TAMK

Millainen on tamkin tietojenkäsittelytieteiden digimedian linja? Vaikuttaa varsin kiinnostavalta nettisivujen perusteella, mutta onko opiskelu diipadaapaa, jolla ei tee mitään sitten kun valmistuu? Minua ei liiemmin kiinnosta animaatiot, vaan yleensäkin tekniikka, visuaalinen suunnittelu ja se, miltä asiat näyttävät. Olisi kiva kuulla siellä olevien/valmistuneiden mielipiteitä koulusta. Kiitos etukäteen.
2266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kyllähän opiskelu on jokseenkin kevyttä, raapaisuja sieltä täältä. Toki omalla motivaatiolla pääsee pitkälle, eli pitää jaksaa sitten tonkia lisää tietoa opetetuista systeemeistä.

Itse olen valmistumassa kyseiseltä linjalta tässä kevään aikana ja olen ollut suhteellisen tyytyväinen kuitenkin. Oikein hyvät perusvalmiudet olen saanut niin nettisivujen tekoon kuin vaikka lehden taittamiseenkin, mutta ei niillä kuuta taivaalta saada. Työpaikka on tiedossa, jossa edes hieman sivutaan kyseistä alaa. Koulussa noudatetaan nyt uutta HOPSia, jota ei noudatettu vielä minun vuosikurssillani. Eli voi siellä olla huomattavasti parempiakin kursseja nyt tarjolla, kuin minun aikana.

Jos vain joku muu, tietoliikenne/ohjelmointi nappaa, suuntautuisin ennemmin sinne.

Äänestä
  • Mitenkäs nuo tietojenkäsittelytieteiden pääsykokeet? Onko minkämoisia kysymyksiä? Voisiko valmistautua mitenkään? Tunnen hyvin vähän porukkaa Tampereelta, eikä ole oikein ketään, keltä kysyä asiasta..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


porkkanamuhku kirjoitti:

Millainen on tamkin tietojenkäsittelytieteiden digimedian linja? Vaikuttaa varsin kiinnostavalta nettisivujen perusteella, mutta onko opiskelu diipadaapaa, jolla ei tee mitään sitten kun valmistuu? Minua ei liiemmin kiinnosta animaatiot, vaan yleensäkin tekniikka, visuaalinen suunnittelu ja se, miltä asiat näyttävät. Olisi kiva kuulla siellä olevien/valmistuneiden mielipiteitä koulusta. Kiitos etukäteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu