koiran

Mitäpä olette mieltä, saako koira haukkua kerrostaloissa päivisin?
Kun haukkuu myös yöllä.

Saako koira haukkua järjestyssääntöjen mukaan päivällä aivan mielettömästi?

Mun muistaakseni yhdessä taloyhtiössä oli koira ja se haukkui sekä päivällä, että yöllä ja se asukas sai häädön, koska ei lukuisista varoituksista huolimatta kyennyt pitämään koiraa hiljaa?
131000
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Tottakai tässä tilanteessa täytyy toimia näin. Sama asiahan se on oli kyseessä sitten ihminen saatikka eläin. Taloyhtiöissä on yleiset järjestyssäännöt ja niitä vastaan eletään. Ei ole oikeutettua perustella asiaa, että koirathan haukkuu yleensäkkin. Voihan asialla sentään jtn tehdä.

Äänestä
  • eräässä lehdessä vastaus samaan ongelmaan.
    Asukasliiton järjestösihteeri Tiina Sandberg
    totesi, että haukunnan häiritsevyys on suhteellista. "Periaatehan tietenkin on, ettei mikään kotieläin saisi aiheuttaa haittaa naapureille. Toisaalta laki ei lähde siitä, ettei koira saisi pitää mitään ääntä, sillä haukkuminen on lajityypille luontaista käytöstä."

    Sandberg tähdentää, että järjestyslain 3§:n mukainen tulkinta koskee koiran haukuntaa ulkona. Tässä poliisin kanta on, että koira saa haukkua, mutta yöaikaan jatkuva haukkuminen on kielletty. Kerrostalossa koirat ei saisi haukkua öisin ja päivälläkin vain satunnaisesti. Esim jos koirat haukkuvat muutaman minuutin silloin tällöin , voitaneen se hyväksyä.

    Äänestä

Näitä koirajuttuja on Suomi pullollaan. Pelisäännöt menevät suurin piirtein näin:
isännöitsijälle ensin ilmoitus ja hän tutkii asian. Jos on aihetta,, niin annetaan huomautus.
Jos tämä ei tehoa, niin ylimääräinen yhtiökokus koolle ja aiheena em. huoneiston haltuunotto ja
päätöksen saatua lainvoiman, häätö.

Poliisi ei voi tehdä tällaisessa tapauksessa mitään, koska kyseessä ei ole rikos.

Äänestä

haukkua päivällä tuntikausia, mutta kohtuullinen haukkuminen pitää sietää. Esim postiluukun kolahdus, vieraiden tulo ym saa monen haukkumaan. Koira haukkuu myös "leikkiessään" -ainakin pentukoira ja mielestäni sitäkin pitää kohtullisesti sietää. Meidän talossa ollut muutama häiritsevä haukkuminen päivisin (tuntikausia)ja niistä on asiallisesti käyty sanomassa koiran omistajille. Ovat sitten hankkineet pannan ja haukkuminen/ulvonta on loppunut.

Äänestä
  • Joo meidän naapurin koira haukkui esim. tänään kolme tuntia, ehkä oli 5 min. hiljaa, niin taas alkoi.
    Olen tälle koiran omistajalle asiasta maiminnut muutaman kerran, niin hän vain sanoo, että ei minun koira yleensä päivällä hauku.

    No tänäänkin sattui aika ovela tapaus, meillä oli meidän taloyhtiöissä lämpöpattereiden tarkastukset ja hän ei ollut silloin kotona kun huoltomies oli käynyt hänen luonaan, niin olin hänelle ilmoittanut tunteja aikaisemmin, että koirasi haukkuu, niin hänpä tuli iloisesti meille ja sanoi, että ni nytpä tiedän syyn koirani haukuntaan, koska huoltomies on tullut meille omilla avaimillaan, sanoin, että niin kävi huoltomies teillä puolenpäivän maissa, kun kävi meilläkin, mytta koirasi haukunta alkoi aamulla 9 aikaan, niin neitonenpa lähti sitten niskojaan nakellen meiltä pois.

    En minä koiria vihaa, mutta jokaisen omistajan pitäisi pitää huoli siitä, että koira ei saa olla häiriöksi naapureille, hän vielä sanoi, että eihän koiran haukkuminen pitäisi päiväaikaan ketään häiritä, niin sanoin hänelle, että kyllä se kuule häiritsee.

    Äänestä

Jos on selvät näytöt ihmisten haukkumisesta, niin haasta koira oikeuteen kunnianloukkauksesta.

Äänestä

Meidän talossa eräs ihminen valitti koirien jatkuvasta ympärivuorokautisesta haukkumisesta. Kukaan muu ei hakuntaa kuullut... ehkä sen vuoksi, että muut naapurit tiesivät ettei kyseisellä henkilöllä edes ollut koiraa - kyse oli siis päivisin vierailevista koirista.

Jostakin syystä eräät ihmiset alkavat kuulla jatkuvaa haukuntaa kun näkevät koiran menevän johonkin asuntoon...

Varsinaisen ongelman tuo "koirien haukunta" aiheutti kaikille muillekin naapureille kun tuo "koirien haukunnasta" häiriintynyt katsoi asialliseksi vastata koirien haukuntaan hakkaamalla seiniä ja pattereita - yölläkin. Onneksi kyseinen henkilö kärsii koirien haukunnasta tällä hetkellä jossakin toisessa osoitteessa.

Äänestä
  • ..kukahan nyt tollaista keksisi..ymmärrän kyllä jos on sairas ihminen, mutta kyllähän varmaan ketjun aloittaja tietää, että siinä asunnossa on koira, no huoh!meitähän riittää!

    Äänestä

  • huh huh... kirjoitti:

    ..kukahan nyt tollaista keksisi..ymmärrän kyllä jos on sairas ihminen, mutta kyllähän varmaan ketjun aloittaja tietää, että siinä asunnossa on koira, no huoh!meitähän riittää!

    tullut yhtään epäilleeksi valituksen aiheellisuutta ja laittoi tälle hyvin aralle naapurille huomautuskirjettä. Kun kyseessä on normaalia hiljaisempi naapuri, niin kyllähän se isännöitsijältä tullut kirje aiheuttaa huolta häädöstä ja tarvetta nitroille.

    Tämäkin tapaus oli sellainen, että huomautuskirje olisi havaittu aiheettomaksi, jos isännöitsijä olisi ottanut yhteyttä muihin seinänaapureihin. Kyllähän isännöitsijä kehoitti unohtamaan huomautuskirjeen, mutta eihän vanhemmat ihmiset pysty tuollaista asiaa unohtamaan kuten nuoret pystyy - nykyään naapurista ei kuulu edes normaaleja asumisen ääniä.

    En siis ottanut kantaa aloittajan tapaukseen, mutta näyttäisi olevan ettei kukaan koskaan kyseenalaista väitettä koirien haukunnasta vaikka olisi aihettakin.

    Äänestä

  • muusta... kirjoitti:

    tullut yhtään epäilleeksi valituksen aiheellisuutta ja laittoi tälle hyvin aralle naapurille huomautuskirjettä. Kun kyseessä on normaalia hiljaisempi naapuri, niin kyllähän se isännöitsijältä tullut kirje aiheuttaa huolta häädöstä ja tarvetta nitroille.

    Tämäkin tapaus oli sellainen, että huomautuskirje olisi havaittu aiheettomaksi, jos isännöitsijä olisi ottanut yhteyttä muihin seinänaapureihin. Kyllähän isännöitsijä kehoitti unohtamaan huomautuskirjeen, mutta eihän vanhemmat ihmiset pysty tuollaista asiaa unohtamaan kuten nuoret pystyy - nykyään naapurista ei kuulu edes normaaleja asumisen ääniä.

    En siis ottanut kantaa aloittajan tapaukseen, mutta näyttäisi olevan ettei kukaan koskaan kyseenalaista väitettä koirien haukunnasta vaikka olisi aihettakin.

    Tyypillistä käytöstä isännöitsijältä, että pistää huomautuskirjeen tutkimatta asiaa!!! Pistetään summamutikassa viattomille rauhallisille asukkaille vaikka millaista lippua ja lappua. Eikö isännöitsijän koulutukseen kuulu, että huomautuksia jaettaessa ensin asia tutkitaan ja sitten vasta hutkitaan?

    No, tämä isännöitsijä sentään myönsi menetelleensä väärin. Mutta suuri osa ko. ammatin edustajista laittaa yhden naapurin ilmoituksen perusteella asukkaalle kirjallisen syytöksen ties mistä mitä tämä ei todellakaan ole tehnyt, eikä kuollakseenkaan myönnä toimineensa ajattelemattomasti.

    Ilmankos ammatin arvostus ei ole korkealla, kun ammattitaito on usein tuota luokkaa.

    Äänestä

koirilla pitää pitää haukkutapauksissa pantaa, joka estää haukkumisen.. ei täällä ainakaan heti häätöä saa..

Äänestä

minä olen kouluttanut koirani siten, että kun yrittää asunnossa haukkua,niin minä heti torun ja siis juuri minä haukun koiraa. Koira oppii yhdistämään isäntänsä mielipahan tunteet ja haukuntansa ja muuttaa vastaavasti tapojaan.

Äänestä

taloyhtiöstä järjestyssääntöjä. jos ei niillä ole, lue finlexistä järjestyslakia. jos sinua kerrostalossa jokin asia häiritsee:
1. keskustele asiallisesti (ei hyökkäävästi ja vihamielisesti) häiriön aiheuttajan kanssa. kaikki koiran omistajat eivät poissa ollessaan edes tiedä koiransa haukkuvan ellei joku siitä heille kerro. ehkä he haluavat tehdä asialle jotain kun saavat tietää. häiriö voi poistua jo sitten.
2. jollei koiran omistajaa kiinnosta, ota selvää kohdellaanko koiraa muutenkaan asianmukaisesti. jollet itse tunne koiria pyydä joku koiria tunteva tuttavasi tarkkailemaan tilannetta. kohdellaanko koiraa asiallisesti vai pahoinpidelläänkö sitä, kuinka usein koira käy ulkona, onko se kauan ulkona, näyttäkö se terveeltä, onko liian laiha, lihava, onko turkki hoidettu vai takkuinen, kiilloton, arpinen, onko koira äkäinen, arka, millaisessa hihnassa ulkoilutetaan, kuonopanta, kuristuspanta jne. kyse voi olla eläinsuojelurikkomuksesta jolloin voi olla parasta että koira saa paremman omistajan. jos havaitset hälyyttävää, ota yhteys paikalliseen eläinsuojeluvalvojaan. heidän tehtävänsä on puuttua asiaan.
3. jos kaikki em. seikat on ok eikä haukunta lopu, taloyhtiöllä on isännöitsijä jolle asiasta voi ilmoittaa. hän myös tietää ovatko muut ilmoittaneet samasta asiasta.
4. jollei isännöitsijä reagoi, kysele muilta asukkailta ongelmasta. heiltä voi tosin kysyä vaikka heti.

haukkuvan koiran taustalla voi olla tietämättömyyttä tai jopa välinpitämättömyyttä. asioilla on taipumusta järjestyä parhain päin paremmin, jos niihin puututaan aggression sijaan rakentavasti. muiden häätö ei ole aina kätevä ratkaisu jos minä en jotain asiaa jaksa.

jos omat hermosi ovat heikot ja epäilet kykyjäsi asialliseen keskusteluun, varaudu vastahyökkäykseen tia valjasta joku muu hoitamaan asia puolestaasi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


haukunta kirjoitti:

Mitäpä olette mieltä, saako koira haukkua kerrostaloissa päivisin?
Kun haukkuu myös yöllä.

Saako koira haukkua järjestyssääntöjen mukaan päivällä aivan mielettömästi?

Mun muistaakseni yhdessä taloyhtiössä oli koira ja se haukkui sekä päivällä, että yöllä ja se asukas sai häädön, koska ei lukuisista varoituksista huolimatta kyennyt pitämään koiraa hiljaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu