Kumilankaa ja

verhokangasta kirjoitti:

Hyvin tyylikäs Sirpa, joka tietää olevansa erilainen jo astuessaan sisälle kangaskaupan ovesta muodikkaassa, lähinnä hunajanruskean eri sävyjä toistavassa liekehtivän eloisassa kampauksessaan, astuu peremmälle ovelta, jossa lukee Toive-Pala. Hän tarkastelee persoonallisten pokiensa, jälleen tarkkaan harkittujen takaa, liikkeen seinille teetetyiltä hyllyiltä nuokkuvia enemmän tai vähemmän kirjavia kankaita. Osa niistä roikkuu hyllynreunojen ylitse ja antaa liikkeestä epäsiistin ensivaikutelman. Ahtailla käytävillä joukko naisia hypistelee ja mittailee pöydille tiukkaan pinottuja kangaspakkoja. Palvelua hyvin pitkälle itsevalintaperiaatteella, huomioi Sirpa. Hyvä.

Kassakonepöydän takana seisoo korpinmustatukkainen omistajanainen, mustakulmainen, jotenkin silmiinpistävän pistäväsilmäinen, yrittäjyydestään timmi. Tosiaan ainoa. Muut naiset näyttävät enemmän tai vähemmän vuosien pöhäyttämiltä. Niiltä naisilta, joita mahtuu kolmetoista tusinaan. Ne etsivät tähän aikaan vuodesta juhlapukukankaita, joista ompelisivat mieleisensä puvun miehiensä firman pikkujoulupippaloihin ruotsinlaivoille tai johonkin ravintoloista tai teattereista

Säpinää näyttää riittävän myös joulunpunaisten puuvillakankaiden ympärillä. Sirpa tietää, mikä on se joulunpunainen väri, josta hän itse pitää eniten. Myös vihreä itsessään näkyy nousseen halutuksi väriksi, ja vaativampaan sisustusmakuun näkyy esillä olevan tämän vuoden sisustustrendiväreihin soveltuvia muita värisävyjä. Juuri oikeita värejä ja sävyjä sävyjä sävyyn –asetelmia varten, halusipa yksi yhtä ja toinen toista.

Joulunpunainen on aina joulunpunainen. Viis siitä onko kankaisiin painettu poroja, joulupukkeja tai tonttuja, hopealle tai kullalle hohtavia tähtiä ja enkeleitä tai vihertäviä havunoksia, nämä naiset ompelisivat niistä vapaavarsiautomaateillaan verhoja keittiöidensä ikkunoihin ja pöytäliinoja jokaiselle asunnostaan löytyvälle pöydälle ja tyynynpäällisiä sohvatyynyihinsä. Ne varmaan uskoivat sillä tavoin luovansa ainutlaatuisen persoonallisen jouluhenkeä omaan kotiinsa - tekisiväthän ne kaiken itse, omin käsin. Nehän käyttäisivät omaa mielikuvitustaan verhojen rypytyksiin ja joka ikiseen hikiseen saumaan. Nyt niiden silmät loistavat ja laskevat.

Omistajanainen mittaa juuri mustaa, ohutta itämaisin kuvioin koristeltua iltahousukangasta yhdelle naisista. Sekin on ehkä käyttänyt omaa mielikuvitustaan housumallinsa kopioimiseen jostakin muotilehdestä ja valmiin mallin muuntamiseen omalle vartalolleen sopivaksi. Se on saattanut kuvitella jo etukäteen, millainen hätkähdys lävistäisi jälleen sen ikioman miehen, kun se näkisi naisen uudessa juhla-asussaan, täydessä tällingissä. Oliko tämä nainen jo miettinyt yläosan valmiiksi, oliko se jo ommeltu tai peräti valmiina ostettu, siitä hän ei elehdi.

Housukangasnainen nostelee pipoaan ylemmäksi silmiltään, mallaa mielessään ja käsillään lahkeen leveyttä ja pyyhkii tämän tästä hikeä nenänsä alta. Sillä on ilmiselvästi paksussa toppatakissaan kuuma. Se kumartuu aivan kassakoneen viereen, tarkkaa siitä mittakepin lukemia, vaatii omistajaa vielä lisäämään kaiken varalta kaksikymmentä senttimetriä ylimääräistä, että varmasti riittäisi.

Hyvin tyylikäs Sirpa tarkkailee sivusta tilannetta. Hän ottaa kasvoilleen ilmeen, jonka pitäisi kertoa hänen miettivän, onko sopivaa keskeyttää meneillään oleva kaupanteko, keskeyttää sen sumeilematta nostamalla hansikoidun kätensä kuin pörssin meklari yli äänekkäiden naisten selkien ja huikkaamalla muodon vuoksi paksujen toppakangasvuorien yli:
- Anteeksi! Voisinko keskeyttää hieman?

Sirpa katsoo viattoman näköisenä harmistuneita, takakenoon äkkiä nitkahtaneita naisia.
- Kysyisin vain yhtä asiaa?

Omistajanainen vilkaisee asiakaskuntaansa, näyttää saavan yleisen hyväksynnän töykeänoloisesti esitetylle keskeytykselle ja nyökkää tuskin huomattavasti Sirpalle.
- Sattuuko teillä olemaan sellaista kumilankaa, jota voi neuloa neuleen resoriin, joustimeksi?
- Kyllä meillä on, omistajanainen sanoo. Mitä meillä ei ole, sitä ei käsitöitä tehdessä tarvita, hän lisää ja jättää mustan itämaisen kankaan levälleen kassapöydälle.

Hän etsii ensin käsikopelolla jotakin tiskin alta, mutta kun ei löydä haluamaansa, laskeutuu tiukasti tupeerattua päälakeaan myöten piiloon tiskin taakse ja penkoo siellä Sirpalle näkymätöntä pahvilaatikkoa. Hyvin tyylikäs Sirpa kuulee naisen sormusten hankautumisen laatikon reunoihin, hän tuntee hyvin sen äänen. Se on tuttu hänen omista sormistaan, kun ne penkovat silloin tällöin monenmoisia pahvikoteloita siinä missä kaikenlaisia muitakin koteloita, nopeasti, ahnaasti, tottuneesti ja asiantuntevasti. Sirpan jokaisessa hoikassa sormessa hansikkaan alla on arvokas kultainen tai valkokultainen, timanttisomisteinen sormus, peukalossakin. Hän tietää sen ja se tieto riittää hänelle eikä hän riisu hansikkaitaan varsinkaan tällaisen tilanteen vuoksi kuin tässä oli meneillään. Arkinen asiointi jossakin takahikiäläisessä kangaskaupassa.
- Ihan mustalaisen kädet, mies oli sanonut Sirpalle, kun hän oli unohtanut sormukset eräänä päivänä iltaan asti sormiinsa.
- Mistä sinä olet ne kaikki saanut? Minä en ole ainakaan sinulle noita ostanut.
- Perintösormuksia sieltä täältä. Mitä vähemmän tiedät suvustani, sitä parempi, hän oli vastannut ja hipaissut kevyesti miehen niskaa.

Sirpa oli ojentanut suoriksi kaikki sormensa ja muistanut kynsiensä jääneen viilaamatta teräviksi. Hän oli noussut vuoteesta, noutanut kampauspöydän laatikosta kynsiviilan. Sen jälkeen hän oli päättänyt lakata kyntensä vielä kertaalleen. Miksei saman tein kotimanikyyri. Mies odottaisi. Sirpa tiesi, miten hänen pitkät kristallein koristellut tiikerinkyntensä, hieman käyrät, kovat ja tuoreenkiiltävät kiihottivat miestä, kun hän painoi niiden kärjet miehen ihon läpi.
- Rouva? Rouva hyvä!

Omistajanainen on taas liki seisaallaan tiskin takana, oikoo vielä selkäänsä lopulliseen ryhtiinsä sanoissaan hienoista ylpeyttä.
- Vielä yksi rulla löytyi. Tämä ei ole nykyisin kovin kysyttyä. Yksilökohtainen palvelu kuuluu kuitenkin liikeideaani ja siitä pieni puotini on suorastaan kuuluisa. Täytynee varautua taas myös tältä osin jonkun tilapäisiin tarpeisiin...
- Se on taas tuota samaa. Se ei taida käydä, Sirpa kieltää ja painottaa jokaista sanaansa turhankin äänekkäästi.

Omistajanainen katsoo hieman oudoksuen Sirpaa.
- Hyvin näkyy menevän tuollakin, Sirpa miettii mielessään ja hienoinen hymy nousee hänen tarkasti punatuille ja rajatuille huulilleen.

Hänen katseensa viipyilee yhä vain jossakin liikkeen takaosan pöydistä ja kiertää siitä hitaasti kohti kassan lähettyvillä vuoroaan odottavia naisia ja näyttää lopulta syventyvän heihin.
- Minun pitää varmaan vähän selventää tätä asiaa? hän katsoo kysyvästi ja saa hyväksynnän aikeilleen.
- Minä näet olen jo neulonut puseron takakappaleen valmiiksi. Neulominen se vasta on perin rentouttavaa kaiken kiireen keskellä. Siinä ajatus lepää tai lentää, Sirpa hymähtää ja onnistuu kuulostamaan suorastaan lämpimältä, ajattelevalta ihmiseltä.
- Ehdin jo aloittaa etukappaleen resorin sillä samaisella toisenlaisella kumilangalla kuin tämä tässä. Sitten huomasin, että se ei riittäisi. Ei siihen, eikä hihansuihin saati sitten kaulukseen, mikäli nyt päätän tarvita minkäänlaista kaulusta. Tämä kumilanka tässä on sen verran erilaista. Olen jo ostanut tätä laatua kerran aikaisemmin ja neulonut sen avulla mallikappaleen. Ratkaiseva ero on nähkääs siinä, hyvin tyylikäs Sirpa selittää, että tästä pelkästään rullalla olevasta langasta lanka pääsee kulkemaan puikolle liian vapaasti. Tulee löysää neulejälkeä, ei ollenkaan niin elastista kuin siitä, mitä minulla ennestään oli.

Sirpa levittää kätensä hyvin kuvaavasti.
- Ja sen, mitä minulle ennestään oli, ostin eräällä liikematkallani Lontoosta. Vai oliko se Pariisista. Tai peräti Nykistä. Siis New Yorkista. Joka tapauksessa neuleisiin liittyvästä erikoisliikkeestä. Olisi näköjään pitänyt ostaa kaksi. Tai kuusi. Tai useampia. Se on juuri ja juuri vaaleaa vaalean ruskeaa, ei valkoista eikä täysin läpinäkyvää. Se on pakattu suurelle muovikelalle, langan ympärillä on vielä muovinen suojus, jonka raosta kumilanka pääsee juoksemaan ulos, hieman jännittyneenä, jo venyneenä, jos ymmärrätte. Venyneenä on väärä sana. Kiristyneenä, ja kun siitä sitten neuloo yhdessä angoralangan kanssa, neulejäljestä tulee tosiaan sopivan elastinen, oivallinen resori, jos ymmärrätte, mitä tarkoitan.

Sirpa katsoo jälleen liikkeen perälle, ohi häntä jonkin verran kummastuneina, mutta silkkaa uteliaisuuttaan kuuntelevien naisten. Hän pudistaa päätään tuskin huomattavasti kuin heräisi omista ajatuksistaan ja alkaa piirtää hansikkaansa sormenpäällä kassapöydän pintaan näkymättömiksi jääviä ääriviivoja.
- Tämä minun keskeneräinen puseroni tulee näet iltakäyttöön, ohuen ohutta mitä hienolaatuisinta angoraa. Minä suunnittelen mallit aina itse, mutta tähän vartalolle kuin vartalolle edulliseen muotoon, jos saan antaa rouville pienen vinkin. Hyvin leveä hartiaosa, johon on hyvä sijoittaa huomaamattomat olkatoppaukset ryhtiä antamaan, pehmeästi laskeutuva, kyllin tilava pusero-osa, saa olla hyvinkin laaja, jos ymmärrätte, mitä tarkoitan. Hyvin elastinen leveä resori kokoaa puseron alhaalta kapeaksi tupeksi juuri oikealle kohtaa lantiota. Mallina näin, mutta neuloessa tietenkin toisinpäin.

Sirpa yrittää näyttää kiinnostuneelta asiaansa, mutta tietää vaikuttavansa jo varsin hajamieliseltä, kun jää katselemaan jälleen johonkin kaukaisuuteen pöydän pinnasta olematonta piirrosta etsimään kumartuneiden naisten päiden yli. Hän nyökkää nopeasti ties mille ja vaistoaa omistajanaisen levottomaksi pikku hiljaa käyvästä olemuksesta vaikuttavansa jo tarpeeksi omituiselta. Kun siihen vielä yhdistetään kalliin hajuveden tuoksu ja viimeisen päälle huoliteltu ulkonäkö, joka näyttää kuuluvan joutilaalle, varakkaalle ja nokkavalle edustusrouvalle, hänen imagonsa on liki täydellinen. Hän tietää näyttävänsä ihmistyypiltä, jolla ei luulisi olevan mitään tekemistä käsitöiden saati sitten Toive-Palan kaltaisen pienen kangaskaupan kanssa. Mutta hän tietää, että aina on hiomista, aina voi kehitellä jotakin uutta.
- Hyvin hyvin leveän resorin jälkeen lisään silmukoita ja levennän kappaletta. Resori ei saa missään nimessä venyä istuttaessakaan, siksi on tärkeää löytää juuri oikeanlaista kumilankaa. Ja hyvin kapea juhlava hame, halkio taakse tai sivulle, tyylikkäin napituksin. Tietyssä vaiheessa naista lähestyessään miehet näyttävät haluavan hivellä ja ikään kuin empien pyöritellä sormiensa välissä kaikenlaisia nappuloita, Sirpa naurahtaa hieman väkinäisesti. – Mutta napit avattuaan pääsee totta puhuen vapaasti tanssimaan noinkin kapeassa asussa. Emmehän me aina vain seiso pelkillä kokkareilla, vai mitä? Ehdottomasti vain kapea hame, sillä ehdottoman edullisen vaikutuksen erilaisista vartaloista saa mallini mukaan kudottu neulepusero aikaan vain kapean hameen kanssa. Sellaisen jopa seksikkääksi hoikentavan, jos ymmärrätte, mitä tarkoitan.

Sirpa ei ole huomaavinaankaan naisten loukkaantuneita katseita, vaan antaa tietä naiselle, joka puskee hänen vierestään kasvonsa aivan omistajanaisen kasvojen eteen. Hyvin heikkonäköiseltä vaikuttava nainen osoittaa kuitenkin sanansa Sirpalle:
- Hyvä rouva, voinko keskeyttää teidät hetkeksi?
- Olkaa hyvä vain. Ei minulle ole erityistä kiirettä juuri tällä haavaa, Sirpa vastaa kohteliaasti ja peräytyy naisrintaman taakse antaakseen tilaa uudelle kasvolle, jolla on kainalossaan täysi pakka himmeästi hohtavaa kangasta.

Omistajanaiselta uusi kasvo kysyy:
- Voinko viedä tämän kankaan oven ulkopuolelle ja katsoa siellä, onko kankaan värisävy täsmälleen oikea? Myös päivänvalossa oikea. Tännehän ei pääse kovin paljon ulkoa luonnonvaloa. Keinovalolla on taas tapana vääristää. Viimeksi, kun ostin puserokankaan, piti saada lievästi vihreään taittuvaa ruskeaa, tulikin ostetuksi kokonaan ruskeaa. Mutta kun sen viimein huomasin, mitäs enää tein. Maksettu mikä maksettu, kaavoitettu, mikä kaavoitettu, leikattu, mikä leikattu.
- Nyt kyllä olisi jo minun... aloittaa housukangas nainen, mutta uusi kasvo ei näytä huomaavan häntä
- Tämä tulee sellaiseen arvokkaampaan juhlaan, ja niitä minun kohdalleni sattuu harvoin. Sitä minä ajan tässä takaa, että kerrankin sattuisi väri yhteen kenkien kanssa. Ja iltalaukun. Ne ovat minulla mukana täällä kassissa...

Omistajanainen keskeyttää hyvin heikkonäköiseltä vaikuttavan naisen kärsimättömällä pään nyökäytyksellä ennen kuin tämä ehtii kaivaa laukustaan esiin lisärekvisiittaa.
- No menkää nyt sitten, kunhan varotte likaamasta kangasta mitenkään, hän sanoo ja miettii mielessään naisen vähintäänkin oudolta vaikuttavaa tyylitajua. Ei kyllä sopisi tuon naisen lookiin, hän hymähtää itsekseen ja jatkaa:
- No niin, teidän housukankaanne leikkaus jäi kesken...
- Hetkinen vielä, hyvin tyylikäs Sirpa sanoo. Hän on vaivihkaa hivuttautunut aivan omistajanaisen viereen lähelle kassatiskin päätä.
- Tuo roosanvärinen kangas tuolla peräseinän ikkunassa. Tiedättekö, että vasta tuossa äsken ja nimenomaan teidän liikkeessänne ja aivan sattumalta peräseinälle ensimmäistä kertaa vilkaistessani huomasin sen. Tuskin maltoin irrottaa katsettani siitä. Minun on saatava sitä. Olen hakenut juuri tuota sävyä niin perin useasta liikkeestä... voisinko nähdä sitä lähempää, pakalta. Läheltä katsottuna se on kuitenkin erilaista kuin noin valoa vasten. Haluaisin varmistaa. Sopiiko teille pieni viivytys vielä, hyvät rouvat?

Omistajanainen laskee vielä kerran käsistään sakset ja mustan itämaisen housukankaan, viestittää katseellaan kärsivällisyyttä naiselle, jonka pipo on jälleen valahtanut silmille, poistuu kassalta noutamaan kangaspakan.
- Mitä mieltä olette valinnastani? Sopisiko se nuoren naisen huoneen verhoiksi? Sirpa kysyy ja osoittaa kohden peräseinän ikkunaa. Kaikki naiset kääntyvät katsomaan hänen kätensä suuntaan ja sitten vihaisin ottein kangaspinoja penkovaa omistajanaista, kunnes hän palaa takaisin kassapöydän ääreen tietty, Sirpan lähempää näytettäväksi pyytämä kangaspakka sylissään.
- Enemmän sopivanväristä kangasta en enää ehdi etsiä mistään muualta, Sirpa suorastaan kujertaa tyytyväisenä. Mitataan tästä.
- Ja mitenkähän paljon mitataan? omistajanainen kysyy ja vetäisee kaulaltaan mittanauhan. Tämä ostaisi, eikä vain levityttäisi eteensä kangasta toisen perään, kurkotuttaisi nostelemaan pakkoja ylhäältä katon rajasta ja kyykkimään niitä käsiinsä alhaalta lattian rajasta ihan syyttä suotta. Ostaisi se. Jotenkin sillä on sellaiset otteet, että se on tottunut saamaan sen mitä se milloinkin sattuu haluamaan.
- Kaksi ja puoli metriä sivuverhoksi ja sitten kappa... mutta hetkinen, enhän minä nyt muista, minkä levyisen kapan tarvitsen. Saanko lainata mittakeppiänne, hyvin hoikka ja tyylikäs Sirpa kysyy, vetää lisää kangasta pakasta ja nostaa sen eteensä.
- Valmiina sen pitäisi olla kuusikymmentäviisi senttimetriä, ei niin paljon, lojuisi kukka-amppeleiden edessä. Kuusikymmentä...ei...vain viisikymmentä. Onhan teillä ompelupalvelu?
- Meillä on. Seitsemän euroa per suora sauma, sanoo omistajanainen kuin kokeeksi. Joko tänään tarvitsette?
- En. Saa mennä ensi viikkoon, on jo perjantai. Sanotte vain päivän, niin lähetän jonkun hakemaan. Itse en pääse.
- Tästä siis laitetaan, yksi sivuverho ja kappa.
- Ei taida yksi leveys sittenkään kappaan riittää, mitatkaa kaksi viidenkymmenen senttimetrin korkuista kappaa. Siis se on valmis mitta, korkeus siis, se viisikymmentä senttimetriä. Ompelette vain keskeltä yhteen, jotenkin huomaamatta, kyllähän te tiedätte. Jotakin romanttista rynkytystä siihen. Tulee nuoren naisen huoneeseen. Luotan arvostelukykyynne.

Omistajanainen kirjoittaa annetut mitat ja sanan kumilankaa muistilapulle ja kiinnittää sen kiinni kassakoneeseen.
- Heti maanantaina, sopiiko niin?
- Kyllä. Ja asiahan on tällä selvä.
- Ja kenenkähän nimellä, omistajanainen kysyy.
- Meiju... Mesikannaksen nimellä.

Hyvin tyylikäs Sirpa keräilee sekä ostoskassinsa että merkkiliikkeiden kassit käsiinsä, on jo kääntymäisillään ovelle, kun omistajanaisen ääni kohoaa:
- Pitää maksaa etukäteen. Kaksisataa kuusitoista euroa. Romanttisin rypytyksin.

Sirpan ilme ei värähdäkään. Hän avaa hyvin suuren ja kalliin nahkaisen ostoskassinsa, ottaa sieltä hyvin kalliin pienen nahkalaukun, laukusta hyvin tyylikkään ja olletikin kalliin nahkakotelon lukuisine luottokortteineen, joista valitsee yhä hansikoiduin käsin yhden ja ojentaa sen omistajanaiselle. Omistajanaisella vetäisee rivakasti kortin vanhanaikaisen höylän lävitse.

Sirpa odottaa tyynesti, painaa luottokortin takaisin sille varattuun lokeroon ja sutaisee kuittiin nopeasti allekirjoituksensa.
- Siis maanantaihin, hän toteaa lyhyesti. Kiitos teille ja näkemiin. Hän katsoo lähtiessään mahdollisimman montaa vierasta naista silmiin.

Hän kävelee nopeasti ulos kangaskaupasta, melkein juoksee läpi kauppakeskuksen hämärän keskushallin ulos kadulle ja suuntaa läheisen puiston reunaan parkkeeratulle autolleen. Hän starttaa hymyillen nopean menopelinsä ja kaasuttaa tiehensä.

Omistajarouva hymähtää äänekkäästi oven sulkeuduttua, katsoo yhteenkuuluvuutta tuntien asiakkaisiinsa ja pidätellen nauruaan sanoo:
- Valitkoon kukin mitä tahtoo. Ripustakoon verhoikseen vaikka sitten puserokangasta, kunhan on maksava asiakas. Ja nyt vihdoin, hyvä rouva, me jatkamme siitä, mihin jäimme. Tästä housukankaasta saatte tosi tyylikkään asun. Teillä on makua, omistajanainen hymyilee leveästi. Hän silmäilee yksi kerrallaan pääosaan nousseita pulleita asiakkaitaan, jotka näyttävät vilkuilevan vuoroin itse käsissään kannattelemiinsa kangaspakkoihin, vuoroin toisten naisten käsissään kannattelemiin kangaspakkoihin, vuoroin toisiinsa kuin arvioidakseen uudelleen omia valintojaan.

Hovimestari osoittaa oikean pöydän hyvin hoikalle ja tyylikkäälle Sirpalle, joka istuutuu vastapäätä
hieman hermostuneelta vaikuttavaa naista, joka lopettaa kiivaan sormenpäillään pöytään naputtelemisensa.
- Sinullahan tällä kertaa kesti, sanoo hyvin heikkonäköiseltä hetki sitten vaikuttanut nainen.
- Halusin varmistaa, että pääset ainakin autollesi asti ihan rauhassa ja saat tavaran pois näkyviltä. Hieman mönkään meni. Piti maksaa etukäteen. Jäi kuitenkin jonkinlainen jälki käsialasta.

Sirpan pettymys on jo vaihtumassa hymynväreeksi suupieleen, kiipeää vapautuneeksi nauruksi hänen silmiinsä, joiden väri on jo vaihtunut ruskeista orvokinsinisiin.
- Jollain niistä on taatusti pian sovitusvaiheessa roosanvärinen löijy.

Vihreät täydellisen tarkkanäköiset silmät vastaavat pöydän toiselta puolen Sirpan katseeseen jo levollisempina. Ne katselevat tummaa naista melkein ilkikurisina, kuin vietellen.
- Sen kaupan kalleinta, nainen sanoo. Täysi pakka. Aitoa, paksua silkkiä.
- Vain käteiskassa. Siitäkin vain setelit. Aika vaatimaton saalis, mutta saalis kuitenkin, Sirpa vastaa ja nuolaisee liioitellen huuliaan, joilla kiiltää himmeästi nyt vain kevyt huulikiille.
- Mihin ajaisimme ensi viikolla? kuiskaa nainen ja vilauttaa nopeasti lävistettyä kieltään huuliensa välistä.

Sitten hän ojentaa omat, sormuksien peittämät sormensa pöydän ylitse ja sipaisee ohimennen Sirpan kättä ennen kuin tarttuu lujasti lasiinsa, jo kolmanteen viidenteen siniseen enkeliinsä ja kippaa sen kerralla tyhjäksi.
- Vai ajetaanko vielä johonkin jo tänä iltana, Sirpaseni? Kuvittele sitä joulunpunaista liekehtivää silkkiä. Kuvittele minut sille. Ja hänet. Ja hänet minun käsiini...

Sirpa on sulkenut silmänsä, keinuttaa itseään liki unelmoiva, mutta hieman vino hymy huulillaan.
- Älä nyt vielä valahda! Sun vuorosi ajaa. Saat sitten katsella. Jos kestät, tällä kertaa loppuun asti...

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä