Terve !
millaisia säitä teillä kanarian saarilla on ollut etekin Gran Canaria saaren sää kiinnostaa koska tänä jouluna olin tai eli 23.12.2006 ja tulin pois 6.1.2007 !
menopäivän oli pilvistä mutta seuraavana päivänä olikin kaunista ja lämmintä kesti kaksiviikkoa mikä oli ihan kivakin asia ja tuli rannallakin viettyä enemmän kuin aikasemminkin

Vastaukset 2
Vanhimmat
Vietin Puertossa aurinkoisen pariviikkoisen samoihin aikoihin. Kovasti sinne jo sateita odoteltiin, mutta eipä vaan kuulunut. Normaalisti sää siinä vuoden vaihteen tienoilla on pilvinen ja jopa epävakainen, mutta aina melko lämmin. Illat talviaikaan ovat usein viileitä, ei kuitenkaan muutama viikko sitten.
Paikalliset kovasti puhuivat ilmaston muutoksesta, joka sielläkin jo tuntuu, mistä tämä erikoisen lämmin loppuvuosi on hyvä esimerkki. Teidelle tuli ensilumi vasta tammikuun puolivälissä.
säät oli mahtavat olin itse 7.2-14.2.07 maspalomaksessa. ekana päivänä 35 astetta auringossa ja muina päivinä 20-30 astetta. ei kyllä palellut kertaakaan.