Onnekas keskipäivän rannalla
rubiini taskussa,
ajatellen tiirata lävitse sielun punaväreissä.
Entä se loputon nälkä.
Kuka ehtisi napata käteensä vierivän oliivin,
tankata mopobensaa jottei tielle tuntemattomalle.
Allasi yö kertoo tummia.
Palava aurinko ihollasi kuljet pimeydessä
tavoittamattoman eläinradan alla.
Pohtien onnea, onnettomuutta,
sanojen siveysvyötä myötäillen.
Rapu merenpohjaa, linnut taivasta.
Niin minäkin kaikkea
kuvitellen, että häkkini on auki
eikä vesi kiehu.
Että raukeus on voimaa, ja suru kuin naamio
kuoleman, tummuu tässä ja nyt aamuksi.
Meloisitko sinä persiljaa korvissasi
jottet karille,
merihirviöiden ylitse, vaaroissa
matkustaisi sydän keveänä kaikesta
hulluna minun ääneeni.
Syö rakas salaattia,
sekoitan sitä taiten.
rubiini taskussa,
ajatellen tiirata lävitse sielun punaväreissä.
Entä se loputon nälkä.
Kuka ehtisi napata käteensä vierivän oliivin,
tankata mopobensaa jottei tielle tuntemattomalle.
Allasi yö kertoo tummia.
Palava aurinko ihollasi kuljet pimeydessä
tavoittamattoman eläinradan alla.
Pohtien onnea, onnettomuutta,
sanojen siveysvyötä myötäillen.
Rapu merenpohjaa, linnut taivasta.
Niin minäkin kaikkea
kuvitellen, että häkkini on auki
eikä vesi kiehu.
Että raukeus on voimaa, ja suru kuin naamio
kuoleman, tummuu tässä ja nyt aamuksi.
Meloisitko sinä persiljaa korvissasi
jottet karille,
merihirviöiden ylitse, vaaroissa
matkustaisi sydän keveänä kaikesta
hulluna minun ääneeni.
Syö rakas salaattia,
sekoitan sitä taiten.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei siis jää mieleen.