se on ohi...astun ulos pakkasaamuun ja jotenkin kaikki on räikeämpää, terävämpää, kovempaa...olen suojaton, avohaavoilla...poissa sinun pehmeytesi, sinun hymysi, lämpimästi tuikkivat silmät...anna anteeksi että loukkasin, minä en voi antaa itselleni anteeksi, en ehkä koskaan...se mitä sinulle tarjosin, ei ollut rakkautta, nyt sen ymmärrän, nyt kun kaikki on jo myöhäistä...annan sinun mennä, toivon että olet onnellinen, minne menetkin, mitä päätätkin tehdä...en unohda sinua...
tyhjyys
yksijalkainen sorsa
172011
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Kirjoituksesi on niin surullinen ja todella koskettava.
Tähän on jotenkin kommentoitava.
Ilmeisesti olet juuri eronnut tai jotakin.
Jotain surullista on tapahtunut ja otan siihen osaa. Niin hyvin kuin taidan.
Oletko menettänyt läheisen ihmisen, ilmeisesti naisesi? Jos saa kysyä?
Ero on aina raskasta. Se on kuin pieni kuolema. Toivottavasti saat tätä kautta helpotusta pahaan oloosi.
Jos haluat viestittää enemmän, olen täällä!!!
tuo tekstisi...
toivottavasti olet kuitenkin tarjonnut rakkautta edes jossain vaiheessa.
ja toisaalta, ei sekään ratkaise kaikkea.
Tämä kuulostaa ehkä liian 'suureelliselta', mutta uskon vakaasti, että ihminen, joka joskus on ollut sinun tulee takaisin. Näin myös niissä tapauksissa, joissa pahojakin asioita on tapahtunut. Niistä päästään yli ja ne annetaan anteeksi - mikäli kumpikin sitä haluaa. Aikaa se voi viedä vaikka kuinka paljon. Toisaalta, mikäli näin tapahtuu, se vaatii kuitenkin tuon aidon irtipäästämisen, tuon kamalan tunteen, jota tuossa välissä kuvasit. Ja myös sen, mihin itsekin viittasit, eli anteeksi antamisen - ei toiselle, vaan myös itselleen. Joskus se onkin kaikista vaikeinta, nimittäin olla itselleen armollinen.
jos hän ei ole koskaan sinun syvällä sisimmässään ollut, hän ei takaisin tule. Jos hän on sitä ollut, hän tulee, jos uskallat hänet vastaan ottaa ja häntä siinä auttaa, kun sen aika on.
romantikko, mikä romatikko - ei voi auttaa...
mutta kiitos sanoistasi...
kirjoitukseesi...
Se oli niin koskettava, että lopulta tuli itku. Eikä se nytkään ole kaukana.
Jotenkin se tuntui henkilökohtaiselta. Liiankin.
Itselläni on ollut raskasta aikaa, joten se iski luihin ja ytimiin.
Ehkä tämä kirjoittelu voi auttaa minuakin selviämään raskaasta erosta.
Olen tullut siinä suhteessa realistiksi, että on vaikea ajatella, että meistä koskaan tulisi enää mitään. Tai sitten se todella vie aikaa...mutta en tiedä kuinka paljon sitä aikaa tarvitaan. Ja onko meistä koskaan enää pariksi.
Toivoin, että jakaisimme lopun elämämme yhdessä ja olisin rakkauden arvoinen.
Mä rakastin häntä todella paljon.
Edelleen joskus tulee itku ja paha olla, kun kaipaan hänen lämpöään. Oli se sitten aitoa tai ei. Kait mä joskus jotakin merkitsin...en tiedä...
Kysyn sinulta, että miksi päästit hänet menemään, kun nyt kuitenkin kaipaat häntä?
se on ainoa vaihtoehto...vain näin voin osoittaa tunteeni...hän haluaa mennä enkä tahdo olla hänen onnensa esteenä...on parempi että pysyn poissa...minä halusin omistaa, ei se ole rakkautta, ymmärrän sen nyt. seison yhdellä jalallani tuulisella rannalla, pää siiven alla ja kaipaan...häntä, jota kukaan ei voi korvata...on vain muistot ja sumuinen taivaanranta. ehkä jonain päivänä olen tarpeeksi vahva kohtaamaan hänet...tulevaisuudesta ei kukaan tiedä...se auttaa minua selviämään kylmän yön yli uuteen aamuun.
päästit hänet menemään?
Löysikö hän uuden rakkaan?
Se on kyllä totta, ettei ketään voi omistaa eikä kahlita omiin tarkoituksiinsa.
Siihen olen varmaan itsekin syyllistynyt. Varmasti moni muukin omassa parisuhteessaan.
Kuitenkin sanasi ovat erittäin hämmentäviä ja tuntuu vaikealta uskoa, ettet koskaan olisi rakastanut millään tasolla tätä naista.
Kirjoitat erittäin tunteikkaasti Ja lukisin enemmänkin tekstejäsi...ne satuttavat, mutta kuitenkin antavat itselleni jotakin maagista voimaa ja yhteenkuuluvuuden tunnetta...
hän löysi toisen...minun täytyy suojella itseäni, mutta ennen kaikkea haluan suojella häntä...omalta surultani, kitkeriltä sanoiltani...hän ei ole niitä ansainnut, vaan aidon ja puhtaan rakkauden. tänään tunnen että rakastan häntä, rakastan todella, koska poistuin hänen elämästään...kuitenkin ikävä on koko ajan läsnä, viiltävänä ja raakana, jäätävänä...sillä muistot ovat joka puolella...joen rannan jokainen kivi hänestä muistuttaa, veden solina, tuulessa hänen kuiskauksensa kuulen, silloin kun kaikki oli vielä hyvin...
siis lähdit suhteesta, koska hän löysi uuden rakkauden?
Arvasin, ettet voi olla täysin tunneköyhä häntä kohtaan, koska kirjoitat hänestä kaipauksella.
Ikävä toista kohtaan on kamalin asia, mitä voi tuntea, vaikka suhteessa olisikin ollut vaikeuksia.
Varsinkin, jos liitto on kestänyt kauan ja siitäkin on eri ajatuksia, mikä on pitkä liitto.
Eikö olisi mitään ratkaisua, että voisit kertoa ajatuksistasi häntä kohtaan, vaikka suhde ei olisikaan enää mahdollinen?
Niele ylpeytesi ja ota häneen yhteyttä, tavalla tai toisella. Varmasti saat silloin helpotusta elämääsi, vaikka se nyt tuntuisikin vaikealta.
Toisten on aina helppo neuvoa, tekemään sitä ja tätä, mutta vain te kaksi tiedätte suhteenne todellisen puolen...luulisin ainakin...
ei ole enää sanoja sanottavaksi...hän tietää tunteeni ja minä hänen...on aika poistua. niin kauan kuin on elämää on myös toivoa...mutta juuri nyt ei ole mitään tehtävissä. ranta on hiljainen. käyn nukkumaan heinikon suojaan rauhallisin mielin...se tapahtuu mikä on tarkoitettu. toivon että hän hiipisi uniini tänäkin yönä...
uskon, että hän myös omalla tavallaan ajttelee sinua. Ehkä välillä hämillään omista ajatuksistaan...
Jos näet hänestä unia edelleen, voi olla, että teillä oli kuitenkin niin intensiivinen suhde kaikesta huolimatta, vaikeuksia jne.
Sä kirjoitat todella erikoisesti ja kirjoituksistasi saisi todella koskettavan kokoelman.
Toivottavasti kaiken surusi keskellä en loukannut sinua, mitä äsken kirjoitin. Mutta tekstisi antavat outoa voimaa mulle, koska itselleni on tapahtunut myös raskaita asioita vähän aikaa sitten...
Se on totta, niin kauan kuin elämää, on myös toivoa...
kun heräsin, aurinko paistoi. se oli kylmä ja etäinen, valo räikeää, silmiin sattuvaa...mutta aurinko on olemassa, niinkuin hänkin, vaikka ei olekaan täällä, sieluani lämmittämässä...kun ajattelen häntä, voin melkein tuntea hänet lähelläni. muistan viimeisen kosketuksen...luulen että molemmat tiesimme sen olevan viimeinen...tunsin maan pettävän allani kun hän käveli pois...viimeisen kerran. elämä jatkuu. on etsittävä ruokaa, pysyttävä lämpimänä...toivo elää. ja rakkaus.
paistaa, mutta olo on masentunut ja surullinen.
Olen itse ollut apaattinen ja masentunut, siitä mitä on tapahtunut.
Mutta siitä huolimatta elämän pitää jatkua...vaikka vaikeaa se välillä on.
Päivittäiset askareet teen toisaalta väkisin, toisaalta velvollisuudentunteesta.
Nytkin haluaisin mennä sänkyyn peiton alle ja olla siellä piilossa, en kyllä tiedä miltä. Varmaan omalta itseltäni ja tunteiltani.
Vaikka aurinko paistaakin, tuntuu välillä että se ilkkuu pahaa oloani...
maisemat vaihtuvat...suru vaatii aikaa, mutta menee pois...toivon niin. ehkä jonain päivänä en enää tunne tuskaa, ehkä olen valmis ystävyyteen...tai ehkä ajelehdimme samaan suuntaan ja löydämme toisemme uudelleen...siihen saakka on selviydyttävä hetki kerrallaan, löydettävä lämmittävät säteet ja tuulensuoja, missä levätä.
voihan se olla niin, että jossakin elämäntilanteessa tai vaiheessa tapaatte ja voitte aloittaa kaiken alusta. Mutta ette tee samoja virheitä, mitä teitte edellisen suhteenne aikana.
Päivän aikana mielentila voi heittelehtiä todella rajusti. Välillä ikävöi ja hetken pystyy keskittymään johonkin.
Mielelläni kertoisin sulle enmmänkin elämästäni, mutta kun nämä kaikki tekstit on yleisesti luettavissa, en voi sitä tehdä.
Enkä tiedä pystyykö sitä privaatisti tekemään???
voit kirjoittaa minulle; [email protected]
En tiedä, tuliko eilen privaatti vastaukseni sulle perille?
Olen aika noviisi näissä kirjoitus asioissa näin keskustelupalstalla.
Mut mun osoite on [email protected].
Jos kokeilisit lähettää mulle postia, niin katsotaan tuleeko se perille???
...laitan postia...en ollut ainakaan vielä saanut viestiäsi.