Eli aiheenahan sen Frattinin neropatin älynväläys josta ollaan nyt puuhaamassa väkivaltaisten pelien kieltoa Eurooppaan.
Eli katsotaan tajusinko asian oikein.
Ongelma:
Miten suojella lapsia peliväkivallalta.
Johtopäätös:
Kaikki väkivaltaiset pelit on kiellettävä.
Kirotut halinallet, sosiaalisedät ja kukkahattutädit. Meillä on ne K18-merkinnät sitä varten että vanhemmat näkevät yhdellä silmäyksellä että kyseessä on astetta karumpi peli ja voivat sitten tehdä tarvittavat toimenpiteet.
Oma mielipiteeni on se, että ikärajat ovat vain suuntaa antavia eikä niiden noudattaminen ole tarpeellista. Vanhempien pitäisi tuntea oman lapsensa henkinen kantti paremmin kuin ikärajoista päättävän organisaation. On olemassa 10-vuotiaita jotka katsovat Moottorisahamurhaajan sen kummemmin hötkyilemättä ja on olemassa 40-vuotiaita jotka saavat slaagin joka kerta kun näkevät pisarankaan verta. Ikä ei ole kaikki kaikessa.
Mutta joka tapauksessa tuon K18-tarran pitäisi riittää murskaamaan kaikki lastensuojelun puolestapuhujien argumentit täydellisesti. Lisäksi K18-tarralla varustettuun peliin ei minun mielestäni saa kohdistaa vähäisintäkään sensuuria, oli pelin sisältö millaista tahansa. Vaikka olisi niin sairasta että edes japanilainen (Sori vaan kaikki japanilaiset, mutta kukaan ei tee niin sairasta viihdettä kuin te.) ei pelaisi sitä, niin siltikään ei saa muuttaa edes yhtä pikseliä.
Ne ovat vain pelejä! Eivät ne koskaan ole ketään satuttaneet! Jos joku flippaa näkemästään ja alkaa kylmätä porukkaa niin sillä oli sitten jo valmiiksi päässä vikaa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Amen.
kohta varmaan kielletään pesäpallomailojen myynti koska niilä voi hakata ihmisiä..Oletteko muuten huomanneet että nykyään lasten ohjelmat ovat kamalan väkivaltaisia?.Aina ollaan tappelemassa.Eikö niille olisi parempi tehdä jotain?pelit voi jättää rauhaan..
ihan niin puhtoisia olleet =)
Tossa yhtenä päivänä töissä katselin pätkää vanhoista Prätkähiiristä (hys, älkää kertoko kenellekkään x)) jossa puhuttiin jotain vibra-petterin avulla saavutetusta onnistuneesta illasta :S Samassa pätkässä taidettiin mainita jotain Leipäjuuston dildosta...
Huhhuh, mitähän on tullut tenavana katteltua? :D