huoh.kuhmo

kuhmon tulevaisuus on siinä, etää täysi-ikäiset jätkät ajaa rinkiä ja kuluttaa verorahoilla tehtyä tietä keskustassa ja kuskailee alaikäisiä kuunteleen musiikkia ja juopottelee.siinähän se.ja nuoret häviää täältä ku ei täällä ole muuta.paitsi kaunis luonto.
61855
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Menehän Lentuallekkin syksyn vesi ja räntäsateilla ja hanki elantoasi kalastellen. Kyllä on luonnosta kauneus kaukana! Sataa, tuulee, kamppeet on märkänä, palelee, on nälkä jne. Eikä tule ees kalakeiton tarpeita illalliseksi. Kyllä on luonnosta kauneus ja mukavuus kaukana. Tai, nyt lähtisit talviverkoille tällä 35 asteen pakkasella. Hakata ensin jäätä tuntikaupalla, saadaksesi verkkoavannot auki. Sitten selaat tyhjät verkot, sitä paria matikan luikeroa lukuun ottamatta, joita päästellessä näpit paleltuu ihan väkisin. Panee kiroamaan ihan väkisin, että kaikkeen helvetin paikkaan sitä onkin joutunut! Ei tule mieleenkään alkaa maisemia ihailla ja taivastella että kun on kaunista! Olisi paljon mukavampi istuksia kaukolämmitetyn kerrostalon sohvalla ja siemailla kuumaa teetä lämmikkeeksi. Vilkaista lasitetulta parvekkeelta ulos ja todeta: Kylläpäs siellä pakkasta pitelee.. Ei olisi lumitöitä, ei pihojen hiekoituksia, kauppakin olisi ehkä sadanmetrin päässä, mistä voisi hakea valmiiksi pyydettyä norjalaista merilohta keittotarpeiksi.

Äänestä
  • Jos ei mies (nainen?) pysty sateessa ja räntäsateessa järvellä olosta ja vaihteeksi sellaisesta säästä nauttimaan, on asenteissa ja asusteissa vikaa. Jok'ikinen sää on kaunis.

    Äänestä

  • kaikki kelpaa kirjoitti:

    Jos ei mies (nainen?) pysty sateessa ja räntäsateessa järvellä olosta ja vaihteeksi sellaisesta säästä nauttimaan, on asenteissa ja asusteissa vikaa. Jok'ikinen sää on kaunis.

    Hyvähän se on parvelta toskaa heittää.

    Äänestä

  • kaikki kelpaa kirjoitti:

    Jos ei mies (nainen?) pysty sateessa ja räntäsateessa järvellä olosta ja vaihteeksi sellaisesta säästä nauttimaan, on asenteissa ja asusteissa vikaa. Jok'ikinen sää on kaunis.

    Ainakin talvikalstus on helppoa.kun laitaa tyros levyt vanerin väliin.Ei ole jäätä vaikka olisi 50-.Sitten kelat ja kaikki systeemit,en viitsi selittää,tulis liian pitkä juttu.Avovesi kalastus on tosi kovaa,kovalla tuulella.Jos on sivu elinkeino,eli pää tulo tulee työttömyys korvauksista.Sillon voitte ihailla niitä maisemia,ja ne on kyllä todella kauniita.Jos vain on silmää luonnon kauneudelle.Jota lahjaa emme ole kaikki saaneet,valitettavasti??

    Äänestä

Halusin kommentoida tätä asiaa. Kuhmossa on paljonkin jos vain osaa palveluja käyttää... Ja juurihan avataan palvelukoti seurakuntatalon viereen ja sinne 12 sosiaalialan työpaikkaa auki. Se on paljon se. Toivottavasti kuhmolaiset saa töitä. Ongelmana taitaakin olla se ettei koulutettuja henkilöitä ole... Lähihoitajia kyllä piisaa, mutta korkeammin koulutetut ovat muualla...

Ihanaa kun on pakkasta...

Äänestä

Ei se kunnan talouden pyörittämiseen riitä että palvellaan vuorotellen toisiaan. Työllisyyttäkin hoidettiin aikoinaan että naapuri kävi tekemässä meille halkoja jollain työllistämis tuella. Sitten piti minun käydä tekemässä naapurille halot, että minäkin sain siitä "palkkaa" toimeentuloani varten.
Maatalous ajettiin väkisin olemattomiin. Samalla hävisi paljon muutakin, kuljetusten kaupan jne aloilta. Vanhat metsät on hakattu olemattomiin. Nuoria keskenkasvuisia metsiköitä ja taimikoita jäljellä, joista ei paljon ole mitä ottaa.
Kostamus piristi -70 luvulla mukavasti elämää, mutta sekin oli lyhytaikainen ilo iankaikkisuuden rinnalla. Kostamus ratakin taitaa kohta joutaa rullalle, kun lopettivat malmipellettien tuonnin Kostamuksesta. Siinähän on kyllä työmaata kun haalataan vieraita ja turisteja Lentuanrannoille kesäillan auringon laskua ihailemaan ja yritetään lypsää heidän lompakoistaan kuhmolaisille toimeen tuloa. Epäilen vain ettei syksyn räntäsateella kovin montaa turistia istu Lentuan rannalla ja maksa siitä vielä vapaehtoisesti kuhmolaisille?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


minä... kirjoitti:

kuhmon tulevaisuus on siinä, etää täysi-ikäiset jätkät ajaa rinkiä ja kuluttaa verorahoilla tehtyä tietä keskustassa ja kuskailee alaikäisiä kuunteleen musiikkia ja juopottelee.siinähän se.ja nuoret häviää täältä ku ei täällä ole muuta.paitsi kaunis luonto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu