iloisi pakkaspäitä teille !
Olisin kiinnostunut Berliinistä koska olen menossa tänään pääsiäiseksi enkä ole aikasemmin käynyt Berliinissä
mimmoset säät ovat Berliinissä pääsiäisenä olisi mukava tietää
t.Riina
BERLIINI PÄÄSIÄISENÄ
4
1159
Vastaukset 4
- vaihtelee
olin berliinissä viime vuonna huhtikuun alussa. oli aurinkoista, 15-20 astetta, mainiota terassisäätä. seuraavana päivänä satoi räntää. eli säästä ei voi vielä sanoa paljon mitään mutta tuskin niin kylmää kuin suomessa nyt.
- P_berg
Ei osais kengurukaan sanoa, millainen sää on tulevana pääsiäisenä Berliinissä.
Karkeasti ottaen kevät on siellä 2-4 viikkoa Etelä-Suomea edellä. Tiedät varmaan, että vappuna voi täällä olla terassikelit tai tulla räntää!
...mutta hieno paikka kumminkin. Käy myös idän puolella, Friedrichshainissa, Prenzlauer Bergissä on paljon ja monentasoisia ravintoloita, selvästi edullisempaa kuin vaikka Hesas - Jonna*
Yleensä on n. 1kk Suomen kevättä edellä. Muista, että pääsiäispyhinä useat paikat ovat kiinni. Silloin kannattaa kävellä kaduilla ja ihailla rakennuksia, Mennä teatteriin, tai esim Potsdamer Platzille 3D-elokuvaan. Hieno kokemus! Turisteja on kaupunki pullollaan läpi vuoden, joten tekemistä varmaan löytyy vaikka shoppailemaan ei pääsisikään.
- matkaaja23
Itsekin olen lähdössä Berliiniin pääsiäisenä. Näyttäis olevan lämpöä kymmenkunta-astetta ja auringonpaistetta.
Kaupat ovat auki lauantaina ihan niin kuin täällä suomessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1281966
- 51979
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r156836Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50756- 71684
- 67626
- 53617
- 59606
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.133593Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e120552Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20510- 52503
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32498- 6494
- 55488
- 34487
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118486- 4469
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.140451