tekee, kävi töissä tai ei :)
ne tekee vain äiti! Kahden aikuisen taloudessa niitä töitä voisi jakaa. Mutta useimmat miehet luistaa niistäkin, että oli naimisissa tai ei, niin äiti ne tekee jokataupksessa. Ainakin suurimman osan.
olenkin, mielestäni vain tyhmät naiset passaavat miehensä pilalle.
Yksinhuoltaja äideillä on tarpeeksi töitä kotonakin.Huolehtia lapsesta.siivota,tiskata,imuroida,pestäpyykkiä,käydä kaupassamaksaa laskuja...luuletko että rahan takia ollaan kotona?huhhui..kuules nyt jos sua yhtään avartaa tieto että sitä rahaa kuule ei jää pahemmin mihinkään kun lapsen menot ja maksut ym otetaan lapsilisästä ym rahoista pois.kylä varmasti moni menisi töihin mutta lapsen eteen tehty työ ei ole ikinä turhaa!töihin ehtii myöhemminkin ja lapsi on vain kerran pieni.Ei kukaan meistä yh äideistä ole tahalleen ajanut itseään tilanteeseensa ja jospa itse olisit kaksin lapsen/lapsien kanssa miettisit pari kertaa jaksako käydä töissä samalla kun hoidat lapsia
et miksi se isä ei tee mitään vaikka asustaa yksin? Vapaaata on niin että huhheijaa!!!! Nepäs vasta laiskoja ovat. Jees, ei kaikki ( tulee muuten komenttia).
jotta pystyy maksaa äidille elarit.
Etkö katkeruudeltasi pysty myöntämään että naiset tekee työtä siinä missä miehetkin? Helpota katkeruutes, ja hegitä, se helpottaa.
ollut munaa olla isä (siis perheen isä joka asuu lapsensa kanssa niinkuin vanhemman kuuluu) sulle olisi itsestäänselvää että rahaa tienattan perheen etten! kaikki äidit tietää tän ja tekee niin! "elarit"!!!! salli mun nauraa!!!!
ei meidän "isä" ainakaan.
töissä juoksemaan kun voi nauttia elämästä, raatakaa te muut