VALUUTTA

BULGARIAN VALUUTTAA EI SAA TUODA MAAHAN EIKÄ
VALUUTTAA SAA VIEDÄ MAASTA.
3949
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jo muutaman vuoden ollaan vaihdettu jonkin verran levoja Forexissa Suomessa, sen verran, että kentällä saa kylmät kaljat ja pari päivää alkuun pääsee ja tuotu myös siellä automaatista nostettuja loppurahoja 200-400 levaa takaisin Suomeen seuraavaa lomaa varten. Rahaa voi jäädä yllättävän paljon, kaikki on niin halpaa. Automaatista voi nostaa paikallisvaluuttaa tarpeen mukaan loppupäivinä. Tuliaisiinkin varatuista rahoista usein jää yli, euroissa ei paljon, mutta paikallistasolla kuukausipalkan verran.
Ainakin ensimmäisellä kerralla on aika mahdotonta arvioida rahan tarvetta yhdellekään viikolle.

Myös kentällä lähtiessä tarvitsee sekä levoja, että euroja, jos haluaa konetta odottaessa jotain ostaa, syömistä tai juomista. Syömistä on vähän tarjolla, ehkä jotain sämpylää, saattaa myös olla, että tulevana kesänä tarjonta on jo parantunut.
Kannaatta tankata itsensä "maissa", ruoka koneessa kestää tulla.

Koskaan ei ole tullessa tai mennessä kysytty tai tutkittu, tuodaanko maahan levoja vai viedäänkö pois !
Seuramatkoilla ei mitään kysellä.
Pääasia, että passi ja liput on kunnossa.

Äänestä
  • ...ja bulgarialaisesta todellisuudesta, se tunteminen vaatisi paljon enemmin siellä olemista, mutta en myöskään kerro totuutena mitään, mistä ei ole omakohtaista kokemusta ja sekään ei ole totuus, koska jonkun toisen kokemukset ovat taas ihan erilaiset.
    Ei ole yhtä totuutta missään asiassa, mutta väärien tietojen/faktojen antaminen on jo hölmöyttä, mikä ei palvele ketään.

    Äänestä

sori vaan mut joskus on noin ollut,ei pidä enää paikkaansa,tarkastappa tietolähteesi:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


NEUVO kirjoitti:

BULGARIAN VALUUTTAA EI SAA TUODA MAAHAN EIKÄ
VALUUTTAA SAA VIEDÄ MAASTA.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu